Suhteessa koronatartuntamääriin kuolleita on nyt noin neljännes siitä mitä maalis-huhtikuussa 2020. Korona olisi syytä laittaa jo oikeisiin mittasuhteisiin. Hysteria on käsittämätöntä.
Koronaan kuolee 70-80% vähemmän kuin keväällä
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jep, kunhan saat taudin itse, voit ihan rauhassa suhteuttaa sitä!
Eihän kesällä kuole influenssaankaan. Edessä on kuitenkin NYT syys-talvi-alkukevään 7-8 kuukauden koko kauden koronakausi. Keväällä ainoastaan maalis-huhtikuu oli Suomessa epidemiakautta eli kausikoronan loppuvaihe. Toukokuussahan alkaa lämmin ja aurinkoinen kesäkausi joka tukahduttaa kausitaudit.
Tarkoitat varmaan "suhteessa havaittuihin koronavirustartuntoihin". Kun testaus on laajentunut ja testejä tehdään paljon enemmän kuin keväällä niin suurempi osa lievistäkin tartunnoista näkyy tartuntojen määrissä. Keväällä testeihin pääsivät vain ne, joilla oli jo hyvin vakavia oireita.
Onkohan pieneen mieleenkään pälkähtänyt, miksi kaikki sairastuneet eivät ole parantuneet? Kumpiko on yhteiskunnalle pahempi?
Koronaan kuolleet, eivät rasita enää terv.hoitoa tai sosiaalihuoltoa.
Se, että uutisoidaan montako on kuollut ja iloitaan kuolleiden pienestä määrästä tulisi tuoda julki kuinka 2/3 sairastuneista ei mahdollisesti tule enää olemaan työkykyisiä, vaan rasittavat kroonisesti sairaina yhteiskuntaa.
Voisi käyttää hiukan omaakin älykapasiteettia, eikä olla niin hönötettävissä.
Kun muut hoidot jätetään antamatta niin voidaan ruveta nimeämään kaikki kuolleet koronaan kuolleiksi kuten Kiinassa.
Meillä koko virkakoneisto on täynnä rikollisia ja sen näkee kun kuuntelee lähetystä FIXIT
https://www.youtube.com/watch?v=WKbTo6tcCsQ
Koneisto laittaa ulosottoon sairaalalaskut, joita koronasairaat joutuu maksamaan eivätkä kykene. Koneisto on siis päättänyt tappaa tietyn määrän ihmisiä tavalla tai toisella.
Mutta kaikki vuodatettu veri tulee tämän koneiston tuhoksi hyvin pian.
Älkää viitsikö, kevättalven virallinen Suomi23:n ennuste oli 50000 koronaan kuollutta suomessa !
Matkailu ja juopot sairastuttaa koko kansan, odotellaan.
Tällä+hetkellä+länsimaissa+kuolleisuus+suhteessa+koronatartuntoihin+pudonnut+jo+1-2%:iin+kun+pahimmillaan+keväällä+se+oli+6-15%.
Ihme+ettei+jengi+osaa+lukea+tilastoja+vaan+menee+hysteriaan+mukaan.
Hoidot pystytään toteuttamaan tehokkaasti niin kauan kun sairastuneiden määrä on maltillinen. Jos tauti ryöpsähtää hallitsemattomaksi, voidaan nostaa kädet oystyyn kuten kävi New Yorkissa. Myös ns. riskiryhmien suojeleminen käy sietämättömäksi ellei mahdottomaksi jos tartuntoja joka puolella.
Myös koronaa on nyt enemmän nuorissa ja nuorissa aikuisissa joilla parempi mahdollisuus selvitä siitä hengissä ( jos ei sitten saa useaa tartuntaa koronasta vuoden sisään joka heikentää elimistöä ja immuunipuollustusta, ja tulee ns, koronakierre ja tauti muuttuu krooniseksi.).
Koronan+positiivinen+puoli+on+Avustus+PAKETTI.+NYT+Sakasan+ja+Ranskan+penkkiirit+Hieroo+kätösiään+yli+90%+korina+paketista+livahtaa+näiden+pankkien+tieleille+muu+sujutetaan+koneiston+voiteeksi.+Tyhmä+pohjoinen+kansamme+maksaa+taas+umpirikkaiden+pankkien+viulut+tulee+vileä+kolmaskin+kerta+kun+media+sumuttaa+joka+kerta+totuuden!
Oikeassa+olet.++
Aikamoisella+vöyhkäämisellä+Suomessa+on+puolen+vuoden+aikana+löytynyt+"peräti"+8200+tartuntaa,+joka+on+0,15+%+väestöstä.++Näistä+on+THL:n+mukaan+parantunut+7200,+joten+tällä+hetkellä+sairaita+on+0,02+%+väestöstä.++Testatuista+tauti+on+ollut+1,22+%:lla.++Tautiin+kuolleita+on+0,006+%+väestöstä.++Sairastuneista+kuolleita+on+4,15+%,+ja+näistä+usealla+on+ollut+kuolemaan+vaikuttava+muukin+tauti.++Kokonaiskuolleisuudesta+koronaan+kuolleiden+osuus+on+0,94+%.
Tulee jotenkin mieleen VESTERISEN biisin sanat:
Mä olen mitä vaan
Mikä vaan sua ahdistaa
Musta tehdään yhä suurempaa
Tehdään yhä suurempaa
Sun pitää sanoo ei
Sun pitää sanoo ei
Joku valot täältä vei
Sun pitää sanoo ei
Nyt pitää sanoo ei
Joku valon täältä vei
Sillä joskus on myöhäistä
Mut vielä ei oo
Sun pitää sanoo ei
Sun pitää sanoo ei
Joku valot täältä vei
Mä olen nälänhätä
Kylkiluita kaluava
Multa ei oo lapset turvassa
Mä olen pyhäkirja
Tuomareiden puunuija
Muahan ei muijat komenna
Mä olen mitä vaan
Mikä vaan sua pelottaa
Musta tehdään yhä vahvempaa
Tehdään yhä vahvempaa
(c)
Sairastuneet ovat keskittyneet enemmän nuorempiin ikäryhmiin.
Oma ikäryhmäni on siirtynyt yhtä pykälää alemmaksi sairastuneiden ikäpylväikössä.
Ani harva saa taudin vakavan muodon. Mitkä tahansa flunssat voivat aiheuttaa vakavia jälkitauteja eikä ole osoitettu, että korona olisi tässä suhteessa pahempi. Tuntuu siltä, että monet perustavat mielipiteensä iltapäivälehtien sensaatiohakuisiin lööppeihin.
Ei pidä alkuunkaan komenttisi paikkaansa.
Taudinkuva on erillainen kuin ”normiflunssassa”.
Näin koronavirusinfektioon sairastuneet kuvailevat oireita, jotka ovat tulleet varsinaisen taudin jälkeen.
Poltetta kurkussa, sydänoireita, nivelkipuja ja heikkoa oloa.
Koronaviruksen tiedetään vaikuttavan ihmisiin eri tavalla, ja joillekin tauti on hengenvaarallinen. Sen sijaan jälkioireiden laajuudesta ja vakavuudesta ei vielä tiedetä tarpeeksi.
Ainakaan itse en haluaisi saada ko. ” paskatautia”. Tämä voi vammauttaa työkyvyttömäksi enkä halua tällä ikää sellaista, enkä muutenkaan ” kokeilla” tautia josta ei itseasiassa tiedetä vielä paljon paskaakaan.
Koronan tarttuminen riippuu siitä miten korona hysteerinen henkilö on ne jotka on enemmän sekaisin korona hysteriasta kuvittelee, että vaikka kävisit kaupassa jossa ei ole ketään samantien pamahtaa korona. Nimenomaan oireellinen. Se on jotenkin leveilyn aihe kun on vaikeita oireita niille hysteerikoille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/influenssa-vei-maurin-yhdeksaksi-paivaksi-teho-osastolle-hengenlahto-oli-minuuteista-kiinni/6673942#gs.ejtsn5
siina sulle normiflunssaa kokeile sita, mutta kun ovat tukkineet taas vaihteeksi suunsa.
Samoin A (influennssa) aiheuttaa niita kuuluisia verisuonitukoksia, joista nyt koronan yhteydessa julistetaan jonain uutena ihmeena!
Ne ovat jopa yllattavan yleisia. Ja samoin on ihan mahdollista saada sydanlihaksen tulehdus.
(sama)
Tämä on tyypillinen argumentti. Koronavedätys ei olisi onnistunut influenssalla, ei mitenkään, koska ihmiset ovat tottuneet siihen, ja siitä ei saada mitään irti, Vaikka tappaa, ja vie kävelykyvyn (mm. tehohoidon seuraus), tuhoaa sydänlihaksen, aiheuttaa valtimo- ja laskimotukoksia ja niin edelleen. Nämä kaikki voivat tosin parantua vuosien saatossa, mutta tietystikään menetettyä henkeä ei tule takaisin. Mutta silti siitä ei olisi saanut aikaan numeroa. Ihmiset kohauttavat sille olkapäitään.
Mutta Korona. Siitä saa numeron, vaikka oireet ja jälkitaudit samoja....Ja lääkärit lietsovat sitä vedätystä. He ovat muuttaneet puheitaan. Ei vahingossakaan verrata pari vuotta sitten olleeseen influenssaepidemiaan, tai sanota, että veren hyytyminen on siinäkin mahdollista, jopa ihan yleistäkin, eikä mitenkään pois suljettua. Kriittisesti sairastuneilla.
Jokos olet itse kokeillut miltä Korona Covid-19 sars2 tuntuu?
Itse sairastin maaliskuun lopulla enkä vieläkään kelpaa töihin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaiset-ovat-koronaviruksen-tyypillisimmat-jalkioireet-voi-ilmeta-myos-keskushermoston-oireita-autoimmuunisairauksia-tai-veritukoksia/7837396#gs.elf4hz
https://yle.fi/uutiset/3-11489088
Myös facebookista löytyy ryhmä mihin voi liittyä jos sairastanut Koronan ja jälkioireet jatkuvat kuukausia vaikka on ” parantunut”.
Älää olko ihmiset hulluja ja vähätelkö tätä tautia!
En toivo kenellekkään tälläistä.
Jatkan vielä... En voi edes kuvitella mitä tapahtuisi jos sairastuisin uudelleen tähän tautiin syksyn mittaan?
Kysymys teille hyvät ihmiset. Voinko käydä saunassa ilman maskia? Vai olisiko hyvä varmuuden varalta pitää sielläkin kasvomaskia?
NM. huolissaan
Älä hyvä ihminen käy saunassa ilman maskia.
"Myös koronaa on nyt enemmän nuorissa ja nuorissa aikuisissa joilla parempi mahdollisuus selvitä siitä hengissä"
Täma on itseasiassa suurin, ja loputa ainoa syy asiaan. Eli sairastuneista PUUTTUVAT nyt ne vanhat monisairaat, joita kuoli aivan tavattomasti keväällä.
Puuttuvat miksi? Kaiketi siksi, ettei laitoksia ilmeisesti enää tartuteta....
Vaan kiertää kaartaa, kuin kissa kuumaa puuroa....