Kaipolan jälkipyykki tulee olemaan yllättävä - kaikin puolin

1 -"Niin koira älähtää, kun kalikka kalahtaa"?

Kumpiko olikaan kyseessä - toveripiirit vai työnantajia edustavat EK |1, Kokoomus ja Yrittäjät |2. Ei saisi olla kumpikaan, sillä uusi demareiden puheenjohtaja ja PM Sanna Marin on uudistaja ja näkee tilanteen NNV-hallituksensa (vahvistettuna pitkällä kokemuksella - Matti Vanhanen, VVM ja Kepu) silmin huomisen ja vielä senkin jälkeisen ajan, sillä lapsillemme pitää jättää Maailma, jossa voi Elää.

Elämän tunnistaminen luontoahdingon keskeltä on lopulta juurisyy, miksi Marin osasi terävästi sanoa luokkasota esillenoston olevan näköalattomuutta ja historiattomuutta |3. Nyt ei olla enää luokkasodassa, vaan rajalla, jossa on pakko löytyä yhteistyö. Yhteistyö sanana on perinteellisesti ollut poliittista sanahelinää |4, jolle nyt on löydyttävä sisältö.

Sisältö syntyy kun toveripiiri aivan ensimmäiseksi hioo uuden "forssan" |5, onko se työaikaan liittyvä vai ajatus tuottojen uusjaosta, missä toveripiiri pääsee osalliseksi vastuusta ja oikeuksista ... tuo ainakin kannattaa testata jossain sopivan pienessä mittakaavassa. Osuuskunta-ajattelun |6 reformointi tähän päivään?

Seuraavaksi EK, Kokoomus ja kuponginleikkaajat oppivat hyväksymään kuluttajien mahdin |7 - olla päättäjä lopulta kaikelle kaltaisessamme markkinataloudessa. Toveripiirit edustavat ryhmänä suurinta kuluttajaryhmää - niin rahallisesti, potentiaalina kuin itse kuluttajina.

Palkasaajat ovat todellisuudessa kuluttajia

Jos kuluttaja pääsee tuotannon lähteille ajamaan vastuuta niin tuloksenteossa kuin ympäristöasioissa, voi lopputuloksena olla sellainen linnarauha, ettei syntynyttä kalapaliikkia "luokkasodasta" tarvita. On heräämisen aika.

Toveripiirin vahvuus syntyy yhdistymisestä

Tämä tarkoittaa demareiden, vasemmiston ja De Gröna' n yhdistymistä. Tuo taas saa aikaiseksi aivan uuden pohdinnan porvaripiireissä - ehkä Kokoomus herää kosimaan Keskustaa?

Jokin aika sitten Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo yritti kosia TV-keskustelussa Keskustan puheenjohtajaa Katri Kulmunia ... kuinka kävikään ja miten Sanna tuolloin Petterille vastasi ... >
.

HS: "MITÄ AY-LIIKE TEKEE, JOS TEOLLISUUDEN TILANNE MENEE TODELLA PAHAKSI?"

~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006619682.html -

...
15681
83275
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

UPM-Kymmene rikkoi miljoonien eurojen paperikoneet Ranskassa - ei halunnut antaa irtisanottujen osuuskunnalle

24.10.2017 klo 7:30
UPM-Kymmene sabotoi lakkauttamansa paperitehtaan miljoonien eurojen kaluston Ranskassa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201710232200479613

Äänestä
  • Myös Walesissa UPM vastikään sulki tehtaan.
    Onko sieltä kantautunut tarkempaa tietoa?

    Äänestä

  • Niin tietenkin. Eihän paperin ylituotanto muuten vähene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös Walesissa UPM vastikään sulki tehtaan.
    Onko sieltä kantautunut tarkempaa tietoa?

    Sellu jyllää puolivalmisteena, saattaa olla kohtalokasta kemialliselle metsäteollisuudellemme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin tietenkin. Eihän paperin ylituotanto muuten vähene.

    Paperi informaatioväylänä on miltei ympäristörikos. Käytätkö kännyä jo paperilehden sijasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paperi informaatioväylänä on miltei ympäristörikos. Käytätkö kännyä jo paperilehden sijasta?

    Onkohan Varkaudessa Hesarin painokoneiden takana paperikoneen rullasyöttöalusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin tietenkin. Eihän paperin ylituotanto muuten vähene.

    Näinköhän UPM särkee Kaipolan koneet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan Varkaudessa Hesarin painokoneiden takana paperikoneen rullasyöttöalusta?

    Ei enää!

    Toveri linjoilta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellu jyllää puolivalmisteena, saattaa olla kohtalokasta kemialliselle metsäteollisuudellemme.

    Yhteiskunnan+eli+suomalaisten+veronmaksajien+pitää+toisin+sanoen+kustantaa+kaikkea+kivaa+pääomasijoittajille,+niille+ulkomaisille,+joita+monen+ison+pörssiyhtiön+omistajat+ovat.+Hallintarekisterin+jälkeen+on+vaikeaa+tietää,+ketä+sijoittajat+ovat.KAIKKEA+KIVAA+YRITYKSILLEJärjesti+Sipilä+porvarihallitus:-+kiky-sopimuksella+palkattomia+työpäiviä,+hoitajien+lomakorvauksia+vähennettiin,+palkat+jäädytettiin-+Digi-+loikka-+aktiivimallilla+sanktioita+lisättiin,+ellei+hyväksynyt+mitä+tahansa+työtä+jopa+8+euron+päiväpalkalla-+yritystukityöryhmä+ei+julkistanut+yritystukien+selvitystään,+eikä+yritystukia+päivitetty+yhteiskunnassa+tapahtuvien+muutosten+mukaan-+Korona-tukia+on+jaettu+yrityksille+aluksi+11+miljardia+ja+lisää+jaetaan+velkarahalla-+pääomatuloihin+kohdistuvaa+verotusta+ei+ole+muutettu+(palkansaajien+ja+eläkeläisten+progressiiviseksi+veroksi)-+yritysten+veroedut+ovat+suuret,+muun+muassa+sähkövero+luokka+II,+kun+taas+kuluttajilla+sähkövero+luokka+IKaikkea+kivaa+yritykset+Suomessa+saavat+valtion+verokirstusta.+Yritystukia+jaetaan+tarkistamatta+yritysten+osingonjakoa+tai+edes+sitä,+sijoittaa+ko.+yritys+tuloksestaan+lainkaan+tuotekehitykseen+tai+henkilöstön+koulutukseen.Kaikkea+kivaa+saavat+myös+yritysten+johtajat+(suuria+yritystukia+saaneissa+yrityksissä).+Esimerkiksi+UPM:n+toimitusjohtaja,+7+miljoonan+vuosipalkka,+iso+lisäeläke,+isot+lyhyen+ja+pitkän+tähtäimen+kannustimet+ja+sokerina+pohjalla:+60+vuoden+eläkeikä.+Lisäksi+runsaasti+yrityksen+osakkeita,+joista+isot+osingot.Mitä+saavat+paperityöläiset,+jotka+tekevät+raskasta+kolmivuorotyötä?-+noin+4.000+euron+kuukausipalkan+eli+vuosipalkka+n.+48.000.-+ei+lisäeläkettä,+ei+autoetua,+ei+lyhyen+tähtäimen+palkkioita,+ei+osakekkeita,+ei...+irtisanomisuojapakettia-+ei+60+vuoden+eläkeikääVEROTUSEROTPääomatuloista+maksetaan+noin+30+%+tasavero.Palkkatulojen+verotus+on+progressiivinen.Holdings-yhtiöiden+kautta+eroja+kierretään+samoin+kuin+kikkailemalla+palkkatuloja+pääomatuloiksi.+Työntekijät,+joiden+palkkatulot+menevät+asuntolainoihin+tai+vuokriin+kalliin+ruuan+lisäksi,+eivät+saa+veroetuja+(pääomatulojen+matala+tasavero).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellu jyllää puolivalmisteena, saattaa olla kohtalokasta kemialliselle metsäteollisuudellemme.

    TYHMÄ - et tiedä edes mitä on selluloosa ja mitä tarkoittaa sana puolivalmiste.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös Walesissa UPM vastikään sulki tehtaan.
    Onko sieltä kantautunut tarkempaa tietoa?

    Tekikö UPM sielläkin merkittävää tuhoa

    Rinne 150 000 työtöntä
    Sipilä 150 00u uutta työpaikkaa
    Mariin 300 000 työtöntä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TYHMÄ - et tiedä edes mitä on selluloosa ja mitä tarkoittaa sana puolivalmiste.

    Sellun jälkeen syntyy esimerkiksi varsinainen lopputuote - vaikkapa paperi tai pahvi. Sellu on puolijaloste matkalla lopputuotteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rinne 150 000 työtöntä
    Sipilä 150 00u uutta työpaikkaa
    Mariin 300 000 työtöntä

    Korona 400 000 työtöntä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rinne 150 000 työtöntä
    Sipilä 150 00u uutta työpaikkaa
    Mariin 300 000 työtöntä

    Sipilä ja orpo: 35000 sotilaskarkuria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellu jyllää puolivalmisteena, saattaa olla kohtalokasta kemialliselle metsäteollisuudellemme.

    Entä kemianteollisuus ja raakaöljyn jalostus - Neste Naantali - lisää harmia uudistaja PM Sanna Marinille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TYHMÄ - et tiedä edes mitä on selluloosa ja mitä tarkoittaa sana puolivalmiste.

    Selluhan on raaka-aine edelleen jalostettavaksi, sellaista tuotetta kutsutaan asiantuntijapiireissä puolijalosteeksi tai puolivalmisteeksi matkalla lopputuotteeksi.

    -keittäjien pomo eläkkeeltä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona 400 000 työtöntä.

    Marin - kohta vain 10 000 työtöntä, lähinnä kokkareita, jotka ajetaan paitsioon kaikkialta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selluhan on raaka-aine edelleen jalostettavaksi, sellaista tuotetta kutsutaan asiantuntijapiireissä puolijalosteeksi tai puolivalmisteeksi matkalla lopputuotteeksi.

    -keittäjien pomo eläkkeeltä

    Juuri näin - sellu on taaaksepäin menoa paperista. Paperi on lopputuote, sellu puolijaloste matkalla lopputuotteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös Walesissa UPM vastikään sulki tehtaan.
    Onko sieltä kantautunut tarkempaa tietoa?

    Tuhosivatko koneet?

    Äänestä

Metsiä ei kannata tuhlata pelkästään paperiksi

Valtiomme tutkimusvaroja jakava Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara huomaa vihdoin tuoda esille metsäteollisuutemme kehityskeskustelun ja siihen liittyvän tutkimuksen. Suomi on ollut ja on paperin eri lajikkeineen huippumaa maailmassa. Olemme samalla saaneet maailman parhaan laiteymmärryksen paperin tuotannon ympärille. Monimutkaistuva ja teknistyvä tuotanto ja kysyntätekijöiden muutoshavainnot ovat entistä pidempijänteisiä, mutta operatiivisesti nopealiikkeisempiä. Suomi ei voi olla enää paperikeisari nykymuodossaan ensi vuosikymmenellä. Paperia voidaan kehittää myös muuksi kuin poispestävän musteen kantoalustaksi.

Puu on kasvava luonnonvara ja sitä ei kannata tuhlata paperiin vietäväksi kiertoon ja kaatopaikoille. Jokainen kansalainen kuskaa roskiin lukemattomiksi jääneitä esitteitä, kopioita ja loputtomia puhelinluetteloita, joita jaetaan markkinatalouden lieveilmiönä kaksin- ja kolminkertaisina eeppoksina joka luukkuun, ...ainakin pääkaupunkiseudulla. Paperin aikakausi päättyy nykymuodossaan ja Suomella on maailman paras tuotantokoneisto tähän, sekä siihen liittyvä osaaminen niin tekniikkana kuin käyttönä.

Maailman puuvarat ovat aivan muualla kuin Suomessa. Puupohjaiset tuotemarkkinatkin ovat aivan muualla kuin meillä Suomessa. Puuvarastot ovat mm. Venäjän Siperiassa ja siellä on jaossa maailman suurimmat varannot, tosin varovaisille suomalaisille liian suurella riskillä. Huomisen puutuotemarkkinat sijaitsevat kehittyvissä maissa, mm. Kiinassa, missä omia metsiä ei voi enää hakata. Puu on yksi parhaista rakennusaineista ja Kiina on yksi maailman suurimmista rakennustyömaista.

Suomessa on tunnustettu insinööritaito ja olikin odotettavaa, että myös meillä herätään metsätuotetukijalkamme osalta maailman ja kysynnän muutoksiin. Suomi on nyt viime hetkellä aloittamassa kehityskeskuksen suunnittelua, jossa tutkitaan ja koetetaan ymmärtää, mihin maailma menee ja mitä maailma tarvitsee. Tutkimuskenttä on laaja, lähtien aina kestävästä metsänhakkuusta istutuksineen sekä kasvutekijöineen ja päätyen huoltojärjestelmiin, millä ylläpidetään itse puuteollisuuden tuotantokoneiston käyttöastetta mahdollisimman korkealla. Lisäksi tulisi ymmärtää puun käyttökohteet ja -tarpeet sekä tuotteiden päätyminen kiertoon ja sen vaikutus energiataseeseen sekä päästöihin.

Suomi voi hakata tasapainoisesti metsiään ja tuottaa huomenna kestäviä puurakenteita aina kysyntää sisältävälle rakennusteollisuudelle; mekaaninen metsäteollisuus on uudelleen nousussa. Puurakennuskohteet lisääntyvät maailmalla, jopa on kehitetty mm. maaleja, jotka "hylkivät" tulipaloa. Esim. Moskovassa ja Pekingissä on tiukat säännöt puurakenteista, jopa osin puutalojen rakentaminen kaupunkialueille on kiellettyä tulipalovaaran takia.

Kehitettävää riittää, ja tässä on meidän suomalaisten paikka. Osaamiseemme ja luotettavuuteemme on suotuisa asenneilmasto niin Venäjällä kuin Kiinassa. Kiina on loputon kysyntäkohde ja Venäjä metsäinen aarrearkku. Suomalainen insinööri kykeni kehittämään maailman parhaat paperikoneet, niinpä me pystymme kehittämään myös maailman parhaat puun mekaanisen jalostuksen - yms. laitteistot, joilla tyydytetään huomisesta alkava kysyntä laitteistojen ja järjestelmien osalta. Puurakentaminen on uuden ajan airut ja se on kehityksensä alkutaipaleella. Teräs, lasi ja betoni ovat liitännäiselementtejä ja raaka-aineita. Näiden liitännäisten tuotekehitys menetelminä, rakenteina ja itse liitäntärajapintoina on huomisen haaste.

Me emme pärjää konevoimaisille kokoonpano-operaatioiden perusliukuhihnoille. Me pärjäämme mm. puunkäsittelyn ja jatkojalostamisen uuden kehittämisoperaatioissa, joissa luodaan järjestelmiä tekemään itse lopputuotteita. Mainittakoon, että mm. lasinvalmistuskoneemme ovat parjänneet Kiinassa erityisen hyvin, samoin kuin kuparisulatot aiemmin. Suomi oli aikoinaan hyvä tekemään myös kaapalikoneita. Metsäkoneemmekin lienevät maailman huippua. Nyt näköpiirissä hahmottuvat puunkäsittelyjärjestelmät, joilla tuotetaan rakenteita, komponentteja sekä eri raaka-aineiden liitoksia. Edellä mainitut systeemit tarvitsevat myös ylläpito-, korjaus- ja huoltosysteemit sekä konsultoinnin niiden käyttöön. Puurakentamisen huominen voi olla Suomen huomista ylivoimaa ratkaisten paikkaamme ja työllisyyttämme yhtenäistyvässä maailmantaloudessa.

Äänestä
  • https://www.talouselama.fi/uutiset/tebatti-suomi-ei-nae-metsaa-matalajalosteisilta-puilta-metsien-jalostusarvo-pitaisi-moninkertaistaa/d06d2f79-89bf-44ac-a86a-39e5613430ad

    Tebatti: Suomi ei näe metsää matalajalosteisilta puilta – Metsien jalostusarvo pitäisi moninkertaistaa

    29.8.202007:15 - päivitetty 29.8.202013:59

    Suomalainen metsäteollisuus rakentuu pitkälti matalajalosteisten raaka-aineiden tuotantoon ja vientiin. Tarvitsemme järkevämpiä tapoja hyödyntää suomalaista metsää, kirjoittaa vieraskolumnistimme Ilkka Kivimäki.

    Äänestä

  • Joo niin. Mutta ota huomioon, että paperiksi tai kartongiksi tehdään Suomessa vain hakkuutähde. Valtaosa puusta menee sahatavaraksi ja vaneriksi.
    Mitä teemme hakkuutähteistä? Pieni läpimittainen puu (kuitupuu), latvus, oksat?

    Äänestä

  • Täysosuma, mutta ilmeisesti aika kaukaa lainattu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.talouselama.fi/uutiset/tebatti-suomi-ei-nae-metsaa-matalajalosteisilta-puilta-metsien-jalostusarvo-pitaisi-moninkertaistaa/d06d2f79-89bf-44ac-a86a-39e5613430ad

    Tebatti: Suomi ei näe metsää matalajalosteisilta puilta – Metsien jalostusarvo pitäisi moninkertaistaa

    29.8.202007:15 - päivitetty 29.8.202013:59

    Suomalainen metsäteollisuus rakentuu pitkälti matalajalosteisten raaka-aineiden tuotantoon ja vientiin. Tarvitsemme järkevämpiä tapoja hyödyntää suomalaista metsää, kirjoittaa vieraskolumnistimme Ilkka Kivimäki.

    Kiintoisa tuo originellin ilmestyspäivä ja sitten päivitys!

    Keittämöiden sellu on puolijaloste - matkalla kiinalaisiin pehmotakapuolipaperiksi ja Alibaban paffilaatikoiksi, mutta ei Äänekosken toimesta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo niin. Mutta ota huomioon, että paperiksi tai kartongiksi tehdään Suomessa vain hakkuutähde. Valtaosa puusta menee sahatavaraksi ja vaneriksi.
    Mitä teemme hakkuutähteistä? Pieni läpimittainen puu (kuitupuu), latvus, oksat?

    Vain järeä runkopuu päätyy mekaaniselle metsäteollisuuden puolelle!

    Äänestä

  • Tökeröstä tekstistä ja käsittämättömistä kirjoitusvirheistä päätellen avaaja aivopieruilee anonyyminä.

    Äänestä

  • Googlen mukaan tuo teksti on vuosien takaa, ellei peräti tämän avaaja kirjoittajana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiintoisa tuo originellin ilmestyspäivä ja sitten päivitys!

    Ennuste ja toteutuma! ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tökeröstä tekstistä ja käsittämättömistä kirjoitusvirheistä päätellen avaaja aivopieruilee anonyyminä.

    Missä kohdin tekstiä?

    Äänestä

  • Tässä asiantuntijakommentti!

    Äänestä

Sitten Anjalankoski, Veitsiluoto ja Jämsänkoski.
Kyllä sosialstihallitus osaa tehtaiden karkotuksen Suomesta.

Äänestä
  • Kokoomus on tehtailijoiden puolue.

    Äänestä

  • Kuka karkottaa Neste Naantalin?

    Äänestä

Näyttää demariliike uudistuvan voimalla. Entä muut?

Äänestä
  • Sannalla käy erinomaisesti Rock'n' roll!!

    Äänestä

  • Siirtyvät tuottamaan koiranputkea: 2/3 demarijäsenistöstä on reilusti yli kuuskymppisiä eläkeläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siirtyvät tuottamaan koiranputkea: 2/3 demarijäsenistöstä on reilusti yli kuuskymppisiä eläkeläisiä.

    Sannan aikana on tullut uusia jäseniä - satoja ja satoja ja nimenomaan nuoria!

    -punalyhdyn toimistolta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sannan aikana on tullut uusia jäseniä - satoja ja satoja ja nimenomaan nuoria!

    -punalyhdyn toimistolta

    Itsekin siirryin persuista demareihin koska heitä eivät näköjään liikuta työväestön asema.
    herra 48v.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsekin siirryin persuista demareihin koska heitä eivät näköjään liikuta työväestön asema.
    herra 48v.

    Nyt on virtaa demareihin - uudistaja Sanna Marinin innoittamana.

    Äänestä

  • Sanna rulettaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsekin siirryin persuista demareihin koska heitä eivät näköjään liikuta työväestön asema.
    herra 48v.

    Moni siirtyy näinä aikoina!

    Äänestä

Koira älähti kokoomuksesta

Äänestä
  • Onkohan Petteri Orpo täällä anonyyminä?

    Äänestä

  • Kokkareita liittynyt demareihin sankoin joukoin!

    Äänestä

Kaikki UPM tuet lakkautettava välittömästi ja boikottiin.

Yhtään lehteä en enää osta jossa on käytetty UPM paperia.

Äänestä
  • Leviääkö boikotti, ja onko se yleensä edes mahdollista. Vain paheksuminen.

    Äänestä

  • Kaikki ayliittojen verotuet lakkautettava. Liittojen laiton lakkotoiminta kiellettävä ja liitot asetettava korvausvelvollisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki ayliittojen verotuet lakkautettava. Liittojen laiton lakkotoiminta kiellettävä ja liitot asetettava korvausvelvollisiksi.

    Sama sitten elinkeinoelämän puolelle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama sitten elinkeinoelämän puolelle!

    Ja yritystuet nolliin - vastaavasti.

    Äänestä

Tyhjentävä avaus. Kiitokset.

Äänestä

Heh, miten luotu pilaa luomansa?

Äänestä

Reippahasti käypi askelet,
Upm hommat on niin kiireiset.
Lahjat peittyi kääröihin,
Mäntän ukset kiinni pantihin,
vaan on hauska sentään!
Taatto, taatto läksi innoissaan,
joulukuusen, kuusen
hankintaan;
latva saapi tähtösen,
oksat kaikki, tiedät sen,
paljon kynttilöitä!
Kun on valmis kuusi kultainen,
rynnistääpi lapset huoneeseen
ken on tuonne tullutkaan
joululahjat pussissaan?
Vanha kapitalisti-pukki!
Lapset kaikki huutaa: oi, oi, oi!
Kohta kiitos riemuin soi, soi, soi.
Sievä vauva Maijan on,
Annin kelkka verraton,
orhi oiva veikon!
Päättyy joulu, vaik ei
kenkään sois,
joulukuusi ja kaipolan koneet viedään
pois, pois, pois.
Mutta ensi vuonna hän
saapuu lailla ystävän –
mut voi toivo pettää!
Ilkeä ahne on kapitalisti-ukko.

Äänestä

Miksi ayliikkeitä ei lakkauteta laittomina?

Äänestä
  • Miksi Ek liikettä tai Mtk ei lakkauteta laittomana ?
    Miksi terrorismia ja huumeita suosiva a vihreää liikettä ei lakkauteta laittomana?

    Äänestä

  • Mihin pykälään viittaat?

    Äänestä

Olen+pitkään+ihmetellyt+ihmisryhmää,+jota+käsitellään+pumpulihanskoin!+Miksi+ihmeessä?+Mikä+siinä+on,että+emme+voi+yhteiskunnan+asioista+puhua+kokonaisuutena+huomioiden+"kaikki"+osapuolet?++Talous+koostuu+n.+50+miljardista.+Rahavirrat+ohjaavat+sen+kehitystä.+Jos+istuu+valtion+hallituksessa+10+vuotta+noin,+rahavirtojen+ohjailu+sujuu+mukavasti.++Näyttää+olevan+suuri+hätä+joutua+rahavirtojen+jakotouhusta+sivuun.+Yrityksen+pääomasta+jaetaan+varoja+yritystoiminnan+tarpeisiin.+Tuottavaksi+toiminnaksi+luetaan+ryhmät,+jotka+"tuottavat"+toimintaa.+Muut+ryhmät+ovat+kuluttavia/kuluja.+Esimerkkinä+UMP:+onko+johtoportaan+kannustinpalkkiot+kohtuullisia+ja+niistä+kertyvät+eläkemenot?+Johtoportaan+palkkiokorvaukset+ovat+pääomasta+pois.+Kuulemani+mukaan+konsernin+johtajan+palkkio+n.+7+miljoonaa+on+mielestäni+kohtuuton.+Yksi+mies+ei+ole+sen+arvoinen!++Puhutaan+paperityöntekijöiden+korkeista+palkkakuluista.+Näyttää+pitävän+paikkansa.+Pääomatulona+verotuskin+on+mukavasti+hoidettu.+Myös+kuulemani+mukaan+Suomi+jakaa+n.10+miljardia+tukia+yritystoimintaan.+UPM+on+hyvin+edustettuna+hakijana+ja+saajana.+Miksi+me+muut+kansalaiset+maksamme+tällaisia+tukia+miettimättä,+mihin+rahat+menevät,+etenkin+kun+meidän+kauttamme+yritys+maksaa+todennäköisesti+Ruotsin,+Saksan+ja+niin+edelleen+maiden+työntekijöiden+massairtisanomisten+korvaukset+joita+Suomessa+ei+tarvitse+maksaa.Tutuksi+tullut+uhkaus+yrityksen+siirrosta+pois+Suomesta.+Haluaisin+sanoa,että+antaa+mennä+paremman+leivän+perään,+mutta+ilman+tukia.+Menkööt+omilla+varoillaan.+Suomessa+on+hyvä+koulutus.+Tyhjän+aukon+paikkaa+uudet+yrittäjät.+Suomen+koulutusta+ajettiin+alas,+miksihän?+Sitä+rakennetaan+nyt+takaisin.+10+vuodessa+saa+paljon+aikaan.+++Kun+koulutusta+ajettiin+alas,+niin+samalla+hetkellä+rummutettiin+ammattitaidottomasta+työvoimasta.+Miksikähän?+Kunpa+kansalaiset+katselisivat+opin+kannalta+oman+edun+menettämisen+puolesta+taistelevien+paatosta.+He+ovat+hyvän+koulutuksen+saaneet+isolla+rahalla+todennäköisesti.++Siinä+oppii+ihan+ilmaiseksi+omien+etujen+puolustamismekanismieja.On+hyvä+tuoda+esille+yritystoiminnan+tehtäviä.+Yritystoiminnan+kuuluu+itse+kehittää+työvoiman+osaamista+tarpeisiinsa+sopiviksi.+Yhteiskunnan+tehtävä+se+ei+ole.+Nyt+tuntuu+siltä,+että+työntekijän+tehtäviin+valtion+ohella+kuuluu+työpaikan+luominen.+Yrittäjät+ottavat+sitten+helpot+tuet+ja+muun+tuoton!6+tunnin+työajasta.+Se+on+täysin+mahdollista.+Työntutkijan+ja+työnsuunnittelijan+työhön+kuuluvaa+toimintaa.++Seurauksena+ammattitaito-osaaminen+kattaa+suuremman+väkimäärän.+Ei+tarvitse+valittaa+osaamattomasta+työvoimasta.++Jokaisella+on+rahavirta+oikeasta+suunnasta,ei+tukimuotona+ja+hyljeksittynä.++Kysymys+kuuluu+jälleen,+kuka+"maksaa".+Yhteiskunta+mukautuu+muutoksiin.++Toisaalta+mikä+oikeus+jollain+työntekijäryhmällä+on+tehdä+työtä+ja+lakkoilla+palkankorotuksista+toisen+tyntekijäryhmän+katsellessa+sivusta+ja+kuunnellessa+kommentteja+työhaluttomuudesta+ja+yrittäessä+pärjätä+pienillä+tuloilla.+Kyse+on+rahavirtojen+ohjailusta.+Suomessa+on+tällä+hetkellä+isohko+ihmisryhmä,+jonka+rahavarat+ovat+pienehköt.+Tämä+hidastaa+kulutustan+ja+penyrittäjien+toimintaa.+Olen+ihmetellyt+pienyrittäjien+vaisua+suhtautumista+omaan+asiakaskuntaansa.++Täytyy+muistaa,+että+rahavirtojen+ohjailusta+on+kyse.++Mihin+ja+kenen+pussiin+rahavirtoja+ohjaillaan.+Kansan+hyvinvoinnista+pois+vai+muutaman+,1%:n+ryhmän+hyvinvointiin?+Rahavarat+tältä+väestön+osalta+ei+palaudu+rahankiertoon++yhteiskuntaan+takaisin.++Tämä+köyhdyttää+yhteiskuntaa+väistämättä.+Kauanko+meillä+on+varaa+katsella+7+miljoonan+potteja+valuvan+jollekkin+ryhmälle+muistaen,+että+heitä+on+todella+paljon.+Siinä+liikkuu+isot+varat+jotka+ovat+yhteiskunnan+rahavirroista+pois+pumpattuja+ja+edelleen+jatkuen.

Äänestä
  • Kuluttaja on kuningas, ja tekee päätöksiään joka hetki kaupoillaan. Noista puroista syntyvät ne virrat muun muassa Keskolle ja SOK:lle! Kuluttajista suurin osa on tavallisia sukan kuluttajia eli kuuluvat toveripiireihin. Demokratia jylisee kohta.

    Äänestä

  • UPM :n tuki oli 100 miljoonaa, josta epäsuoraa tukea 70 miljoonaa sähköveron palautuksena. Pitääkö itse tuotetusta sähköstä maksaa täysi sähkövero kun sähkö vielä tuotetaan omalla polttoaineella, eli massan keitossa syntyneet jäteliemet poltetaan voimalaitoskattilassa hakkuutähteitten kanssa.

    Sivutuotteena tuotettu edullinen kaukolämpö ohjataan taajama-alueelle asuntojen lämmitykseen.

    Äänestä

  • Tähän pisteet!

    Äänestä

  • Tähtikommentti

    Äänestä

Porvarihallitus korotti polttoaineveroja sekä vuonna 2016 että 2017. Nyt ne mellakoivat itse oppositiossa veron noususta.

Äänestä
  • Marinin uho teollisuuden tuho

    Äänestä

  • Mutku hallitus tarttee lisää rahaa meittin ulkolaisiin uudempiin kulttuurin uudistajiin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin uho teollisuuden tuho

    Sinne perunakuoppaan tiedoksi että persut ja kokoomus oli tuolloin hallituksessa kun polttoeineveroja korotettiin peräkkäisinä vuosina.

    Äänestä

  • Ne ajattelee selvästi ettei ihmiset muistaisi enää.

    Äänestä

  • Porvarihallitus korotti polttoaineveroja, mutta työväen hallitus korottaa nyt vielä lisää porvarihallituksen tekemien korotusten päälle vaikka pitäisi alentaa ja siten elvyttää lisäten työläisten ostovoimaa.

    Äänestä

  • Kokkare on teflonisti - kikkareet kimmahtelevat jälkiä jättämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin uho teollisuuden tuho

    Marinin jylinä ulottuu jo koko kansan piiriin - kokkareet jäävät ulkopuolelle, niin - ulkokehälle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinne perunakuoppaan tiedoksi että persut ja kokoomus oli tuolloin hallituksessa kun polttoeineveroja korotettiin peräkkäisinä vuosina.

    Persut vastusti polttoaineveron korotusta alusta lähtien jo ennen hallitukseen menoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin jylinä ulottuu jo koko kansan piiriin - kokkareet jäävät ulkopuolelle, niin - ulkokehälle

    Näin on - likka pisti ensin Tampereen talouden kuralle, nyt bimbo tuhoaa Suomen ja seuraavaksi vuorossa on varmaan EU.

    Olisiko Putinin asialla? Muuten on vaikea ymmärtää Marinin toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on - likka pisti ensin Tampereen talouden kuralle, nyt bimbo tuhoaa Suomen ja seuraavaksi vuorossa on varmaan EU.

    Olisiko Putinin asialla? Muuten on vaikea ymmärtää Marinin toimintaa.

    Se on vähän kuin kokkare tuosi suomen talouden ja joku tollo huusi päälle aivan fantastistaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin uho teollisuuden tuho

    Vain Kokoomus uhoaa - jopa uhoaa kaataa hallituksen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marinin uho teollisuuden tuho

    Se on lähinnä Kokoomus, joka uhoaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut vastusti polttoaineveron korotusta alusta lähtien jo ennen hallitukseen menoa.

    Kokoomus on enääpieni inisijä! Persutkin sisäsiisteyskursseineen ajanut ohi ...

    Äänestä

Kaikki kyllä ymmärtävät kokoomuksen viimeiset kuolonkorahdukset, rauha heiile.

Äänestä

1. Yrityksen on tarkoitus tuottaa voittoa omistajilleen. Kansainväliset pörssiyhtiöt tekevät jatkuvasti riskikartoituksia. Päätös lakkauttamisesta ei tehdä päivässä, eikä viikossakaan. Yksikään yritys ei lopeta kannattavan tehdasta.
Miksi Marin ei älähtänyt Finnair´sta, Posti´sta? Valtion yhtiöistä? Eikö niiden toverit ole yhtä arvokkaita kuin Kaipolan?

2.Marinin johtama hallitus on ottanut jättimäiset velat kansan nimissä, joita maksaa vielä lapsenlapsemmekin. Niiden seurauksena Suomi elää vielä vuosia velaksi,(jos pysyy edes itsenäisenä) joista selviämiseen ei Marinin hallituksella ole mitään eväitä antaa. Hoetaan koronakriisi... ja velkojen kanssa eläminen jää seuraavien hallitusten taakoiksi ja ....lasten.
"Elämän tunnistaminen luontoahdingon keskellä.." Käsittämätöntä bullshittiä (anteeksi vain). Käsittämätöntä historian tietämättömyyttä ja esivanhempien halveksuntaa heidän rankkaa työtään kohtaan, mikä kasvatti Suomen kansakunnan ja hyvinvoinnin. Raivasi suot kuokalla pelloiksi, viljeli, hoiti metsän (mitä nykypäivänä on enemmän kuin koko historian aikana).
3. Marin itse kiihotti kansaa luokkasotaan "toveri"puheellaan Kaipolasta. "Kannattava yritys", "eikö mikään riitä". "missä on yhteiskuntavastuu".
4.Naapurimaasta on historiallista näyttöä toveripiirin hiomasta valtiosta.
5. Käytännössä on jo testattu Suomessakin; työaika vähennetty 8h>6h, palkka pysynyt samana. Ei toiminut. (Ranska ainut Euroopan maa missä viety läpi. Ei toimi.)
Ajatus toverien "tuottojen uusjaosta" otettiin käyttöön ja testattiin NL:ssa. Miten omasta mielestä toimi?
6. Mistä osuuskunta ajattelu alkoi? maanviljelijät, metsästäjät, halusivat elää oman työnsä "hedelmillä" ilman välikäsiä. Toverien välikäsi taitaa olla ay-liitot ja puolueet, joiden johtajien isot palkat maksaa jäsenmaksuina.
7. Pitäisi tiedostaa mistä kuluttajat, ne toveritkin, saavat sen rahan mitä kuluttaa?
Toverikuluttajat "pääsee tuotannonlähteille (lähteille?!?, eli osoittamaan mieltä, mellakoimaan, estämään tuotantoa?!) ajamaan vastuuta niin tuloksenteossa, kuin ympäristöasioissa.." .
Toverikuluttajien pitää alkaa yhdessä itse tuottajiksi. Ei olisi työntekijöitä, ei porvareita, ei luokkasotaa, olisi vain tuottajia. Tuottajia, jotka itse tuottavat eettisesti, ilman voittoa, kuitenkin niin paljon että pitävät hyvinvointi yhteiskunnan pystyssä ja työhön kykenemättömien edellytykset hyvään elämään. Ei tarvitsisi ay-liikkeitä, ei keskustaa, demareita, kokoomusta...

Nykyaikana Suomen yhteiskunta tulisi jo, poliitikoidenkin puheissaan, nähdä muuna kuin tovereina, porvareina, vasemmistona, oikeistona, rikkaat, köyhät, maaseutu, kaupunki...vastakkainasetteluna. Todella ummehtunutta, miksi myös kansalaisten usko puolueisiin on heikentynyt.
Aika olisi poliitikoille, jotka kykenevät ajamaan koko kansan asiaa. Tiedostaen, että ilman koko yhteiskunnan työpanoksen eriryhmiä, hyvinvointia ei ole. Hyvinvointia ei tule ulkomailta haalitulla työvoimalla, kun meillä on jo ennestään työttömiä. Talous ei kasva ottamalla meille velkaa ja velka vastuuta "kilpailumaiden" talous kasvuun.
Työllisyys ei kasva "luontoahdingon" kiimassa lopettamalla turpeen, turkistarhauksen, metsän käyttö...mikä ei vain lopeta kymmeniä tuhansia työpaikkoja, vaan autioittaa maaseutua ja lisää kaupunkien työttömyyttä. No, sitten vieraslaji kasveilla ja eläimillä olisi vapaus lisääntyä ja viedä elintila ja tuhota kotoperäiset. Meidän tulee toimia yhdessä ja ymmärtää tarvitsevamme toinen toisiamme ilman vastakkain asettelua ensin omassa yhteiskunnassamme, maassamme, ennenkuin voi edes kuvitella tuntevamme olevamme osa EUta.

Marinin viherpunahallituksen täysin ideologista populistista päläpälää, jota on viimeaikoina tullut jo liikaa. Ilman minkäänlaista kriittistä tarkastelua, mitä nämä hallituksen toimet todella tulevat merkitsemään puolueettomasti, tieteellisesti ja taloudellisesti tarkoittamaan eri skenaarioissa...yhteiskunnalle, meidän lastemme ja lastenlastemme elämään. Toivottavasti vielä itsenäisessä, demokraattisessa Suomessa.

Äänestä

Ei näytä olevan aihetta mitään, mihin Ilkka Luoma ei kykenisi ottamaan kantaa - syvällisesti ja asiakeskeisesti.

Äänestä

Voi vain kysyä, mikä on UPM:n yhteiskuntavastuu Ranskassa tai Britanniassa?

Äänestä

Ei ole enää lakkoilevia tovereita - vaan ostopäätöksiä tekeviä kuluttajia!

Näin on syntynyt uusi poliittinen liike - todellinen kansanliike.

Äänestä

Joko pyykki on pesty?

Äänestä

Joko revohka on jotenkin selvitetty. Sorron yöstä! ;-)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ilkka.luoma kirjoitti:

1 -"Niin koira älähtää, kun kalikka kalahtaa"?

Kumpiko olikaan kyseessä - toveripiirit vai työnantajia edustavat EK |1, Kokoomus ja Yrittäjät |2. Ei saisi olla kumpikaan, sillä uusi demareiden puheenjohtaja ja PM Sanna Marin on uudistaja ja näkee tilanteen NNV-hallituksensa (vahvistettuna pitkällä kokemuksella - Matti Vanhanen, VVM ja Kepu) silmin huomisen ja vielä senkin jälkeisen ajan, sillä lapsillemme pitää jättää Maailma, jossa voi Elää.

Elämän tunnistaminen luontoahdingon keskeltä on lopulta juurisyy, miksi Marin osasi terävästi sanoa luokkasota esillenoston olevan näköalattomuutta ja historiattomuutta |3. Nyt ei olla enää luokkasodassa, vaan rajalla, jossa on pakko löytyä yhteistyö. Yhteistyö sanana on perinteellisesti ollut poliittista sanahelinää |4, jolle nyt on löydyttävä sisältö.

Sisältö syntyy kun toveripiiri aivan ensimmäiseksi hioo uuden "forssan" |5, onko se työaikaan liittyvä vai ajatus tuottojen uusjaosta, missä toveripiiri pääsee osalliseksi vastuusta ja oikeuksista ... tuo ainakin kannattaa testata jossain sopivan pienessä mittakaavassa. Osuuskunta-ajattelun |6 reformointi tähän päivään?

Seuraavaksi EK, Kokoomus ja kuponginleikkaajat oppivat hyväksymään kuluttajien mahdin |7 - olla päättäjä lopulta kaikelle kaltaisessamme markkinataloudessa. Toveripiirit edustavat ryhmänä suurinta kuluttajaryhmää - niin rahallisesti, potentiaalina kuin itse kuluttajina.

Palkasaajat ovat todellisuudessa kuluttajia

Jos kuluttaja pääsee tuotannon lähteille ajamaan vastuuta niin tuloksenteossa kuin ympäristöasioissa, voi lopputuloksena olla sellainen linnarauha, ettei syntynyttä kalapaliikkia "luokkasodasta" tarvita. On heräämisen aika.

Toveripiirin vahvuus syntyy yhdistymisestä

Tämä tarkoittaa demareiden, vasemmiston ja De Gröna' n yhdistymistä. Tuo taas saa aikaiseksi aivan uuden pohdinnan porvaripiireissä - ehkä Kokoomus herää kosimaan Keskustaa?

Jokin aika sitten Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo yritti kosia TV-keskustelussa Keskustan puheenjohtajaa Katri Kulmunia ... kuinka kävikään ja miten Sanna tuolloin Petterille vastasi ... >
.

HS: "MITÄ AY-LIIKE TEKEE, JOS TEOLLISUUDEN TILANNE MENEE TODELLA PAHAKSI?"

~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006619682.html -

...
15681

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu