Mikä Lohjassa parasta?

Anonyymi

OHIAJOTIE, muistakaas tämä kaikki ulkopaikkakuntalaiset, kyseinen paikka on erikoistunut ryöstämään ulkoa tulevia.
Ajoin (tai oikeammin jouduin, kun ei siltä tieltä muualle voinut ajaa) ensimmäistä kertaa ulkopaikkakuntalaisena prisman parkkiin (kävin apteekissa). Sain PRISMAN nimeä kantavassa parkkihallissa sakot, SAKOT??? pysäköimisestä, ei tsiissus sentään mitä passkaa.
Kävin apteekissa, tulin takaisin autolle ja ajoin ulos, huomasin että tuulilasin pyyhkijässä on jokin lappu, luulin sitä mainokseksi, pysäytin ja otin pois, se oli todella suureksi hämmästyksekseni sakko? Sakko tuloajan ilmoittamatta jättämisestä ja tuplana 40 euroa? Tein kyllä heti valituksen sakosta, katsotaan miten käy. En hyväksynyt sakkoa, koska en ole nähnyt mitään kylttiä, jossa asia vaadittaisiin, en tiedä tänä päivänäkään missä se oli. Naapuri arveli että se on ollut varmaan parkkihallin ovessa, mutta edelläni meni miesjoukkio ja ovi oli siksi auki, joten en siinäkään voinut nähdä mitään kylttiä, enkä muutenkaan katsellut siellä sen kummemmin paikkoja, kun kiire oli vessaan, ei tullut pieneen mieleenkään että PRISMAN nimeä kantava parkki antaa sakkoja (asiakkailleen). Jos kyseinen parkki on kaupungin (sakottaja), on se luettava parkkihallin nimessä ja annettava mahdollisuus maksaa parkista, niin kuin muuallakin kaupungin alueella, eikä kytätä puskista asiakkaita jotka eivät tiedä/huomaa olevansa kaupungin parkissa?, eivätkä voi kuvitellakaan että S-ryhmä sakottaisi asiakkaitaan.
Kalliiksi tuli apteekissa asiointi ja onhan nuo nopeita, auto oli parkissa max 15 minuuttia, ne taitaa kytätä siellä paikan päällä? Siitäkin pitäisi olla varoituskyltti parkkihallissa"kyttäämme teitä ulkopaikkakuntalaisia täällä ryöstääksemme teidät".
Joten varokaa lohjaa ja muistakaa, Lohjassa on parasta-ohiajotie.

13

962

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      luen aloituksen viestin lähettämisen jälkeen.

      pierun haju ja ääni on parasta mitä lohjalla on, lisäksi myös paska.

    • Anonyymi

      No niin, tuli päätös, oikaisuvaatimus hylätty, kyllä on touhua. Erikoista tästä tekee se että asiakasomistajana saan sakot oikeastaan omalla parkkipaikallani.

      https://www.s-kanava.fi/asiakasomistaja/artikkeli/osuustoiminta-ja-asiakasomistajuus/6BK8QswlSA9HphymQqqdRb

      "S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka on olemassa asiakasomistajia varten. Sen tarjoamat palvelut ja edut on suunniteltu asiakasomistajille."
      Tarjoaa muun muassa sakkoja asiakasomistajilleen, ihan pyytämättä.
      Eikä tässä kaupunkikaan mikään syytön ole, törkeää rahastamistahan tuo on.

      • Anonyymi

        Joo. . . .o. Lohjassa parasta ohikulkutie.
        Ihan per. . .stä koko paikka.


    • Anonyymi

      Lohjan maine on Suomen huonoin.

      • Anonyymi

        Lohjalla on paljon loistavia banjonsoittajia.


    • Anonyymi

      Toimivat apuverkostot riski-ihmisille.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko kaljottelijoita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko kaljottelijoita?

        muutakin kuin kaljaa voi nauttia ongelmaksi asti.


    • Anonyymi

      Batman-myymälä. Entinen perseraiskaus-kauppa.

    • Anonyymi

      Lohja on alle arvostelun.

    • Anonyymi

      Ensimmäistä kertaa omakohtaisesti koettua ja kehuttavaa nimittäin huonontuneesta liikuntakyvystäni johtuen liikkuminen vaikeaa ja hidasta vaan löytyykin kohteliaita autoilijoita jotka huomioivat asian kun kadun ylitys aikeissa.
      Näin erityisesti Perttilässä,Lohjan as-Lempolan ostari reiteillä.
      Taksikuskeja on myös kiittäminen hyvästä palvelusta.

      Vähän muutakin joka kaikkea muuta kuin plussaa ...kuuleman mukaan Puruskorventiestä tullut todellinen "kaahausväylä" olis tarkkailulle sijaa ennenkuin pahempaa sattuu !!!

    • Anonyymi

      Luonto ja rakkaat ihmiset ja sukulaiset. Lohjan rakas seurakunta. Siellä oli mulla maailman parhaat työtoverit. Kiitos teille.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2027
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe