USA puolustaa Kiinan muslimeja, mutta Iran jne eivät tee mitään

USA on ainut maa, joka on määrännyt pakotteita Kiinaa vastaan sen uiguureja (Islamin uskoisia) koskevien ihmisoikeusloukkausten vuoksi, mm. uiguurien keskitysleirien ylläpito.

Samalla Iran ja muut muslimimaat käyvät intensiivisesti kauppaa ja kehittävät yhteistyötä Kiinan kanssa.

Onko niin, että ihmisoikeudet ovat vain USA:n asia? Onko islaminuskossa minkäänlaista moraalia, joka kehottaisia auttamaan edes kärsiviä uskonveljiä Kiinassa?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Missä vaiheessa olet havainnut että islamilaiset valtiot olisivat oleellisesti auttaneet toisia islamilaisia valtioita tai muslimeita joilla on ongelmia? Esimerkkinä palestiinalaisten tilanne, jossa naapurivaltiot käyttävät vyöhykkeen asukkaita pelinappuloina.

Kyseinen islamin uskonto on pilkkoutunut toistensa kanssa taisteleviksi pienryhmiksi. Uiguurit mitä ilmeisimmin eivät edusta sellaista islamin suuntausta joita muut a) voisivat julkisesti tukea ja b) jota kannattaisi tukea siten, että siitä tukemisesta aiheutuisi ongelmia Kiinan kanssa tehtävän kaupan osalta.

Raha ja valta ratkaisee.

Äänestä

Yhdysvallat etsiin kokoajan paikkoja joihin voi kohdistaa pakotetteita, sikäli mikäli ne palvelee Yhdysvaltojen etuja

Äänestä

Uiguurit taitaa olla sunneja, miksi Arabit ei tee mitään, siellä olisi painoarvoa

Äänestä

USA etsii kaikkea mahdollista syytä kohdistaa pakotteita Kiinaa ja kiinalaisia yrityksiä vastaan.
Missä vapaa kilpailu???????

Äänestä
  • Kiina on maailmalle suurin uhka tällä hetkellä.
    Maa pitää jakaa kahtia - monopoli on murrettava!

    Äänestä

jooppajjjoo, jenkkien kidutusvankilat Irakissa, kymmeniä tuhansia musuleita kidutettavana. Nyt sitten hurskastellaan, syynä siis ei ole uiguurit, vaan Kiinalle pitää laittaa jarruja kun näyttää sille että taloudessa Kiina jättää usan kauas taakseen.
Jenkkien suusta ei oikein millään saa ulos lausetta, "olemme maailman toiseksi suurin talous".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

USA on ainut maa, joka on määrännyt pakotteita Kiinaa vastaan sen uiguureja (Islamin uskoisia) koskevien ihmisoikeusloukkausten vuoksi, mm. uiguurien keskitysleirien ylläpito.

Samalla Iran ja muut muslimimaat käyvät intensiivisesti kauppaa ja kehittävät yhteistyötä Kiinan kanssa.

Onko niin, että ihmisoikeudet ovat vain USA:n asia? Onko islaminuskossa minkäänlaista moraalia, joka kehottaisia auttamaan edes kärsiviä uskonveljiä Kiinassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu