Salattuja totuuksia Puna-Armeijasta

Sotavangeiksi jäi 1941-45 kaikkiaan 5,7 miljoonaa miestä eli reilusti koko aloitusvahvuus 1941.Kuolleisuus oli suuri,koska saksalaiset eivät vaivautuneet juuri vankeja ruokkimaan.
Lähes ainoa keino jäädä henkiin oli liittyä vapaaehtoisesti Saksan armeijaan. Tämän teki arviolta noin 1,2 miljoonaa miestä. He olivat Hiwejä ( Hilfswilliger) ja muita vapaaehtoisia yhteistoimintamiehiä ja -naisia.
Yhteensä noin 215 000 arvioidaan kaatuneen Saksan riveissä Puna-armeijaa ja länsimaita vastaan.
Länsimaat palauttivat vangeiksi saamansa hiwit NL:oon, Heistä ei ole sen jälkeen kuultu.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Suomalaiset saivat venäläisiä sotavankeja n. 64 000.
Heistä oli suuri apu maatiloilla, kun isännät olivat Kannaksella puhdetöissä.
Emännätkin olivat tyytyväisiä vankien ahkeruudesta ja heinänteon aikaan seipäätkin pystytettin alta aikayksikön.

Äänestä
  • Maatiloilla oli töissä korkeintaan joitain tuhansia sotavankeja. Heitä valvottiin tarkasti.

    Äänestä

Hiwejä olisuorastaan pakko käyttää jo talvella -42,kun huoltomiehet jouduttiin ottamaan taistelutehtäviin. Tällöin alettiin aputöihin ottaa hiwejä aluksi varoen,sitten sadoittain ja lopuksi pari tuhatta divisioonaa kohti ihan luvan kanssa.

Hiweistä muodostettiin myös aseellisia osastoja,jopa pataljoonia partisaanien vastaiseen taisteluun.
Nälkä oli paras värväri.

Äänestä
  • Hiwejä oli lopulta noin 180 pataljoonaa. Niissä oli vähälukuinen saksalainen päällystö ja alipäällystö.Keskinäistä luottamusta ei juuri ollut. Ei Saksakaan parhaita poikiaan näihin hommiin tuhlaillut.
    Näitä joukkoja sijoitettiin erityisesti Ranskaan,missä ne maihinnousun tapahduttua yleensä ampuivat saksalaisensa ja antautuivat kiireesti.
    Toiveena oli pääsy Amerikkaan,mutta pettymys oli suunnaton,kun matka kävikin takaisin NL:on. Nämä miehet hävisivät jälkiä jättämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hiwejä oli lopulta noin 180 pataljoonaa. Niissä oli vähälukuinen saksalainen päällystö ja alipäällystö.Keskinäistä luottamusta ei juuri ollut. Ei Saksakaan parhaita poikiaan näihin hommiin tuhlaillut.

    "Toiveena oli pääsy Amerikkaan,mutta pettymys oli suunnaton,kun matka kävikin takaisin NL:on. Nämä miehet hävisivät jälkiä jättämättä."

    Ei ne minnekään hävinneet, suurin osa tuomitiin gulagille, ja armahdettiin Hrustsevin suuressa armahduksessa.

    Stalingradin mottiin jäi 40 000 'hiwiä'. Varmaan yhtään ei jäänyt henkiin kun motti laukesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hiwejä oli lopulta noin 180 pataljoonaa. Niissä oli vähälukuinen saksalainen päällystö ja alipäällystö.Keskinäistä luottamusta ei juuri ollut. Ei Saksakaan parhaita poikiaan näihin hommiin tuhlaillut.
    Näitä joukkoja sijoitettiin erityisesti Ranskaan,missä ne maihinnousun tapahduttua yleensä ampuivat saksalaisensa ja antautuivat kiireesti.
    Toiveena oli pääsy Amerikkaan,mutta pettymys oli suunnaton,kun matka kävikin takaisin NL:on. Nämä miehet hävisivät jälkiä jättämättä.

    Sinä sotket yhteen kaksi hieman eri kategoriaa tuossa; Hiwit, joiden oli tarkoitus palvella apumiehistönä divisioonissa ja itäjoukot, jotka palvelivat nimellisesti itsenäisinä taisteluyksiköinä, vaikka ne useimmiten taktisesti alistettiin eri divisioonille. Käytännössä se tarkoitti, että saksalaisella divisioonalla saattoi olla riveissään vierasmaalaisia samalla Hiweinä ja virallisina taistelujoukkoina.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Toiveena oli pääsy Amerikkaan,mutta pettymys oli suunnaton,kun matka kävikin takaisin NL:on. Nämä miehet hävisivät jälkiä jättämättä."

    Ei ne minnekään hävinneet, suurin osa tuomitiin gulagille, ja armahdettiin Hrustsevin suuressa armahduksessa.

    Ei ole yksikään ilmaantunut tarinaansa kertomaan.

    Höpötystä. Esim. Texelillä saksalaisia vastaan kapinoineen georgialaispataljoonan oletettavasti viimeiset veteraanit päättivät päivänsä ikämiehinä Georgiassa viimeksi kuluneen vuosikymmen aikana.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Toiveena oli pääsy Amerikkaan,mutta pettymys oli suunnaton,kun matka kävikin takaisin NL:on. Nämä miehet hävisivät jälkiä jättämättä."

    Ei ne minnekään hävinneet, suurin osa tuomitiin gulagille, ja armahdettiin Hrustsevin suuressa armahduksessa.

    ” Ei ne minnekään hävinneet, suurin osa tuomitiin gulagille, ja armahdettiin Hrustsevin suuressa armahduksessa.”

    Riippui kovasti MILLE GULAGILLE? Esim. Vorkuta oli sellainen, ettei metsätöissä kukaan kestänyt 1-2 vuotta pitempään hengissä! Tiltu puhuu niistä ikäänkuin vankilana, jossa saattoi viettää kymmeniä vuosia elossa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä sotket yhteen kaksi hieman eri kategoriaa tuossa; Hiwit, joiden oli tarkoitus palvella apumiehistönä divisioonissa ja itäjoukot, jotka palvelivat nimellisesti itsenäisinä taisteluyksiköinä, vaikka ne useimmiten taktisesti alistettiin eri divisioonille. Käytännössä se tarkoitti, että saksalaisella divisioonalla saattoi olla riveissään vierasmaalaisia samalla Hiweinä ja virallisina taistelujoukkoina.

    ///MeAgaln

    'Hiwi' saattoi vaihtaa huoltotyöt taistelutöihin hyvin joustavasti joten ero näiden kahden välillä on häilyvä.
    Muistelen että 'hiwejä' ja taistelijoita olisi ollut n.800 000. Enemmänkin (1,2milj.) jos mukaan laskee mm. Baltian maiden isänmaalliset sotilaat jotka sotivat Saksan ja Suomen armeijoissa.
    Jos tuota 800 000 vertaa Suomen väkimäärään, olisi sama kuin 17 800 sotilasta olisi siirtynyt vihollisen puolelle! Mitä tämä kertoo NL:stä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpötystä. Esim. Texelillä saksalaisia vastaan kapinoineen georgialaispataljoonan oletettavasti viimeiset veteraanit päättivät päivänsä ikämiehinä Georgiassa viimeksi kuluneen vuosikymmen aikana.

    ///MeAgaln

    Sodan jälkeen oli valtava työvoimapula. Jokainen loikkarikin kelpasi orjatyöhön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Hiwi' saattoi vaihtaa huoltotyöt taistelutöihin hyvin joustavasti joten ero näiden kahden välillä on häilyvä.
    Muistelen että 'hiwejä' ja taistelijoita olisi ollut n.800 000. Enemmänkin (1,2milj.) jos mukaan laskee mm. Baltian maiden isänmaalliset sotilaat jotka sotivat Saksan ja Suomen armeijoissa.
    Jos tuota 800 000 vertaa Suomen väkimäärään, olisi sama kuin 17 800 sotilasta olisi siirtynyt vihollisen puolelle! Mitä tämä kertoo NL:stä?

    Ei Suomen armeijan vahvuuksia lasketa Saksan armeijaan kuuluviksi.
    Etkö ole kuullut, että Suomi kävi erillissotaa?
    Virolaiset pakenivat Suomeen nimenomaan välttääkseen Saksan armeijaan joutumisen.

    Tietysti, demarkaatiot Saksan asevoimien kaikissa osissa olivat epämääräisiä, sillä me puhumme kuitenkin asevoimista, jossa palveli esim. ilmavoimien jalkaväkidivisioonia ja monia muita erikoisuuksia. Natsien bysanttilainen organisaatio jatkuvasti muuttuvine souunnitelmineen ja paheneva sotatilanne olivat juuri sopiva resepti tällaiselle.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Hiwi' saattoi vaihtaa huoltotyöt taistelutöihin hyvin joustavasti joten ero näiden kahden välillä on häilyvä.
    Muistelen että 'hiwejä' ja taistelijoita olisi ollut n.800 000. Enemmänkin (1,2milj.) jos mukaan laskee mm. Baltian maiden isänmaalliset sotilaat jotka sotivat Saksan ja Suomen armeijoissa.
    Jos tuota 800 000 vertaa Suomen väkimäärään, olisi sama kuin 17 800 sotilasta olisi siirtynyt vihollisen puolelle! Mitä tämä kertoo NL:stä?

    "Jos tuota 800 000 vertaa Suomen väkimäärään, olisi sama kuin 17 800 sotilasta olisi siirtynyt vihollisen puolelle! Mitä tämä kertoo NL:stä?"

    Että ihmiset siellä opetettiin kansainvälisiksi ja ystävällisiksi vieraita kohtaan. Kouluissakin laulettiin, että kansat ovat veljet keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Suomen armeijan vahvuuksia lasketa Saksan armeijaan kuuluviksi.
    Etkö ole kuullut, että Suomi kävi erillissotaa?
    Virolaiset pakenivat Suomeen nimenomaan välttääkseen Saksan armeijaan joutumisen.

    Jos lasketaan kuinka paljon siirtyi vihollisen puolelle, siis neukkujen punaisten lasien läpi katsottuna. Ne suomessakin taistelleet virolaiset siirtyivät taistelemaan 1944 Viroon SS-joukoissa. Myös Suomen laivastossa palveli virolaisia. Mikä lie ollut heidän kohtalonsa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Ei ne minnekään hävinneet, suurin osa tuomitiin gulagille, ja armahdettiin Hrustsevin suuressa armahduksessa.”

    Riippui kovasti MILLE GULAGILLE? Esim. Vorkuta oli sellainen, ettei metsätöissä kukaan kestänyt 1-2 vuotta pitempään hengissä! Tiltu puhuu niistä ikäänkuin vankilana, jossa saattoi viettää kymmeniä vuosia elossa!

    Entiset sotavangit vapautettiin vasta Stalinin kuoltua 1953. Tällöin heistä oli Solzhenitsynin mukaan hengissä enää viidesosa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entiset sotavangit vapautettiin vasta Stalinin kuoltua 1953. Tällöin heistä oli Solzhenitsynin mukaan hengissä enää viidesosa.

    Neuvostoliiton asiakirjojen mukaan 58 prosenttia vangeista kotiutui vapaina kansalaisina ja 19 prosenttia määrättiin uudestaan asepalvelukseen.

    Seitsemän prosenttia joutui vankileireille ja 14 prosenttia niin sanottuihin työpataljooniin.

    Vihollisen puolelle loikanneet luonnollisesti joutuivat vankileirile.

    "Vapautuminenkin" tarkoitti tässä tapauksessa yleensä ikävää, raskasta ja/tai vaarallista työtä jossain valtakunnan syrjäkulmilla, jossa esimerkiksi kaupungissa käymisestä voi vain haaveilla. N-liitossa vapautta osattiin rajoittaa lukemattomin eri tavoin, vankilat ja leirit eivät olleet ainoita.

    Äänestä

Sotavangeista perustettiin kuusi kansallista legioonaa:armenialainen, azerbeidzanilainen,gruusialainen,pohjoiskaukasialainen,turkmenialainen ja Volgan tataarien legioona,
Kalmukeista muodostetiin ratsuarmeijakunta samoin kasakoista

Lopuksi muodostettiin ROA eli Venäjän Vapautusarmeija kenraali Vlassovin johtoon. Se oli lähinnä paperilla, teorettiinen vahvuus 140 000.
Sodan päättyminen lopetti nämä touhut lyhyeen.
Vlasov ammuttiin.

Äänestä
  • Ukrainan vapautusarmeija Українське Визвольне Військо, oli paljon suurempi, vahvuus 180 000.

    Äänestä

Vlassov lähetti värväytymiskehoituksia Suomenkin sotavankileireille.

Suomi oli jo sitä ennen värvännyt sotavankeja eri tehtäviin.
Tuloksena mm. upseerivanki Girenko anoi pääsyä järjestämään venäläis-ukrainalaista armeijaryhmää.
Muutama vanki ilmoittautui ja pääsi Saksaan.

Suomalaiset perustivat kaksi ns. heimopataljoonaa,HeimoP 3 sotavangeista ja ErP 6 inkeriläisestä itäpataljoonasta. Kummastakaan ei juuri ollut hyötyä taisteluissa.
Varsinkin HeimoP 3 oli hyvin solutettu. Huomattava osa näistä autettiin pakoon Ruotsiin vielä NL:on junakuljetuksen aikana.

Äänestä

Miten niin ne ovat salattuja ja salaisia kun sinäkin näköjään ne tiedät ? Eivät ne silloin salattuja voi olla, höh.

Äänestä
  • Miten niin? Kaikki tietää vuoden 1918 vankileirit ja Petroskoin 1941-1944 siirtoleirit, mutta SILTI NE OVAT stallareitten mielestä aina ”salattuja” tai ”vaiettuja”!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin? Kaikki tietää vuoden 1918 vankileirit ja Petroskoin 1941-1944 siirtoleirit, mutta SILTI NE OVAT stallareitten mielestä aina ”salattuja” tai ”vaiettuja”!

    Ne oli muuten Itä-Karjalan keskitysleirit ihan virallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne oli muuten Itä-Karjalan keskitysleirit ihan virallisesti.

    Vuodesta 1943 siirtoleirejä. Ihan virallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuodesta 1943 siirtoleirejä. Ihan virallisesti.

    Kyllähän niitä voi keskityleireiksi sanoa ihan reilusti, ei kai niissä mitään salailtavaa ole, mitä nyt kirjanpitoa vähän hävitettiin.

    Äänestä

Saksan propagda yritti yllyttää neuvostosotilaat loikkaamaan. Pohjoisessa tulos oli vaatimaton suuresta lentolehtis- ja propagandalähetysmäärästä huolimatta. Loikkareita tuli vain 12. Vastauksena oli yleensä vain tykistökeskitys.

Itärintamalla loikkasi 1942 yhteensä lähes 80 000 neuvostosotilasta, mutta 1943 enää 26 000 ja 1944 vain 7 200.

Äänestä
  • Kummallista on, että häviäjän puolelle edelleen kuitenkin loikattiin. Saksalaiset saivat lähes kaikkien hyökkäysten edellä loikkareita, jotka antoivat hyvin tarkkoja tietoja tulevasta hyökkäyksestä.

    Ilmeisesti oli aika paljon niitä, jotka pitivät mahdollisuuksiaan selvitä hengissä hyökkäysjoukoissa aika pieninä. Ei ihme, että sotavankeudesta palanneisiin suhtauduttiin niin kovakouraisesti Neuvostoliitossa sodan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kummallista on, että häviäjän puolelle edelleen kuitenkin loikattiin. Saksalaiset saivat lähes kaikkien hyökkäysten edellä loikkareita, jotka antoivat hyvin tarkkoja tietoja tulevasta hyökkäyksestä.

    Ilmeisesti oli aika paljon niitä, jotka pitivät mahdollisuuksiaan selvitä hengissä hyökkäysjoukoissa aika pieninä. Ei ihme, että sotavankeudesta palanneisiin suhtauduttiin niin kovakouraisesti Neuvostoliitossa sodan jälkeen.

    Noinhan se oli.

    Voidaan sanoa, että vain kommunismin äärimmäinen säälimättömyys rivikansalaisiaan kohtaan pelasti NL:n tappiolta.
    Ynnä tietenkin Hitlerin ja natsien äärimmäisen typerä toiminta valloitetuilla alueilla.

    Se nosti kansan vihaamaan saksalaisia vielä enemmän kuin kommunisteja.

    Äänestä

  • Entäs vuonna 1941?
    Neukkujärjestelmä oli mätä. Saksalaisten olisi pitänyt kannustaa kansaa nousemaan kommunisteja vastaan. Suuri salaisuus on että kommunistisen puolueen johtajistossa (kuin myös salaisessa poliisissa) oli suhteettoman paljon juutalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan se oli.

    Voidaan sanoa, että vain kommunismin äärimmäinen säälimättömyys rivikansalaisiaan kohtaan pelasti NL:n tappiolta.
    Ynnä tietenkin Hitlerin ja natsien äärimmäisen typerä toiminta valloitetuilla alueilla.

    Se nosti kansan vihaamaan saksalaisia vielä enemmän kuin kommunisteja.

    On kyllä myös todistettu että alkutalvesta 1941-42 neukut lähettivät omia miliisejä saksalaisten linjojen taakse polttamaan kyliä, tappamaan, kiduttamaan ja raiskaamaan siviilejä, puettuna saksalaisiin uniformuihin. Tarkoitus oli nostaa siviiliväestön mieli saksalaisia vastaan näillä raukkamaisilla tempuilla.

    "Tarkoitus oli nostaa siviiliväestön mieli saksalaisia vastaan näillä raukkamaisilla tempuilla."

    Ainut raukkamainen on pöhveIi itse valehteluillaan;)

    Ei tuollaista tarvittu.

    Stalin itse määräsi päiväkäskyllään täydellisen tuhoamisen toimeenpanon.
    Valloittajalle ei saanut jättää mitää hyödyllistä.

    Kiireen vuoksi käsky jäi osin toteuttamatta, vaiikka paljolti juutalaisista muodostetut erityiset hävityspataljoonat ahkeroivat kiitettävästi.Varsinkin Virossa,

    Kaikki poliittiset vangit ammuttiin pois kuleksimasta.Syyllisyys lykättiin saksalaislle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sotavangeiksi jäi 1941-45 kaikkiaan 5,7 miljoonaa miestä eli reilusti koko aloitusvahvuus 1941.Kuolleisuus oli suuri,koska saksalaiset eivät vaivautuneet juuri vankeja ruokkimaan.
Lähes ainoa keino jäädä henkiin oli liittyä vapaaehtoisesti Saksan armeijaan. Tämän teki arviolta noin 1,2 miljoonaa miestä. He olivat Hiwejä ( Hilfswilliger) ja muita vapaaehtoisia yhteistoimintamiehiä ja -naisia.
Yhteensä noin 215 000 arvioidaan kaatuneen Saksan riveissä Puna-armeijaa ja länsimaita vastaan.
Länsimaat palauttivat vangeiksi saamansa hiwit NL:oon, Heistä ei ole sen jälkeen kuultu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu