Valtuuston jäsenet toimivat kukin itsenäisesti "virkavastuulla". Omaa valtakirjaa ei pidä antaa minkään ryhmittymän käyttöön, ei vasenkätisille, oikeassa lahkeessa pitäville eikä muillekaan, esimerkiksi poliittisille ryhmittymille. Valtuutetun vapaata päätöksenteko-oikeutta ei myöskään saa ohjailla uhkailemalla, maanittelemalla tai muuten lahjomalla, saatika johtamalla valheilla harhaan.
Jokainen valtuutettu edustaa kaikkia hankolaisia. Ei voi tietää, kuka on äänestänyt, kenen äänillä on valittu. Sillä ei ole edes väliä, kun valtuusto on kollektiivi, joka edustaa kaikkia hankolaisia, Siinä ei puoluetausta eikä muukaan jaotteleva tekijä määrää, Valtuutetun on toimittava omantunnon mukaan kaikkien hankolaisten parhaaksi. Se on laki ja oikeus ja myös Korkeimman rakkauden laki.
Valtuuston jäsenet ovat itsenäisiä ihmisiä; heitä ei saa ohjailla tekemään väärää valaa
4
100
Vastaukset
- Anonyymi
tämä oli varmaan suunnattu ryhmäkuri puolueille,demareissa käy jo varmaan kova painostus ja uhkailu kun äänestetään tehtaanniemen kaavan jalostamisesta
- Anonyymi
Painostaminen ja uhkailu on laitonta. Sellaisen valtuustoryhmän voi jättää taakseen, jos ei saa toimia oman tunnon mukaan. Vaikka eroaa valtuustoryhmästä, on edelleen valtuutettu. Se osoittaa sen, että jokainen on valittu olemaan itsenäinen.
Viime kerralla, kun päätettiin Tehtaanniemen kaavasta, niin se meni läpi RKP:n pakottaman ryhmäkurin avulla. Kaikkien muiden enemmistö oli kaavamuutosta vastaan. Kaavapäätös lopulta kuitenkin kaatui oikeudessa. Se oli hyvä asia, koska enemmistö ei ollut kaavamuutoksen puolesta vaan sitä vastaan vaikka äänestystulos näytti muuta.
Mielipide ja äänestyskäyttäytyminen ovat eri asioita. RKP:n kyykytys oli siitä hyvä esimerkki. Demokratiaa on sitä, että enemmistön mielipide voittaa. Sen takia ryhmäpäätökset eivät ole demokratiaa. Ne on painostusta niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä. Painostus on laitonta. Samma på svenska. enligt lagen.
- Anonyymi
Omantunnon mukaan kaikkien hankolaisten asialla ja edun mukaisesti.
- Anonyymi
Tuliko ryhmäpäätöksiä? Lampaita. Sopuleita. Vedätykseen alistuneita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16811561- 288142
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586056Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1665007- 244775
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai404411Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1074303- 1063702
- 803290
- 481801