Taidan olla yksin koko loppuelämän. Toinen ei ole moksiskaan, elää onnellisena vaikka tapahtui vaikka mitä. Miehillä taitaa olla helppoa tuo.
En pysty enää kiinnostumaan niin kenestäkään.
Anonyymi
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
No, aika näyttää sanoi jokunen, mitä tuo tullessaan....
Älä valita. Ilman miestä pärjää hyvin. Ei saa olla heikko. Mikä vika yksinolossa on. Hanki pieni kaveri itsellesi 😉🐛
Ei ole aivan noinkaan. Ei ole vain halua olla heti raskas toiselle josta välittää. Jos hänelläkin on raskasta
Äärimmäisen raskasta.
Noi sun aivoitukset on kyl aika todella typeriä. Ootko ikinä tullut ajatelleeksi, että hän ajattelisi asioista aivan toisin, kuin sinä? Ja tietenkäänhän et tuosta puhu hänen kanssaan yhtään mitään, vaan näytät hänelle vain todelliselta idiootilta ihme liikkeilläsi.
Voi olla yksin, olematta yksinäinen...silloin on sinut itsensä kanssa, kaikki ei vaan osaa...
Hyvin sanottu. Pitää osata olla yksin, ennenkuin voi ajatella elämää jonkun toisen kanssa. Monella olisi paljon opittavaa. 🤔
Ei miehelle ole sen helpompaa. Joutuu luopumaan tunteistaan, jos ei elämässä ole onnistunut tarpeeksi hyvin. Useikaan ei ole muuta vaihtoehtoakaan, ehkä järki menee tunteiden edelle, muttei se tarkoita , että henkinen kärsimys olisi lievempi kuin naisella.
No hyvin menee sulla kuitenkin. Puhu pukille.
Oma mieli on usein ihmisen pahin vihollinen, ja luulo ei ole tiedon väärti.
Eikös sulla ole lapsia? Aloittaja?
Älähän nyt kulta. Kävikö mielessäsi että koin kaiken mitä on tapahtunut ahkä vielä ikävämmin kuin sinä?
On se mielessä käynyt, hyvin osannut sen peittää kuitenkin.
Kaikkeen tottuu, mut voi jäädä myös paljosta paitsi, jos jättäytyy kanssakäymisistä ihmisten kesken. Itsellä ainakin vähentynyt paljon nämä kanssakäymiset. Olen helposti lähestyttävä, ongelmaksi tulee vain se, että nämä ongelmatapaukset tuntuvat enempi lähestyvän ja silloin voi joutua kokemaan kovia?
Kovaa suunsoitto kokeneena, elämä opettaa monella tapaa, opin myös itse varovaisemmaksi näitä hyvän mielen pilaajia kohtaan. Ei kiitos enään, mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Kaipasin kyllä hyvää seuraa, mut sen löytäminen tuntuu olevan entistä vaikeampaa, mitä vanhemmaksi tulee?
Vanhempana vaikeampaa. Mahdotonta kasvaa yhdessä ja muokkautua toiselle sopivaksi. Myös kumppaneilla on eri vaatimuksia omaan kumppaniin jota nuorena ei ollut. Mutta rehellisesti suurin syy aina löytyy peilikuvasta.
Tietty kun tarpeeksi vanhaksi elää sitten kaikki käy.
Ei kait tuo yhdessä kasvaminen mahdotonta ole mikäli suunta on sama molemmilla. Siihenhän henkisesti valmiit parit pyrkii. Mukautumaan ja muuntautumqan rakastavaisemmiksi. Muitakin vaihtoehtoisia malleja on. Vähäiset odotukset, lukuisat eroamiset tai sitten se täydellinen sattuma löytää itsensä peilikuva joka ymmärtää sinut sellaisena kuin olet. Mutta itsensä kaksoiskappalekin voi olla hyvin vaikeasti siedettävissä. Sanoisin että mahdoton yhtälö tai ainakin kasvun seisahduttava
Mikään ei ole mahdotonta tässä asiassa..
Hienosti kirjoitettu. Se on kyl täydellinen sattuma, jos kohtaa vastinparinsa. Onko sellaista edes. 🤔
On sellaista. Ja kun sen kohtaa niin sen tietää, ei heti välttämättä, mutta lopulta. Kaikki mitä olet elämässäsi tehnyt, on ollut johdatusta hänen luo.
Kukin uskoo mihin haluaa. Toivottavasti kohtaat joskus puolikkaasi.
Sinua varmasti kiinnostaa ihan tuhottomasti löytääkö joku puolikkaansa vai ei, hohhoijaa.
Ajattele välillä muuta, kuin sitä miestä. Hanki harrastuksia. Hanki kissa, mene työväenopistoon opiskelemaan espanjaa, opettele neulomaan sukkia.
Helvettiäkö se sinulle kuuluu mitä kukakin ajattelee, ihan älytön kommentti.
Mikään ei ole mahdotonta, kun löytyy molemminpuolista ymmärrystä. Väärinymmärrys todennäköisempää ollut ainakin omakohtaisena kokemuksena, eikä selittelyille ole löytynyt sitä tarvittavaa ymmärrystä. Aina asiat ei mene niin kuin toivoo tai haluaa, silloin joutuu tyytymään olemassa olevaan.
Tässäkin toteutuu toivon menettäminen, jonka jälkeen ymmärryksen löytäminen vaikeampaa. Pettymykset, kun pelko ja usko parempaa menee niin vaikea sen jälkeen nähdä asioita valoisammalta kantilta?
Toisinaan keskittyminen muihin asioihin kuin ihmissuhteisiin voi olla mieltä parantavaa? Ehkä sieltä löytyy myös tarvittava apu, harrasteet minusta hyvä vaihtoehto, ehkä sieltä mahdollista löytää se oikeakin ihminen itselleen?