"Ainahan tuohon parinvaihtoon ja seksiyökerhotoimintaan on kuulunut jännitys siitä mitä siitä seuraa. Onhan niitä seksitauteja on ollut iät ajat, nyt lisämausteena Korona.
Muistan hyvin kuinka haltioituneena minulle puhelimessa kerrottiin eräiden ensimmäisestä vierailusta tuossa nakukaupungissa. Kateellisena kuuntelin, mutta en silti koskaan edes ehdottanut "Maijalle" menemistä moiseen paikkaan.
Luontoharrastajalle riittää ihan hyvin alastomien vartaloiden näkeminen Vecakin rannalla Latviassa. En ole koskaan viihtynyt yökerhoissa, enkä muissakaan ravintoloissa.
Sana ravintola tarkoittaa eri ihmisille kovin eri asioita. Joillekin se tarkoittaa jonottamista puolenyön aikaan "ravintolan" ovella. Minulle ravintola on parhaimmillaan paikka, jossa olemme upeassa salissa kahdestaan syömässä. Tarjoilija palvelee vain meitä. Sellaisessa on jotain ylellistä ja arvokasta. Tällaisia "yksityistilaisuuksia" on sattunut meille monta kertaa. Ruokakin on ollut muutaman kerran suorastaan taivaallisen hyvää. Tyylikkäästi pukeutunut tarjoilija/tarjoilijatar ja sopivalla voluumilla kuuluva hyvä musiikki taustalla. Ikkunasta näkyy upea jalopuupuutarha. Tällaisia hienoja paikkoja löytyy Baltiasta ja Puolasta. Sen pidemmälle ei tarvitse mennä. Tuollaisissa paikoissa ei kulu satoja euroja ruokailuun juomineen, kuten tapahtuisi Suomessa. Tosin tuollaisia paikkoja ei juuri Suomessa ole.
Joskus viime vuosituhannella on sitä jonkinlaiseksi parinvaihdoksi kutsuttua toimintaa tullut harrastettua kotimaassa. Varsinkin ensimmäisellä kertaa se tuntui taivaalliselta ja se on kirkkaasti mielessä edelleen. Siis kyseessä oli tuttu pari, eikä mitään sokkotoimintaa. Onneksi on joskus tullut kokeiltua, ettei sitä näin vanhempana Korona-aikaan tarvitse enää haikailla.
"Jussi"
Ps. Riiassa näyttää olevan aurinkoista ja 20 keskipäivällä. Täytyy vain kuvitella millaisia näkyjä siellä olisi. Siellä on tullut käytyä ainakin sata kertaa, joten muisteltavaa riittää.
Top"
Ajatuksia muualta
9
191
Vastaukset 9
- Anonyymi
Jälleen kerran peräkamari nysvän päiväunia
- Anonyymi
Jälleen kerran peräkamari nysvän päiväunia
- Anonyymi
Jälleen kerran peräkamari nysvän päiväunia
- Anonyymi
Jälleen kerran peräkamari nysvän päiväunia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleen kerran peräkamari nysvän päiväunia
Päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle

Päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle piälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle
Päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle päälle piälle päälle päälle päälle

6yhb
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52925
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍104891Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15806Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3750- 69640
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2616Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185579- 56561
- 70543
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24516