Kun Suomi putos puusta

Onko Suomi jo liian pitkällä paatumuksessa? Syntien yleinen hyväksyntä valtionjohtoa ja lainsäädäntöä myöten, on huolestuttavaa. Äskettäin julkaistiin kuva Suomen muotoisesta salamasta. Minä puolestani sain kuvattua Suomen muotoisen vaahteran lehden, joka ei kelpaa enää mihinkään. Voi olla tietenkin vain sattumaa.

10

121

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaahteranlehti on profiilikuvassani.

      • Samoilla kohdin jokin aika sitten kaksi ohitseni kulkevaa nuorukaista saivatkin minut miettimään murheellisena, että mikäköhän näidenkin kahden arviolta 18-vuotiaan miehen tulevaisuus on näin hauraassa ja vaarallisessa ajassa, jossa elämme. Sattumoisin lehti oli siis samoilla kohdin.


      • Anonyymi
        Teofilus kirjoitti:

        Samoilla kohdin jokin aika sitten kaksi ohitseni kulkevaa nuorukaista saivatkin minut miettimään murheellisena, että mikäköhän näidenkin kahden arviolta 18-vuotiaan miehen tulevaisuus on näin hauraassa ja vaarallisessa ajassa, jossa elämme. Sattumoisin lehti oli siis samoilla kohdin.

        Omia mielialoja ei kannata projisoida muihin. Suomen historiassa on ollut paljon hauraampia aikoja kuin tämä. Jumalalla on vain lapsia, ei kansakuntia.


    • Anonyymi

      Hieno kuva ja lehti, itse "kerään" lehtiä kun näen omasta mielestäni, kauniin tahi muuten mielenkiitoisen.

      "Onko Suomi jo liian pitkällä paatumuksessa? "
      Monet ovat jo, mutta VIELÄ Suomella on aikaa.

      mutta valitettavasti, havaitsen että enää puhe tahi saarana ei auta.
      Tulee antaa kansalle, "isän kädestä".

      Joten jokainen jolla on vielä edes pieni henkäys uskoa, on hyvä rukoilla suomen ja suomalaisten puolesta.

      muut maat, tehkööt kuten parhaaksi havaitsevat.

      • Anonyymi

        Ja toisaalta kuva voi viitata Suomessa ilmenevää ns. torontolaisuutta. Vaahteranlehti on Kanadan symboli ja myöskin Toronto Maple Leafsin, joka tarkoittaakin vaahteran lehteä.


      • Anonyymi

        Seitsemänkymppiseksi olet vetreä.


    • Anonyymi

      Ei ole! Kaikki menee jumalan suunnitelman mukaan. Näin pitääkin olla.

    • Anonyymi

      Suomalaisilla menee hyvin. Enää ei palvota matujumalaa eikä ryssää.

    • Hyvän mielen uutinen: me ateistit olemme kokonaan synnitön ja alati kasvava joukkomme vapauttaa aloittajan peloistaan.

      Olemme täysin synnittömiä, koska meillä ei ole teistien epäjumalaa, jonka surkeita käskyjä vastaan voisimme rikkoa.

    • Helsingin pride viikkoa tässä alettiinkin viettää tänään. Asfaltitkin ovat ainakin Helsingissä saaneet jo sukupuolineutraaleita merkkejä. Riehukoon vaikka vitsaukset, mutta ylpeydestä ei nöyrrytä. Murhataan edelleen lapsia äitiensä kohtuihin, harjoitetaan taikuutta, eletään haureudessa ja varastetaan.

      "Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeisia ja vaskisia ja kivisiä epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä. He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan" (Ilm. 9:20-21).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      119
      1012
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      388
    Aihe