Postin jakelu.

Tilasin nettikaupasta CD-levyn.Pian tuli sähköposti että tilaus lähetetty.
Päivä oli ma.Torstaina jo odottelin että lähetys saapuisi mutta ei tullut vielä Perjantainakaan.Nyt seuraava mahdollisuus on ensiviikon Ma.
Olen tilannut CD-levyjä ennenkin.Tilaus on saapunut jopa seuraavana päivänä.
Hitaaksi on mennyt postin jakelu nykyään.
28368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

mita sa sano ma tehda hyva työ..

Äänestä

Perjantain ja tiistain jakelu on lopetettu.

Äänestä
  • Ei ole, koska joskus koko viikon posti voi pläjähtää postilaatikkoon perjantaina.

    1Äänestä

Se oli Postille paha juttu kun nuo postimyyntifirmat alkoivat ilmoittaa seurantatunnuksia. Pystyy seuraamaan kuinka tilaus lähtee nopsasti myyjältä ja ulkomailtakin paketti tulee nopeasti Suomeen. Täälläkin se kulkee vielä hyvin Postin jakelukeskukseen saakka, sitten alkaa hidastaminen. Lähetys on ensin muutmana päivän näkymättömissä (näkyy vain saapuminen jakelukeskukseen) sitten se voi lähteä liikkeelle, mutta kestää vielä jokusen päivän ennen kuin on perillä.

Tässä muutama viikko sitten ostin suomalaisesta kodinkoneliikkeestä sähköisesti tavaraa. Tarjosivat kanta-asiakkaalle samaan Postin hintaan (4,90€) pikatoimituksen kotiin saakka. Liike lähetti tilausvahvistuksen ja seuraavana päivänä lähettifirman kaveri oli jo ovella. Lähetin saapumista pystyi seuraamaan puhelimen karttaohjelmasta, niin että pystyi olemaan jo ovella kun auto kurvasi pihaan.

1Äänestä
  • Ne on postin tunnuksia, posti antaa tunnuksen lähettäjälle, ei toisinpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne on postin tunnuksia, posti antaa tunnuksen lähettäjälle, ei toisinpäin.

    Lähetystunnuksia on ollut vuosikymmeniä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne on postin tunnuksia, posti antaa tunnuksen lähettäjälle, ei toisinpäin.

    Samapa tuo kuka sen tunnuksen tekee, mutta lähettäjäfirma sen ilmoittaa kun paketti lähtee liikkeelle. Jos sitä ennen myyjä on antanut tietoja tilauksen käsittelyvaiheista. Viimeksi ulkomailta tilatessani sinne oli kirjattu jopa erikseen muutaman tunnin viivästys koronan vuoksi.
    Nopeimmin paketit kulkee ulkomailta muilla tavoin kuin Postin välityksellä. Tuo ulkomailta tekemäni tilaus lähti liikkeell ensin Nordpost'in kyydissä ja "loppusuoran" Matkahuollolla sen omaan pakettiautomaattiin (en ollut valinnut kuljetustapaa).

    Äänestä

Mitä eroa on postilla ja etanalla?
Etanan kulku on nopeampaa.

1Äänestä

Onko kirjepaketillasi jotain arvoa? Miksi oletat saavasi sen? Ja jos saat sen joskus parin viikon päästä, mieti miksi pakettisi on valmiiksi avattu ja levyssä on sormenjälkiä.

Äänestä

Kun saat viestin, että tilaus on lähetetty, se ei välttämättä vielä tarkoita sitä, että se on fyysisesti Postilla. Niistä kun tehdään sähköinen ennakkoilmoitus. Joidenkin liikkeiden kanssa voi tuosta ennakkoilmoituksesta mennä useampi päiväkin, ennen kuin Posti kuittaa lähetyksen saapuneen heille.

Hidastahan tuo kertomasi on, mutta onko se Postin hitautta vai mainitsemasi nettikaupan, ei kertomuksestasi ilmene.

1Äänestä
  • Niin onhan lähettävä firma voinut sen paketin kuskata omasta varastostaan Postin terminaaliin, joten se on siis lähtenyt. Mutta pakettia ei ole vielä skannattu Postissa kuljetettavaksi. Tai sitten tavarahäkki odottaa myyjän varastossa sitä että Postin kuljetus tulee noutamaan sen, varastokäsittelyssä se näkyy lähteneenä.

    1Äänestä

Tilattuja lähetyksiä kuljettavat myös muut firmat, kuin Suomen Posti. Siinä se Postin ongelma taitaakin olla, muutkin ovat tulleet samoille apajille!

Äänestä

Eikö matkahuolto ollut valinnaisena CD levy kaupassa ?

1Äänestä
  • Express pikapaketti kotiin 13€.
    Postin päiväjakelu 3,90€.(ap).

    Äänestä

Itse tilaan aina Matkahuollon kautta. Kahden päivän sisällä on paketti aina perillä.

1Äänestä

Etukäteen ei kannata ikinä maksaa mitään tilauksia, postiennakolla vain maksaa aina, silloin kun paketti on kädessä maksaa jotta ei tule rosvojen uhriksi.

Äänestä

Kukaan ei enää kuuntele CD-levyjä. Ne ovat jäänne 90-luvulta. Jos olisit tilannut musiikkisi nykyaikaisin menetelmin, se olisi tullut sinulle muutamassa minuutissa, riippuen nettiyhteytesi nopeudesta.

Tyhmästä tai vanhasta päästä kärsi koko ruumis.

Äänestä
  • Jos SINÄ et kuuntele enää levyjä, niin se ei todista, etteikö joku muu silti voisi kuunnella. On ihan eri asia omistaa se levy, kuin että sinulla on vaan jono bittejä peräkkäin jossain.

    Äänestä

Olen tilannut Wish-postimyynnistä kaikkea kivaa kun hinnat ovat niin halvat. Viimeinen tilaus on tehty 10.8. ja oletan saavani sen n. 20.9. Paketti tulee Kiinasta että tietysti se kestää vaikka lentorahtina tuleekin. Vertailun vuoksi Saksasta tilattu tuote tulee 7-8 päivässä (rekka-laiva-posti).

1Äänestä

NettiKauppa laittoi paketin postin jaettavaksi viime viikon MA.
Paketti ei ole vielä tullut.(ap).

Äänestä

Ei postin kulku niin hidasta olekkaan.
Kusti polki viikossa 244 km matkan.

1Äänestä

Postin lähetyksen seuranta on aivan kökkelöistä. Siinä lukee vain "lähetyksesi on rekisteröity/ lähetyksesi on rekisteröity. . ." Lisäksi siinä on viivettä.

Matkahuollon seuranta on paljon tyylikkäämpi:
"lähetys on valmiina jatkamaan matkaa Matkahuollosta Vantaa/lähetys on saapunut Matkahuoltoon Tampere ja odottaa kuljetusta pakettipisteeseen . . ."

1Äänestä

Niin välttämätöntä tuotetta olekaan, että tilaus ei ehtisi harmittaa jo ennen postitusta.

1Äänestä

Postin jakelijoille on iskostettu jakeluun, että postinjakelussa on pakettien osalta oltava vähintään viikon viive.

Äänestä

Nyt odottelen kirjepostia.Lähetetty Pe.
Nyt Ke eikä kirje ole vielä tullut.

Äänestä
  • Nyt on jo viikko kulunut jo eikä ole vielä kirjettä tullut.

    Äänestä

9 päivää ja kirje jo perillä kyllä nopeasti polkee Kusti.

Äänestä

Kortti postiin nyt.Voi jopa olla perillä jouluna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tilasin nettikaupasta CD-levyn.Pian tuli sähköposti että tilaus lähetetty.
Päivä oli ma.Torstaina jo odottelin että lähetys saapuisi mutta ei tullut vielä Perjantainakaan.Nyt seuraava mahdollisuus on ensiviikon Ma.
Olen tilannut CD-levyjä ennenkin.Tilaus on saapunut jopa seuraavana päivänä.
Hitaaksi on mennyt postin jakelu nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu