-
On täysin käsittämätöntä, että kaikkivaltias voima suostuu Getsemanessa täysin voimattomien valtaan: "He kävivät häneen käsiksi ja ottivat hänet kiinni" (Mark 14:46, KR38). Nyt hän, joka kaikki kaikissa täyttää antaa tyhjien ottaa kiinni ja taipuu hiljaa julmaan väkivaltaan, pilkkaan, häväistykseen ja ivanauruun.
Täydellisesti puhdas sallii kiroilevien ja humalaisten miesten sylkeä. Kunnian Kuningas suostuu alhaisten potkittavaksi. Hän on niin heikko, että heikoista heikoinkin musertaa hänet. Avuttominkin ihminen saa tallata hänet jalkoihinsa kuin minkäkin ruman, inhottavan kaalimadon.
Hän on todella kuin maan mato eikä enää ihminen, kansansa hylkäämä, ihmisten pilkan kohteena, kaikki jotka hänet näkevät ilkkuvat ja pudistavat päätään ja ivaavat (Ps 22:7-8). Hänen voimansa valuu maahan kuin vesi, luut irtoavat toisistaan, ne näkyvät kaikki, kurkku on kuiva kuin ruukunsiru, kieli on tarttunut kitalakeen. Kädet ja jalat ovat lävistetyt (Ps 22:15-18).
Siinä on kaikkivaltias, ihmiseksi tullut Jumala sellaisena, jolla ei ole "kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet" (Jes 53:2-3). "Monet järkyttyivät hänet nähdessään - tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu" (Jes 52:13).
Vapahtaja sanoo omista kärsimyksistään: "Katsokaa ja nähkää: onko kipua, minun kipuni vertaista, joka on minun kannettavakseni pantu" (Val 1:12, KR38). Siksi veisaamme: "Tulkaa kaikki, katsokaatte piinaa rakkaan Herramme. Itkekää, valittakaatte, kärsii Vapahtajamme. Kellä vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen!" "Ah, ken näitä katseleepi, itse eikö järky jo? Aurinkokin pimeneepi, halkee kova kallio, sillä vaiva sellainen ollut on vain Jeesuksen (virsi 67).
Kun Paavali lähetyssaarnajana julisti eri puolilla Rooman valtakuntaa evankeliumia, hän nimenoman sanoi asettavansa kuulijoittensa silmien eteen Jeesuksen Kristuksen äärimmäisen heikkona, ristiinnaulittuna (Gal 3:1). Hän jopa sanoi: "Pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle" (Gal 6:14).
Miksi hänen piti kärsiä?
Juuri näissä ainosyntyinen Jumalan Pojan kärsimyksissä sovitettiin kaikkien meidän ihmisten synnit. Emme koskaan tässä ruumiissamme eläessämme pysty älyllisesti emmekä edes tunteenomaisesti tajuamaan sovituksen suuruutta Jumalan kannalta. Emme ymmärrä siihen sisältyvän Jumalan rakkauden valtavuutta.
-
Kristuksen kärsimyksessä näemme ja koemme kuinka Jumalan rakkaus kohdistuu arvottomaan ja jopa häntä vihaavaan ihmiseen (Room 5:10). Jumala osoittautuu Jumalaksi, joka totisesti "on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta" (2 Moos 24:6-7). Mutta todellisten syyllisten sijasta onkin syyllisenä hänen ainoa Poikansa.
-
( Ote Olavi Peltolan opetuksesta Suuri kärsijä)

Vastaukset 1
Vanhimmat
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
( 2 Kor. 5)
-
"Jeesuksen Jumaluus, Jeesuksen ihmisyys ja Jeesuksen vanhurskaus tekivät ainutlaatuisella tavalla mahdolliseksi sen, että hän on ihmisten lunastaja. Jos hän ei olisi ollut ihminen, hän ei olisi voinut lunastaa ihmisiä. Jos hän ei olisi ollut vanhurskas ihminen, hän ei olisi voinut lunastaa epävanhurskaita ihmisiä. Jos hän ei olisi ollut Jumalan Poika, hän ei olisi voinut lunastaa ihmisiä Jumalalle tai tehdä heistä Jumalan lapsia.”
( John Stott)
-
Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti ( Hepr. 13:8).
s-seutulainen