Maailmanhallitus

Maailmanhallitus on tekeillä. Se on globalistien unelma. Keitä ovat globalistit? --Vasemmisto, joka on aina pyrkinyt keskusjohtoiseen autoritaariseen hallintoon, jonka ideologia on vasemmistolainen. Suomessa globalisteihin on luettavissa myös kokoomus, joka on intopiukeana ajamassa ylikansallista hallintoa. Kokoomuksen motiivi on enemmän rahallinen, he haluavat hyviä virkoja ja etuja. Tätä vastaavat monissa maissa ns. maltillinen keskustaoikeisto, neokonservatiivit.

Maailmanhallitus on antikristillinen, jossa kristinuskolla ei ole sijaa, tai ainakaan todellisilla kristityillä joissa on vielä totuuden henki jäljellä. Koska kristityt ajattelevat samoin monista yhteiskunnallisista asioista (mikä tulee rakkaudesta totuuteen Jeesuksessa), mikä on pahasti ristiriidassa maailmanhallituksen satanististen periaatteiden kanssa, niin heitä tullaan leimaamaan yhteisen hyvän vihollisiksi ja aletaan vainota. Näin arvelen ja siltä nykykehitys vaikuttaa.

Kristityt vastustavat abortteja, pedofiliaa ja muita seksuaalisia perversioita, muslimimaahanmuuttoa, avoimia rajoja ym. jotka on paketoitu kauniiksi ajatuksiksi kuten "tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, vapaa vanhemmuus" ym. vaikka niiden taustalla on tarkoitus saada hävitettyä kansallisvaltiot, kristillinen identiteetti ja kulttuuri. Eli, saada hävitettyä ne jotka vielä uskovat Jeesukseen. Heistä leivotaan globalistisen, ylikansallisen maailmahallituksen ja sen ideologian vihollisia.

Seuratkaa tapahtumia ja varautukaa, Raamattu on totta, vetäkää omat johtopäätöksenne maailman menosta. Erityisesti Israel toimii merkkinä ajoista, seuratkaa sitä ja tapahtumia Israelin ympärillä. Raamatusta selviää asioiden kulku.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Maailmanhallitus on tekeillä. Se on globalistien unelma. Keitä ovat globalistit? --Vasemmisto, joka on aina pyrkinyt keskusjohtoiseen autoritaariseen hallintoon, jonka ideologia on vasemmistolainen. Suomessa globalisteihin on luettavissa myös kokoomus, joka on intopiukeana ajamassa ylikansallista hallintoa. Kokoomuksen motiivi on enemmän rahallinen, he haluavat hyviä virkoja ja etuja. Tätä vastaavat monissa maissa ns. maltillinen keskustaoikeisto, neokonservatiivit.

Maailmanhallitus on antikristillinen, jossa kristinuskolla ei ole sijaa, tai ainakaan todellisilla kristityillä joissa on vielä totuuden henki jäljellä. Koska kristityt ajattelevat samoin monista yhteiskunnallisista asioista (mikä tulee rakkaudesta totuuteen Jeesuksessa), mikä on pahasti ristiriidassa maailmanhallituksen satanististen periaatteiden kanssa, niin heitä tullaan leimaamaan yhteisen hyvän vihollisiksi ja aletaan vainota. Näin arvelen ja siltä nykykehitys vaikuttaa.

Kristityt vastustavat abortteja, pedofiliaa ja muita seksuaalisia perversioita, muslimimaahanmuuttoa, avoimia rajoja ym. jotka on paketoitu kauniiksi ajatuksiksi kuten "tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, vapaa vanhemmuus" ym. vaikka niiden taustalla on tarkoitus saada hävitettyä kansallisvaltiot, kristillinen identiteetti ja kulttuuri. Eli, saada hävitettyä ne jotka vielä uskovat Jeesukseen. Heistä leivotaan globalistisen, ylikansallisen maailmahallituksen ja sen ideologian vihollisia.

Seuratkaa tapahtumia ja varautukaa, Raamattu on totta, vetäkää omat johtopäätöksenne maailman menosta. Erityisesti Israel toimii merkkinä ajoista, seuratkaa sitä ja tapahtumia Israelin ympärillä. Raamatusta selviää asioiden kulku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu