Kristuksen kuningaskunta

Millenium on Herraa odottaville ja juutalaisia oikein kohdelleille pakanoille ihmeellistä maapallon pelastamisen ja ennaltamisen aikaa, jolloin maa on täynnä Herran tuntemista, niin vedet peittävät meren.
Näin uninäyn, Jumalan sana on niin runsaasti näkyvillä että jopa täkinpäällinen oli täynnä Raamatun tekstejä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemme siis matkalla suureen huomiseen, usko on silloin muuttunut näkemiseen.
Luonto muuttuu kukoistavaksi ilmaston muuttuessa, elinikä muuttuu ennen vedenpaisumusta olleeseen.
Petoeläinten luonto muuttuu Jerusalemin tuntumassa. Mutta pakanakansojen tähteet jotka ovat hyökänneet Jerusalemin kimppuun on käytössäännöt rangaistuksen uhalla.
Raamatussa on runsas ilmoitus Herran päivästä joka päättyy maan "kuonan" polttamiseen siirtyessä Jumalan päivään, joka on iankaikkisuuden päivä.
Jumala luo sanallaan uuden maan ja uuden taivaan, jossa vanhurskaus asuu. Joka on pelastuvien lopullinen päämäärä.

Äänestä
  • Uuden maan vesilähteet ja virrat korvaa meren. Maan asuttaa Jerusalemissa tulelta varjeltuneet juutalaiset. Kansoilla on kuninkaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Millenium on Herraa odottaville ja juutalaisia oikein kohdelleille pakanoille ihmeellistä maapallon pelastamisen ja ennaltamisen aikaa, jolloin maa on täynnä Herran tuntemista, niin vedet peittävät meren.
Näin uninäyn, Jumalan sana on niin runsaasti näkyvillä että jopa täkinpäällinen oli täynnä Raamatun tekstejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu