Venäjän kehittämä COVID-rokote, joka on ensimmäinen rekisteröity ja teolliseen tuotantoon edennyt koronaviruksen vastainen rokote, on tieteellisten tutkimusten mukaan osoittanut tehokkuuden, eikä vakavia sivuvaikutuksia ole havaittu.
Kaksi tieteellistä tutkimusta on suoritettu, joiden tulokset ovat julkaistu tieteellisessä The Lancet -lehdessä, ja joissa on arvioitu venäläisen koronaviruksen vastaisen rokotteen toimivuutta.
Yhteensä 76 henkilöä osallistui tutkimukseen, eikä 42 päivän kuluttua ole havaittu vakavia sivuvaikutuksia. Lisäksi kaikille oli kehittynyt vasta-aineet infektiolle kolmen viikon kuluttua rokotteen ottamisesta.
Tutkijat jatkavat edelleen rokotteen arviointia. He huomauttavat, että seuranta-aika ja osallistujien määrä on toistaiseksi ollut suhteellisen rajallinen. Rokotteen valmistumisesta kerrottiin elokuun alussa ja sitä kutsuttiin maailman ensimmäiseksi rokotteeksi COVID-19 virusta vastaan.
Mitä mieltä? =)
Venäjä onnistui covid-rokotteessa
7
161
Vastaukset 7
- Anonyymi
Persut voivat mennä ottamaan sen.
- Anonyymi
Minä kärsin jo avausta lukiessni se on paskaa
- Anonyymi
Kannatti testata Navalnyillä
- Anonyymi
Toivottavasti toimii ja on turvallinen. Olisi osavoitto koronasodassa.
- Anonyymi
Vähänkuin se Zika-viirusrokote. Nuorisosta tuli unikekoja, siis ei mitn eroa normaaliin jos epäonnistuu.
- Anonyymi
Työväenluokan kannattaa olla onnellinen siitä, että rokotteen keksi Venäjän federaatio presidentti Putinin johdolla eikä amerikkalaiset tai israelilaiset imperialistit eikä Naton militaristiset voimat.
Suomi on ollut myös eturivissä koronan hoidossa.
Perheministeri Krista Kiuru, sd, kehitti " testaa, julkisella puolella, jäljitä, hoida " - menetelmän ja STM: n kansliapäällikkö Kirsi Varhila,sd, poskien hivelemättömyyden ja nenän kaivelun välttämisen toverien tavatessa toisiaan.
SDP voisi Vladimirin lisäksi ehdottaa Kristalle ja Kirsille lääketieteen Nobel- palkintoa näistä ainutlaatuisista huipputieteellisistä havainnoista. - Anonyymi
Ihan positiivista että venäläisrokotteen koehenkilöt ovat elossa vielä 6 viikon jälkeen =)
Vitsi vitsinä, saattaahan tuo olla toimiva juttu... Odotellaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551
