JT tiedottaa: Olemme ottaneet liian suuren riskin. . .

ottaessamme Jehova nimen käyttöön. Emme pysty kirkastamman Jehova nimeä, vaan häpäisemme sitä, väärillä ennustuksilla, pedofilinimien pimittämisellä, lasten jäätelörahoja kerjäämällä, hallintoelimen alkoholiongelmien sallimisella y.m.:lla.
Liian suuri pala nieltäväksi.

Meidän saattaa läydä huonosti, niinkuin muinaisen Israelin.
Jehova vihastuu ja käyttää maailmanvaltoja hyväkseen, tehdessään lopun meidän sekoiluistamme.
On hirmuista joutua elävän Jumalan käsiin.
Olisi ollut viisasta laittaa nimeksemme joku muu kuin Jehovan todistajat.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikeassa olet, näin on tainnut käydä. Mutta uutta valoa on tulossa nimen suhteen.

Äänestä
  • Juurihan joku niistä hallintoelimen isokengistä, jehovakanava(n säie ?) oli puhunut että Jehova tykkää, vai peräti rakastaa omaa nimeään.
    Toki uskoisi niin vartiotorniseuran johtoelimestä
    Mutta tuolla lausumalla on ollut tarkoitus, ja se on innosatuttaa vartiotornikaupustelijat korostamaan lahkon nimiopppia.
    Siinä saa Jeesuksen rukous kyytiä. Rukouksessa sanotaan Jumalan nimi pyhitetyksi, ja ainoa nimi rukouksessa on Taivaan Isä.
    (Todistajia on opetettu sanomaan että se on mallirukous. Sano sinä, että malliksi siis annettu, että nimeä Jehova ei tarvitse käyttää).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurihan joku niistä hallintoelimen isokengistä, jehovakanava(n säie ?) oli puhunut että Jehova tykkää, vai peräti rakastaa omaa nimeään.
    Toki uskoisi niin vartiotorniseuran johtoelimestä
    Mutta tuolla lausumalla on ollut tarkoitus, ja se on innosatuttaa vartiotornikaupustelijat korostamaan lahkon nimiopppia.
    Siinä saa Jeesuksen rukous kyytiä. Rukouksessa sanotaan Jumalan nimi pyhitetyksi, ja ainoa nimi rukouksessa on Taivaan Isä.
    (Todistajia on opetettu sanomaan että se on mallirukous. Sano sinä, että malliksi siis annettu, että nimeä Jehova ei tarvitse käyttää).

    Kuulostaa todella sairaalta. Ainahan narsistiset henkilöt omaa nimeään rakastavat. Kuinka ihmiset eivät näe että heidän "Jumalansa" on mielenvikainen psykopaatti. Rakastaa omaa nimeään.. Tuo kuulostaakin jo niin typerältä

    Äänestä

JT ongelma: brändi on ryvettynyt.

Äänestä
  • Kyllä. Suomen huonoin uskonnollinen brändi.

    Äänestä

Mutta Jahve oli pelkkä annunaki.. Joten eipä se häpäisy nyt niin pahemmin haittaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ottaessamme Jehova nimen käyttöön. Emme pysty kirkastamman Jehova nimeä, vaan häpäisemme sitä, väärillä ennustuksilla, pedofilinimien pimittämisellä, lasten jäätelörahoja kerjäämällä, hallintoelimen alkoholiongelmien sallimisella y.m.:lla.
Liian suuri pala nieltäväksi.

Meidän saattaa läydä huonosti, niinkuin muinaisen Israelin.
Jehova vihastuu ja käyttää maailmanvaltoja hyväkseen, tehdessään lopun meidän sekoiluistamme.
On hirmuista joutua elävän Jumalan käsiin.
Olisi ollut viisasta laittaa nimeksemme joku muu kuin Jehovan todistajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu