Pienet muutokset eivät todista evoluutioteoriaa

Kun linnun nokan koko ja muoto muuttuvat, niin nokan lisäksi ei kasva mitään uutta toimivaa rakennetta. Pienet muutokset muuttavat siis vain olemassa olevia rakenteita ja funktiota, mutta eivät tuota uusia rakenteita entisten lisäksi ja rinnalle.

Tuntematon on myös syy, miksi roskaa olisi kasaantunut geenipooliin ilman valintaetua ja tuottanut vähän kerrassaan uutta informaatioa (geenejä) uusien funktioiden synnyttämiseksi entisten lisäksi ja rinnalle. Ilman tätä roskaa ei evoluutiota ole voinut tapahtua.

Evoluutioteoria on toteen näyttämättä.
58<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

"...niin nokan lisäksi ei kasva mitään uutta toimivaa rakennetta."

Juuri näin. Bodyplanin sisäiset muutokset tapahtuvat pääosin geenien säätelyalueilla eli esimerkiksi nokan tai nenän koko ja muoto säätyy pitkälle koodaavien geenien säätelyn erilaisuudella.

Bodyplania muuttava evoluutio vaatii sensijaan muutoksia homeoboksigeeneihin. Esimerkiksi selkärankaisilla on tapahtunut koko genomin duplikoitumisia, jonka seurauksena homeoboksigeenien lukumäärä on myös duplikoitunut. Duplikoitumisten jälkeen näille uusille duplikaateille on ollut mahdollista kehittyä uusia funktioita. Esimerkiksi selkärankaisilla leukojen muodostuminen on edellyttänyt kahta koko genomin duplikaatiota. Duplikoitunut distal-less geeni on mahdollistanut mm. leukojen kehittymisen.

Ympyräsuisilla, esim. nahkiaisilla on vain yksi duplikaatio eikä sillä ole leukoja. Käytännössä kaikilla muilla selkärankaisilla on kaksi kokonaisen genomin duplikaatiota, joka on mahdollistanut tosiaan mm. avauksessa mainutun linnun nokan.

https://en.wikipedia.org/wiki/DLX_gene_family

https://en.wikipedia.org/wiki/2R_hypothesis

2Äänestä

Tämä sopii mainiosti yhteen kreationististen tutkimusteni kanssa: ihmisen kehittyminen ihmisapinabaramiinista ei vaatinut mitään uutta toimivaa rakennetta. Se on vain mikroevoluutiota ja epigeneettistä varioitumista. Alussa Jumala loi ihmisapinan omaksi kuvakseen.

1Äänestä

"Tuntematon on myös syy, miksi roskaa olisi kasaantunut geenipooliin..."

Höpsistä, koodamatonta DNA:ta kasautuu genomiin esimerkiksi geenien tai koko genomin duplikoitumisen kautta sekä virusten aiheuttaman horisontaalisen geenisiirron kautta.

1Äänestä
  • Horisontaalinen geenisiirto ei kasvata geenipoolia, koska olemassa olevasta genomista osa voi siirtyä toiseen bakteeripopulaatioon. Toimii siis vain bakteereilla tämän hetken tiedon mukaan eikä uutta informaatiota synny entisen lisäksi: informaatiota siirtyy populaatiosta toiseen mutta sitä ei tule lisää evoluutioteorian edellyttämällä tavalla, jotta bakteerista voisi kehittyä ihminen pitkän ajan kuluessa lukemattomien muutosten kautta..

    Äänestä

  • Duplikaatio ei lisää informaation ja funktioiden määrää: uusia rakenteita ei synny entisten lisäksi ja rinnalle, mikä olisi edellytys lajien kehittymiselle yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi (bakteerista ihmiseen välivaiheiden kautta).

    Äänestä

Missä on pienen ja suuren muutoksen raja?

Tämä muistuttaa mielestäni vapaan tahdon pähkäilyä. Kukaan ei oikeasti väitä olevansa vapaa gravitaatiovuorovaikutuksesta eli painovoimasta. Näin selkeästi havaittavasta luonnonlaista on helppo ymmärtää olevansa taysin riipuvainen. Missä kohdassa alkaa tahdonvapaus luonnonlaeista?

2Äänestä
  • Evoluutioteorian mukaan muutokset lienevät aina pieniä? Kertokaa te se raja, kun tunnutte sen tietävän. Sehän on selvää, että muutokset eivät ole todistettavasti synnyttäneet uusia rakenteita entisten lisäksi ja rinnalle niin että kelpoisuus olisi parantunut. Jotkut mutaatiot aiheuttavat toki ylimääräisiä raajoja tai sormia tai epämuodostumia, mutta nämä eivät paranna kelpoisuutta eikä kuudes sormi ole kokonaan uusi rakenne vaan se on vanha.

    Äänestä

"Pienet muutokset muuttavat siis vain olemassa olevia rakenteita ja funktiota"

Lyhyt nokka => pitkä nokka.

Olemassa oleva rakenne selvästi muuttuu koskapa nokassa on lisää pituutta, siinä on enemmän nokkaa kuin ennen.

Funktiokin saattaa muuttua koska pitkällä nokalla pystyy kaivamaan ruokaa jostakin, josta ei ennen pystynyt. Tai pitkällä nokalla voi tehdä jotain muuta jota ei voi lyhyellä tehdä.

2Äänestä
  • Vanha rakenne voi muuttua niin että funktio muuttuu ja samalla menetetään aiempi funktio. Pingviinien siipien muutos ja painon kasvu estävät niitä lentämästä (funktio menetetty), mutta auttavat niitä uimaan ja sukeltamaan meressä (uusi funktio syntynyt). Kokonaan uutta rakennetta entisen lisäksi ja rinnalle ei ole syntynyt. Siipi on edelleen siipi eikä sen lisäksi ole syntynyt esimerkiksi kaikuluotauksen mahdollistavaa aistia ja "elintä".

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanha rakenne voi muuttua niin että funktio muuttuu ja samalla menetetään aiempi funktio. Pingviinien siipien muutos ja painon kasvu estävät niitä lentämästä (funktio menetetty), mutta auttavat niitä uimaan ja sukeltamaan meressä (uusi funktio syntynyt). Kokonaan uutta rakennetta entisen lisäksi ja rinnalle ei ole syntynyt. Siipi on edelleen siipi eikä sen lisäksi ole syntynyt esimerkiksi kaikuluotauksen mahdollistavaa aistia ja "elintä".

    "Pingviinien siipien muutos ja painon kasvu estävät niitä lentämästä (funktio menetetty), mutta auttavat niitä uimaan ja sukeltamaan meressä (uusi funktio syntynyt). "

    Justiinsa, se on evoluutiota.

    "Siipi on edelleen siipi "

    Siipi on sellainen, jonka avulla lentokone tai lintu pysyy ilmassa. Pingviinin eturaaja ei ole siipi.

    2Äänestä

Vain evoluutioteoria selittää, että meillä on "lintuja" (luokka Aves, 9000 lajia), joilla kaikilla on hampaaton, luinen nokka.

Vai mikä on kreationismin selitys, että 9000 hyvin eri ympäristöissä ja eri ravinnolla elävät eläinlajit tarvitsevat kaikki luisen, hampaattoman nokan?

2Äänestä

Evoluutioteoriaa ei ole voitu todistaa eikä sitä ole todistettu

Evoluutio perustuu roska-DNA:n kumuloitumiseen genomissa, niin että pitkän ajan kuluttua syntyy uutta informaatiota (geenejä) ja ne koodaavat uusia biologisia rakenteita ja funktioita entisten lisäksi ja niiden rinnalle. Tämä olisi välttämätöntä, jos evoluutioteoria olisi totta, sillä ensimmäisillä kopoitujilla ja alkusolulla oli vain vähän genomia verrattuna myöhempiin ja monimutkaisempiin lajeihin, joilla on vastaavasti valtava määrä enemmän biologisia toimivia rakenteita kuin bakteerinkaltaisella alkusolulla.

Jo olemassa olevan rakenteen muuttuminen ei ole todiste evoluutioteorian mukaisesta evoluutiosta, joka on johtanut yksinkertaisten lajien kehittymiseen monimutkaisemmiksi. Kun linnun nokan muoto ja pituus vaihtelevat geneettisen muuntelun kautta, niin se ei synnytä nokan lisäksi uutta rakennetta. Sama pätee kaikkiin biologisiin rakenteisiin: jo olemassa olevat rakenteet voivat muuttua ja niiden funktio voi muuttua (esim. pingviinien surkastuneet siivet auttavat lintua sukeltamaan ja uimaan hyvin, mutta eivät mahdollista enää lentämistä).

Evoluutioteoriaa ei ole todistettu. Sen totena pitäminen on uskoa, ei tietoa. Vaikka valtaosa tiedemiehistä eri aloilla uskoisi evoluutioteorian, niin se ei silti ole todistettu: on näyttämättä toteen, että se on totuudellinen eli oikea selitys biodiversiteetistä. Evoluutioteorian mukaisen evoluution edellytyksenä oleva kemiallinen evoluutio eli elämän syntyminen ilman älykästä ohjausta elottomasta aineesta (abiogeneesi) on sekin todistamatta, mutta ateistit uskovat sen olevan varmasti tosi, koska eivät voi hyväksyä luomista missään muodossa.

Huomaamme, että tiedemiesten usko ja maailmankuva estävät heitä pitämästä totena tai edes mahdollisena aivan järkeviä vaihtoehtoja kuten oletuksen luomisesta joko "vähän kerrassaan" (teistinen evoluutio) tai "kerralla valmiiksi" luotuna, jota oletusta palautumaton monimutkaisuus puoltaa. Toimivia biologisia rakenteita ei voida purkaa osiin kovinkaan paljon, kun ne lakkaavat toimimasta. Jos ne olisivat kehittyneet vähän kerrassaan, niin mitä hyötyä olisi ollut toimimattomasta keskeneräisestä rakenteesta?

Koska biologisten rakenteiden ja funktioiden on täytynyt syntyä evoluutioteorian mukaan vähän kerrassaan "roskasta" ilman että se on tuottanut valintaetua pitkään aikaan rakenteen ja funktion koodaavan sekvenssin ollessa vielä keskeneräinen, niin on epätodennäköistä, että se roska olisi kerta toisensa jälkeen syntynyt juuri oikeaan kohtaan lokuksessa ja vieläpä oikeaan aikaan, sillä esimerkiksi aloituskodonista ei ole mitään hyötyä ennen kuin itse geeni on kokonaan valmis ja kytkeytyy päälle aloituskodonin tai epigeneettisen säätelyn vaikutuksesta.

Jos uudet geenit syntyisivät pelkästään vanhojen pohjalta ja "päälle", niin miten se selittäisi kokonaan uusien rakenteiden ja funktioiden syntymisen entisten lisäksi ja rinnalle? Ei ole voitu osoittaa sitä, että duplikaatio olisi johtanut kokonaan uuden rakenteen ja toiminnon syntyyn entisen lisäksi ja rinnalle tavalla, joka todistaisi evoluutioteorian. Siihen voidaan toki uskoa ja uskotaankin, mutta todistaa sitä teoriaa ja näitä oletuksia ei ole voitu.

Äänestä
  • Paljon tekstiä ja paljon valheita. Tässä tiivistelmä, jonka lausumisessa ei tarvitse valehdella, koska jos uskoo, niin riittää että tunnustaa uskonsa:

    Minä uskon Jumalaan,
    Isään, Kaikkivaltiaaseen,
    taivaan ja maan Luojaan,

    ja Jeesukseen Kristukseen,
    Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
    joka sikisi Pyhästä Hengestä,
    syntyi neitsyt Mariasta,
    kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
    ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
    astui alas tuonelaan,
    nousi kolmantena päivänä kuolleista,
    astui ylös taivaisiin,
    istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
    ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

    ja Pyhään Henkeen,
    pyhän yhteisen seurakunnan,
    pyhäin yhteyden,
    syntien anteeksiantamisen,
    ruumiin ylösnousemisen
    ja iankaikkisen elämän.

    Äänestä

  • "Evoluutioteoriaa ei ole todistettu. Sen totena pitäminen on uskoa, ei tietoa. Vaikka valtaosa tiedemiehistä eri aloilla uskoisi evoluutioteorian, niin se ei silti ole todistettu"

    Eikö jumalasi heitä tuollaisesta törkeästä valehtelusta sinut helvettiin?

    Äänestä

  • Liskolle on evoluution myötä kehittynyt kyky sopeutua erilaiseen ravintoon.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liskolle on evoluution myötä kehittynyt kyky sopeutua erilaiseen ravintoon.

    Niin ja ihan vain sattumalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja ihan vain sattumalta.

    Ei vaan luonnonvalinnan seurauksena.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan luonnonvalinnan seurauksena.

    Ihan varmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan luonnonvalinnan seurauksena.

    Sitten vaan todistamaan väitteesi, pelkkä tarinankerronta ei ihan riitä. Tässä taas nähdään, että tiede on älykkään suunnittelun ystävä ja evoluution vihollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten vaan todistamaan väitteesi, pelkkä tarinankerronta ei ihan riitä. Tässä taas nähdään, että tiede on älykkään suunnittelun ystävä ja evoluution vihollinen.

    "Tässä taas nähdään, että tiede on älykkään suunnittelun ystävä ja evoluution vihollinen."

    Eikös tuollainen valehtelu ole aika rumaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tässä taas nähdään, että tiede on älykkään suunnittelun ystävä ja evoluution vihollinen."

    Eikös tuollainen valehtelu ole aika rumaa?

    "Eikös tuollainen valehtelu ole aika rumaa?"

    Ei. Se on kristillistä. Iloista valehtelijaa Jeesus rakastaa. Näin ainakin minä uskon ja siksi olen kreationisti.

    1Äänestä

  • Ei siinä viisasta sattumaa tarvita; luonnonvalinta tappoi ne lyhytsuoliset,

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä viisasta sattumaa tarvita; luonnonvalinta tappoi ne lyhytsuoliset,

    Ei muuta kuin todistamaan väitteesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei muuta kuin todistamaan väitteesi.

    Luepa biologian alkeet; siellä on todiste.

    1Äänestä

Evoluutioteorian uskovat ateistit valehtelevat

Ateistit valehtelevat röyhkeästi suoraan ja välillä taitavasti johdattamalla harhaan ja vääristelemällä tosiasioita. Tästä on toinen kirjoitus "Harhautuksen monet keinot.

https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2020/09/06/harhautuksen-monet-keinot/

Ateistit vaikenevat usein siitä, millä tavalla geenit rakentuvat vähän kerrassaan neutraaleista mutaatioista (roskasta) vanhojen geenien päälle. Tällöin uutta perintöainesta ei synny ja vanha geeni "kuolee": informaation ja funktioiden määrä ei kasva. Uusia rakenteita ei synny entisten lisäksi ja rinnalle, kun vanhat rakenteet muuttuvat vähän kerrassaan pitkän ajan kuluessa.

Genomin määrä voi kasvaa esimerkiksi duplikaatiossa, mutta sekään ei lisää informaation ja toimivien rakenteiden määrää. Tarvitaan muita mutaatioita, jotta vanha geeni alkaisi muuttua uudeksi ja tämä voi teoriassa tapahtua vasta monien perättäisten neutraalien mutaatioiden kautta kelpoisuuden parantumiseen johtavalla tavalla. Tarvitaan siis lukuisia neutraaleja mutaatioita, jotka kasautuvat perimään ilman valintaetua.

Luonnonvalinta ei toimi neutraalien mutaatioiden kohdalla. Kaikki perimään yleistyvät mutaatiot eivät paranna kelpoisuutta. Geenit rakentuvat vähän kerrassaan ja tulevat valmiiksi pitkän ajan kuluttua monien neutraalien mutaatioiden vaikutuksesta. Kun geenissä tapahtuu vähittäisiä muutoksia, niin se menettää informaatiota ja voi "kuolla": funktiot vähenevät tai katoavat eikä uusia rakenteita synny entisten lisäksi. Sen sijaan syntyy roskaa eli perintöainesta, joka ei osallistu proteiinisynteesiin tai säätelyyn.

Kun tämä "roska" kumuloituu geenipooliin, niin se tuota valintaetua: kelpoisuus ei parane ennen kuin syntyy uusi geeni ja jotta se voisi tuottaa uusia rakenteita entisten lisäksi, eivät vanhat geenit saisi kuolla eikä toimintoja saataisi menettää. Jos siis uusia rakenteita ja toimintoja syntyisi entisten lisäksi ja rinnalle evoluutioteorian edellyttämällä tavalla, niin silloin geenit syntyvät todellakin "roskasta" sen sijaan, että jokainen mutaatio synnyttäisi heti uuden geenin ja toisi valintaedun.

Jotta geeni voisi syntyä, täytyy mutaatioiden muokata DNA:ta juuri oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Muun perintöaineksen täytyy syntyä ensin ja mutaatioiden täytyy muokata emäsparien järjestystä siten, että lopputuloksena on valmis geeni, joka koodaa uutta rakennetta ja toimintoa entisten lisäksi, jotta lajit voisivat kehittyä yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi. Aloituskodonin täytyisi syntyä viimeksi, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä ennen geenin muun osan syntymistä.

Todennäköisyys sattumalta syntyviin geeneihin on häviävän pieni. Luonnonvalinta ei toimi neutraaleissa mutaatioissa, joten miksi ne kasautuvat perimään? Evoluution mekanismia ei siis tunneta: sattuma ei selitä geenien syntyä vaihe vaiheelta eikä luonnonvalinta toimi ennen kuin geenit ovat kokonaan valmiit. Mitä jää jäljelle? Ohjattu eli suunnattu evoluutio tai "kerralla valmiiksi luominen". Ilman suunnittelijaa ja älykästä tekijää on evoluutiokin epäuskottava oletus, joten luominen on vähintään yhtä järkevä vaihtoehtona kuin sen kieltävät oletukset.

Äänestä
  • höps

    Äänestä

  • Korjaus, poistetaan kappale joka alkaa sanoilla "Jotta geeni voisi syntyä, täytyy..."

    ja korvataan se tällä:

    Jotta geeni voisi syntyä, täytyy mutaatioiden muokata DNA:ta juuri oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Tämä on hyvin epätodennäköistä pelkän sokean sattuman kautta. Todennäköisyyttä huonontavat aloitus- ja lopetuskodonit. Niistä ei ole hyötyä ennen muun geenin sisältämän perintöaineksen syntyä. Toisaalta on ihan sama, missä järjestyksessä emäsparit muokataan tai niitä syntyy, koska järjestyksen pitää olla valmiissa geenissä juuri oikea. Se vain on varmaa, että valintaetua ei synny ennen valmista geeniä ja DNA-ketjun oikeaan kohtaan syntyvät juuri oikeat mutaatiot ovat epätodennäköisiä ollakseen pelkän sattuman kautta syntyneitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korjaus, poistetaan kappale joka alkaa sanoilla "Jotta geeni voisi syntyä, täytyy..."

    ja korvataan se tällä:

    Jotta geeni voisi syntyä, täytyy mutaatioiden muokata DNA:ta juuri oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Tämä on hyvin epätodennäköistä pelkän sokean sattuman kautta. Todennäköisyyttä huonontavat aloitus- ja lopetuskodonit. Niistä ei ole hyötyä ennen muun geenin sisältämän perintöaineksen syntyä. Toisaalta on ihan sama, missä järjestyksessä emäsparit muokataan tai niitä syntyy, koska järjestyksen pitää olla valmiissa geenissä juuri oikea. Se vain on varmaa, että valintaetua ei synny ennen valmista geeniä ja DNA-ketjun oikeaan kohtaan syntyvät juuri oikeat mutaatiot ovat epätodennäköisiä ollakseen pelkän sattuman kautta syntyneitä.

    Laskepa todennäköisyys sille, että viime vuoden oikeat lottorivit sattuivat tapahtumaan juuri sellaisina ja juuri siinä järjestyksessä kuin tapahtuivat. Todennäköisyys on sitä mitä sanot häviävän pieneksi. Silti ne tapahtuivat.

    "Todennäköisyys sattumalta syntyviin geeneihin on häviävän pieni."

    "Se vain on varmaa, että valintaetua ei synny ennen valmista geeniä ja DNA-ketjun oikeaan kohtaan syntyvät juuri oikeat mutaatiot ovat epätodennäköisiä ollakseen pelkän sattuman kautta syntyneitä."

    Tuollaista todennäköisyysketkuilua harrasti ennen sinua nimimerkki JC.

    1Äänestä

  • "Todennäköisyys sattumalta syntyviin geeneihin on häviävän pieni."

    Mutta silti olemassa. Vai oletko yksi näistä tolloista joka matemaattisesti muka todisteli asioita, ja samalla väitti että jos todennäköisyys on lähellä nollaa, tarkoittaa se ettei se ole todennäköistä. Kuvittele mikä idiootti :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laskepa todennäköisyys sille, että viime vuoden oikeat lottorivit sattuivat tapahtumaan juuri sellaisina ja juuri siinä järjestyksessä kuin tapahtuivat. Todennäköisyys on sitä mitä sanot häviävän pieneksi. Silti ne tapahtuivat.

    "Todennäköisyys sattumalta syntyviin geeneihin on häviävän pieni."

    "Se vain on varmaa, että valintaetua ei synny ennen valmista geeniä ja DNA-ketjun oikeaan kohtaan syntyvät juuri oikeat mutaatiot ovat epätodennäköisiä ollakseen pelkän sattuman kautta syntyneitä."

    Tuollaista todennäköisyysketkuilua harrasti ennen sinua nimimerkki JC.

    Tapahtuneelle+asialle+todennäköisyys+on+sata+%.Viime+vuoden+lottorivien+todennäköisyys+on+siis+100%.Etta+sama+t+rivit+toistuisivat+toisen+kerran+on+äärimmäisen+epätodennäköistä.Nyt+ei+ole+edes+yhtä+geeniä,+joka+todistettavasti+olisi+kehittynyt++aminohapoista+aivan+sattumalta.+++Hyvästi+evoluutio!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Todennäköisyys sattumalta syntyviin geeneihin on häviävän pieni."

    Mutta silti olemassa. Vai oletko yksi näistä tolloista joka matemaattisesti muka todisteli asioita, ja samalla väitti että jos todennäköisyys on lähellä nollaa, tarkoittaa se ettei se ole todennäköistä. Kuvittele mikä idiootti :D

    Joo, sano vain idiootiksi henkilöä, joka pitää hyvin epätodennäköisenä sattumaan perustuvaa evoluutiota mutaatioiden kautta. Jos todennäköisyys on äärettömän lähellä nollaa, niin ei sitä kannata todennäköisenä pitää, mutta epätodennäköisenä tietenkin.

    Kuvittele mikä idiootti pitää evoluutiota todennäköisenä, kun sen todennäköisyys on luokkaa Lentävän Spagettihirviön olemassa tai puutarhakeijun olemassa olon todennäköisyys. Nämä ovat täysin verrattavissa toisiinsa. Joo, ovat "mahdollisia", mutta niin epätodennäköisiä, että ei kannata ottaa huomioon järkevässä keskustelussa ja tieteellisessä tutkimuksessa.

    "Jos todennäköisyys on äärettömän lähellä nollaa, niin ei sitä kannata todennäköisenä pitää, mutta epätodennäköisenä tietenkin."

    Mutta se on silti mahdollista toteutua, koska se on yli nollan.

    "Kuvittele mikä idiootti pitää evoluutiota todennäköisenä, kun sen todennäköisyys on luokkaa Lentävän Spagettihirviön olemassa tai puutarhakeijun olemassa olon todennäköisyys."

    Voihan nämä olla mahdollisia jos niillä on todennäköisyys isompi kuin nolla.

    Ja luuletko antavasi itsestäsi kovinkin viisaan kuvan haukkumalla muita?

    "mutta niin epätodennäköisiä, että ei kannata ottaa huomioon järkevässä keskustelussa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

    Miksi ei kannata? Varsinkin tieteellisessä tutkimuksensa ei voi alkaa oikomaan tuolleen, miten sinä teet. Vaan jos todennäköisyys on yli nollan, on se mahdollista tapahtua, ja se on otettava huomioon.

    Tosin tästäki huomaan ettei sinulla näytä olevan hajuakaan tieteellisestä tutkimuksesta. Etkä myöskään pysty myöntämään sitä tosiasiaa, että et näytä edes tietävän todennäköisyyksistä mitään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tapahtuneelle+asialle+todennäköisyys+on+sata+%.Viime+vuoden+lottorivien+todennäköisyys+on+siis+100%.Etta+sama+t+rivit+toistuisivat+toisen+kerran+on+äärimmäisen+epätodennäköistä.Nyt+ei+ole+edes+yhtä+geeniä,+joka+todistettavasti+olisi+kehittynyt++aminohapoista+aivan+sattumalta.+++Hyvästi+evoluutio!

    "Tapahtuneelle+asialle+todennäköisyys+on+sata+%.Viime+vuoden+lottorivien+todennäköisyys+on+siis+100%."Noinhan+se+voi+olla+kreationistisen+todennäköisyyslaskennan+mukaan.+Klassisessa+todennäköisyydessä+tapahtuman+todennäköisyys+ennen+koetta,+kokeen+aikana+ja+kokeen+jälkeen+on+sama,+suotuisten+tapausten+lukumäärän+suhde+kaikkien+mahdollisten+tapausten+lukumäärään.+Tilanne+ei+muutu+edes+vuoden+kuluttua,+oikean+lottorivin+todennäköisyys+on+1/18643560+(todennäköisyys+prosentteina+0,0000053638%+%).

    Äänestä

Lyhyesti:

- jokainen mutaatio ei paranna kelpoisuutta.
- neutraalit mutaatiot kumuloituvat perimään ilman valintaetua.
- geenit muodostuvat vähän kerrassaan vanhojen geenien päälle ja/tai roskasta.
- valmiiden rakenteiden asteittaiset muutokset eivät tuota uusia rakenteita.
- sattumaan (mutaatiot) ja luonnonvalintaan perustuvaa evoluutiota ei ole voitu todistaa tapahtuneen: se olisi hyvin epätodennäköistä.

Ateistit johtavat harhaan jättämällä viesteistään jonkin tärkeän asian pois. Uuden geenin rakentuminen pelkästään vanhan geenin päälle ei todista evoluutiota. Roska on välttämätön evoluutioteorialle: ilman roskaa ei evoluutiota olisi voinut tapahtua. Roskan merkityksen kieltäminen evoluutiossa on valehtelua.

Äänestä
  • Valehtelet, ketale:

    ".. Uuden geenin rakentuminen pelkästään vanhan geenin päälle ei todista evoluutiota."

    Evoluution todistavat elämänmuotojen rakenteiden havaittavat yhtäläisyydet, niiden mukaiset genomien yhtäläisyydet sekä (fossiileissa) yhtäläisuuksien ulottuminen myös menneisyyteen.

    Geenien muodostumisella ja molekyylirakenteilla fiksuttelu todistaa vain sen, mitä todistelija haluaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet, ketale:

    Ihmisen ja bakteerin genomin ja fenotyypin erot todistavat evoluutiosta, sillä ilman evoluutiota ei näitä eroja voisi evoluutioteorian mukaan olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisen ja bakteerin genomin ja fenotyypin erot todistavat evoluutiosta, sillä ilman evoluutiota ei näitä eroja voisi evoluutioteorian mukaan olla.

    Niin todistavat, mutta myös yhtäläisyydet. Molemmat yhdessä todistavat satunnaisuutta sisältävästä muuntelusta sekä palautetta antavasta valinnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin todistavat, mutta myös yhtäläisyydet. Molemmat yhdessä todistavat satunnaisuutta sisältävästä muuntelusta sekä palautetta antavasta valinnasta.

    Jos olisi vain yksi alkukopioituja eikä yhtä ainoaa elävää solua, niin se olisi todiste evoluutiota vastaan. On siten typerää jättää tämä sanomatta, kun vedotaan samankaltaisuuteen genomissa ja rakenteissa "lähisukulaisten" välillä ja kelpvaavat ne samankaltaisuudet "todisteeksi" evoluutioteorian uskovalle myös kaukaisten sukulaisten välillä (esim. varsieväkalan ja ihmisen välillä: molemmat ovat selkärankaisia ja liikkuvat sekä maalla että vedessä ja käyttävät osittain samaa ravintoa edelleen).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin todistavat, mutta myös yhtäläisyydet. Molemmat yhdessä todistavat satunnaisuutta sisältävästä muuntelusta sekä palautetta antavasta valinnasta.

    Uskovalle kaikki kelpaa todisteeksi, vaikka mitään kunnon todistusarvoa ei sellaisella ole, joka voidaan pitää todisteena samasta suunnittelijasta ja rakentajasta. Genomin ja fenotyypin samankaltaisuudet voidaan selittää ihan yhtä hyvin luomisella kuin evoluutiolla eivätkä tällaiset asiat "todista" paljonkaan puolueettoman tarkkailijan silmissä, mutta uskovaiselle ne kelpaavat hyvin "todisteeksi" ja argumentiksi että "toisen näkemyksen puolesta ei ole esitetty yhtä ainoaa todistetta".

    Lapsellista ja tyypillistä ateismiuskovaisuutta ja kreationismia siis... ei tiedettä vaan uskoa.

    Ikään kuin sinusta olisi puolueettomaksi tarkkailijaksi.

    Tuollainen todiste tyhjää täynnä:

    "..joka voidaan pitää todisteena samasta suunnittelijasta ja rakentajasta"

    Kun "suunnittelijasta ja rakentajasta" ei ole ensimmäistäkään objektiivista havaintoa, hänet voidaan kuvitella minkä asian tahansa tekijäksi millä tahansa tavalla. Luomisella on siis tyhjä kuvitelmatodiste ja evoluutiolla valtava määrä konkreettisia todisteita.

    "Puolueeton tarkkailija" ymmärtää tämän, mutta ei uskon sokaisema.

    Evoluutioteoria ja sen pohjalla vaikuttava välttämätön abiogeneesi perustuvat aukkoihin: ne ovat aukkoteorian kaksi eri osa-aluetta.

    Evoluutio: kehitys yksinkertaisemmasta monimutkaisemmaksi evoluutioteorian ja abiogeneesioletuksen mukaan.

    - Ei mitään näyttöä.
    - Pelkkiä arvauksia ja uskoa, joilla on täytetty tiedon aukot.
    - Vain perusryhmän sisällä tapahtuvaa muuntelua on havaittu: se ei todista evoluutioteorian mukaista evoluutioa.

    Mitä ei tiedetä?

    - Miten elämä sai alkunsa (Mitä oli ennen ensimmäistä solua, missä järjestyksessä solu rakentui, jne.)
    - Mikä saa roska-DNA:na tunnetut mutaatiot yleistymään populaatioissa ja järjestää emäsparit juuri oikeaan järjestykseen, jotta roskasta ja vanhan geenin päälle voisi syntyä uusia geenejä, joilla on entisten lisäksi uusia funktioita ja ne koodaavat uusia rakenteita entisten lisäksi ja rinnalle. Sattuma mutaatioissa ei ole kovin todennäköinen vaihtoehto, kun tiedetään että sellaisia olisi pitänyt sattua lukemattomia matkalla alkusolusta ihmiseen... ja aina mutaatiot osuvat oikeaan kohtaan ja tapahtuvat oikeaan aikaan, jotta hyvin pitkän ajan kuluttua koituisi valintaetua kuin geeni tulee valmiiksi (geenit rakentuvat vähän kerrassaan sen sijaan että tulevat kerralla valmiiksi yhden pienen muutoksen kautta; sama pätee geenien ohjaamiin rakenteisiin). Jos evoluutiota olisi tapahtunut, niin se olisi todennäköisemmin ohjattua ja suunnattua kuin sokeaan sattumaan ja luonnonvalintaan perustuvaa, joista jälkimmäinen toimii vasta sitten kuin rakenteilla oleva geeni on valmis eli kymmenien ja jopa tuhansien hyödyttömien mutaatioiden jälkeen hyvin pitkän ajan kuluttua.
    - puuttuvia renkaita todisteluketjussa: fossiilit puuttuvat ja niiden tialle on keksitty mielikuvituksellisia satuja ja tarinoita muinaisista lajeista, joista ei ole vähäisintäkään havaintoa tai mitään tietoa. Taiteilijat ovat sitten piirtäneet näitä satuolentoja ja digitaalisissa animaatioissa niitä vilisee tuon tuostakin.

    Satuja ja taruja uskon pohjalla: sitä on evoluutioteoria ja kun lisätään se, että ei tiedetä mikä on johtanut universumin syntyyn (mitä tapahtui ennen Big Bangia) niin tähtisadut tulevat mukaan uskon pohjalle rikastuttamaan ateistin elämää: se on satuja ja taruja täynnä mutta tiedettä ei kovinkaan paljon (pois lukien kreationistien hyväksymä tiede, jossa tutkitaan ns. "mikroevoluutiota" ja havaitaan muuntelua perusryhmän sisällä).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikään kuin sinusta olisi puolueettomaksi tarkkailijaksi.

    En usko, joten olen puolueeton tarkkailija. Sinä uskot ateistisiin satuihin ja taruihin, jot et ole puolueeton. Pidät niitä taruja ja satuja ehdottoman tosina tai ainakin sitä, että luomista ei ole voinut tapahtua - se on mahdotonta - ja olet siten ääripään fanaatikko uskossasi.

    Äänestä

Pienet muutokset rakenteissa eivät tosiaankaan todista evoluutiota, koska uusia rakenteita ei synny entisten lisäksi ja rinnalle, mikä olisi edellytys evoluutioteorian evoluutiolle. Vanhan rakenteen muutokset eivät selitä lajien kehitystä yksinkertaisemmasta monimutkaisemmaksi, alkusolusta ihmiseksi lukemattomien onnekkaiden välivaiheiden kautta, joiden todennäköisyys on Lentävän Spagettihirviön todellisuuden luokkaa.

Äänestä
  • Kaikki perinnöllisiksi päätyvät muutokset (pienet ja suuret) ovat evoluutiota:

    "Pienet muutokset rakenteissa eivät tosiaankaan todista evoluutiota"

    Uusia rakenteita syntyy monistumalla entisten lisäksi, ja kun ne muuttuvat, niin rinnalle:

    "..uusia rakenteita ei synny entisten lisäksi ja rinnalle, mikä olisi edellytys evoluutioteorian evoluutiolle."

    "Evoluutioteorian evoluutio" ja sen edellytykset eivät ole sinun saneltavissasi eivätkä vääristely-yrityksesi heilauta niitä milliäkään.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki perinnöllisiksi päätyvät muutokset (pienet ja suuret) ovat evoluutiota:

    "Pienet muutokset rakenteissa eivät tosiaankaan todista evoluutiota"

    Uusia rakenteita syntyy monistumalla entisten lisäksi, ja kun ne muuttuvat, niin rinnalle:

    "..uusia rakenteita ei synny entisten lisäksi ja rinnalle, mikä olisi edellytys evoluutioteorian evoluutiolle."

    "Evoluutioteorian evoluutio" ja sen edellytykset eivät ole sinun saneltavissasi eivätkä vääristely-yrityksesi heilauta niitä milliäkään.

    Duplikaatio tuplaa olemassa olevat rakenteet sen sijaan että tuottaisi uusia entisten tilalle. On todella pitkä matka, että syntyisi jotakin uutta duplikaatiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Duplikaatio tuplaa olemassa olevat rakenteet sen sijaan että tuottaisi uusia entisten tilalle. On todella pitkä matka, että syntyisi jotakin uutta duplikaatiosta.

    Duplikaation jälkeen kumpikin genomi kehittyy edelleen satunnaisin muutoksin ja ne siis alkavat eriytyä toisistaan.

    Yksittäisen geenin kahdentuminen ei estä kummankin toimimista rinnakkain. Seuraukset riippuvat ohjausgeeneistä ja yksilönkehityksen prosesseista.

    Äänestä

Palstan aihe on kreationismi. Mikäs todistaisi luomisen kun ei tiedetä kuka loi, miten loi eikä miksi olisi luonut.

2Äänestä
  • Ei sitä tarvitse tietää: riittää että näkee todisteita luomisesta sen sijaan että kieltäisi ne denialismissaan ja kiihkouskovaisessa ateismissaan.

    Äänestä

>Evoluutioteoria on toteen näyttämättä.

Ja pysyykin teille, joille ihmisen on pakko olla Jumalan erikseen luoma omakuva. Joudutte Helvettiin paistumaan, jos ikinä muuta myönnätte.

Tästä syystä ei edes teoriassa voi olla todistetta, joka saisi teidät tunnustamaan, että evoluutio on totta ja ihminen kehittynyt miljoonien vuosien kuluessa samasta alusta kuin muukin eläinkunta.

2Äänestä
  • Äläs nyt Keke.

    Tyhjästä on paha nyhjästä. Sen ymmärtää lapsikin. Meneppä kauppaan ilman rahaa, niin huomaat, onko ostaminen helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläs nyt Keke.

    Tyhjästä on paha nyhjästä. Sen ymmärtää lapsikin. Meneppä kauppaan ilman rahaa, niin huomaat, onko ostaminen helppoa.

    Keke? Tämä on uutta. Luterilaisuuspalstan Heittomerkkiräyhikselle olen vuorenvarmasti Teme! 😄

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Keke? Tämä on uutta. Luterilaisuuspalstan Heittomerkkiräyhikselle olen vuorenvarmasti Teme! 😄

    Erään poliitkon twitteristä vain huomasin samalla logolla varustetun twiittaajan. Kommentointikin oli samanlaista kuin sinulla. Huvitti vain. Siunasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erään poliitkon twitteristä vain huomasin samalla logolla varustetun twiittaajan. Kommentointikin oli samanlaista kuin sinulla. Huvitti vain. Siunasta.

    Oho! 😮
    Kiitos, siunausta ei ole koskaan liikaa ja harvoin edes tarpeeksi.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Oho! 😮
    Kiitos, siunausta ei ole koskaan liikaa ja harvoin edes tarpeeksi.

    Jeesus on kaiken siunauksen antaja. Rakastava Jumala, joka ristillä kantoi syntimme.😊

    Äänestä

Ihmeporukkaa kun jaksaa kinata uskovien kanssa
Väittelisitte biologiasta tai jostain mutta antskaa uskovaisten olla

Aloittaja ei ole tiedemies
Hän on valikoinut eri elämäntavan
Hän ei usko, että on sukua sienelle
Hän uskoo johonkin muuhun, mystiikkaan

Ei fysiikkaakaan kukaan todista oikeaksi eikä evoluutiobiologiaa
Niitä käytetään positivistisina tieteinä luonnonilmiöiden ymmärtämiseen
Pari miljardia vuotta sitten täällä oli vähän levää uiskeltelemassa ja siitä se lähti pienin muutoksin

Ei kannanata leikkiä vapaa-ajattelijaa ja tapella uskovien kanssa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun linnun nokan koko ja muoto muuttuvat, niin nokan lisäksi ei kasva mitään uutta toimivaa rakennetta. Pienet muutokset muuttavat siis vain olemassa olevia rakenteita ja funktiota, mutta eivät tuota uusia rakenteita entisten lisäksi ja rinnalle.

Tuntematon on myös syy, miksi roskaa olisi kasaantunut geenipooliin ilman valintaetua ja tuottanut vähän kerrassaan uutta informaatioa (geenejä) uusien funktioiden synnyttämiseksi entisten lisäksi ja rinnalle. Ilman tätä roskaa ei evoluutiota ole voinut tapahtua.

Evoluutioteoria on toteen näyttämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu