Suvakkien aatteiden pakkosyöttö ottaa päähän

Punavihreä valtamedia julistaa Pride-innostusta, BLM-terrorismia, oikeistokonservatiivien mollausta, Trumpin haukkumista, muslimien pussausta.

Nuo asiat ovat yleisesti hyväksytty mielipide. Niiden mukaisesti ajatteleminen on poliittisesti korrektia. Näitä asioita vaan juntataan pakolla ihmisten päähän. Minkäänlaista moniarvoisuutta, sananvapautta tai erilaisista ajatuksista ja aatteista keskustelua ei suvaita.

Suvakeilla on tämänlainen henkinen hegemonia. He pitävät valtaa somelynkkauksen keinoin. Eri tavalla ei saa ajatella tai on natsi ja epähenkilö.

Se on raskasta ja raivostuttavaa seurata tätä yksisilmäistä aatteenpaloa. Kun samalla haukutaan kaikki järkevät kannat ja kaikki, mitä itse edustaa ja kannattaa.

Kuka on muka tyytyväinen tämän kaltaisessa yhden aatteen diktatuurissa? Suureen ääneen huudetaan suvaitsevaisuutta, mutta se suvaitsevaisuus käsittää tasan vain oman aatteen ei muita. Ja omiensakin keskuudessa voi tulla suvakkien syömäksi harhaoppisuudesta.

Voisin sanoa, että olen suvaitsevampi kuin vihervasurit, koska oman aatteeni lisäksi suvaitsen myös heitä jossain määrin.

Tälläkin palstalla keksitään alatyylisiä haukkuja perussuomalaisista ja valheellisia olkiukkoja. Vedetään mutkat suoriksi. Jos persu ei hyväksy islamin barbaarisia tapoja todetaan, että persu on ihmisvihaaja ja rasisti.

Haukkumista, demonisointia ja väkivallalla uhkailua käytetään suvakkiaatteen ylläpitämiseen. Jos et ole suvakki olet Hitlerin poika. Jos ajattelet eri tavalla, suvakit hommaavat sinulle potkut tai massaboikotin. He todistavat näillä keinoillaan olevansa parempia ihmisiä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Amen. Olen aivan samaa mieltä. Vasemmistolaisuudesta on tullut fanaattinen ääriuskovainen yhden oikean mielipiteen aate, jonka suvaitsemattomuus on uskomattoman jyrkkää ja ehdotonta.

Pelottavinta siinä on se miten se on vallannut valtamedian, kulttuurikentän ja miten se pitää politiikkaa panttivankinaan.

Äänestä

Valtamedia esitää kaiken moraalisen mädännäisyyden ja vasemmiston väkivallan positiivisessa valossa.

Äänestä
  • Se jättää kertomatta hyvin, hyvin suuren osan vasemmistolaisaatteelle epämiellyttävistä BLM-tapahtumista - ja valtamediamme on myös täysin avoimesti liittynyt kansainväliseen vasemmistolaiseen antiTrump-kampanjointiin.

    Äänestä

Vasemmistosuvakkius on pahuuden uskonto. Kaikki mikä on pahaa, on heille kannatettava asia.

Äänestä
  • Vasurit kyllä kuvittelevat intersektionaalisukossaan olevansa hyvällä asialla, mutta ovat täysin sokeita sekä kovan ryhmäpaineen alaisena kyvyttömiä tarkastelemaan kierotuneita käsityksiään kriittisesti etäältä. Siinä se ongelman ydin tällä haavaa kiikastaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Punavihreä valtamedia julistaa Pride-innostusta, BLM-terrorismia, oikeistokonservatiivien mollausta, Trumpin haukkumista, muslimien pussausta.

Nuo asiat ovat yleisesti hyväksytty mielipide. Niiden mukaisesti ajatteleminen on poliittisesti korrektia. Näitä asioita vaan juntataan pakolla ihmisten päähän. Minkäänlaista moniarvoisuutta, sananvapautta tai erilaisista ajatuksista ja aatteista keskustelua ei suvaita.

Suvakeilla on tämänlainen henkinen hegemonia. He pitävät valtaa somelynkkauksen keinoin. Eri tavalla ei saa ajatella tai on natsi ja epähenkilö.

Se on raskasta ja raivostuttavaa seurata tätä yksisilmäistä aatteenpaloa. Kun samalla haukutaan kaikki järkevät kannat ja kaikki, mitä itse edustaa ja kannattaa.

Kuka on muka tyytyväinen tämän kaltaisessa yhden aatteen diktatuurissa? Suureen ääneen huudetaan suvaitsevaisuutta, mutta se suvaitsevaisuus käsittää tasan vain oman aatteen ei muita. Ja omiensakin keskuudessa voi tulla suvakkien syömäksi harhaoppisuudesta.

Voisin sanoa, että olen suvaitsevampi kuin vihervasurit, koska oman aatteeni lisäksi suvaitsen myös heitä jossain määrin.

Tälläkin palstalla keksitään alatyylisiä haukkuja perussuomalaisista ja valheellisia olkiukkoja. Vedetään mutkat suoriksi. Jos persu ei hyväksy islamin barbaarisia tapoja todetaan, että persu on ihmisvihaaja ja rasisti.

Haukkumista, demonisointia ja väkivallalla uhkailua käytetään suvakkiaatteen ylläpitämiseen. Jos et ole suvakki olet Hitlerin poika. Jos ajattelet eri tavalla, suvakit hommaavat sinulle potkut tai massaboikotin. He todistavat näillä keinoillaan olevansa parempia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu