Luonnossa havaittava muutos ei ole evoluutiota

Eliöissä tapahtuu muutosta. Tämähän on havaittu tosiasia. Kukaan tuskin kieltää selkeitä havaintoja; eliöt sopeutuvat ja muuttuvat. Evoluutioon uskova pitäytyy uusdarvinistisessa teoriassa, jonka mukaan muutoksen syynä ovat satunnaiset mutaatiot ja luonnonvalinta. Toisin sanoen eliöissä tapahtuu sattumanvaraisia muutoksia ja luonnonvalinta karsii pois epäkelvot ja säilyttää kelpoisimmat. Toimivan ominaisuuden saanut eliö saa kilpailuedun ja suvunjatkamisessa siirtää saamansa ominaisuuden jälkipolville. Näin tapahtuu kehitystä, jonka vähittäiset kasautumat johtavat uusiin lajeihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Teorian mukaan kaikki on saanut alkunsa yhteisestä kantamuodosta.

Tällaiset uskomukset menivät helposti läpi vielä parikymmentä vuotta sitten, kun ei ollut saatavilla vakavasti otettavaa tietoa siitä, mitä eliöissä tapahtuu muutosprosessien aikana. Nykytiede on kuitenkin jo selvittänyt nämä muutoksen taustalla olevat mekanismit ja tekijät.

Teoria satunnaisista mutaatioista ja valinnasta ja niiden kuvitteellisesta biodiversiteetin aiheuttajasta on hölynpölyä ja ihmisten törkeää harhaanjohtamista, koska

1. Luonnon monimuotoisuuden kasvuun ei vaadita ainuttakaan mutaatiota eikä ensimmäistäkään muutosta DNA:ssa. Esim. ihmisen genomissa on vain alle 20’000 proteiinien koodaamiseen käytettävää DNA-jaksoa, mutta soluissamme valmistuvien erilaisten proteiinien määrä on tuoreimpien arvioiden mukaan useita miljoonia. Yhtä jaksoa lukemalla, ja tuotettua pre-mRNA -jaksoa modifioimalla solu voi valmistaa tuhansia erilaisia transkriptejä. Tähän perustuu proteiinien monimuotoisuus ja samalla koko luonnon monimuotoisuus. Kyseessä on nerokas mekanismi nimeltään vaihtoehtoinen silmukointi (alternative splicing). Voit lukea siitä enemmän tuoreesta artikkelistani.

Vaihtoehtoista silmukointia ohjaavat ja säätelevät epigeneettiset mekanismit ja tekijät, joihin vaikuttavat puolestaan ravinto, ilmasto, stressitekijät, ympäristömyrkyt, aistiärsykkeet jne. ulkoiset tekijät, joita voidaan ympäristötekijöiksi kutsua.Epigenetiikka on melko tuore tieteenala, joka tutkii DNA:n päällä (epi tarkoittaa ’päällä’, kreikkaa) tai ulkopuolella olevia kemiallisia informaatiokerroksia, jotka ohjaavat DNA:n luentaa. Epigeneettiset muutokset periytyvät usean sukupolven päähän ja jopa monen sukupolven yli. Ikivanha darvinistinen termi ’Survival of the fittest’ tarkoittaa nykytieteen valossa epigeneettistä muistia, joka periytyy jälkipolville.

2. Epigeneettinen säätely, solujen replikointi, taustasäteily ym. aiheuttavat jonkin verran muutoksia genomiin, DNA-jaksoissa havaittavina emäsparimuutoksina. Jotkut muutokset ovat tosin tarkoituksellisia, mekanismiin perustuvia hallittuja muutoksia, kuten AID-mediated deamination, jolla solu kykenee muuttamaan sytosiiniemäksen tymiiniksi. Suurin osa sekvenssimuutoksista on kuitenkin virheitä, joita solu yrittää korjata useilla nerokkailla korjausmekanismeillaan. Kaikkia virheitä solu ei kuitenkaan korjaa. Virheelliset jaksot solu yrittää vaimentaa ja piilottaa kätkemällä ne heterokromatiini-nimiseen alueeseen, joka toimii tietynlaisena varmuusvarastona, josta solu voi noutaa käyttökelpoisia jaksoja korjattaviksi ja edelleen luettavaksi osana transkriptioon.

3. Virheet kasautuvat ja johtavat biologisen informaation korruptoitumiseen. Useimmilla eliöillä tämä johtaa geneettisen/epigeneettisen (digitaalisen/analogisen) informaation uudelleenjärjestelyyn, joka usein vaikuttaa myös ulkonäköön eli fenotyyppiin johtaen ns. lajiutumiseen. Ilmiön tutkiminen on haasteellisinta polyploideilla eliöillä, kuten kasveilla, sammakkoeläimillä, matelijoilla, hyönteisillä ja osittain kaloilla, koska polyploidit eliöt kykenevät hallittuihin genomiduplikaatioihin. Niillä voi siis olla useita versioita käytettävissä olevista DNA-jaksoista.

Muutosta siis tapahtuu ja muutoksen takana ovat nerokkaat mekanismit (tai osittain niiden puuttuminen). Muutos ei johda kehitykseen vaan korkeintaan sopeutumiseen ilman biologisen informaation kasvua sekä informaation korruptoitumiseen, joka heikentää eliöiden genomia. Siksi geneettinen rappeutuminen kaikkialla luonnossa on biologinen tosiasia, jota todistavat myös ihmisen genomin 1'134'962 sairauksiin liitettyä geneettistä virhettä.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epigeneettiset muutokset eivät saa aikaan evoluutiota, koska

      1. Ne säätelevät vain jo olemassaolevaa informaatiota. Epigeneettisiin mekanismeihin kuuluvat kirjoittajat (writers), lukijat (readers) ja informaation poistajat (erasers). Nämä tekevät epigeneettisitä muutoksista erittäin dynaamisia ja samalla ne kumoavat virheellisen teorian satunnaisista mutaatioista ja valinnasta. Epigeneettisiin muutoksiin vaikuttavat mm. ravinto, ilmasto, stressitekijät, ympäristömyrkyt, aistiärsykkeet jne.

      2. Epigeneettisten muutosten on osoitettu aiheuttavan geneettisiä virheitä. Tunnetuin epigeneettiseen säätelyyn liitetty geneettinen virhe on metyloituneen sytosiinin vaihtuminen tymiiniksi deaminaatiossa, jota aiheuttaa mm. oksidatiivinen stressi. Korjausentsyymi glykosylaasi korjaa metyloitumattoman sytosiinin vaihtumisen tymiiniksi (urasiiliksi RNA-tasolla), mutta metyloituneen sytosiinin vaihtumista tymiiniksi ei korjata. Tämä ominaisuus yksinään riittää aiheuttamaan sen, että genomin GC-sisältö vähitellen vaihtuu AT-sisällöksi köyhdyttäen ja rappeuttaen genomia. Mm. ihmisen genomissa on jo n. 32000 GC>AT -vaihdosta, joita tutkijat pyrkivät kuumeisesti korjaamaan mm. CRISPR/Cas9 -tekniikalla vähentääkseen geneettisiä sairauksia. On myös joukko muita epigeneettiseen säätelyyn liittyviä mekanismeja, jotka altistavat DNA:n virheille. Näitä ovat esim. hydroksymetylaatio sekä kromatiinin avaaminen (DNA:n lukeminen histonin ympäriltä).

      Evoluutiolle ei ole mekanismia.

      • Anonyymi

        Nyt Rot raamattua lukemaan välillä.
        Matt. 23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
        Ilm. 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
        Kol 3:9 Älä levitä perättömiä huhuja äläkä suostu auttamaan väärintekijää todistamalla vilpillisesti hänen hyväkseen.
        Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    • Lisääntymisessä tapahtuu mutaatioita. Keskimäärin jokainen sukupolvi tuo 100-200 uutta geneettistä virhettä perimään eikä ole mekanismia, joka niitä karsisi. Mutaatiokuorma on niin suurta, että ilman puskuroivaa DNA-ainesta lisääntyminen johtaa vain geneettiseen rappeutumiseen. Ja koska junk-DNA:ta eli roska-DNA:ta ei ole, on geneettinen rappeutuminen väistämätön tosiasia.

      On klassinen virhe sekoittaa keskenään muutos ja evoluutio.

      Yksinkertaistaen; muutos on pohjimmiltaan vain vaihtoehtoisten epigeneettisten ohjelmien päälle/pois-kytkemistä sekä biologisen informaation uudelleenjärjestelyä informaatiohäviön jälkeen.

      Tämä ei ole evoluutiota eli kehitystä, joka mahdollistaisi mikrobista-eläintenhoitajaksi -evoluution. Siihen ei ole mekanismia.

      Voit kysyä Richard Lenskiltä, onko hän havainnut evoluutiota 32 vuotta kestäneen bakteerikokeensa aikana. 68000 bakteerisukupolvea on ehtinyt todistaa maailmalle, että evoluutiota ei ole tapahtunut. Sen sijaan, kaksi kantaa 12:sta on jo kuollut sukupuuttoon ja useampi alikanta on kärsinyt vakavia vaurioita.

      Samoja rakenteita ja esim. DNA:ta löytyy kaikista eliöistä, mutta tämä on välttämätöntä, jotta ravintoketjut toimisivat. Evoluutiota ne eivät kuitenkaan todista.

      • Anonyymi

        Muutosta aiheuttavat epigeneettisen muuntelun lisäksi alleelien esiintymistiheyden muutokset populaatioissa.

      • Anonyymi

        Suomennapa oma tekstisi, niin tutkailen kielenkääntäjäpuolisoni kanssa osaamistasi.

      • Anonyymi

        Kiitos Raamattu on totuus kirjoituksestasi. Vaikka en tieteellisesti kaikkia vuorovaikutuksia ymmärrä, enkä sitä mikä saa aikaan kaikki toiminnat,niin näin amatöörinä moni asia sai järkevän selityksen. Kuitenkin Jumala tietää miten kaikki vaikuttaa kaikkeen .Kun yksi asia selviää,tuo se mukanaan kymmenen uutta kysymystä.Mitä viisaammiksi tulemme,sen tyhmempiä huomaamme olevamme.

    • Anonyymi

      Taivaalla havaittavat pilvet eivät ole jeesuksia. Päässäsi kuuluvat äänet eivät ole jumala, vaan mielenterveysongelma. Raamattu on kokoelma seemiläistä taruperinnettä eikä siinä ole mitään ylimaallista.

      Palaa todellisuuteen!

    • Anonyymi

      Olepa nyt ystävällinen ja vastaa usein esitettyyn kysymykseen: mitä vastaat, kun joku oppilaistasi kysyy mitä evoluutio on?

      • Anonyymi

        On tämä todella korkealla tasolla tämä evokkien kritiikki ROT:n argumentteja vastaan. Tiedemiehet äänessä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tämä todella korkealla tasolla tämä evokkien kritiikki ROT:n argumentteja vastaan. Tiedemiehet äänessä...

        On todellakin, koska rot juoksee heti karkuun kun hänelle esitettään joku kiusallinen kysymys. Eikä sen edes tarvitse olla tieteellinen, koska niistä hän näyttää olevan pihalla kuin lumiukko heinäkuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tämä todella korkealla tasolla tämä evokkien kritiikki ROT:n argumentteja vastaan. Tiedemiehet äänessä...

        Ei se ollut varsinaista kritiikkiä. Se oli asiaan olennaisesti liittyvä kysymys, johon Rotikalta ei ole toistaiseksi tullut vastausta. Tästä voi päätellä, että Rotikka itsekin tietää pussissaan olevien jauhojen olevan roskaisia.

    • Anonyymi

      Eikö edellinen aloituksesi tuottanut haluamaasi palautetta kun piti jättää sikseen ja aloittaa uusi? Joko määritelmäsi evoluutiolle on otettu käyttöön tiedemaailmassa? Ketä oikeastaan luulet petkuttavasi paitsi tietenkin itseäsi?

      • Anonyymi

        Eikös tämä ala olemaan jo itsestään selvyys, että ROT tietää olevansa väärässä. Kun se evoluutio onkin totta niin pitää yrittää keksiä sille uusi termi. Säälittävää.

      • Anonyymi

        Eihän tuo ROT:n aloitus ole mitään uutta. Samaa levyä hinkkaa ties kuinka monetta vuotta.

    • Anonyymi

      Siinäpähän potkit tutkainta vastaan:

      "Luonnossa havaittava muutos ei ole evoluutiota"

      Turhaan.

    • Anonyymi

      Roti tulee aloituksessa väittäneemsi myös, että suvullinen lisääntyminen ei ole Evoluutiota! Joten Roti on edelleen haamu!!! Hei! kuka puhuu!!

    • Anonyymi

      Höpölöpö.

      Paleontologinen aineisto osoittaa tapahtuneen elämänhistorian muutoksineen vuorenvarmasti.

    • Anonyymi

      Vain vanhat jääräpäät uskovat Darwinin homeisiin kirjoihin.Surullista,että niitä valheita vieläkin opetetaan lapsista korkeakouluihin asti.

      • Anonyymi

        Mitä aiot tehdä asian korjaamiseksi?

    • Anonyymi

      Evoluutio perustuu roska-DNA:n kumuloitumiseen genomissa, niin että pitkän ajan kuluttua syntyy uutta informaatiota (geenejä) ja ne koodaavat uusia biologisia rakenteita ja funktioita entisten lisäksi ja niiden rinnalle. Tämä olisi välttämätöntä, jos evoluutioteoria olisi totta, sillä ensimmäisillä kopoitujilla ja alkusolulla oli vain vähän genomia verrattuna myöhempiin ja monimutkaisempiin lajeihin, joilla on vastaavasti valtava määrä enemmän biologisia toimivia rakenteita kuin bakteerinkaltaisella alkusolulla.

      Jo olemassa olevan rakenteen muuttuminen ei ole todiste evoluutioteorian mukaisesta evoluutiosta, joka on johtanut yksinkertaisten lajien kehittymiseen monimutkaisemmiksi. Kun linnun nokan muoto ja pituus vaihtelevat geneettisen muuntelun kautta, niin se ei synnytä nokan lisäksi uutta rakennetta. Sama pätee kaikkiin biologisiin rakenteisiin: jo olemassa olevat rakenteet voivat muuttua ja niiden funktio voi muuttua (esim. pingviinien surkastuneet siivet auttavat lintua sukeltamaan ja uimaan hyvin, mutta eivät mahdollista enää lentämistä).

      Evoluutioteoriaa ei ole todistettu. Sen totena pitäminen on uskoa, ei tietoa. Vaikka valtaosa tiedemiehistä eri aloilla uskoisi evoluutioteorian, niin se ei silti ole todistettu: on näyttämättä toteen, että se on totuudellinen eli oikea selitys biodiversiteetistä. Evoluutioteorian mukaisen evoluution edellytyksenä oleva kemiallinen evoluutio eli elämän syntyminen ilman älykästä ohjausta elottomasta aineesta (abiogeneesi) on sekin todistamatta, mutta ateistit uskovat sen olevan varmasti tosi, koska eivät voi hyväksyä luomista missään muodossa.

      Huomaamme, että tiedemiesten usko ja maailmankuva estävät heitä pitämästä totena tai edes mahdollisena aivan järkeviä vaihtoehtoja kuten oletuksen luomisesta joko "vähän kerrassaan" (teistinen evoluutio) tai "kerralla valmiiksi" luotuna, jota oletusta palautumaton monimutkaisuus puoltaa. Toimivia biologisia rakenteita ei voida purkaa osiin kovinkaan paljon, kun ne lakkaavat toimimasta. Jos ne olisivat kehittyneet vähän kerrassaan, niin mitä hyötyä olisi ollut toimimattomasta keskeneräisestä rakenteesta?

      Koska biologisten rakenteiden ja funktioiden on täytynyt syntyä evoluutioteorian mukaan vähän kerrassaan "roskasta" ilman että se on tuottanut valintaetua pitkään aikaan rakenteen ja funktion koodaavan sekvenssin ollessa vielä keskeneräinen, niin on epätodennäköistä, että se roska olisi kerta toisensa jälkeen syntynyt juuri oikeaan kohtaan lokuksessa ja vieläpä oikeaan aikaan, sillä esimerkiksi alkukodonista ei ole mitään hyötyä ennen kuin itse geeni on kokonaan valmis ja toimiva.

      Jos uudet geenit syntyisivät pelkästään vanhojen pohjalta ja "päälle", niin miten se selittäisi kokonaan uusien rakenteiden ja funktioiden syntymisen entisten lisäksi ja rinnalle? Ei ole voitu osoittaa sitä, että duplikaatio olisi johtanut kokonaan uuden rakenteen ja toiminnon syntyyn entisen lisäksi ja rinnalle tavalla, joka todistaisi evoluutioteorian. Siihen voidaan toki uskoa ja uskotaankin, mutta todistaa sitä teoriaa ja näitä oletuksia ei ole voitu.

      • Anonyymi

        "alkukodoni" pitäisi olla "aloituskodoni"

      • Anonyymi

        Koska biologisten rakenteiden ja funktioiden on täytynyt syntyä evoluutioteorian mukaan vähän kerrassaan "roskasta" ilman että se on tuottanut valintaetua pitkään aikaan rakenteen ja funktion koodaavan sekvenssin ollessa vielä keskeneräinen, niin on epätodennäköistä, että se roska olisi kerta toisensa jälkeen syntynyt juuri oikeaan kohtaan lokuksessa ja vieläpä oikeaan aikaan, sillä esimerkiksi aloituskodonista ei ole mitään hyötyä ennen kuin itse geeni on kokonaan valmis ja kytkeytyy päälle aloituskodonin tai epigeneettisen säätelyn vaikutuksesta.

        Alkuoletuksesi on virheellinen:

        "Koska biologisten rakenteiden ja funktioiden on täytynyt syntyä evoluutioteorian mukaan vähän kerrassaan "roskasta".."

        Evoluutioteorian mukaan uudet rakenteet syntyvät toimivan genomin pienten muutosten kumuloitumisesta. Jokaisesta muutoksesta luonnonvalinta antaa erikseen palautteen. Toimimattomalle tai valintaetua vähentävälle muutokselle palaute on hylkäävä, valintaetua lisäävälle muuttunutta genomia runsastava ja valintaetuun vaikuttamattomlle neutraali.

        Uusi rakenne syntyy siis aina aikaisemman useana muutoksena, joista jokainen antaa valintaetua tai on neutraali. Väitteesi muusta on vain kreationistien olkiukko.

        Tai sitten rakenteet ovat vuorovaikutuksessa ympäristöön, sen värähtelyyn, jonka kanssa ne resonoivat, jolloin muutokset syntyvät ilman mitään kumuloitumisia.

        Kun muutoksia syntyy aikaisemman rakenteen muutoksesta, niin silloin ei synny uusia rakenteita entisten lisäksi ja rinnalle: vanha rakenne muuttuu, mutta uutta ei synny. Vanha rakenne voi saada uuden funktion, mutta uutta rakennetta funktioineen ei synny vanhan rinnalle ja lisäksi.

        Olet siis sitä mieltä, että alkusolun genomi ei ole kasvanut eikä ole muita lajeja kuin se. Selvä.

        Jotta uusia monimutkaisempia lajeja olisi voinut syntyä, on informaation täytynyt kasvaa jo alkukopioitujasta lähtien ja alkusolun jälkeen eksponentiaalisia määriä. Evoluutioteorian mukaan geenit syntyvät vähän kerrassaan monien muutosten kautta: eivät kerralla valmiiksi yhden muutoksen kautta. Keskeneräisiä geenejä kutsutaan proto-geeneiksi ja ne tarvitsevat siis aina roskaa syntyäkseen, vaikka syntyisivät vanhan geenin päälle (sen aineksesta). De novo geenit syntyvätksin sitten tutkijoiden tämänhetkisen tiedon perusteella kokonaan roskasta ja osa pitää niitä tärkeänä evoluution kannalta.

        Etkä koskaan väsy valehteluun?

        En tiedä vastasitko minulle, mutta mitään teoriaa ei pidä työntää ihmisten kurkusta alas ns. totuutena, jos teoria on vain esim. n. 50 % pätevä. Jos 50 % on pimennossa, pimeässä aineessa, tietoisuuden valo hukassa.., niin sillä ei pidä ihmisten aivopesua suorittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun muutoksia syntyy aikaisemman rakenteen muutoksesta, niin silloin ei synny uusia rakenteita entisten lisäksi ja rinnalle: vanha rakenne muuttuu, mutta uutta ei synny. Vanha rakenne voi saada uuden funktion, mutta uutta rakennetta funktioineen ei synny vanhan rinnalle ja lisäksi.

        Olet siis sitä mieltä, että alkusolun genomi ei ole kasvanut eikä ole muita lajeja kuin se. Selvä.

        Jotta uusia monimutkaisempia lajeja olisi voinut syntyä, on informaation täytynyt kasvaa jo alkukopioitujasta lähtien ja alkusolun jälkeen eksponentiaalisia määriä. Evoluutioteorian mukaan geenit syntyvät vähän kerrassaan monien muutosten kautta: eivät kerralla valmiiksi yhden muutoksen kautta. Keskeneräisiä geenejä kutsutaan proto-geeneiksi ja ne tarvitsevat siis aina roskaa syntyäkseen, vaikka syntyisivät vanhan geenin päälle (sen aineksesta). De novo geenit syntyvätksin sitten tutkijoiden tämänhetkisen tiedon perusteella kokonaan roskasta ja osa pitää niitä tärkeänä evoluution kannalta.

        Etkä koskaan väsy valehteluun?

        Etkö sinä koskaan väsy vääristelyyn:

        "Olet siis sitä mieltä, että alkusolun genomi ei ole kasvanut eikä ole muita lajeja kuin se. Selvä."

        Tiedetään, että muutos myös voi olla geenin tai jopa koko genomin monistuminen.
        Eikö se mielestäsi aiheuta genomin kasvamista? Ellei, niin selv'ä, olet tyhmä kuin saapas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten rakenteet ovat vuorovaikutuksessa ympäristöön, sen värähtelyyn, jonka kanssa ne resonoivat, jolloin muutokset syntyvät ilman mitään kumuloitumisia.

        Mitä tarkoitat resonoinnilla ja ymäristön värähtelyllä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoitat resonoinnilla ja ymäristön värähtelyllä?

        Jatkokysymys samalle kirjoittajalle:

        "Tai sitten rakenteet ovat vuorovaikutuksessa ympäristöön, sen värähtelyyn, jonka kanssa ne resonoivat, jolloin muutokset syntyvät ilman mitään kumuloitumisia."

        Väitätkö todella, että jokin "ympäristön värähtely" pystyisi muuttamaan solun sisällä olevaa mutkikasta molekyyliä ohjatulla tavalla? Menee jo salatieteiden puolelle.

        Termi salatiede on vain ymmärryksen puutetta, ja sitä evoluutiotiede kärsii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Termi salatiede on vain ymmärryksen puutetta, ja sitä evoluutiotiede kärsii.

        Poistapa ymmärryksen puute kertomalla, mitä tarkoitat " resonoinnilla ja ymäristön värähtelyllä?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistapa ymmärryksen puute kertomalla, mitä tarkoitat " resonoinnilla ja ymäristön värähtelyllä?"

        Näin kerrotaan. Resonanssi eli myötävärähtely on fysiikan ilmiö. Värähtelykykyinen systeemi on resonanssissa, kun siihen vaikuttaa ulkopuolinen voima, jonka vaihtelun taajuus on sama tai lähes sama kuin järjestelmän ominaisvärähtelytaajuus. Voiman voi aiheuttaa esimerkiksi toinen värähtelevä kappale, sähkökenttä tai magneettikenttä. Resonanssi voimistaa värähtelyn erityisen suureksi.

        Väitätkö, että universumin värähtely, joka vaikuttaa kaikkeen elämään ja soluihin, on pysynyt samana kautta aikain vaikka ensin oli pelkkiä kasveja ja sieniä ja myöhemmin eläimiä, joilla on tietoisuus, pulssi ja sykkivä sydän?

        Juuri tuo värähtely tunnetaan tieteessä perusteellisesti:

        "Voiman voi aiheuttaa esimerkiksi toinen värähtelevä kappale, sähkökenttä tai magneettikenttä."

        Sen ei tiedetä aiheuttavan kemiallisia muutoksia eliöille, paitsi milloin se on niin vahvaa, että rikkoo niiden solurakenteita.

        Sinun tai tuntemasi tieteen mukaan ei maailmankaikkeudessa saati ihmisessä tapahdu mitään resonointia, niinkö?

        Tiedetään mm., että ääni resonoi meissä ja saa kehomme värähtelemään. Äänet vaikuttaa meissä tapahtuviin biologisiin prosesseihin, kuten hormonituotantoon, sydämen sykkeeseen, hengitykseen ja aivoaaltoihin.
        Fyysinen vaikutus on helpointa huomata silloin, kun se on negatiivista. Melu lisää tutkitusti stressiä, joka saa kehomme tuottamaan kortisolia eli stressihormonia. Jokainen tietää, miten jonkun ihmisen levittämä tunne-enrgia, raivo, saa oman kehon pelkosignaalit väpättämään. Kaikki resonoi ihmisten välillä, luonnon äänet vaikuttaa meihin jne.

        Kun eliölle on kehittynyt aistit, jonka on täytynyt tapahtua jonkin resonanssin kautta, niin miten se on tapahtunut? Eliöön on täytynyt syntyä aistielimiä, jotka resoinoi ulkopuolelta tulevan värähtelyn kanssa. Onko joku toinen eliö huutanut sen korvaan (luonut sille korvan), vai onko se värähtely luonnossa olevaa, jota eliö on ruvennut vastaanottamaan? Se on tullut tietoisemmaksi. Tietoisuus ympäristöstä muuttaa eliöitä.

        Miksi tämän olisi tapahduttava satunnaisten mutaatioiden ja luoononvalinnan kautta? On korva joka ei ole ihan kuitenkaan korva, eli sillä ei kuule, joten pupujussi ei ole päässyt karkuun sutta, kuin vasta sitten kun korva on satunnaisten mutaatioiden kautta kehittynyt kuulevaksi. Näinkö se on mennyt?

    • Anonyymi

      Luonnossa havaittava muutos ei ole evoluutiota, vaan evoluutiolla kuvataan luonnossa havaittavia muutoksia.

      • Anonyymi

        Luonnossa tapahtuu kylläkin runsaasti muutoksia mitkä eivät ole evoluutiota, kuten maanjäristykset, mannerliikunnot, eroosio, sedimentaatio, maan akselin kallistuskulmasta johtuvat säännölliset vuodenaikoihin liittyvät muutokset, jne.

    • Anonyymi

      Kah vain, Roti on oppinut mitä luonnonvalinta tarkoittaa, ihmeiden aika ei ole ohi. Siinä meni vain 10 vuotta
      ;)

    • Anonyymi

      Jumala ei pidä siitä että valehtelet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      100
      3489
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1880
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1707
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1567
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1526
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1410
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1180
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      356
      1021
    10. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      27
      1008
    Aihe