vedetään retkuun oikeen kunnolla, jos hyväksymme tämän hallituksen. Siis mitä pahaa me Suomalaiset veronmaksajat olemme eulle tehneet, että meitä tällä tavalla rangaistaan. Verrannolliseti olemme me veronmaksajat lahjoittamassa eulle 7500, miljoonan maksavaa luksus omakotitaloa, saaden palautuksena takaisin jossain vaiheessa 3500. Siis jos me omaan talouteen laittaisimme tuon jättisumman 7500 mijoonaa, Olisimme hetkessä rikkaita. Naapurissani on iso sahalaitos, sen tuotanto menee vientiin lähes 90 prossaa, siitä ainoastaan 20 viedään eu maihin ja 80 prossaa ympäri maailman. Jos hyväksymme tämän kurjistamispaketin, se heikentää ratkaisevasti meidän kansantaloutta ja kilpailukykyä todella pitkälle tulevaisuuteen.
Kyllä nyt meitä Suomalaisia
Anonyymi
2351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eduskunta tuon asian päättää lopullisesti, ei hallitus.
Eduskunnassa hallituspuolueilla on enemmistä, ja tuo menee enemmistöpäätöksella. Eli hallitus päättää että tämän maan kansalaiset maksavat tuhlareiden kuluja, tinkien omistaan.
Henkilökohtainen lasku jokaiselle joka tukee taloudellisesti kestämätönät politiikkaa.
Se johtuu Demareiden epäpätevyydestä. Onhan se heikompilahjaisten puolue. Kuka tyhmä äänestää heitä?
Osa ymmärtämättömistä ja höynäytettävistä Suomalaisista on äänestänyt vaalivalheiden kera Demarit "kuskiksi" , nyt kynnetään sitten pitkin ojan pohjaa ja lopputulos on jeesus mälli puuhun .
Sanna vaan ajaa eteenpäin vaikka silta on hävinnyt alta .
Hitler vastustaisi EU:ta.
EU oli nimenomaan Hitlerin unelma ja tavoite. Saksalaisjohtoinen Euroopan federaatio
aatu ei aseilla onnistunut valtaamaan koko eurooppaa, joten eu nyt saksalle paras vaihtoehto.
Tiedätkö sinä ensin miksi tämä paketti on olemassa?
Ja sitten jos tiedät, niin voitko kertoa millainen olisi sinun ratkaisusi siihen asiaan mitä paketilla yritetään ratkaista.
Tuo on liian vaikea kysymys. Lisäksi asiallinen
Oli miten oli , totuushan on se , että me Suomaiset tässä turpaan otetaan ja kunnolla , Italialaiset ja muut konna-valtiot nauraa partaansa , hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa .
Me tiedämme vain sen version, joka meille on kerrottu, se virallinen, jossa ei ole realismia ja totuutta juurikaan. Kaunis ajatus ja kuvitelma kuinka ihannemaailmassa asiat tulisi mennä. Nykymaailma ei ole sellainen, ja meille jää pelkkä maksumiehen rooli tuossa paketissa. Tuhlarit vievat tuet ja lainat, me maksamme ja supistamme omia menojamme, tai kuten nykyhallitus tekee, otamme ihan helvetisti velkaa ja ruiskimme sitä pitkin maailmaa, ja supistamme omia menojamme.
Aloitetaan siitä, että kerro sinä, mitä ja miten sillä paketilla "ratkaistaan" mitään ? Eikä kopioita, vaan oma käsityksesi omin sanoin. Virallinen versio kun on huuhaata, enkä ainakaan minä ole valmis maksamaan vähintään 3.3 miljardia siitä unelmahötöstä.
En kerro omin sanoin koska parempaa tietoa on muilla. Lähtökohtaisesti sillä yritetään pelastaa vajoavia kansantalouksia ja elvyttää kysyntää, jotta ihmisillä riittäisi töitä ja voisivat elättää itsensä.
Onko sinulla parempia vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemisemiseksi?
Tänään uunupotulla korvat punaisena, kun perussuomalaiset lataa täysi laidallisen, katsokaa TV1 klo 14
Voi voi sentään. Suomalaiset sotahullut olisivat jo nyt valmiita paiskaamaan ainakin 10 mrd. euroa muutamaan kymmeneen tappajasuihkariin. Ainakaan minä en ole valmis haaskaamaan tappovehkeisiin silloin, kun alkaa köyhällä kansalla olla pian jo nälkä. Enkä muuten ikinä.
Tämä EU- on tukipakettia täynnä aina uusi entisen jälkeen,ja lopulta tulee päätös ettei uutta jaettavaa ei ole .
Muuta äkkiä esim. Lontooseen. Pääset siellä tuopin ääressä ehkä piankin nautiskelemaan brexitin ihanuudesta kaltaistesi kanssa.
Vie sivari hallaho mukanasi ja ota ihmeessä sille vanhat kirkkoslaavin kirjat matkalukemiseksi mukaan.
En ikävöi.
Ei taida sinun ikävöintiäsi kukaan noteerata, se taitaa olla syynäkin järjettömään persuraivoosi. Katkeroituminen yksinäisyyteesi.
Ikävä kyllä persujen ulosanti ja poukkoilevuus on niin ala-arvoista eduskunnan lähetyksissä että pitäisi laittaa kaikki jonkinsortin koulutukseen , muuten on turha toivoa menestystä vaikka olisivatkin hyvällä asialla , on kyllä jo hämärtynyt keiden asiaa oikeastaan ajavat , köyhän vai rikkaan , ilmeisesti ovat siirtyneet edustamaan varakkaampaa kansanosaa .
SDP ja Marin on tuhoava yhdistelmä , etelä-eurooppa nauraa ja Suomessa taputetaan .
Ei+huolta!+
Persut+olivat+jo+viime+EK-vaalien+kolmas+häviäjä.+Kannatus+pieneni+0,2++prosenttiyksikköä+edellisvaaleista.+On+aivan+varmaa,+että+nykysaamattomuuden+takia+persujen+miinusprosentti+on+monin+verroin+pitempi.
Samoin+sekoomus+voi+iloita,+jos+selviytyy+pienemmällä+miinuksella+kuin+vuosi+sitten+(-+1,2+%)
Maalaisliitto+on+jo+sementoitunut+minipuolueeksi,+mistä+porukka+voi+olla+aina+kiitollinen+sippi-jussin+sekoiluille.