ET halutaan mahdollistaa kaikille

Anonyymi

79 prosenttia suomalaisista – 86 prosenttia nuorista – kannattaa sitä, että myös kirkkoon kuuluvat voisivat opiskella elämänkatsomustietoa uskonnonopetuksen sijasta. Taloustutkimuksen toteuttama haastattelu tehtiin 10.-18. elokuuta. Kannatus on noussut vuonna 2017 tehdyn kyselyn tuloksesta 3 prosenttiyksikköä. Peruskoulun ja lukion uskonnonopetus on nykyisin pakollista Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenille.

Enemmistö maan kaikilla alueilla, kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä ja kaikilla koulutustasoilla kannattaa elämänkatsomustiedon (ET) avaamista. Myös kaikkien puolueiden kannattajien enemmistö tukee ET:n opiskelumahdollisuutta kaikille Kristillisdemokraattien kannattajia lukuun ottamatta.

Keskustan kannattajien selvä enemmistö, 58 prosenttia tuki ET:n avaamista, samoin Perussuomalaisten, 64 prosenttia, ja Kokoomuksen, 72 prosenttia, kannattajista. Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajien keskuudessa tuki oli yli 90 prosenttia ja SDP:n 82 prosenttia.

Ikäryhmistä eniten avaamista kannattivat 15-24-vuotiaat nuoret, 86 prosenttia, ja myös 35-49-vuotiaissa kannatus oli yli 80 prosenttia. Opiskelijoista/koululaisista ET:n avaamista kannatti 88 prosenttia, ja myös kotiäitien/-isien, johtavassa asemassa olevien, työntekijöiden, ylempien toimihenkilöiden keskuudessa kannatus oli yli 80 prosenttia. Myös maanviljelijöiden enemmistö tuki avaamista.

Alueellisesti avaamisen kannatus oli suurinta, 88 prosenttia, Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueella, jossa ET-oppilaita on eniten ja aine tunnetaan parhaiten. Myös pienissä kaupungeissa ja maalaiskunnissa elämänkatsomustiedon opiskelun mahdollistamista kaikille kannatti 74 prosenttia vastaajista.

Taloustutkimus haastatteli Vapaa-ajattelijain liiton toimeksiannosta 1003:a henkilöä 10.–18.8.2020. Kysely tehtiin puhelinhaastatteluina, ja väestörekisteristä tehty satunnaisotos edustaa Suomen aikuisväestöä (15 vuotta täyttäneet). Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

– Tulos on hyvin selvä, elämänkatsomustieto tulisi avata pikaisella erillisratkaisulla, sanoo Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski. Avaaminen ei edellytä oppiaine- ja tuntijaon muuttamista eikä opetussuunnitelmien uusimista. Oppikirjojakaan ei tarvitse vaihtaa.
– Lapsiasiavaltuutetun eduskunnalle antaman nelivuotiskertomuksen mukaan nykytilanne on yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen, huomauttaa Ylikoski.

Uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita joko elämänkatsomustiedon tai uskonnon. Tilanne on epäsymmetrinen kirkkoon kuuluvien lasten ja nuorten suhteen. Peruskoulussa valinnan tekevät oppilaiden huoltajat, lukiossa opiskelija itse.

– Toivottavasti muutos tehdään nyt pikaisesti.

Kysymys haastattelussa oli seuraava:

”Peruskoulun ja lukion uskonnonopetus on nykyisin pakollista evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenille. Uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita joko elämänkatsomustiedon tai uskonnon. Peruskoulussa valinnan tekevät oppilaiden huoltajat, lukiossa opiskelija itse.

Kannatatteko sitä, että myös kirkkoon kuuluvat oppilaat voisivat opiskella elämänkatsomustietoa uskonnonopetuksen sijasta?

Kannatan
En kannata
En osaa sanoa”

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        100
        832
      2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        361
        810
      3. Mitä odotat kohtaamiselta?

        Niin, otsikossa kysymys.
        Ikävä
        76
        630
      4. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        50
        615
      5. Mä olen tosi

        Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
        Ikävä
        38
        599
      6. Samassa kylässä asuu yks mies...

        Jota en voi sietää... yök!
        Ikävä
        65
        595
      7. Sanotaan se sitten tässä

        Rakastan sua mies varmaan.
        Ikävä
        30
        566
      8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

        Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
        Ikävä
        25
        540
      9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

        Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
        Kemijärvi
        48
        537
      10. Jos se onkin niin

        Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
        Ikävä
        27
        532
      Aihe