Puheenjohtaja Sari Essayah (kd) ilmoitti, että puolue ei hyväksy pakettia.
Ja perustelut olivat painokkaita. Ehdottomasti älykäs nainen.
Ja perustelut olivat painokkaita. Ehdottomasti älykäs nainen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei tarvita pelastuspakettia kun Jeesus pelastaa.
Uskokoon ken tahtoo. Ja nehän uskoo.
Hommasihan Jeesus Huhtasaarellekin taksin.
Kyllä Essayah puhuu asiaa. Järkevä tyyppi.
Vuosien saatossa Essayah on kehittynyt erittäin vakavasti otettavaksi poliitikoksi. Hallituksen edustajien kannattaa miettiä tarkoin, onko viisasta EU-asioissa lähteä hänen kanssaan väittelemään. Nimittäin nyt on jo nähty, että toiseksi helposti jäävät.
Sääli vain Essayahin kannalta, että vaikka olisi kuinka fiksu, on puheenjohtajana pienpuolueessa jolla ei ole muuta käyttöä kuin apupuolueena tilanteessa, jolloin isommat eivät ihan saa riittävästi ääniä enemmistön muodostamiseksi.
Järjen ääntä on monen vaikea kuulla.
Näin on.
Ovatko kaikki helluntalaiset natseja?
Rukoillaan sillä huomenna se tsiius tulee..
Uskovaiset hihhulit pois politiikasta.
Taidat pelätä kovastikin, koska tuon hihhulikortin vetäisit suojaksesi.
Minun mielikuvituskaverini ei pidä "hihhuli" nimityksestä!
Rangaistus tulossa salaman muodossa!
Essayah ja Purra erittäin selväsanaisia ja vastuuntuntoisia naispoliitikkoja. Esiintyminen ei ulkoaluetun tuntuista, vaan nopeaa reagointia vastapuolen kommentointiin, mikä osoittaa, että asiat on sisäistetty kunnolla. Hallituksen edustajiin nähden tietämys aivan eri tasolla.
Essayahin puhe oli loistava. Hallituspuolueiden puheenvuoroista tuli kyllä mieleen, että kuinka paljon sitä kansalaisille voikaan valehdella? Minäkin teen kyllä mielelläni diilin, jossa valtio maksaa mulle vaikkapa 10 miljoonaa euroa. Annan niistä takaisin 5 miljoonaa ja kerron mihin niitä valtio saa käyttää. Hyvä diili?
Aivan sari puhuu pelkkää, tosin jossain oli uutinen et politiikot väsyy työn...
"Ehdottomasti älykäs nainen"
Sillä kaikilla älykkäillähän on mielikuvituskaveri...
Hullu rahanahne akka,niinkuin kaikki ns.uskovaiset.Papisto ,yritysjohtajat ja ns.kristilliset ihmiset ovat kaikki ahneita ja säälimättömiä elukoita.
Haluaisin äänestää puolueen ehdokasta 2021, mutta missä kaikki hyvät ehdokkaat ovat. Kyllä niitä on paljonkin, muttei omassa kunnassani.
ONKO SINUN KUNNASSASI
https://vaalit.kd.fi/2021/
Populisti tietää, että silloin on viisasta vastustaa, kun tietää häviävänsä. Voi sitten jälkikäteen viisastella joka välissä.