Äiti.

Äitini on sairastellut useita vuosia milloin mistäkin aiheesta.On ollut kasvaimia,laktoosi-intoleranssia,homeallergiaa,päänsärkyä,voimattomuutta,vilja-aineallergiaa,hiiva-allergiaa,masennusta ja hän on kaksi kuukautta sitten päässyt selkäleikkauksesta.
Ei tunnu oikein uskottavalta että yhdellä ihmisellä voi olla noin kauhea määrä vaivoja.
Tuntuu muutenkin siltä kuin koko suku olisi kirottu tai jotain.

Voisitteko rukoilla äidin puolesta että hän paranisi ja voisi vihdoin nauttia elämästä?
Itse en ole varma siitä mihin uskon, mutta josko olisi jumala ja auttaisi äitiä kauttanne.

Tämä kirjoitukseni ei ole vitsi.
Kiitos sen lukeneille ja niille jotka viitsivät rukoilla.
9472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Rukoukset eivät toimi.

Äitisi elämän laatu paranisi huomattavasti jos hän rupeaisi ateistiksi.

Äänestä
  • Kunnioitusta peliin Mirkaseni, vaikka puolellani seisotkin, niin käyttäydymme fiksusti. Et ole nyt kunniaksi ateisteille.

    Äänestä

hei,ymmärrän että epäusko jumalaan voi olla vahva ,kun näyttä että mikään ei mene niinkun pitäisi ja elämä on yhtä kärsimystä.
ett kertonut miten äitisi suhtautuu jumalaan,on kuitenkin monesti juuri näin kun jumala koettelee ja yrittää kutsua luokseen ihmistä ,niin hän antaa piikkejä lihaan muistutkseksi,jotta alkaisimme etsimään häntä enemmän.
seppo juntunen kirjoitti erässä haastattelussa ,ihmisistä jotka tulee hänen luokse ,että hän rukoilisi että parantuisivat vaivoistaan ,että 9/10 tulee sinne vaan saadaksen helpotusta vaivoihiin ,ja vain yksi kiittää ja uskoo jeesuksen kristukseen.
näin oli myös jeesuksen aikan tuhansittain ihmisiä kulki jeesuksen perässä toivossa jostain paranuksesta tai että elämä helpottuisi jollakin lailla vain pieni osa otti sydämeen jeesuksen sanoman,se pelastuu joka usko häneen.

ei jumala paranna meitä sen takia että saisimme jatkaa kun ennen ja vielä pahemmin,kun jumala parantaa ihmisen hän tahtoo mutta ihmisen uskon jeesukseen kristukseen,jotta ymmärtäisimme jeesuksen lunastustyön merkityksen,aivan sama koskee niitä ihmisiä jotka ei ole saanut helpotusta vaivoihinsa,vain jeesuksen veren ja ruumin kautta voimme parantua jos herra niin suo.

rakas taivan isä pyydämme että tulet paranannt ja annat uskoa tälle äidille ja tyttärelle,anna uskoa ,toivoa ja rakkautta jaksaa etenpäin,herätä heidän sydämessään kaipuu sinun luo jeesus,kiitos jeesus että olet viennyt nämäkin murheet golgaatalle ja voittanut sielun viholisen ,kiitos että sinä parannat ja annat toivoa jotta jaksaisimme etenpäin.


Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Äänestä
  • ""Luota jumalaan""

    Se jumalasi (mikä lie) ei ole parantanut ketään koskaan. Höpötykset ovat höpötyksiä.

    Äänestä

  • Mirka... ..... kirjoitti:

    ""Luota jumalaan""

    Se jumalasi (mikä lie) ei ole parantanut ketään koskaan. Höpötykset ovat höpötyksiä.

    että siunaat meitä koettelemuksilla ,mirkan kautta,kiitos tästä kaikesta,pyhitetty olkon nimesi jeesus kristus,amen

    Äänestä

Jumala parantaa minun kauttani, MUTTA järjen käyttö ei ole kiellettyä parannuksessa koskaan. Minulla on myös lääketieteen koulutusta.

Voit luottaa minuun kun sanon, että äitisi ongelma on ensisijaisesti henkinen hengellinen. Hän ei ole tyytyväinen olosuhteisiinsa eikä elämäänsä. Hän kokee, ettei hänen tarpeitaan ole täytetty/ hänellä ei ole mistä saada uusia voimavaroja. Koko elämänalueella. Koko tilanne on klikkiytynyt pahasti.

Tilanne on hälyttävä ellei hän pian käytä omaa tahdonvoimaansa tuodakseen esiin omat suunnitelmansa, unelmansa, toiveensa, vihat, surut, siis kaikki pantatut tunteet ja ajatukset. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa hänelle yhtään mitään mitä hänen tulisi tai ei tulisi tehdä. Hän tarvitsee omat ns. retriittinsä.

Hänen pitää pian uusia elämäänsä. Ja sanoa EI sille mikä pitää jättää taakseen. On oltava rohkea, luja, päättäväinen. Ei saa kuunnella ketään "yläpuolelta". Jos hän on uskova Jeesukseen, niin kehotan pitämään uskon mutta hylkäämään ne ihmiset ja heidän kaikkitietävät neuvonsa.

Muutos on tehtävä pian, hyvin pian.

Sitten kun hän myöntää itselleen mistä on kysymys, hän voi aloittaa ns. uudet elämäntavatkin. Esim. yli puolet ravinnosta vihanneksia, kasviksia, marjoja, hedelmiä ym. En ala tässä neuvomaan joka ikistä vinkkiä, kun näitä tulee joka puolelta muutenkin. Tuntuu vain vahvasti siltä, ettei äitisi huolehdi terveestä ravinnosta. Se on kuitenkin toissijainen tuohon suureen itseään koskevaan Päätökseen verrattuna.

Vie äidillesi lämpimät terveiset, että välittää enemmän myös itsestään, Jumala hänestä välittää todella paljon (en minä tänne muuten olisi eksynyt, mutta yllättäen ajauduin vaan) ja minäkin välitän. Meillä on parantaja-suku, joten minä olen saanut lahjaksi "parantajan silmää", vaikka olen tavallinen uskovakin.

Äitisi tilanne on paha. Herättelen silti toivoa, sillä ainoastaan henkinen herätys voi vielä suoda niitä terveitäkin päiviä. Emme synny tänne vain työtä ja fyysistä elämää varten vaan esim. sinun äidilläsi on vielä merkittävämpääkin tehtävää. Mutta hänen pitää todella oppia välittämään itsestään ja oppia tuntemaan mikä itselle on hyväksi ja mikä ei. Toivottavasti hän pyytää Jumalalta apua:)

Äänestä

Miks haluat koko aika painottaa miten syntisiä ollaan ??? Sen kyllä jokainen tietää !!! Jos pyytää ahdistuksissaan rukous apua niin olo ei kyllä parane . En tahdo uskoa että JUMALAKAAN menettilisi noin koska olen kuullut että HÄN on armahtava ISÄ . Itse en saanut tuosta lohtua olooni kun olen vasta hakusella , olisin odottanut jotain rakkauden sanomaa enkä tuomitsevaa tekstiä . On jotenkin helpompi lukea näin maallikon normaalia tekstiä jossa olisi myös lohdutuksen sanomaa.. Kiitos kuitenkin sinulle !!!!!

Äänestä
  • hei ,ei ole ollut tarkoitus loukata ,mutta monesti asiat menee niin että kun on tarpeksi kipeä joka puolelta ,ei tahdo muuta kun parantua tai kuolla pois ,meitä ei jaksa kiinosta mitä rajan toisella puolella on tai mitä raamattu sanoo .
    tiedän itsekkin jonkun verran kärsimyksestä ja synnistä ja varsinkin kuinka helposti ne unohtuu kun väliaikaisesti helpottaa.

    ne ihmiset on todella harvassa millä ei mitän sairauksia ole, jos ei o ,niin on jotakin muuta emme koskaan tule sataprosenttisesti tyytyväisiksi elämämme tällä malisessa ajassa ,aina on jotakin ,vaikka samme terveyden ,taloudelisen tilanteen hallintaan,silti on joku kaipuu rinassa,se on jumalan ikävää,mikä muistuttaa itsestään,yritämme poista sitä erilaisilla harastuksilla ,viinalla,huumeilla,erilaisilla itämaisilla opeilla,mikän niistä ei tuo rauhaa sydämeen,päinvastoin ne vie meidät vaan kauemmaksi jumalasta.

    se miksi painotan syntiä ei ole sitä että pitäisin sinua jotenkin huonompana kun muut ,tai minä itse,itsestäni voin sanoa sen verran että olen tehnyt melkein kaikkea mahdolista syntiä ,ja saanut paljon pahaa mieltä,ja itkua itselle ja ennen kaikkea toisille ihmisille,
    siinä valossa en voi muutakun kertoa jeesuksen armahtavasta rakkaudesta meitä kohtaan ,ja se tärkein huoli jeesuksella oli että uskoisimme hänen lunastustyön puolestamme,en voi kiertää sitä mitenkään,ja enkä tahdokkaan,niin kauan kun minussa henki kulkee ja sydän lyö ,tiedän että se on jumalan suuresta armosta ,voisin olla kuollut kymmeniä jos ei satoja kertoja ,kaikkien toilailujen tähden.

    en millän lailla halua kieltää sitä etteikö joku saa parantua ,toivon koko sydämestäni sitä että ihmiset saisivat olla terveitä ,ja talous olisi turvattu, mutta todelisuus on valovuosia siitä,on niin järkyttävän paljon kärsimystä joka puolella mailmaa,joku voi kysyä miksi ,raamattu sano että siksi, että paha hallitsee tätä mailmaa,viimeisen päivään asti,kunnes jeesus tulee vapauttamaan ihmiset perkelen kynsistä
    ei olemassa muuta kun jumala joka voi autta meitä tästä ,kaikesta pahasta,sitä on niin paljon ja niin monessa muodossa ,että yksi ihminen ei voi mitän sitä vastaan ,mutta jumala voi,ja ihmeitä tapahtuukin jeesuksen veren voimalla parannetan ihmisiä eri puolella mailmaa,myös tällä suomessa tapahtuu sitä,etsivä löytää,ja koputtavalle avataan,jumalan siunausta edeleen,t lasse.

    "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
    28 "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29 Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30 Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

    31 "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32 Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33 Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34 Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

    Jeesus meni Pietarin kotiin ja näki, että tämän anoppi makasi kovassa kuumeessa. 15 Jeesus kosketti hänen kättään, ja kuume lähti hänestä. Nainen nousi vuoteesta ja alkoi palvella Jeesusta. 16 Ja kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia pahojen henkien vaivaamia. Hän ajoi sanallaan henget ulos ja paransi kaikki sairaat, 17 jotta kävisi toteen, mitä on sanottu profeetta Jesajan kirjassa:

    -- Hän kantoi meidän tautimme, otti taakakseen meidän sairautemme.


    Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: 36 "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" 37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

    Äänestä

lapsena kastettu Jeesuksen opetuslapseksi ja otettu silloin myös seurakunnan jäseneksi...jos on näin, silloin se kaste riittää vesikasteena...Rukoilkaamme, että Jumala antaisi myös Pyhän Hengen kasteen eli oikean uskon...ja myös parantaisi äitisi kaikki sairaudet, koska Jeesuksella on valta parantaa seurakunnan kautta
armolahjojensa välityksellä...uskovien rukouksella..kättenpäällepanemisella..öljyllä voitelulla kaikista sairauksista ja rainhauksista-

--Jeesus...rakas Herramme ja Vapahtajamme...kirkasta tämän kirjoittajan äidille synti synniksi ja armo armoksi...annan tämän äidin tuntea kaikki syntinsä..herätä...anna synnintunto Jumalan käskyjen kautta ja anna parannus...anna hetki, jolloin hän katuu pahoja tekojaan ja saa myös ukoa syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä...

..anna Pyhän Henkesi kautta elävä usko ja sisäinen uudistus...annan Jeesuksen haavojen kautta paraneminen kaikista vaivoista, koska sinä Jumala ja Isä heitit Herramme päällä kaikki syntimme ja myös sairautemme ja Jeesus...sinä kannoit ruumiissasi kaikki ristin puuhun...rangaistus oli sinun päälläsi, että me saisimme rauhan ja parantuismme haavojesi kautta...Olkoon niin, että tämä äiti paranee...kiitos Jeesukselle, että niin käy...ja kiitollinen mieli saa vallata sydämen ja niin tästä äidistä tulee sinun uskollinen todistajasi...Jeesus armahda ja auta!

Kiitos, että teet sen!

Jeesus sanoo:
-Minkä anotte rukoúksessa uskoen, sen te saatte...uskokaa saaneenne niin se on teille tuleva...ja mitä tahansa te anotte minulta minun nimeessäni, minä sen teen!!!

Kiitos Herra Jeesus, että sinä et valehtele, vaan olet uskollinen jat totinen...kiitos sinun nimellesi ylitse tämän äidin syntien ja sairauksien ja kaikien asioiden! Amen!


Siunausta äidillesi ja kaikille rakkaillesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surupusero kirjoitti:

Äitini on sairastellut useita vuosia milloin mistäkin aiheesta.On ollut kasvaimia,laktoosi-intoleranssia,homeallergiaa,päänsärkyä,voimattomuutta,vilja-aineallergiaa,hiiva-allergiaa,masennusta ja hän on kaksi kuukautta sitten päässyt selkäleikkauksesta.
Ei tunnu oikein uskottavalta että yhdellä ihmisellä voi olla noin kauhea määrä vaivoja.
Tuntuu muutenkin siltä kuin koko suku olisi kirottu tai jotain.

Voisitteko rukoilla äidin puolesta että hän paranisi ja voisi vihdoin nauttia elämästä?
Itse en ole varma siitä mihin uskon, mutta josko olisi jumala ja auttaisi äitiä kauttanne.

Tämä kirjoitukseni ei ole vitsi.
Kiitos sen lukeneille ja niille jotka viitsivät rukoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu