SDP oli aikoinaan kiivas EEC/EU:n vastustaja. Nykyisin SDP kannattaa kiivaasti EU:ta. Mistähän muutos johtuu?
Ei EEC -demareista tullut kiihkeitä EEC/EU:n kannattajia
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun katselin tänään televisiosta EU:n elvytysrahoja puolustelevaa Erkki Tuomiojaa, en voinut muutra kuine ihmetellä, miten mies on kuuttunut siitä ajasta kun hän taisteli nyrkit savessa EEC-Eu:ta vastaan. Samanlaisia demareita on vaikka kuinka paljon.
Erkkikin kääntyi momen muun demarijohtajan tavoin EU:n kannattajaksi kun sai hyvän EU-viran. On hyvä muistaa, että EU lahjoo poliitikkoja maksamalla EU-viroista ja EU:n parlamentin jäsenyydestä moninkertaisia palkkoja kansallisiin palkkoihin verrattuna. Kun eleäke-edutkin ovat moninkertaiset suomalaisiin ja muihin kansallisiin eläkkeisiin verrattuan, ei ole ihme, että Vennamoa lainaten, seteliselkärankaisiaa löytyy.
Erkki Liikanenkin vastusti kaikin tavoin EEC/EU:ta, mutta sittemmin hän hakeutui moniin EU-virkoihin ja teki EU:ssa miljoonatilin.
Myös esimerkiksi Jaakko Laakso ja Timo Soini kävivät tienaamassa pitkän pennin eurorahoja.