Nuorten työllisyysaste on laskenut vuodessa 4 %-yksikköä

Nuorten 15-24 vuotiaiden työllisyysaste on vain 58%, mikä on työikäisten ikäryhmistä ylivoimaisesti kaikkein pienin ja pienentynyt vuodessa ylivoimaisesti kaikkein eniten. Kuitenkin demarijohtoinen hallitus on kiinnostunut lähinnä vain yli 55 vuotiaiden työllisyydestä ja toimeentulosta. Ei se ole mikään ihme, kun demareiden kannattajat ovat pääosin keski-iän ylittäneitä, puolueen jäsenet jopa enimmäkseen eläkeläisiä ja eläkeikää lähestyviä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Andersson taas sössötti samaa koulutuksen lisäämisestä ja toisen asteen koulutuksesta. Jumalauta, meillä on kymmeniä tuhansia jo tutkinnon suorittaneita nuoria, joille ei vaan ole niitä työpaikkoja. Takaisin kouluunko pitää vielä mennä kaunistamaan tilastoja?

Äänestä
  • Ei näistä pleikkaripullamössösukupolven edustajista ole yhtään mihinkään. Surkea sukupolvi selviä edes töihin. Toista se oli suurilla ikäluokilla. Mentiin töihin eikä maattu kotisohvalla sipsiä mässyttämässä sossun tukirahoilla. Onneton ja patalaiska nuoriso Suomella.

    Äänestä

  • On tärkeää päästä amnattiopintoihin peruskoulun jälkeen.
    Työtä ei saa ilman ammattia. Paljon nuoria jää tyhjän päälle peruskoulun jälkeen.
    Oppivelvollisuuden jatkaminen kahdella vuodella tuo tähän parannuksen.
    Pääsemme yleiseurooppalaiselle tasolle asiassa.
    Saamme kiinni jopa Turkin.
    Ei pidä kuvitella, että peruskoulumme on ikuisesti tasokas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tärkeää päästä amnattiopintoihin peruskoulun jälkeen.
    Työtä ei saa ilman ammattia. Paljon nuoria jää tyhjän päälle peruskoulun jälkeen.
    Oppivelvollisuuden jatkaminen kahdella vuodella tuo tähän parannuksen.
    Pääsemme yleiseurooppalaiselle tasolle asiassa.
    Saamme kiinni jopa Turkin.
    Ei pidä kuvitella, että peruskoulumme on ikuisesti tasokas.

    Suomessa on jo paljon amnattikorkean ja yliopiston suorittaneita työttömiä nuoria. He tarvitsevat työpaikan, ei opiskelupaikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on jo paljon amnattikorkean ja yliopiston suorittaneita työttömiä nuoria. He tarvitsevat työpaikan, ei opiskelupaikkaa.

    Ei ole kyse siitä. On kyse siitä, ettei nuori jää ilman mitään ammattia, kuten monelle on käynyt. Nämä insinöörit ja vastaavat työllistyvät koulutuksensa mukaan, mutta eihän peruskoulun päättänyt työllisty mihinkään.
    Tarvitaan koneistajia, muurareita, sähköasentajia, rakennusmiehiä, leipureita, lähihoitajia jne...
    Ei tällaisia muutoksia tehdä hetkessä. Ammattiin valmistava koulutus vie vähintään kaksi vuotta. Tällainen järjestelmä on myös työnantajan etu. He saavat perustaidot omaavia nuoria työhön oppimaan ammattilaisiksi.

    Äänestä

  • Mut eiks ookki paljon järkevämpää olla fiksu, osaava työtön kuin mopopoikana ikänsä äidin helmoissa pyörivä pudokas?

    Äänestä

Alle 25-vuotiaiden on pakko käydä kouluja päästäkseen kortiston kautta perusturvalleen. Terv. hyvinvointivaltion malli

Äänestä

no, upeeta,,,,, hallituksen linja puree

Äänestä

Tämä on suuren ikäluokan ja heidän lastensa Suomi, ei enää heitä nuoremman.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nuorten 15-24 vuotiaiden työllisyysaste on vain 58%, mikä on työikäisten ikäryhmistä ylivoimaisesti kaikkein pienin ja pienentynyt vuodessa ylivoimaisesti kaikkein eniten. Kuitenkin demarijohtoinen hallitus on kiinnostunut lähinnä vain yli 55 vuotiaiden työllisyydestä ja toimeentulosta. Ei se ole mikään ihme, kun demareiden kannattajat ovat pääosin keski-iän ylittäneitä, puolueen jäsenet jopa enimmäkseen eläkeläisiä ja eläkeikää lähestyviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu