Vegaani ruokavalio ja lapset

Anonyymi

Uutisissa kerrotaan, että erään perheen lapset eivät saa ruokavalionsa mukaista ruokaa päiväkodissa eikä koulussa. Päiväkotiin ei voi viedä omia eväitä, mutta kouluun voi. Lapset ovat kuitenkin nälässä koko päivän.

Jos aikuiset ihmiset ovat siirtyneet tarkkaan vegaaniruokaan, niin se on heidän asiansa, mutta kasvavalle ja kehittyvälle lapselle tulee antaa kaikki ne ruoka-aineet, jotka ovat lapsen kasvulle ja kehitykselle tarpeelliset. Ihmisen hampaistosta voidaan lukea, että ihminen on sekasyöjä, jolle käy niin kasvi- kuin eläinkunnankin tuotteet ravinnoksi.
Kun lapselta kielletään maito ja kananmunat, muista eläintuotteista puhumattakaan, niin hän jää auttamatta vaille tarvitsemiaan rakennusaineita.
Kasvavan lapsen etua pitää ajatella. Hänet voidaan irrottaa lihatuotteista kun hänellä on kylliksi ikää, mutta lapsena hän on aikuisten armoilla. Jos lapsi ei ole koskaan oppinut syömään normaalia ruokaa, pilataan hänen elämänsä hautaan saakka, koska hän joutuu aina ja joka paikassa korostamaan ruokavaliotaan ja vaatimaan erityiskohtelua. Hänen pituuskasvunsa tyrehtyy ja kalkin ja hivenaineiden puute haurastuttaa hampaat ja luut.

Lapsen vanhemmat kasvattavat lapsestaan erityiskohtelua vaativan egoistin, jolle ei tarjottu ruoka kelpaa.

0

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        176
        1510
      2. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        725
      3. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        88
        708
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        578
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        536
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        126
        536
      7. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        516
      8. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        508
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        490
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        483
      Aihe