Kuten tiedämme, Hyvinkään talous on kuralla. Nyt on aika ottaa löysät pois! Mistä leikata? Kertokaahan mielipiteitä.
Kysely: mitä leikata
42
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kuten tiedämme, Suomessa lähes kaikkien kuntien talous on kuralla. Kuten tiedämme maailmassa useimpien maiden talous on kuralla. Kannattaisi opettaa nyt kouluissa, ammattikorkekouluissa, ja yliopistoissa olevat sukupolvet raskaiden, pienipalkkaisten ja ikävien töiden tekoon, eikä paskanjauhamiseen ja räppäämiseen. Yliopistoissa ulkomaalaisille opiskelijoille täysimääräiset, kustannuksia vastaavat maksut. Suurten ikäluokkien kuoltua rahaa riittää paremmin, kun vain muistetaan, ettei sitä enää kasva puissa. Puut nimittäin ovat myöhemmin kansainvalisten metsäjättien omistuksessa, koska Suomen poliitikot hoitavat asian, ja ovat osakkaina niissä konserneissa. Hyvinkäällä voitaisiin aloittaa lakkauttamalla liikenneinssin pesti. Häpesin hyvinkääläisyyttäni, kun luin jutun, jossa Martinkadun vitutusta aiheuttaneiden liikennevalojen siirrosta satuiltiin, kuinka ne ovat Jokelankadun varteen sopivat. Leikkauskohtia on vaikea priorisoida, mutta kunnallisvaaleissa pitäisi olla tarkkana ettei puolue aja järjen ohi.
- Anonyymi
Olen täälläkin ehdottanut jokunen vuosi sitten liikennesuunnittelun ulkoistamista, koska siinä nyt näkyy olevan yhden ryhmän etu kaupunkilaisten edellä. Siinä kannatan edellistä vastaajaa. Muita kohteitakin on. Kun esim. urheilukilpailun pääosin katsojat maksavat ostamallaan lipulla kaikki kustannukset. Tosin kentät ja hallit tehdään heille, mutta myös esim. koululaisilla. Seurat vuokraavat ja maksavat käytön. Miten on konserttien ja mm. elokuvajuhlien laita? Paljonko sinne uppoaa? Tarpeellisia ja hyväksyttyjä ovat "ikäjärjestyksessä" varhaiskasvatus ( päiväkodit ), koulutus ainakin pakollisuuden osalta, terveydenhoito neuvoloista eläkeikään asti, työterveyshuolto poislukien ja hoivapalvelut. Tarkennan eläkeiän loppuun asti. Moni on maksanut veroja koko ikänsä alkaen pakollisen kouluosuuden päätyttyä ja odottaa saavansa vastavuoroisesti palveluja lopun ikänsä. Tässä nyt aluksi esimerkkejä.
- Anonyymi
Virkamieskoneistossa on löysää vähintään 65%. Kukaan ei huomaa mitään, vaikka turhat paperinpyörittäjät poistetaan palkkalistoilta. Poliittisin perustein suojatyöpaikkansa saaneet voisivat vaikka kouluttautua lähihoitajiksi.
- Anonyymi
Rahan kylväminen kaupungin toimintaan täysin kuulumattomaan yhden porukan vapaa-ajan puuhasteluun. Keväällä kaupunki osti karavaaraneille kalliilla kaksi tonttia. Satoja tuhansia upposi sisäpiirihölmöyteen. Ei todellakaan mitään kaupungin toimintaan kuuluvaa. Oikeastaan jokin tutkinta tuollaisesta pitää käynnistää.
- Anonyymi
Tuokin rahan kylväminen noihin tontteihin tehtiin täysin julkisuudelta salassa. Kuinka moni valtuutettu edes huomasi että tuommoiseen lipsahti rahaa. Kuitenkin kaikki olivat hereillä kun kaupungin henkilöstön yt - neovotteluista päätettiin. Kaikki tehdään salassa ihmisiltä ja vähäiset tiedotukset laitetaan sellaiseen mediaan joita kaikilla kansalaisilla ei edes ole. Ainut kaikki kaupungin asukkaat tavoittava media on ilmaisjakelulehti, mutta nykyisin senkin jakelu tökkii. Joskus tuntuu että kaupungin päättäjät tahallaan jättää osan ihmistä tiedoista vajaaksi, koska silloin säästyy rahaa kun eivät tiedä palveluista. No tuossahan tuli taas yksi säästökohde.
- Anonyymi
Ja ihan ekana leikataan syksyn viimeset nurmikot ja puhalletaan lehdet niin on sitten ens kevänä siistimpää.
- Anonyymi
Kaikki maahanmuuttokoordinaattorit ja pakolaisten parissa työskentelevät ensin ulos ja sitten katsellaan tarvitseeko enää leikata.
Erikoista, että ulkomaalaisille riitttää palveluita ja suomalaisia pitää irtisanoa. - Anonyymi
Kaupungin tukiaiset vuokranmaksuina ja mainoksiin osallistumisena yksityisille sijoittajille tulee lopettaa. Tämä kansalaisia ärsyttävät näkyy mm. osallistumisena logolla Willan tv-mainoksiin ja maksamalla vuokraa pienestä kopperosta kauppakeskuksessa. Museolle tilat kaupungin omista kiinteistöstä tai kiinteistöyhtiöstä. Renton tiloista nähtävästi pitkät sopimukset, mutta vähitellen paluu omiin kiinteistöihin, esim. Sveitsin kouluun sen vapauduttua. Säilyisi upea arkkitehtoorinen kohde purkamiselta. Härkävehmas nähtävästi lahona jo myyty gryndereille.
- Anonyymi
Todellakin museotilojen vuokraus tappiota tuottavaa kauppakeskusta tukien pitää lopettaa! Perheiden ja lasten asioita vaan pahentava korruptoitunut lastensuojelu perattava. Miljoonien työntäminen yksityisille sotefirmoille lopetettava! Maahanmuuttajien paapominen turhilla kursseilla ja asuttaminen uusiin kalliisiin hangonsillan taloihin lopetettava. Sivistystoimen toiminta rikosselvitykseen. Tässä alkuun muutaman miljoonan säästöt.
- Anonyymi
Turha silta olisi ollut luonteva kohde, mutta kaipa se on pakko rakentaa valmiiksi. Vai onko? Nyt vain pitää olla tarkkana, ettei suostuta rakennuttajan uusiin vaatimuksiin, joita aivan varmasti tulee, kun kerran lopullisesta hinnasta ja aikataulusta ei kuulemma ole tehty sitovaa sopimusta.
Red Carpetilta avustukset pois. Pitäähän tapahtuman jo viiden vuoden kuluttua kannattaa, ja jos ei, niin sitten on lakkautettava.
Erikoiset vuokraamisjärjestelyt Willan, Rentton kenkätehtaan ja Sveitsin kanssa lopetettava.
Estettävä Rentton välistäveto Kipinän jumppasaliasiassa. On käsittämätöntä, että kouluun ei ole rakennettu liikuntasalia ja että se koplataan Rentton Arenan kanssa yhteen. Kipinä taisi sekin olla aika turha investointi.
Kaupungin virkamieskunnan ja poliitikkojen sidokset tarkastettava. Siten voitanee välttää ainakin osa lehmänkaupoista, Hyvä veli -sopimuksista ja rappareiden määräilystä.
Haihattelut jäihin, esim. siltakannelle tuleva bussiterminaali ja uudet asuntomesut.
Vanhainkodeilla ja päiväkodeilla keinottelevat tahot kuriin ja asiallinen hoito vanhuksille ja lapsille takaisin.- Anonyymi
Ei kai nyt mikään taho ole uusia asuntomessuja junailemassa. Edellisetkin olivat aivan kapiset ja vain muutama kohde. Tosin siellä on varmaan vielä se latoa muistuttava tönö muistuttamassa koko messujen kalleudesta. Kyllä jokainen rakentaa talonsa ilman messujakin.
- Anonyymi
Turha silta olisi ollut luonteva kohde, mutta kaipa se on pakko rakentaa valmiiksi. Vai onko? Nyt vain pitää olla tarkkana, ettei suostuta rakennuttajan uusiin vaatimuksiin, joita aivan varmasti tulee, kun kerran lopullisesta hinnasta ja aikataulusta ei kuulemma ole tehty sitovaa sopimusta.
Red Carpetilta avustukset pois. Pitäähän tapahtuman jo viiden vuoden kuluttua kannattaa, ja jos ei, niin sitten on lakkautettava.
Erikoiset vuokraamisjärjestelyt Willan, Rentton kenkätehtaan ja Sveitsin kanssa lopetettava.
Estettävä Rentton välistäveto Kipinän jumppasaliasiassa. On käsittämätöntä, että kouluun ei ole rakennettu liikuntasalia ja että se koplataan Rentton Arenan kanssa yhteen. Kipinä taisi sekin olla aika turha investointi.
Kaupungin virkamieskunnan ja poliitikkojen sidokset tarkastettava. Siten voitanee välttää ainakin osa lehmänkaupoista, Hyvä veli -sopimuksista ja rappareiden määräilystä.
Haihattelut jäihin, esim. siltakannelle tuleva bussiterminaali ja uudet asuntomesut.
Vanhainkodeilla ja päiväkodeilla keinottelevat tahot kuriin ja asiallinen hoito vanhuksille ja lapsille takaisin. - Anonyymi
Miks aina leikata? Voisko tehdä jotain muuta? Voisiko lentokenttää laajentaa siten, että kotimaan lentoliikenne siirtyy kokonaan Hyvinkäälle. Hyvinkäällä on jo valmiiksi erittäin hyvä ja toimiva harrasteilmailukenttä. Helsinki-Vantaa on nykyään muutenkin tukkoinen ja aika tympee. Pelkkää lontoon kieltä. Hyvinkään kenttää ja toimintoja joudutaan todennäköisesti kuitenkin laajentamaan, koska Malmin kenttä jäänee lähitulevaisuudessa pois ja osa Malmin harrasteilmailusta ja tilausliikenteestä siirtynee Hyvinkäälle.
Yhteyksien puolesta on ihan sama onko kotimaan lentoliikenne Vantaalla vai Hyvinkäällä. Hyvinkää sijaitsee keskeisellä paikalla ja tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen ei vaatisi liikoja. Helsingistä molempiin kohteisiin ero on marginaalinen. Tämä ratkaisu olisi Hyvinkäälle tuottoisa ja toisi työpaikkoja. Lyhyehköt alle tunnin kotimaan lentoyhteydet tullaan jokatapauksessa korvaamaan nopeilla junayhteyksillä, joten kotimaan lentoliikenteessä konetyypit tulevat muuttumaan pienemmiksi ja taloudellisemmiksi. Ei muutaman maalaispoliitikon vuoksi kannata tappiollisia kotimaanlentoja lentää Vantaalta. Isot koneet ja tyhjää täynnä, penkkejä vain viedään edestakas.- Anonyymi
Ei onnistu, vaikka idea hyvä onkin. Paikalliset viherpiiperöt vastustavat tuollaista liiketoimintaa ponnekkaasti. Heille verorahatkin tulevat seinästä. Myöskin ilmailumuseon tulo torpattiin heidän toimestaan ja uusimman tiedon mukaan tuo museo pysyy Vantaalla koska siellä ymmärretään sen tuovan turisteja nykyiseen malliin. Museo siirtyy siellä uuteen kohteeseen. Malmin korvaavan lentokentän toiminnot siirtyvät Pyhtäälle ja Mäntsälään. Osin myös Nummelaan. Näissä kunnissa on ymmärretty tulevien työpaikkojen tuloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei onnistu, vaikka idea hyvä onkin. Paikalliset viherpiiperöt vastustavat tuollaista liiketoimintaa ponnekkaasti. Heille verorahatkin tulevat seinästä. Myöskin ilmailumuseon tulo torpattiin heidän toimestaan ja uusimman tiedon mukaan tuo museo pysyy Vantaalla koska siellä ymmärretään sen tuovan turisteja nykyiseen malliin. Museo siirtyy siellä uuteen kohteeseen. Malmin korvaavan lentokentän toiminnot siirtyvät Pyhtäälle ja Mäntsälään. Osin myös Nummelaan. Näissä kunnissa on ymmärretty tulevien työpaikkojen tuloon.
Eikä tarvitse olla edes vihreä, kun vastustaa lentomelua joka olisi vallitsevaa, mikäli kentästä tulisi liikennekenttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä tarvitse olla edes vihreä, kun vastustaa lentomelua joka olisi vallitsevaa, mikäli kentästä tulisi liikennekenttä.
Lentomelu on tosi pientä verrattuna siihen kun pojut hurjastelee mopoilla, moottoripyörillä ja joillain mönkijöillä. Nähtävästi uusi laki sallii että äänenvaimentimia ei enää tarvita helvetillisestä metelistä päätellen jatkuvasti. Myös koirien määrä on lisääntynyt koronan aikana ja valvottavat naapureita yömyöhään. Nykyisin kentällä on lentoliikennettä, mutta äänien voimakkuudessa jäävät kauaksi edellämainituista. Miksei piiperöt puutu noihin todellisiin melulähteisiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä tarvitse olla edes vihreä, kun vastustaa lentomelua joka olisi vallitsevaa, mikäli kentästä tulisi liikennekenttä.
Ei taida oikein tilakaan riittää kansainvälisen tason lentokentälle. Tuo laajentamisen ehdottaja ei tainnut vilkaista karttaa, tai ei ymmärrä kartoista mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida oikein tilakaan riittää kansainvälisen tason lentokentälle. Tuo laajentamisen ehdottaja ei tainnut vilkaista karttaa, tai ei ymmärrä kartoista mitään.
Ei nykyistenkään lentomuseoiden pihalle kansainväliset koneet laskeudu. Kyllä ne museokoneet tuodaan niihin teitä pitkin hinaamalla. Hyvinkäällä tieyhteys tosin hyvin kapea, mutta museokin menetettiin Vantaalle,joten kapeus riittää nykyisille metelin pitäjille, eli mopoista alkaen sitä riittää. Piskien metelille siellä riittää tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida oikein tilakaan riittää kansainvälisen tason lentokentälle. Tuo laajentamisen ehdottaja ei tainnut vilkaista karttaa, tai ei ymmärrä kartoista mitään.
Ei kotimaanlennot tarvii mitään kansainvälisentason prameita kenttiä eikä suuria koneita. Hyvinkää ihan riittävä. Tarvii vaan vähän parantaa ja paremmat terminaalit.
- Anonyymi
Alkuperäinen kysely "mitä leikata".
Julkistaloudessa termi "leikataan" on hieman harhaanjohtava. Todellisuudessa kysymyksessä on aina - ihan aina - resurrsien siirtaminen kohteesta A kohteeseen B eli mitään EI LEIKATA, mitään EI POISTETA. Varat eivät poistu, ne vain siirretään eri kohteeseen. Hyvin usein resursseja siirret STM:n budjetista jollekin muulle toimialalle esim. "hornethävittäjähankintalautakunnanasiantuntijakomitealle" tai "emigranttikotoussuunnittelukonsulttitoimistolle", joiden ensisijaisena tehtävänä on kadottaa siirrettävistä resursseista ainakin puolet omiin taskuihinsa eli veroparatiiseihin. Näitä saatta joskus tulla ilmi ja niitä sitten selvitellään vuodesta toiseen ja selvittelyn kustannukset saattavat joskus olla suuremmat kuin itse alkuperäisen asian. Virallisesti asia ei koskaan selviä, se vain häivytetään pikku hiljaa. Tästä kärsii tietenkin ensisijaisesti veroja maksavat pientuloiset kansalaiset palvelujen puutteena.
Vallitsevan pandemian vuoksi hiljattain julkisuudessa ollut hengitysmaskien puuttumisessa oli kysymys juuri tästä. Joka vuosi valtion tulo- ja menoarviossa myönnetään määrärahat erilaisten suojavarusteiden hankkimiseen kriisien varalta. Myönnetyt määrärahat on toki käytetty joka vosi, mutta jonnekin aivan muualle, mikä ei ole selvinnyt vieläkään. Sitten jostain ilmestyy himan hämäräperäinen maskikauppias, joka onnistuu rahastamaan n. 10 miljoonaa käyttökelvottomilla maskeilla ja rahat Viroon. Edes sairaalatarkoitukseen standardit täyttäviä maskeja ei ollut riittävästi.
Jotta asia tulisi suhteellisen selväksi, otetaan kansanomaisena esimerkkinä tilanne, jossa joku lappoo suhteellisen selvänä toisen kiljanderia ämpäristä ämpäriin ja siinä matkalla katoo salaa muutama mukillinen kiljanderia omaan myyntiin. Tietnkin se huomataan ja niissä piireissä asiat yleensä selvitellään saman tien suhteellisen selväksi erittäin konkreettisilla metodeilla eikä asia enää samojen toimijoiden osalta toistu.
Ehkä julkistalouden epäselvyyksissäkin olisi joskus syytä harkita vastaavia konkreettisia selvitysmetodeja.
Lentokenttä oli vain teoreettinen esimerkki, mutta toteutuessaan se olisi tuottavaa resurssien uudelleen sijoittamista. Sitä tapahtuu harvoin julkistalouden varojensiirroissa.
Eli todellisuudessa julkistaloudessa koskaan EI LEIKATA EIKÄ POISTETA, vaan siirretään resurssit jostain jonnekin.- Anonyymi
Hyvä paikallinen esimerkki puhalluksesta on myös Sahanmäen palvelutalo. Poistettiin käytöstä suuria korjauksia vaativana, myytiin gryndereille, vedettiin maalia pintaan pahimiille paikoille ja otettiin uudelleen käyttöön yksityisenä. Virallisesti kaikki meni laillisesti, mutta niihin ämpäreihin tuli täytettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä paikallinen esimerkki puhalluksesta on myös Sahanmäen palvelutalo. Poistettiin käytöstä suuria korjauksia vaativana, myytiin gryndereille, vedettiin maalia pintaan pahimiille paikoille ja otettiin uudelleen käyttöön yksityisenä. Virallisesti kaikki meni laillisesti, mutta niihin ämpäreihin tuli täytettä.
Eikä paikallislehti uskalla tonkia. Nyt herätys siellä Aapossa!!!
- Anonyymi
Nyt hereillä. Mihin ne vanhukset laitetaan?
- Anonyymi
Sorry, rahat meni maahanmuuttajien kotoutukseen. Ei riitä vanhuksille. Ja pitäähän perheet yhdistää ja moskeijaa rahoittaa. Nyt priorisoidaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorry, rahat meni maahanmuuttajien kotoutukseen. Ei riitä vanhuksille. Ja pitäähän perheet yhdistää ja moskeijaa rahoittaa. Nyt priorisoidaan!
Ja taas lähti vanha levy soimaan. Säästettäisiinkö näistä yhden asian nillittäjistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas lähti vanha levy soimaan. Säästettäisiinkö näistä yhden asian nillittäjistä?
Säästetään vaan, laitetaan ikäihmisten auttamiset niiden edelle. He ovat maksaneet meidän nuorempien koulutuksen, terveydenhuollon ja asumistakin eri muodoissaan. Kyllä heidät etusijalle ja turvallisuusuhkat niiden säästötoimien pariin. Heidän levyistään en tiedä.
- Anonyymi
Säästetään isosti ja nostetaan kaupungin toiminnan laatua, kun irtisanotaan täysin turha hyvinvointipäällikkö. Ilman kyseistä sovinistista öykkäriä ja paskanjauhajaa tultaisiin oikein hyvin toimeen. Kenkää sietäisi saada sekin, joka tällaisen hankinnnan on kaupungille tehnyt.
- Anonyymi
Red Carpet- festarit rahoitus muu kaupuginrahan käyttö ko osakeyhtiöön. Kuvittelevat saavansa markkinointia ja vetovoimaa, paskat, korkeintaan Hyvinkään kaupungin sisäistä, esim. Aalto yliopiston media-alan, taiteen ja elokuvaohjauksen opiskelijat eivät tiedä mikä tämä Hyvinkään elokuvafestivaali on. Joten kaupunginjohdon juhlapuheet tämän tapahtuman tärkeydestä on täyttä satuilua, samoin maksetut, lähes 100% täyden takuun tyytyväisyystutkimukset.
Samoin Sveitsin hotellikuviot tulisi selvittää miten paljon kaupunki on syytänyt ja tulee syytämään rahaa yksityiselle hotelliketjulle. Veikkaan että muutamalla virkamiehellä on jo kaksut housussa.
Aamuposti ei tee mitään koska mukana samoissa porukoissa kuten eräät virkamiehet, grynderit ja poliitikot. Kysykää vaikka päätoimittajalta kommentteja.
Kuka sitä omaa pesää paskaisi.- Anonyymi
Jokunen vuosi sitten Aamupostissa oli juttu paikallisen kauppakamarin kokouksesta ja siellä eri tehtäviä saaneista henkilöistä. Silloin tiedotusvastaavaksi valittiin Aamupostin päätoimittaja. Aaposta luettua totuutta !!!!!! Edellinen viestijä on täysin oikeassa.
- Anonyymi
Se, että kaupungin toiminta on kalliimpaa kuin yksityisen, selittää paljon ongelmista. Kaupunki ei haali voittoa, kun yksityisen toiminta perustuu siihen. Toiminta on ilmeisesti tehokkaampaa ja järkevämpää. Vuosia sitten kaupungin organisaatiota madallettiin. Siitä se on paisunut. Joka puolueen edustajille tarvitaan suojatyöpaikkoja, mistä pidetään kiinni ja yritetään luoda jotain puuhastelua.
Lapsia ja potilaita kuljetetaan suurin joukoin paikasta toiseen, jotta yksittäisten virkamiesten ei tarvitsisi liikkua. Viis kustannuksista. Rakennusten ennakoivasta kunnossapidosta ei huolehdita, vaan aina pitää saada kallista uutta, jolloin myös käyttökelpoinen kalusto tuhotaan. On huomattava, että konsultit eivät voi päättää mistään, mutta heitä käytetään annettujen toimintaohjeiden mukaisina kulisseina. Jollain työpaikoilla käydään ilmeisesti vain, jos ei ole muuta tekemistä. Aamuposti toimii vain hyvä-veli-verkoston ehdoilla. - Anonyymi
Siitä leikata mikä ei tuota tai niistä, mitkä palvelut saa halvemmalla muualta.
On aika katkaista perinteet.
Seuraavat vaalit tuovat PS:n voittoon ja se puolue on järkipuolue.
Olisi hyvä jo valmistautua kitkemään turhat pois ja todelliset tekijät tilalle. - Anonyymi
Turhille kallispalkkaisille virkamiehille potkut. Säästyneillä rahoilla palkattakoon hyödyllisen työn tekijöitä. Nythän ei tule mistään mitään valmista, pelkkää sutta ja sekundaa. Erityisen vastenmielinen oli koulutoimenjohtajan silmänkääntötemppu, jolla hän siirsi vastuun koulukiusaamisen estämisestä lapsille, jotka eivät saa työstään edes palkkaa, "tukioppilaille". Mitä hän itse on tehnyt tai aikoo tehdä palkkansa eteen tässä asiassa?
- Anonyymi
Säästökohteita etsitään päättäjien toimesta eri toimialueilta. Kuitenkin samaan aikaan tuhlataan jonkun pihkalan kentän korjaamiseen 150000 euroa !!!!!! Näin on tapahtumassa kentälle jolla yleensä pelataan vain maakuntatasoisia "pelejä". Olisi edes tuon hölmön lajin MM-kisat !!! Tosin on siellä yhdet MM-kisat pidetty, kun mölkyn vastaavat pelattiin joku vuosi sitten ja Ranska voitti mestaruuden. Muita MM-kisatasoisia siellä ei ole nähty. Tuo on turhin kohde mihin verorahoja haaskataan ja samaan aikaan ei voida esim. kotihoidon hoitajia palkata lisää. ***kele mitä touhua tässä tuppukylässä.
- Anonyymi
Ei ***tana ! Voiko tuo olla totta ? Tärkeistä asioista säästetään, mutta tuollaiseen typeryyteen laitetaan rahaa. Vaalit on keväällä, jollei korona siirrä ajankohtaa.
- Anonyymi
Voiko jollain adressilla saada kunnanjohtajalle potkut? Huonosti on asiat hoidettu. Koko sivistystoimi sietäisi myös saada kenkää ja vaihtoon koko hyväveliverkosto. Kaiken maailman koordinaattoreita palkataan jatkuvasti lisää ja duunarit saa kenkää vaikka yhden K. palkalla pidettäisiin 3 työntekijää.
Asiat salataan ja päätetään suhteiden mukaan, ei kuntalaisten hyväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko jollain adressilla saada kunnanjohtajalle potkut? Huonosti on asiat hoidettu. Koko sivistystoimi sietäisi myös saada kenkää ja vaihtoon koko hyväveliverkosto. Kaiken maailman koordinaattoreita palkataan jatkuvasti lisää ja duunarit saa kenkää vaikka yhden K. palkalla pidettäisiin 3 työntekijää.
Asiat salataan ja päätetään suhteiden mukaan, ei kuntalaisten hyväksi.Pikkukunnan poliitikot ovat useimmiten tyrkkyjä, jotka luulevat pystyvänsä hoitamaan yhteisiä asioita. Vaikkakin todellisuudessa ovat pyrkineet valtuustoon siksi, etteivät ole onnistuneet joidenkin omien asioidensa hoitamisessa ja luulevat että asia kohjaantuu kun alkaa sekoilla useampia ihmisiä koskevissa asioissa joita ei ymmärrä. Siksi en koskaan pyri hoitamaan vieraiden ihmisten asioita. Omani olen hoitanut keskinkertaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkukunnan poliitikot ovat useimmiten tyrkkyjä, jotka luulevat pystyvänsä hoitamaan yhteisiä asioita. Vaikkakin todellisuudessa ovat pyrkineet valtuustoon siksi, etteivät ole onnistuneet joidenkin omien asioidensa hoitamisessa ja luulevat että asia kohjaantuu kun alkaa sekoilla useampia ihmisiä koskevissa asioissa joita ei ymmärrä. Siksi en koskaan pyri hoitamaan vieraiden ihmisten asioita. Omani olen hoitanut keskinkertaisesti.
Kyllä ne isojenkin kaupunkien johtopaikat jaetaan ainoastaan poliittisin perustein. Helsinki on hyvä esimerkki Pormestarin ja neljän apulaispormestarin vakanssit on täytetty pelkästään poliittisin perustein. Entinen ministeri ja sanoittaja Sinnemäki on törkein esimerkki sumplimisesta. Hän johtaa Helsingin teknistä virastoa !!!!! Hänen vastauksiaan Eduskunnan kyselytunnilla oli raskasta kuulla. Usein pääministeri joutui auttamaan. Hyvinkäällä ei onneksi noin törkeää poliittista vetämistä ole, tai sitten kaikki tehdään hiljaisemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne isojenkin kaupunkien johtopaikat jaetaan ainoastaan poliittisin perustein. Helsinki on hyvä esimerkki Pormestarin ja neljän apulaispormestarin vakanssit on täytetty pelkästään poliittisin perustein. Entinen ministeri ja sanoittaja Sinnemäki on törkein esimerkki sumplimisesta. Hän johtaa Helsingin teknistä virastoa !!!!! Hänen vastauksiaan Eduskunnan kyselytunnilla oli raskasta kuulla. Usein pääministeri joutui auttamaan. Hyvinkäällä ei onneksi noin törkeää poliittista vetämistä ole, tai sitten kaikki tehdään hiljaisemmin.
Jotain hämärää hyvinkään kulttuurijutuissa. Ei savua ilman tulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotain hämärää hyvinkään kulttuurijutuissa. Ei savua ilman tulta.
Jotain hämärää koko kaupungin päättäjien toiminnassa. Tuleeko Sahanmäen palvelukeskuksen puhalluksesta tuplapuhallus. Aapon jutussa pohditaan koko toiminnan palauttamista kyseiseen kiinteistöön !!!! Täähän on kuin italialaista mafia elokuvaa. Koko ajan joku ottaa välistä, koska ei yksityinen tee mitään tappiolla. Kyseessä lienee todellinen Hyvinkään mafia.
- Anonyymi
Nyt hereillä
- Anonyymi
Onko jo MOT ohjelma kaupungissa?
- Anonyymi
Ylen Motti ei oo tulossa mutta maikkarin Huomenta Suomi tulee tekee ohjelmaa Hyvinkään lentokentästä ja sen laajentamisesta kotimaan lentoliikenteen keskukseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207