Hallitus valitsi talouden terveyden sijaan

Anonyymi

Jos korona leviää hallituksen vapauttavien toimien vuoksi, voi jokainen omaisensa koronaan menettävän syyttää hallitustamme siitä.

Kyseessä voi olla harkittu tappo.

355

5411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      no, kuhta se 25n raja on taas rikki ja kaikki sulkeutuu

      • Anonyymi

        Kepun Lintilä ja RKP:n Henriksson saaneet ilmeisesti hallituksen höllentämään toimineita rajoituksia, ja huuteleehan EK, Kokoomus ja elinkeinoelämä rajoitusten avaamista, jopa Mestari itse kertoi A-Talkissa että Suomi ei voi olla kiinni ikuisesti. Porvarit siis haluavat matkailun täysin auki bisnekselle, vaikka keväällä Suomen tiukka toiminta aikaansai sen, että Suomen talous kärsi KOKO EU-alueen vähiten.

      • Anonyymi

        Ruotsin osalta on huomattava, että Ruotsi testaa alle puolta vähemmän kuin Suomi ja vain 1/4 siitä mitä Tanska. Todellisuudessa Ruotsissa ei ole mitään laumaimmuniteettia sen enempää kuin Espanjassa, Italiassa, Britanniassa ym. tautimaissa, vaan kesäkauden nyt loputtua tartunnat lähtevät myös siellä lentoon. Eihän kesällä ole influenssaakaan, eikä juuri flunssaakaan jonka aiheuttajista osa koronavirusperäisiä. Syksyllä lähtee koronapalo säiden viilentyessä ja valon vähentyessä sekä ihmisten hengitysteiden kunnon huonontuessa kuivan sisäilman, D-vitamiinimäärän laskiessa jne. Roihu tullee olemaan melkoinen, koska nyt on koko kausikorona-aika syys-lokakuusta vuoden 2021 toukokuun alkuun edessä 7-8 kk, toukokuussahan siirrytään kesäaikaan ja kausihengitystieinfektiot helpottavat jihan itsestäänkin kesän ajaksi.

      • Anonyymi

        Lintilä kutsuu noista maista ihmiset etätöihin Suomen Lappiin.

      • Anonyymi

        Ruotsissa vasta odotetaan toista aaltoa ja Suomen hallitus kepu ja RKP etunenässä ottavat etuloikan hankkien toisen aallon Ruotsista ensimmäisen aallon tartuttajista. Tolkku katosi jonnekin, talous painosti. Perrrkeleen poorvarit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arkun äärellä voi sanoa, Kiitos hallitus.

        Sattaa hyvin ollakin. Se immuniteetti, ja onkin.

        Juuri sama on tulossa Jenkkeihin, eli epidemia laskee. Ja Trump oli siis ihan oikeassa kun sanoi, etta se katoaa itsekseen. Tosin nyt hän on tehnyt mokan kun meni perumaan puheitaan.

        (siis huom. Ei se mihinkaan siis kokonaan katoa, mutta samalla tavalla kuitenkin, kuin ne pahat influenssaepidemiatkin, joita on ollut aina muutaman kymmenen vuoden valein, ja paljosta puutukaan ettei useamminkin).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa vasta odotetaan toista aaltoa ja Suomen hallitus kepu ja RKP etunenässä ottavat etuloikan hankkien toisen aallon Ruotsista ensimmäisen aallon tartuttajista. Tolkku katosi jonnekin, talous painosti. Perrrkeleen poorvarit!

        Mitään "toista aaltoa" ei ole edes Espanjassa. Mutta idiootit ei tajua mita tapahtuu, kun vieterin painaa alas...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään "toista aaltoa" ei ole edes Espanjassa. Mutta idiootit ei tajua mita tapahtuu, kun vieterin painaa alas...

        Muuta johonkin bunkkeriin, jos noin ahdistaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun Lintilä ja RKP:n Henriksson saaneet ilmeisesti hallituksen höllentämään toimineita rajoituksia, ja huuteleehan EK, Kokoomus ja elinkeinoelämä rajoitusten avaamista, jopa Mestari itse kertoi A-Talkissa että Suomi ei voi olla kiinni ikuisesti. Porvarit siis haluavat matkailun täysin auki bisnekselle, vaikka keväällä Suomen tiukka toiminta aikaansai sen, että Suomen talous kärsi KOKO EU-alueen vähiten.

        Rajoja avataan hyvin harkitusti ja tarkalla seurannalla.
        Tarvittavat kiristykset tehdään heti tarvittaessa.

        Ilman turisteja koko Lappi menee konkurssiin.

        Jos ulkomaankauppa ei piristy,koko Suomi seuraa perässä.

        Sitäkö äärivasemmisto haluaa?

        Paljonko ulkomaiset turistit lapissa tuovat suomen BKT:stä? Kiinteä omaisuus säilyy tavalla tai toisella. Yrittäjät toki voi vaihtua mutta mitäs ihmeellistä siinä on? Eikös semmoinenkin saata kuulua yrittäjyyteen? Minusta hyvin ehtisi jatkamaan siis suuria matkailubisneksiä koronan jälkeenkin.

        Mitäs sitten jos ja kun jostain muusta syystä lappiin ei saada rahdattua ylihintaa maksavia ulkomaneläviä? Taas kauhea itku valtion suuntaan. Toki lapissa on myös kotimaisia turisteja palvelevia yrityksiä josta iso kiitos.

        Onhan Lappi. selvinnyt kautta aikojen ilman turismia. Paremmin se säilyisi ilman vieraslajeja. Pitäisi panostaa enemmän omavaraisempaan Suomeen valtion toimesta teollisuutta ja terveyspalvelujen levittäytymistä ympäri Suomen, niin ei syrjäseutu autioituis. Maatalouden ja karjatalouden lisäämistä. Ei pitäisi myydä ulkolaisille omistajille, vaan kannustaa ja tukea SUOMALAIS yrittäjiä. Sananvapauden säilyttäminen ja rajojen tarkka valvonta ja rajoittuneisuus matkustaa.

      • Anonyymi

        Ihan totta Trump puhuu. Biden on näiden huligaalien puolella ja lisäksi kaikkien väärien asioiden puolella. Tekee ja ajattelee, mitä toiset käskee.

        Ja turistien kera koko Suomi menee hautaan. Sitäkö porvari haluaa?

        Mitä iloa on seurannasta? Se on aina jälkikäteen toimimista.
        Jos otettaisiin rajoilla käyttöön pikatestit, myös se vasta lupaa odottava puhallustesti, niin toimittaisiin ennakoivasti, ei jälkikäteen. Koronakoiriakin on jo. Ne pitäisi panna nuuhkimaan kaikki tulijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin osalta on huomattava, että Ruotsi testaa alle puolta vähemmän kuin Suomi ja vain 1/4 siitä mitä Tanska. Todellisuudessa Ruotsissa ei ole mitään laumaimmuniteettia sen enempää kuin Espanjassa, Italiassa, Britanniassa ym. tautimaissa, vaan kesäkauden nyt loputtua tartunnat lähtevät myös siellä lentoon. Eihän kesällä ole influenssaakaan, eikä juuri flunssaakaan jonka aiheuttajista osa koronavirusperäisiä. Syksyllä lähtee koronapalo säiden viilentyessä ja valon vähentyessä sekä ihmisten hengitysteiden kunnon huonontuessa kuivan sisäilman, D-vitamiinimäärän laskiessa jne. Roihu tullee olemaan melkoinen, koska nyt on koko kausikorona-aika syys-lokakuusta vuoden 2021 toukokuun alkuun edessä 7-8 kk, toukokuussahan siirrytään kesäaikaan ja kausihengitystieinfektiot helpottavat jihan itsestäänkin kesän ajaksi.

        Ruotsissa ei varmaan testata hysteerikkoja niin paljoa. Täällä julistetaan massa-altistumista jossain tapahtumassa tai junissa ja oireettomat menee testeihin. Sillä painetaan lukema positiivisten testien osuudesta. Viime viikolla silti Uudellamaalla 0.4% positiivisia. Ruotsissa ei tietysti laumaimmuniteettia mutta luultavasti enemmän immuniteettia kuin Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Lappi. selvinnyt kautta aikojen ilman turismia. Paremmin se säilyisi ilman vieraslajeja. Pitäisi panostaa enemmän omavaraisempaan Suomeen valtion toimesta teollisuutta ja terveyspalvelujen levittäytymistä ympäri Suomen, niin ei syrjäseutu autioituis. Maatalouden ja karjatalouden lisäämistä. Ei pitäisi myydä ulkolaisille omistajille, vaan kannustaa ja tukea SUOMALAIS yrittäjiä. Sananvapauden säilyttäminen ja rajojen tarkka valvonta ja rajoittuneisuus matkustaa.

        Lapin vaurastuminen taitaa olla joidenkin harvojen busines porukoiden ylläpitämää rikastumista. Luulisi niiden jo tienanneen tarpeeksi menneitten vuosien turismista, kyllä varmaan matkailutalous siellä kestää yhden talvi ja kevätkauden rahalliset menetykset.
        Tunnen muutamia perheitä Lapista, jotka eivät ole mukana tässä Lapin myymisessä, elävät tavallista elämäänsä, eivätkä hyödy mitenkään turismista, pelkäävät kuitenkin sen viruksen tulemista turismin mukana, vaikka eivät viihdekeskuksissa aikaansa vietä.
        Olisi myös mielenkiintoista tietää, onko Lapin matkailu edes suomalaisten käsissä enää, vai onko ulkomaalainen raha jo soluttautunut sinnekin?, Myöntääkö valtio Lapin yrittäjille apurahaa ja ulkomaalaiset omistajat käärii sen rahan omiin taskuihin?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoja avataan hyvin harkitusti ja tarkalla seurannalla.
        Tarvittavat kiristykset tehdään heti tarvittaessa.

        Ilman turisteja koko Lappi menee konkurssiin.

        Jos ulkomaankauppa ei piristy,koko Suomi seuraa perässä.

        Sitäkö äärivasemmisto haluaa?

        Sitähän nuo vasurit haluavat. Kun ei ole mitään ymmärrystä mistään, niin huonostihan siinä kävisi. En tiedä mistä sitten leipää taikoisivat pöytiinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja turistien kera koko Suomi menee hautaan. Sitäkö porvari haluaa?

        Älä viitsi olla tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun Lintilä ja RKP:n Henriksson saaneet ilmeisesti hallituksen höllentämään toimineita rajoituksia, ja huuteleehan EK, Kokoomus ja elinkeinoelämä rajoitusten avaamista, jopa Mestari itse kertoi A-Talkissa että Suomi ei voi olla kiinni ikuisesti. Porvarit siis haluavat matkailun täysin auki bisnekselle, vaikka keväällä Suomen tiukka toiminta aikaansai sen, että Suomen talous kärsi KOKO EU-alueen vähiten.

        Nimenomaan näin. Kepun Lintilä ja Saarikko kiristivät hallituserouhkailulla matkustusrajoitusten vesitykset.
        Tätä eivät Ylen ja MTV3:n TV-uutiset kerro.

        Keskusta uhkasi hallituserolla, jos matkailurajoituksia ei höllennetä
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/76a51844-fdd5-445e-8477-e1a48dec34dd
        Kreeta KarvalaVaikeiden neuvottelujen jälkeen pääministeri Sanna Marin (sd) taipui keskustan tahtoon matkustusrajoitusten höllennyksissä. Tärkein syy lienee se, että hallituksen toimintakyky säilyisi, sillä IL:n tietojen mukaan keskusta oli väläyttänyt jopa hallituseroa, kirjoittaa Iltalehden Kreeta Karvala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä kutsuu noista maista ihmiset etätöihin Suomen Lappiin.

        Lintilä kutsuu noista maista ihmiset etätöihin Suomen Lappiin.

        Näettekö mikä UUNO Lintilä on?
        Puhuu paskaa kokoajan ja ei osaa!
        Keskusta,te olette sairas sieni puolue,,te häviätte lestipuolue!!
        Sipiläkin on kakkostason lesti..!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan totta Trump puhuu. Biden on näiden huligaalien puolella ja lisäksi kaikkien väärien asioiden puolella. Tekee ja ajattelee, mitä toiset käskee.

        Ilman Trumppia näitä "huligaaneja" (=rauhanomaisia mielenosoittajia) ei olisi kaduilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän nuo vasurit haluavat. Kun ei ole mitään ymmärrystä mistään, niin huonostihan siinä kävisi. En tiedä mistä sitten leipää taikoisivat pöytiinsä.

        Ai se onkin vasrurien vika. Tuossa muutama viesti sitten syytettiin ankarasti porvareita. Ketähän tässä itse oikein syyttelisi? No, otan iltalääkkeet ja laitan foliota päähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoja avataan hyvin harkitusti ja tarkalla seurannalla.
        Tarvittavat kiristykset tehdään heti tarvittaessa.

        Ilman turisteja koko Lappi menee konkurssiin.

        Jos ulkomaankauppa ei piristy,koko Suomi seuraa perässä.

        Sitäkö äärivasemmisto haluaa?

        JMinua raivostuttaa yriittäjien loputon ahneus ja epärehellusyys. Kaikki mahdolliset avustukset imutetaan taas yhteiskunnalta , nyt coronan varjolla, mutta samaan aikaan toiminta pyörii taas ihan mukavasti ku rajat avataan
        Millään ryhmällä ei Suomessa ole niin hulppeat oltavat kuin yrittäjillä, järjestään kaikki yrittäjät asuvat omakotitaloissa, on autot ja pelit ja vehkeet, Työt teetetään tukivaroin työllistettävillä, mielellään juuri hiljattain maahan muuttaneilla, jotka eivät tunne sääntöjä, esim työaikalainsäädäntöä. Veroja kierretään miten vain voidaan. Silti yrittäjiltä ei kuulla muuta kuin loputonta valittamista ja yhteiskunnan avustusten hyväksikäyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Lappi. selvinnyt kautta aikojen ilman turismia. Paremmin se säilyisi ilman vieraslajeja. Pitäisi panostaa enemmän omavaraisempaan Suomeen valtion toimesta teollisuutta ja terveyspalvelujen levittäytymistä ympäri Suomen, niin ei syrjäseutu autioituis. Maatalouden ja karjatalouden lisäämistä. Ei pitäisi myydä ulkolaisille omistajille, vaan kannustaa ja tukea SUOMALAIS yrittäjiä. Sananvapauden säilyttäminen ja rajojen tarkka valvonta ja rajoittuneisuus matkustaa.

        Totta. Suomen ei pitäisi satsata liikaa turismun varaan , muuten meistä tulee kuin Kreikka. Heti seuraavan pandemian tai vaikka tulivuoren purkauksen estäessä lentoliikenteen, koko maa on ihan paniikissa.
        Paras satsata tuotantoon joka on tarpeellinen ja jolle löytyy kysyntää omankin maan sisällä vaikka muu maailma menisi kuinka kiinni. Energian ja ruuan tuotannon omavaraisuus olisivat ne tärkeimmät kohteet, joihin pitäisi panostaa nyt, turha uskoa sinisilmäisesti minkään muun maan lähettävän meille ruokiaan jos vaikka ruuasta tulisi maailmassa pulaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja turistien kera koko Suomi menee hautaan. Sitäkö porvari haluaa?

        Suomi menee hautaan vain porvarien irstaissa unissa jotta saisivat loputkin ostettua ja yksityistettyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arkun äärellä voi sanoa, Kiitos hallitus.

        Siis tämä uusi asenne estää henkilöiden itsesuojelun. Ei enää maskeja, ei enää käsidesiä, ei enää hygieniasta huolehtimista. Halaaminen ja tungoksissa kulkeminen palautuu käytännöksi. Sukujuhlat järjestetään, karaokeiltoihin mennään.
        Sillä hallitus on höllentänyt kriteerejä.
        Enää siis ei ole mitään huolta.

        Hups. Kuoliko toi koronaan! Tämä on hallituksen syytä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Lappi. selvinnyt kautta aikojen ilman turismia. Paremmin se säilyisi ilman vieraslajeja. Pitäisi panostaa enemmän omavaraisempaan Suomeen valtion toimesta teollisuutta ja terveyspalvelujen levittäytymistä ympäri Suomen, niin ei syrjäseutu autioituis. Maatalouden ja karjatalouden lisäämistä. Ei pitäisi myydä ulkolaisille omistajille, vaan kannustaa ja tukea SUOMALAIS yrittäjiä. Sananvapauden säilyttäminen ja rajojen tarkka valvonta ja rajoittuneisuus matkustaa.

        Oletko itse valmis menemään Lappiin lomalle? Onko työtilanteesi yhtä hyvä kuin vuosi sitten? Eikö YT-neuvotteluista ole pelkoa?
        Rahasi riittävät lomailuun perheen kanssa.
        Kivaa. kun ihmisillä on nyt varaa panna raha kiertämään, lomailla ja ylläpitää matkailu hengissä Lapissa.
        Ovathan he siellä ennenkin pärjänneet. Kyllä suomalaiset lomailijat riittävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JMinua raivostuttaa yriittäjien loputon ahneus ja epärehellusyys. Kaikki mahdolliset avustukset imutetaan taas yhteiskunnalta , nyt coronan varjolla, mutta samaan aikaan toiminta pyörii taas ihan mukavasti ku rajat avataan
        Millään ryhmällä ei Suomessa ole niin hulppeat oltavat kuin yrittäjillä, järjestään kaikki yrittäjät asuvat omakotitaloissa, on autot ja pelit ja vehkeet, Työt teetetään tukivaroin työllistettävillä, mielellään juuri hiljattain maahan muuttaneilla, jotka eivät tunne sääntöjä, esim työaikalainsäädäntöä. Veroja kierretään miten vain voidaan. Silti yrittäjiltä ei kuulla muuta kuin loputonta valittamista ja yhteiskunnan avustusten hyväksikäyttöä.

        Niin hieno mielipide!
        Ahneet matkailuyrittäjät palkkaavat työntekijöitä pienellä palkalla Lapin erämaihin. Hahhaa, nyt se on loppu.
        Sadat tilapäistyötä tehneet palkkalaiset eivät tule, ei ole henkilökuntaa palvelemassa niitä turisteja. Ovat kortistossa. Lapin yrittäjät eivät pysty heitä palkkaamaan. YT:t ovat iskeneet Lappiinkin.
        Saatte itse raataa yöt päivät, kun ette pysty palkkaamaan apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta johonkin bunkkeriin, jos noin ahdistaa

        Et sitten tajua sinäkään. Eipä tuo kommenttisi muuta osoita. Kaikki eivät osaa ajatella. Oletko salaa tuollainen ”piiloidiootti”? Ministeri ainesta!
        😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JMinua raivostuttaa yriittäjien loputon ahneus ja epärehellusyys. Kaikki mahdolliset avustukset imutetaan taas yhteiskunnalta , nyt coronan varjolla, mutta samaan aikaan toiminta pyörii taas ihan mukavasti ku rajat avataan
        Millään ryhmällä ei Suomessa ole niin hulppeat oltavat kuin yrittäjillä, järjestään kaikki yrittäjät asuvat omakotitaloissa, on autot ja pelit ja vehkeet, Työt teetetään tukivaroin työllistettävillä, mielellään juuri hiljattain maahan muuttaneilla, jotka eivät tunne sääntöjä, esim työaikalainsäädäntöä. Veroja kierretään miten vain voidaan. Silti yrittäjiltä ei kuulla muuta kuin loputonta valittamista ja yhteiskunnan avustusten hyväksikäyttöä.

        Kuka sinun palkkasi maksaa? Yrittäjä. Vai oletko kenties julkisella puolella tai työtön? Yrittäjät ja me jotka teemme töitä yrittäjille maksamme veroja, joista myös julkisen puolen kulut katetaan. Toistaiseksi onneksi on työtä, jotta saadaan pyöritettyä yhteiskuntaa, mutta miten pitkään? Onneksi edes joku ymmärtää ettei suljettu yhteiskunta voi toimia, pisteet myös ruotsille, jossa tämä on ymmärretty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta johonkin bunkkeriin, jos noin ahdistaa

        Voi olla että joudut itsekin muuttamaan ja entäs porvari valruussi tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN KOKOOMUSS jätkä ei varmasti ole köyhälle antanut senttiäkään onneksi tämä porvari ei pääse TAIVAASEEN ahneutensa takia niin kuin ei muutkaan ökyrikkaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän nuo vasurit haluavat. Kun ei ole mitään ymmärrystä mistään, niin huonostihan siinä kävisi. En tiedä mistä sitten leipää taikoisivat pöytiinsä.

        Kyllä tullaan sinun luo syömään kun leipä loppuu pidä sinä Kokoomus Julli huolta että on työ paikkoja ja palkkaa jolla pystyy elämään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai se onkin vasrurien vika. Tuossa muutama viesti sitten syytettiin ankarasti porvareita. Ketähän tässä itse oikein syyttelisi? No, otan iltalääkkeet ja laitan foliota päähän.

        ON se vaan kumma juttu KOKOOMUS oli VALLASSA 30 vuotta ei saanut muuta aikaan kuin KURJUUTTA ja köyhyyttä kansalle kyllä KEKKONEN OLI OIKEASSA ETTÄ EI KOKOOMUSTA KOSKAAN valtaan ja nyt tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu PUOLUE KOKOOMUS yrittää saada kaiken vasemmiston syyksi ,Kokoomus johdossa tuli velkaa 100 miljardia ,HERRA ORPO KOKOOMUS on tehnyt tämän mahdolliseksi ,KATSOKAA IHMISET VÄHÄN HISTORIAA TÄMÄ KOKOOMUS ON TODELLAKIN SUOMEN TÄYSTUHO PUOLUE HYVINVOINNIN ALASAJO PUOLUE alamäki alkoi HERRA holkerista

      • Anonyymi

        Kyllä sinunkin nauru hyytyy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapin vaurastuminen taitaa olla joidenkin harvojen busines porukoiden ylläpitämää rikastumista. Luulisi niiden jo tienanneen tarpeeksi menneitten vuosien turismista, kyllä varmaan matkailutalous siellä kestää yhden talvi ja kevätkauden rahalliset menetykset.
        Tunnen muutamia perheitä Lapista, jotka eivät ole mukana tässä Lapin myymisessä, elävät tavallista elämäänsä, eivätkä hyödy mitenkään turismista, pelkäävät kuitenkin sen viruksen tulemista turismin mukana, vaikka eivät viihdekeskuksissa aikaansa vietä.
        Olisi myös mielenkiintoista tietää, onko Lapin matkailu edes suomalaisten käsissä enää, vai onko ulkomaalainen raha jo soluttautunut sinnekin?, Myöntääkö valtio Lapin yrittäjille apurahaa ja ulkomaalaiset omistajat käärii sen rahan omiin taskuihin?.

        Kyllä ne tuovat veromarkkoja Lappiin ja koko Suomeen.jatyöpaikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko itse valmis menemään Lappiin lomalle? Onko työtilanteesi yhtä hyvä kuin vuosi sitten? Eikö YT-neuvotteluista ole pelkoa?
        Rahasi riittävät lomailuun perheen kanssa.
        Kivaa. kun ihmisillä on nyt varaa panna raha kiertämään, lomailla ja ylläpitää matkailu hengissä Lapissa.
        Ovathan he siellä ennenkin pärjänneet. Kyllä suomalaiset lomailijat riittävät.

        Suomalaiset matkailijat eivt pelasta Lapin matkailu elinkeinoa. He ajelevat asuntoautoilla ja syövät levikkeillä lähikaupasta ostettua hernekeittoa. Luonnon puistoon tutustuvat parikilometriä ja palaa takaisin . kun se auto jäi. Sillai mennään 5 pv ja 1500 km ja siiten kotiin. Huotoasema saa bensa- ja pari kahvikuppia rahat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin hieno mielipide!
        Ahneet matkailuyrittäjät palkkaavat työntekijöitä pienellä palkalla Lapin erämaihin. Hahhaa, nyt se on loppu.
        Sadat tilapäistyötä tehneet palkkalaiset eivät tule, ei ole henkilökuntaa palvelemassa niitä turisteja. Ovat kortistossa. Lapin yrittäjät eivät pysty heitä palkkaamaan. YT:t ovat iskeneet Lappiinkin.
        Saatte itse raataa yöt päivät, kun ette pysty palkkaamaan apua.

        Taitaa kateus voittaa jo kiimankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun Lintilä ja RKP:n Henriksson saaneet ilmeisesti hallituksen höllentämään toimineita rajoituksia, ja huuteleehan EK, Kokoomus ja elinkeinoelämä rajoitusten avaamista, jopa Mestari itse kertoi A-Talkissa että Suomi ei voi olla kiinni ikuisesti. Porvarit siis haluavat matkailun täysin auki bisnekselle, vaikka keväällä Suomen tiukka toiminta aikaansai sen, että Suomen talous kärsi KOKO EU-alueen vähiten.

        Hopsista. Isompi todellisuus viruksen osalta on jo kutakuinkin nähty... Seurantaa epidemia on saanut osakseen, ja saa koko ajan, eikä vähiten viruksen mahdollisen muuttumisen takia, Ylipäätään historiallisestikin massiivinen koneisto on maailmanlaajuisesti hälytystoimissa tutkimassa asiaa. Tieto on olemassa, että virus ei ole muuttunut vaarallisemmaksi, kuin mitä se alunperin on ollut. Näin ollen 'sopeutuminen', erilaisin ehkäisytoimin, ja rajoituksin, on tullut meidän kaikkien arkeen. Nämä arki asiat tulevat jatkumaan tulevaisuuteen kauan, ja saattavat jatkua tietyin rajoin vielä mahdollisen rokotteenkin ilmaantumisen jälkeen..Epidemiologi ovatkin jo varoittaneet muiden samankaltaisten epidemioiden vaarasta.. Realiteetti lieneekin kohtuullinen varautuminen..
        Sopeutuma arki rajoituksiin tuleekin jatkumaan, ensin pitkälle ensi vuoteen. Tämä merkitsee, koko maailmalle, sitä, että elämän täytyy jatkua niin normaalina kuin se vain voi. Talouden pyörät on näissäkin olosuhteissa pidettävä pyörimässä, sillä se on elämisen ehto meille kaikille.
        Tilanne onkin eräänlainen globaali koulu reagoida luonnon ehtoihin. Ehkäpä tilanne, isomman harkinnan aika, ylipäätään, tuo isompia toimia saastumisenkin osalle,Nykyilmastossa luulisi kannatusta siihen suuntaan löytyvän. Yksi suurimmista saastuttajista, ilmailuliikenne, onkin vähentynyt paljon, ja tilanne, kuulemma, näkyy jo ilma kerroksissa, positiivisena. Näin tieteilijät.. Vähentyminen, uusi ajattelu, ok, mutta konkurssiaalto, ilmailussa, ja muuallakin, on valitettava.., mutta näinhän talous sopeutuu,.. luonnon vaikutuksesta.. Just.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan näin. Kepun Lintilä ja Saarikko kiristivät hallituserouhkailulla matkustusrajoitusten vesitykset.
        Tätä eivät Ylen ja MTV3:n TV-uutiset kerro.

        Keskusta uhkasi hallituserolla, jos matkailurajoituksia ei höllennetä
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/76a51844-fdd5-445e-8477-e1a48dec34dd
        Kreeta KarvalaVaikeiden neuvottelujen jälkeen pääministeri Sanna Marin (sd) taipui keskustan tahtoon matkustusrajoitusten höllennyksissä. Tärkein syy lienee se, että hallituksen toimintakyky säilyisi, sillä IL:n tietojen mukaan keskusta oli väläyttänyt jopa hallituseroa, kirjoittaa Iltalehden Kreeta Karvala.

        Onko keskustalla vara kiristää hallitusta 10% kannatuksella .Hallitus joutaa hajota ,suomalaisten henki kalliimpi kuin hallistusherrojen ja rouvien Arkun äärellä kiitämme ja kiroamme kepulaiset.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun Lintilä ja RKP:n Henriksson saaneet ilmeisesti hallituksen höllentämään toimineita rajoituksia, ja huuteleehan EK, Kokoomus ja elinkeinoelämä rajoitusten avaamista, jopa Mestari itse kertoi A-Talkissa että Suomi ei voi olla kiinni ikuisesti. Porvarit siis haluavat matkailun täysin auki bisnekselle, vaikka keväällä Suomen tiukka toiminta aikaansai sen, että Suomen talous kärsi KOKO EU-alueen vähiten.

        Raha puhuu! Ihmisistä ja tulevista uhreista viis!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä kutsuu noista maista ihmiset etätöihin Suomen Lappiin.

        Tämä ukko ulos seuraavissa vaaleissa! Muistakaa panna nimi mieleen keitä meitä enää onkaan jäljellä äänestämässä seuraavissa vaaleissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoja avataan hyvin harkitusti ja tarkalla seurannalla.
        Tarvittavat kiristykset tehdään heti tarvittaessa.

        Ilman turisteja koko Lappi menee konkurssiin.

        Jos ulkomaankauppa ei piristy,koko Suomi seuraa perässä.

        Sitäkö äärivasemmisto haluaa?

        En ole vassari mutta ihmishenkiä tulee säästää! Ihminen edellää tulisi mennä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JMinua raivostuttaa yriittäjien loputon ahneus ja epärehellusyys. Kaikki mahdolliset avustukset imutetaan taas yhteiskunnalta , nyt coronan varjolla, mutta samaan aikaan toiminta pyörii taas ihan mukavasti ku rajat avataan
        Millään ryhmällä ei Suomessa ole niin hulppeat oltavat kuin yrittäjillä, järjestään kaikki yrittäjät asuvat omakotitaloissa, on autot ja pelit ja vehkeet, Työt teetetään tukivaroin työllistettävillä, mielellään juuri hiljattain maahan muuttaneilla, jotka eivät tunne sääntöjä, esim työaikalainsäädäntöä. Veroja kierretään miten vain voidaan. Silti yrittäjiltä ei kuulla muuta kuin loputonta valittamista ja yhteiskunnan avustusten hyväksikäyttöä.

        Entäs jaetut osingot samalla kun tehtaat suljetaan! Tyyliin mikään ei riitä!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JMinua raivostuttaa yriittäjien loputon ahneus ja epärehellusyys. Kaikki mahdolliset avustukset imutetaan taas yhteiskunnalta , nyt coronan varjolla, mutta samaan aikaan toiminta pyörii taas ihan mukavasti ku rajat avataan
        Millään ryhmällä ei Suomessa ole niin hulppeat oltavat kuin yrittäjillä, järjestään kaikki yrittäjät asuvat omakotitaloissa, on autot ja pelit ja vehkeet, Työt teetetään tukivaroin työllistettävillä, mielellään juuri hiljattain maahan muuttaneilla, jotka eivät tunne sääntöjä, esim työaikalainsäädäntöä. Veroja kierretään miten vain voidaan. Silti yrittäjiltä ei kuulla muuta kuin loputonta valittamista ja yhteiskunnan avustusten hyväksikäyttöä.

        Olen toiminimiyrittäjä, en saa MITÄÄN tukea mistään. Tervetuloa viikonlopun viettoon mun kaksion länsisiipeen.. Aamupalaksi saat kahvia edellisen päivän puruista ja lounaaksi makaronia ja tonnikalaa. En työllistä ketään millään tukivaroilla, vuokran maksan toimitilastani vaikka asiakkaita on ehkä 40 % koronaa edeltävästä ajasta. Sellaista hulppeutta:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa vasta odotetaan toista aaltoa ja Suomen hallitus kepu ja RKP etunenässä ottavat etuloikan hankkien toisen aallon Ruotsista ensimmäisen aallon tartuttajista. Tolkku katosi jonnekin, talous painosti. Perrrkeleen poorvarit!

        Näinhän se menee porvarit ovat HYVINVOINTI valtion täystuhon kannattajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rajoja avataan hyvin harkitusti ja tarkalla seurannalla.
        Tarvittavat kiristykset tehdään heti tarvittaessa.

        Ilman turisteja koko Lappi menee konkurssiin.

        Jos ulkomaankauppa ei piristy,koko Suomi seuraa perässä.

        Sitäkö äärivasemmisto haluaa?

        Ei se kuule paviaani ole vasemmiston vika jos maailmalla ei osteta mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi olla tyhmä.

        Porvarit on aina olleet TÄYSTUHOMASSA hyvinvointia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JMinua raivostuttaa yriittäjien loputon ahneus ja epärehellusyys. Kaikki mahdolliset avustukset imutetaan taas yhteiskunnalta , nyt coronan varjolla, mutta samaan aikaan toiminta pyörii taas ihan mukavasti ku rajat avataan
        Millään ryhmällä ei Suomessa ole niin hulppeat oltavat kuin yrittäjillä, järjestään kaikki yrittäjät asuvat omakotitaloissa, on autot ja pelit ja vehkeet, Työt teetetään tukivaroin työllistettävillä, mielellään juuri hiljattain maahan muuttaneilla, jotka eivät tunne sääntöjä, esim työaikalainsäädäntöä. Veroja kierretään miten vain voidaan. Silti yrittäjiltä ei kuulla muuta kuin loputonta valittamista ja yhteiskunnan avustusten hyväksikäyttöä.

        Ek on yhteiskunnan ja HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHOON keskittyvä liike

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa ei varmaan testata hysteerikkoja niin paljoa. Täällä julistetaan massa-altistumista jossain tapahtumassa tai junissa ja oireettomat menee testeihin. Sillä painetaan lukema positiivisten testien osuudesta. Viime viikolla silti Uudellamaalla 0.4% positiivisia. Ruotsissa ei tietysti laumaimmuniteettia mutta luultavasti enemmän immuniteettia kuin Suomessa.

        Onhan siellä enemmän immuniteettia, vaan ei siitä mitään iloa ole kun ei kestä muutamaa kuukautta pitempää. Kuolevat onneksi kohta kaikki pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sinun palkkasi maksaa? Yrittäjä. Vai oletko kenties julkisella puolella tai työtön? Yrittäjät ja me jotka teemme töitä yrittäjille maksamme veroja, joista myös julkisen puolen kulut katetaan. Toistaiseksi onneksi on työtä, jotta saadaan pyöritettyä yhteiskuntaa, mutta miten pitkään? Onneksi edes joku ymmärtää ettei suljettu yhteiskunta voi toimia, pisteet myös ruotsille, jossa tämä on ymmärretty.

        Kuka sinun palkkasi maksaa? Yrittäjä.

        Yrittäjä sen ehkä maksaa mutta, minä ja me muut työntekijät teemme kyllä palkkamme työmme tuottamalla lisäarvolla, kuten myös firman tuloksen ja voitot sekä yhteisöverotulot, kuten myös johdon palkat ja palkkiot verot näistä sekä omistajien osingot ja osinkoverot.
        Ilman meitä lisäarvoa tuottavia työläisiä ei olisi rahaa, josta palkat maksaa. Firman pitää siis olla kiitollinen meille duunareille ainakin yhtä paljon, kuin me olemme yrittäjille.

      • Anonyymi

        Kyllä on ihmiset ilkeitä hallituksen ministereitä kohtaan, ei voi muuta sanoa! "Hallitus valitsi talouden terveyden sijaan". Huh! Ja itsemonet kansalaiset vaatimalla vaativat taloutta ja matkustusta haittaavien rajoitusten höllentämistä, jopa poistamista. Tää on ihan sama juttu kun yritykset irtisanovat laumoittaan työntekijöitään ja samaan aikaan vaativat hallituksen muuttuvan työpaikoiksi. Kaikkien pitäisi nähdä ja ymmärtää tämä yhtälö eikä ainakaan itse osallistua tähän älämölöön. Hallitus tekee parhaansa jopa onnistuen, ja se suututtaa monia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän nuo vasurit haluavat. Kun ei ole mitään ymmärrystä mistään, niin huonostihan siinä kävisi. En tiedä mistä sitten leipää taikoisivat pöytiinsä.

        Mistähän ne taikoisivat! Niin. Siksi jokaisen työläisen pitää liittoutua ja osallistua työtaisteluihin. Kapitalistporvari vie kyllä leivän köyhän suusta. Se irtisanoo tuottavia laitoksiaan kiusalla jotta työväki luulisi hyvinvoinnin riippuvan heistä. Osingoillaan pelehtivien veropakolaisten kaksinaamaisesta porukasta. Hyi hitto!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Lappi. selvinnyt kautta aikojen ilman turismia. Paremmin se säilyisi ilman vieraslajeja. Pitäisi panostaa enemmän omavaraisempaan Suomeen valtion toimesta teollisuutta ja terveyspalvelujen levittäytymistä ympäri Suomen, niin ei syrjäseutu autioituis. Maatalouden ja karjatalouden lisäämistä. Ei pitäisi myydä ulkolaisille omistajille, vaan kannustaa ja tukea SUOMALAIS yrittäjiä. Sananvapauden säilyttäminen ja rajojen tarkka valvonta ja rajoittuneisuus matkustaa.

        Valtion palkat maksetaan ulkomaan viennin tuotoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman Trumppia näitä "huligaaneja" (=rauhanomaisia mielenosoittajia) ei olisi kaduilla.

        Juuri niin. Trumpin puheet lietsoo siellä vihaa ja tuo nuo huligaanit toreille ja kaduille. Ei kukaan järkevä ihminen luota tuollaiseen valehtelijaan kuin tuo Trump.

        Oikein tosi inhoittava elostelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ON se vaan kumma juttu KOKOOMUS oli VALLASSA 30 vuotta ei saanut muuta aikaan kuin KURJUUTTA ja köyhyyttä kansalle kyllä KEKKONEN OLI OIKEASSA ETTÄ EI KOKOOMUSTA KOSKAAN valtaan ja nyt tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu PUOLUE KOKOOMUS yrittää saada kaiken vasemmiston syyksi ,Kokoomus johdossa tuli velkaa 100 miljardia ,HERRA ORPO KOKOOMUS on tehnyt tämän mahdolliseksi ,KATSOKAA IHMISET VÄHÄN HISTORIAA TÄMÄ KOKOOMUS ON TODELLAKIN SUOMEN TÄYSTUHO PUOLUE HYVINVOINNIN ALASAJO PUOLUE alamäki alkoi HERRA holkerista

        Onpa kommunistilla noussut viha lettiin, kun Kokoomusta parjaa. Jos ei olis Kokoomusta, kuinkahan tämän maan kohtalolle olisi käynyt.

        Vasemmisto olisi vienyt jo maan itäisen naapurin halttuun.

        Ole onnellinen, että olemme vielä itsenäinen Euroopan maa, ei tiedä, kuinka kauan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko ulkomaiset turistit lapissa tuovat suomen BKT:stä? Kiinteä omaisuus säilyy tavalla tai toisella. Yrittäjät toki voi vaihtua mutta mitäs ihmeellistä siinä on? Eikös semmoinenkin saata kuulua yrittäjyyteen? Minusta hyvin ehtisi jatkamaan siis suuria matkailubisneksiä koronan jälkeenkin.

        Mitäs sitten jos ja kun jostain muusta syystä lappiin ei saada rahdattua ylihintaa maksavia ulkomaneläviä? Taas kauhea itku valtion suuntaan. Toki lapissa on myös kotimaisia turisteja palvelevia yrityksiä josta iso kiitos.

        ”Mitäs sitten jos ja kun jostain muusta syystä lappiin ei saada rahdattua ylihintaa maksavia ulkomaneläviä?”

        Sitten aletaan myymään teille etelän ihmisille sitä ”ylihintaista poronlihaa”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän nuo vasurit haluavat. Kun ei ole mitään ymmärrystä mistään, niin huonostihan siinä kävisi. En tiedä mistä sitten leipää taikoisivat pöytiinsä.

        Ei se ole pelkkä vihervasuri vaan kokonaisuus suomessa on koko ajan hirveä hätä talouden suhteen kaikilla puolueilla on aivan kauhea paniikki päällä kun tulee vähän alijäämää budejettiin ja sitten lähdetään tekemään typeriä veronkorotuksia jotka pitkällä aikavälillä vain hyydyttävät taloutta entisestään.
        Kaksi pientä esimerkkiä:
        Suomi on ainoa HUOM! euroa käyttävä maa jossa on alko(väkevät) sekä korkea alkoholiverotus
        Suomi on ensimmäisten maitten joukossa itkemässä ns.ammatti ihmisten tulosta maahan.
        Kyllä sitä hullu saa olla vaan ei tyhmä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on ihmiset ilkeitä hallituksen ministereitä kohtaan, ei voi muuta sanoa! "Hallitus valitsi talouden terveyden sijaan". Huh! Ja itsemonet kansalaiset vaatimalla vaativat taloutta ja matkustusta haittaavien rajoitusten höllentämistä, jopa poistamista. Tää on ihan sama juttu kun yritykset irtisanovat laumoittaan työntekijöitään ja samaan aikaan vaativat hallituksen muuttuvan työpaikoiksi. Kaikkien pitäisi nähdä ja ymmärtää tämä yhtälö eikä ainakaan itse osallistua tähän älämölöön. Hallitus tekee parhaansa jopa onnistuen, ja se suututtaa monia.

        Vai ilkeitä ministereitä kohtaan? Kun koko Koronavirusta ei olisi Suomessa, ellei tuo hallitus ja edelliset olisi sopineet YK:ssa viruksesta vuodelle 2020, tutki asioita niin ehkä sinäkin älyät mikä on "Order out of chaos", joka on 33.asteen vapasmuurarien aate, jotka tätä maailmaa keinotekoisella viruksella hajoittavat ja hallitsevat! Maailman hallitus on heillä tavoite ja sen hallitsijana yksi silmäinen, joka pimeydessä vaeltaa. Kohta hän on taas julkisesti vallassa, jahka Trump laitetaan syrjään. Täydellinen myrsky on alkamassa, euro ja dollari romahtavat, ja tulee yksi maailman valuutta, RFID Mikrosiru Implantti, kun käteinen raha poistuu. Pedon merkki on tuo siru, ja kaikki jotka sen ottaa, joutuvat helvettiin kun kuolevat. Älä siis ole tyhmä, ja älä usko hallituksiin, jotka valehtelevat työkseen kansalaisille. JA tämä ei ole mikään teoria, vain se mitä pian alkaa tapahtua, ja tapahtuu jo. Katsokaa kun Trump tower tuhoutuu kohta, ja Kaliforniaan tulee 10 Magnitudin mega maanjäristys ja Tsunami, joka tuhoaa mm. Hollywoodin ja San Franciscon kaupungin..
        Venäjä miehittää Itä ja Pohjois-Suomen, Suomessa alkaa herätys, no ainakin toivottavasti... Israel tuhosi ohjuksellaan sen Beirutin varaston, joka räjähti. Pian Israel tuhoaa Ydinaseella Damaskoksen. Jesaja 17 toteutuu. SL

    • Anonyymi

      Mielummin Lappi konkurssiin kuin kuollut ihminen.

      • Anonyymi

        Tukiaisvetoinen pohjoinen elää muutenkin etelän tuottavuuden ja ankarien Kepun junailemien tulonsiirtojen varassa.

      • Anonyymi

        Hallituksen pitäisi lähteä kerjäämään miljardeja Suomeen EUsta. 50 miljardia covidin takia ja 40 miljardia sen seurausten takia. Miksei marin nyt leiki sitä tykkäämäänsä ”yhteiset-rahat” leikkiä. Voisi Lapissakin tehdä kylpylän jossa otetaan rahakylpyjä. Näin Suomen verotuskin laskisi .
        Marin töihin siitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukiaisvetoinen pohjoinen elää muutenkin etelän tuottavuuden ja ankarien Kepun junailemien tulonsiirtojen varassa.

        Anteeksi,. mutta kun realiteetti on meille elo EUn säännöillä. Sääntöjen mukaan maataloutta, muutakin, tuetaan. Meillä pohjoisen olosuhteissa ei etelälle, tuottavuudessa pärjätä, näin ollen kotimaisen tuotannon ylläpito tarvitsee tukea.
        Mikäli tukea ei ole tuotanto ajetaan alas, ja omavaraisuutemme, siihen asti kun sitä on, päättyy. Nykyarjessa, epidemiaaikana, on koko maailma joutunut tutkailemaan 'omavaraisuutta', monessa asiassa.. Itseasiassa päätelmä onkin ollut yleisesti se, että mahdollinen rajojen sulkeutuminen, kuten nyt kävi, ajaa kaikki maat perin yksityiseen kriisiin..., Toisin sanoen edessä on meikeimpä katastrofi,.. tästähän on nyt jo näyttöäkin, useammallakin alalla.Aina niin viisaalta Ruotsiltakin oli loppua leipävilja, keväällä, Naapurit auttoivat, onneksi.. Ruotsissa päätettiinkin täyttää aiemmin puretut varastot, täyttää heti kun se on mahdollista...
        Omavaraisuus, ja tukiaiset, järkevinä, peilaten talousalueen markkinoihin, onkin järkevää toimintaa.. Mikäli tuet hiipuvat, tilannetta tulee yhteistyössä EUn kanssa tukea itse, kuten ennenkin...., valitettavasti muuta tietä ei ole.. Lisäksi kokonaistaloutemme näkökulmasta nimenomaan maatalouden tukiaiset ovat pieni erä, verrattuna kaikkeen muuhun.. Lisäksi EUn sisällä lienee kasvussa halukkuus 'pohjoisenkin' maatalouden tukemiseen, samoin kaikkien yksittäisten maiden oman tuotannon tukemiseen.., näin ihan nyt opeteltavan epidemia-arjenkin takia.. Näin, siitä huolimatta, että talousalue toimii..., olosuhteet vain ovat hieman muuttuneet. Kiitos.

    • Anonyymi

      Kenen per...t tervataan?

      • Anonyymi

        Suosittelisin jotain muuta liukuvoidetta, kuin tervaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelisin jotain muuta liukuvoidetta, kuin tervaa

        Hajosin täysin tuohon neuvoon !

      • Anonyymi

        Hallituksen 👺🐵☠️

    • Anonyymi

      Täysin käsittämätön päätös hallitukselta ja aivan selvästi kepun painostamana, onko kukaan valmis ottamaan vastuun jos Suomessa tartunnat räjähtävät??

      • Anonyymi

        Ainoa oikea päätös,minkä äärivasemmiston vastustuskin todistaa.
        Vastuun kantavat ne,jotka tähänkin asti.

        Ei siellä ole politikan äärilaitoja näkynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa oikea päätös,minkä äärivasemmiston vastustuskin todistaa.
        Vastuun kantavat ne,jotka tähänkin asti.

        Ei siellä ole politikan äärilaitoja näkynyt.

        Politikoi eivät ole asiantuntioita tässäkään asiassa. Meiltä löytyy päteviä lääkäreitä, jotka olisivat jo keväällä tehneet toisin. Nyt olisi ollut parempi tilanne. Kaikki on myöhässä siksi, koska hallituksella on tapana jahkailla ja jahkailla, eikä tartuta toimiin. Paitsi miljoonia jakamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa oikea päätös,minkä äärivasemmiston vastustuskin todistaa.
        Vastuun kantavat ne,jotka tähänkin asti.

        Ei siellä ole politikan äärilaitoja näkynyt.

        "Vastuun kantavat ne,jotka tähänkin asti."
        Ei Hölmölässä kukaan vastuuta kanna, turha edes puhua sellaisesta.

      • Anonyymi

        Jos Suomessa tartunnat räjähtävät syynä on vastuuttomat ihmiset. He menevät yökerhoihin, juottamoihin, eivät käytä maskia ja pese käsiään. Hallitusta ei voi syyttää. Hallitus ei ole suositellut vastuutonta käytöstä.

      • Anonyymi

        Jos kansalaisten itsesuojeluvaisto laimenee ja kokoontumisiin mennään kielloista huolimatta, niin kuka ottaa siitä vastuun?
        Ei kai yksityisen ihmisen ole syytä huolehtia itsestään. Hallitushan on antanut vapaat kädet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politikoi eivät ole asiantuntioita tässäkään asiassa. Meiltä löytyy päteviä lääkäreitä, jotka olisivat jo keväällä tehneet toisin. Nyt olisi ollut parempi tilanne. Kaikki on myöhässä siksi, koska hallituksella on tapana jahkailla ja jahkailla, eikä tartuta toimiin. Paitsi miljoonia jakamalla.

        Nyt voisivat lähteä kerjäämään sitä rahaa suomalaisille. Jos edes osaavat tuota rahan vippailua.

      • Anonyymi

        Ja ne varmasti räjähtävät ek KITKUNEN (Häkämies) tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN KOKOOMUSS jätkä ei välitä varmasti työväestä PASKAN vertaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kansalaisten itsesuojeluvaisto laimenee ja kokoontumisiin mennään kielloista huolimatta, niin kuka ottaa siitä vastuun?
        Ei kai yksityisen ihmisen ole syytä huolehtia itsestään. Hallitushan on antanut vapaat kädet.

        Äly hoi. Kasva aikuiseksi.

    • Anonyymi

      Nyt jos hallitus alkaa sulkeen ravintoloita tai rajoittaan muita asioita niin kyllä ihmettelen, jos jotain rajoituksia pitää tulevaisuudessa tehdä niin se on tämä matkustus.

      • Anonyymi

        Onko pakko matkustaa? Rajalla peritään rajanylitys maksu? Suomi rikastuisi ja pysyisi terveenpänä siltä osin. Konflikti tilanteilta vältyttäis, kun jokainen maa pysyisi enemmän omissa leivissään. Rikollisuus ei leviäis, niinkuin nyt. Kehitysmaa apu kohdistuisi kotimaihinsa eikä tänne roudattais tuhansien kilometrien päähän ventovierasta kansaa. He haluavat myös säilyttää oman kulttuurinsa. Miksi sitä väkisin runnomaan. Se on väärin heitä kohtaan ja meitä kohtaan. Maassa maan tavalla.

      • Anonyymi

        Ravintoloita ei tarvitsisi sulkea, jos niissä otettaisiin käyttöön varotoimet.

        Maski tai visiiri päähän henkilökunnalle, buffettien itsepalvelu pois ja joku jakelemaan ruokaa, pintojen pyyhkiminen jokaisen seurueen jäljiltä, wc-tilojen ovenkahvoihin pöpöjä tuhoavat tarrat. Pöytiä voisi laittaa tiheämpään, jos niiden välille pystytettäisiin pleksit.

        Pian tulee nopea koronan puhallustesti. Puhallutus ovelle!

        Keinoja kyllä on, mutta ei halua tai älyä.

        Katsokaa miten Bhutan hoitaa maansa asioita. Joku sopiva YouTube video.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloita ei tarvitsisi sulkea, jos niissä otettaisiin käyttöön varotoimet.

        Maski tai visiiri päähän henkilökunnalle, buffettien itsepalvelu pois ja joku jakelemaan ruokaa, pintojen pyyhkiminen jokaisen seurueen jäljiltä, wc-tilojen ovenkahvoihin pöpöjä tuhoavat tarrat. Pöytiä voisi laittaa tiheämpään, jos niiden välille pystytettäisiin pleksit.

        Pian tulee nopea koronan puhallustesti. Puhallutus ovelle!

        Keinoja kyllä on, mutta ei halua tai älyä.

        Hyvä kommentti.
        Lisäisin vielä, että talouden avaaminen sinällään ei lisää tartuntoja. Tartuntoja lisäävät vastuuttomasti käyttäytyvät ihmiset. Vastuuttomat ihmiset menevät ruuhkapaikkoihin, eivät käytä maskia ja pese käsiään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloita ei tarvitsisi sulkea, jos niissä otettaisiin käyttöön varotoimet.

        Maski tai visiiri päähän henkilökunnalle, buffettien itsepalvelu pois ja joku jakelemaan ruokaa, pintojen pyyhkiminen jokaisen seurueen jäljiltä, wc-tilojen ovenkahvoihin pöpöjä tuhoavat tarrat. Pöytiä voisi laittaa tiheämpään, jos niiden välille pystytettäisiin pleksit.

        Pian tulee nopea koronan puhallustesti. Puhallutus ovelle!

        Keinoja kyllä on, mutta ei halua tai älyä.

        Ravintoloitsijat varmasti torppaavat tuollaiset toimet sillä tekosyyllä, että henkilökunta pitäisi kaksinkertaistaa, että varotoimet saataisiin tehtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloitsijat varmasti torppaavat tuollaiset toimet sillä tekosyyllä, että henkilökunta pitäisi kaksinkertaistaa, että varotoimet saataisiin tehtyä.

        Ravintoloita on liikaa. Yhteistyökyvyttömät ravintoloitsijat ja ajattelemaan kykenemättämöt joutavat mennä konkurssiin. Sellaiset ravintoloitsijat joutavat mennä naapuriravintoloitsijalle tarjoilijaksi.

    • Anonyymi

      huono päätös Suomelta

      Esimerkiksi Tanskassa on nyt yhtä paha tilanne kuin maalis-huhtikuussa, lähes 300 tartuntaa päivittäin, ja siellä ollaan ottamassa rajoituksia uudelleen käyttöön. Ei tosin vihreiden maiden listalla, onneksi. Mutta tällaiset tilanteet kertovat siitä, ettei nyt ole oikea aika purkaa rajoituksia muutaman matkailueuron vuoksi. Etenkään kun tämä ei ole mitään matkailun kulta-aikaa, olivat rajoitukset mitä hyvänsä. Tänne vain haalitaan ketä Finnair sattuu kyytiinsä saamaan ketkä uskaltavat näinä aikoina matkustaa. Todennäköisesti näillä matkustajilla myös keskimääräistä suurempi tartuttamisriski.

      • Anonyymi

        Pian muut maat ylittävät tämän uuden tartuntarajan 25 tapausta, ja rajat suljetaan uudelleen. Mitähän elinkeinoelämä sitten alkaa vaatia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pian muut maat ylittävät tämän uuden tartuntarajan 25 tapausta, ja rajat suljetaan uudelleen. Mitähän elinkeinoelämä sitten alkaa vaatia?

        Aivan varmasti tulevat vaatimaan rajoitusten nostoa muun Euroopan tapausten lisääntymisen tahdissa, ja lopulta niiden poistoa kokonaan. Testauskin tullaan lopettamaan liian kalliina ja tilataan sopivalla voitelulla sitä tukevat "asiantuntijalausunnot".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pian muut maat ylittävät tämän uuden tartuntarajan 25 tapausta, ja rajat suljetaan uudelleen. Mitähän elinkeinoelämä sitten alkaa vaatia?

        Kun arvo ylittyy vaikka taustasäteilyssä sitä voidaan aina nostaa.. ja taas on turvallista!

    • Anonyymi

      Lintilän ja muutaman muunkin viisain teko olisi nyt ottaa ja erota.

    • Anonyymi

      Ei olisi pitänyt höllentää. Kohta nousee tartunnat molemmissa maissa. Suomessa ei osata kuin matkia muita. Oli se sitten hyvässä tai pahassa. Ikävä kyllä yleensä pahassa. Kuten nyt.

    • Anonyymi

      On ihan päivien ja viikkojen kysymys kun lisää maita putoaa tuon rajan 25 ulkopuolelle. Ei hallituksen pitkään vatvottu päätös oikeasti meinaa juuri mitään, monet tärkeät maat on ja pysyy edelleen entistä tukevammin ulkopuolella. Esim Britannia mistä odetaan joluturisteja menee jyrkästi väärään suuntaan. Ei ole odotettavissa chartereita juurikaan sieltä, sorry..siis ellei Kepun Lintilä jollain ihme jutulla painosta hallitusta nostamaan lukua taas, ja taas, ja taas..

    • Anonyymi

      Matkailumafia painostaa, siellä ei pelätä koronaa, eurot jotka sanelee. Ruotsissakin politiikka se, että vanhukset ja heikot kuolkoon.

      • Anonyymi

        Matkailu tuo rahaa esim. terveydenhuoltoon. Vanhukset, vammaiset, työttömät ovat vain kuluerä valitettavasti. Ruotsi päätti pienentää "kuluerää" ja satsata tuottaviin yksilöihin vaikka se epäinhimillistä onkin. Kun valittava on, niin näin se menee meilläkin, jotta ihan kaikki ei kuole.

        Olisi kiva nähdä että paljonko ne oikeasti sitä rahaa valtion kirstuun oikeasti tuo, kun vähennetään kaikki yrityksen saamat tuet ja verohelptukset. Ei sieltä nettona taida paljoakaan valtiolle kertyä .

    • Anonyymi

      Ennakointi
      Suomen toimintaa ei voi kuin ihmetellä. Onko taas ryhdyttävä vapaaehtoiseen eristäytymiseen ja otettava lapset pois kouluista kuten keväällä, että hallituskin ymmärtäisi toimia!

      • Anonyymi

        Hysteeristä

      • Anonyymi

        Vastuu on jokaisella ihmisellä itsellään. Ennakoi ihminen hyvä, jos olet aivot omistava vastuullinen ihminen. Ei hallitus, terveydenhuolto, sosiaalihuolto tai koulu ole sinusta vastuussa. Sinulla itselläsi on vastuu itsestäsi ja lapsistasi!

        Miten voi huolehtia lasten terveydestä, kun esim riskilapsille/ riskivanhemille ei ole järjestetty etäkoulumahdollisuutta ? lapset tuo tartunnat koulusta kotiin, ja koko perhe sairastuu.Näin kävi jo keväällä useassa koulussa, mutta ihmisille valehdeltiin ettei lapset juurikaan sairastu, eivätkä levitä virusta.Monessa maassa on tutkittu asiaa j a tiedetään että lapset levittää tautia siinä kuin aikuisestkin, jopa tehokaamminkin. Nyt syyskesälläkin Huss alueella useita lapsia on ollut sairaalassakin. Yhdellä on ollut vaarallinen kawasakintautia muistuttava kornainfektioon liittyvä sairaus. Suomessakin siis lapsetkin sairastuu vakavasti, sairaalaan otetaan vain vakavasti sairastuneita.

        No tuo on vastuutonta koululta, jos ei järjestetä etäkoulua riskilapsille. Asiaan täytyy yrittää vaikuttaa. Tsemppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuu on jokaisella ihmisellä itsellään. Ennakoi ihminen hyvä, jos olet aivot omistava vastuullinen ihminen. Ei hallitus, terveydenhuolto, sosiaalihuolto tai koulu ole sinusta vastuussa. Sinulla itselläsi on vastuu itsestäsi ja lapsistasi!

        Aamen!

    • Anonyymi

      Norja laittoi rajan kiinni ruotsalaisille uudestaan, mutta Suomi avasi. Taas saa mennä kauppaan peläten saavansa taudin. Kun se jo vähän helpotti. Suomen hallitukselle ei voi kuin toivottaa, että ottavat vastuun lisääntyneestä koronasta.

      • Anonyymi

        Käytän kaupassa tehokasta FFP2 tason suojainta. Muualle en ole uskaltanut heinäkuun jälkeen mennä.

      • Anonyymi

        Käytä ffp2-maskia ja hanskoja kaupassa. Et saa itse tautia etkä tartuta muita.
        Vastuu itsesi suojelemisesta on sinulla itselläsi tietenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytän kaupassa tehokasta FFP2 tason suojainta. Muualle en ole uskaltanut heinäkuun jälkeen mennä.

        Itse ostin "alan liikkeestä" sika-Kyöstin ja täytyy myöntää että sellainen päässä saa kyllä ankarasti huomiota. Ja joidenkin naisten ja miesten hyvin merkitsevät katseet kertovat, että kotipuolessa sellaisia käuytetään enemmänkin iltaisin...

      • Anonyymi

        Ruotsin Tornionlaaksossa ei ole ollut tartuntoja kolmeen viikkoon. Siis pyöreä nolla toi 2 viikon arvo. Ei ole kyllä Länsi-Pohjassakaan yhtään tartuntaa eli en oikein ymmärrä mitä valitat.

        Torniossa ja Ylitorniolla minusta voi tilata kotiinkuljetuksen. Jos paikassa missä asut ei ole, niin voisitko kysyä naapurilta? Myös vertaistukea on järjestetty ja ihan etänä. Voimia!

    • Anonyymi

      Kuinka typerä ja täysin vastuuton päätös tuo matkailun avaamis juttu tässä tilanteessa onkaan. Tartunnat lähtevät joka paikassa nousuun ja täällä päästetään juuri sitten noista maista porukkaa tänne. Toivottavasti niissä maissa on väki viisaampaa ja ei päästä porukkaa lähtemään, kun tartunnat riittävästi lisääntyvät.

    • Anonyymi

      Ei testiä, ei karanteenia - Suomi on todellinen matkailumaa. Tervetuloa korona!

    • Anonyymi

      Elvytysrahaa on sitten turha odottaa Suomelle toisen aallon roihun alkaessa matkailun takia, vaikka Sanna lupasi meidän rahat Eurooppaan. Kiitos ja kumarrus.

    • Anonyymi

      Tästä ei hyvä seuraa, terveys on heitetty olan yli ojaan ja talous on ajanut kaiken edelle. Syksy ja talvi tulee olemaan hankalaa. Matkustusta halutaan avata, mutta ihmiset eivät uskalla matkustaa, koska korona ei näillä toimilla vaimene. Olemme valinneet Ruotsin tien. Ohisalon esiintymisetä ja silmistä näki että asian kertominen oli vaikeaa, koska tiesi toimien johtavan uusiin tartuntoihin ja kuolemiin. Hymyyn melkein tukehtunut kepun elinkeinoministeri Mika Lintilä tämän koronapalon sytyttämisen takana. Keskusta saa kantaa vastuun, se on painostanut hallituksen tähän. itse asiassa SDP:n Harakka ja Kiuru ovat lähiviikkoina koittaneet tiukentaa rajoituksia tartuntojen ollessa nousussa.

      • Anonyymi

        Ihmettelen suuresti, miten viime aikoina kansanterveyden parhaaksi toimineet ministerit kuten Kiuru, Harakka, ja myös Ohisalo, ministerit jotka mielestäni vaikuttavat välittävän kansasta, nyt ovat kuitenkin vastalauseitta taipuneet tähän Lintilän ja hänen taustavoimiensa painostukseen?

        Mitä sellaista on taustalla, mitä julkisuuteen ei tulla koskaan kertomaan? Kuka viime kädessä ohjailee näitä poliitikkoja? Uhkaa tai kiristää heitä kenties jollakin?

        Kepu uhkaa tietysti kaataa koko hallituksen. Heillä on siihen paineita huonon kannatuksen takia.

    • Anonyymi

      Ruotsissa alkaa olla immuniteettia kansan syvissä riveissä, juuri niin kuin luvattiin keväällä. Kuningas istuu valtaistuimellaan, valtakunnassa kaikki hyvin!

      • Anonyymi

        Tuovat "immuuniteettinsa" Suomeen

      • Anonyymi

        Lehdissä kerrottiin hyvin selvästi että mitään laumaimmuniteettia ei Ruotsissa ole syntynyt, kun ihmisiä oli testattu tämän selvittämiseksi.

      • Anonyymi

        Niin , haudassa ei ole enäää vaaraa koronaviruksesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuovat "immuuniteettinsa" Suomeen

        Kerrotko montako tartuntaketjua on tullut esim. viikolla 29 Suomeen saapuneiden noin 13000 ruotsalaisen aiheuttamana?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      järjen jättiläiset---keväällä oli muutama tapaus ja miljoonat jaettiin sekä kahvilat sekä ravintolat laitetiin kiinni sekä rajat....ny tauti leviää kuin kulovalkea eikä mitään paikkoja suljeta eikä tukeja enää anneta kun ei ole mistä antaa....? työllisyys pitäisi nousta mutta tehtaat ajaetaan alas...

      • Anonyymi

        Naiset ja vasemmistonaiset vieläpä saivat näyttää kykynsä.

    • Anonyymi

      Korkeimmat Voimat yrittävät näyttää hallituksen jäsenille että missä mennään, eivät ole vielä sitä ymmärtäneet?

    • Anonyymi

      Lapissa ei ole mitään jota kukaan tarvitsee tavalliseen elämäänsä.

      siellä ei ole tarfjola muuta remupaikkoja ja tyhjänpäiväistä taivaalle tuijottelua j josko se nyt näkyisi se revontuli haha mitä tyhjää voikin olla ja jost amaksetaan jha tullaan muka kaukaa sitö ihmettelemään lasikattoisten bajamajojen läpi syynäämällä voi hyvä tyhjänpoäiväisyy.

      ja samalla tuodaan kaikki mahdolliset taudit mukanaan.

      • Anonyymi

        Kirjoita jatkossa selvin päin!

      • Anonyymi

        Lappi on paska maa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoita jatkossa selvin päin!

        "Lapissa ei ole mitään jota kukaan tarvitsee tavalliseen elämäänsä."
        Ja tämä on kirjoitettu selvin päin. En tosin ole alkuperäisen kommentin kirjoittaja, mutta kommentoijalle "Anonyymi Eilen 17:57" voin kertoa, että tuollaista on jälki, kun kirjoittaa kännykällä kommenttia. Ei tarvitse olla edes ottanut. Mutta sitä ei tietysti huomaa sellainen henkilö, jota kirjoituksen sisältö harmittaa.
        Lapissa ei ole mitään jota kukaan tarvitsee tavalliseen elämäänsä. Näin se vain on. Rahaihmiset lomailkoot vaikka Etelämantereella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoita jatkossa selvin päin!

        Jos kirjoittaa nopeasti, eikä ehdi tarkistaa kirjoitusta, virheitä tulee. Ei välttämättä ole humalansyytä. Myös näköongelmat aiheuttaa kirjotusvirheitä.

      • Anonyymi

        : ))

        Hyvin kiteytetty.

        Taivaalle toljottelua lasikattoisten bajamaijojen läpi.. : ))

        Ps. Kirjoittajan ei tarvi olla ensi kerrallakaan selvin päin kun noin mukavia kirjailee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lapissa ei ole mitään jota kukaan tarvitsee tavalliseen elämäänsä."
        Ja tämä on kirjoitettu selvin päin. En tosin ole alkuperäisen kommentin kirjoittaja, mutta kommentoijalle "Anonyymi Eilen 17:57" voin kertoa, että tuollaista on jälki, kun kirjoittaa kännykällä kommenttia. Ei tarvitse olla edes ottanut. Mutta sitä ei tietysti huomaa sellainen henkilö, jota kirjoituksen sisältö harmittaa.
        Lapissa ei ole mitään jota kukaan tarvitsee tavalliseen elämäänsä. Näin se vain on. Rahaihmiset lomailkoot vaikka Etelämantereella.

        Raha ihmiset eli käytännlssä muualla maailmassa rikollisella rahalla, keinottelulla ja oman kansansa riistolla rikastuneet voivat totisesti mennä juhlimaan likaisia rahojaan jonnekin muualle eikä tulla saastuttamaan meidän puhdasta maatamme.

        Kun tiedetään että virus elää kauan mm suolistossa vaikka ei näkyisi enää niissä nenästä otettavissa testeissä niin ne maastossa olevat ulkobaijamaijat levittävät tautia ties miten kauan kun turisti itse on jo lähtenyt maasta.
        Ehdotankin että kaikki maahan pyrkivät turistit topsataa peräpäästä eikä nenästä, heti lentoasemalla ja liukuhihna meiningillä, niin ehkä se tänne ökyämään änkeäminen vähenisi huomattavasti.

    • Anonyymi

      Koronoi Hysterisoi Kokoomus koronoi hysterisoi. Siinä lapsille kiva leikki koulun pihalle jossa molemmat hyppynarun pyörittäjät huutaa vuorotellen koronoita ja hysterisoita. Ja kolmas hysteria ympyrää pyörittää. Tämän koronaattorin keksi hus "asiantuntijat" ruotsalainen ja lehtonen & co. joille kokoomus/ek maksaa hysterian ylläpidosta.

    • Anonyymi

      Hallitus päätti että tällä kertaa suomi on ykkönen, nyt toisen aallon ottamisesta väkisin.

    • Anonyymi

      Itse toivon lähteväni muslimien asuttamasta suomesta pian kuolemaan

      • Anonyymi

        Kaikkea on myytävänä: kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä, ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
        Viimeisinä kaikkein halvimmat? orjia ja ihmissieluja.

      • Anonyymi

        "Itse toivon lähteväni muslimien asuttamasta suomesta pian kuolemaan"
        Hölmölä-Suomessa yllättävän moni toivoo tuota samaa nykyään. Ennen ei ajateltu noin, vaikka elämä olisi ollut pikkuisen vaikeaakin. Elettiin toivossa paremmasta.
        Kuka perkele on vienyt suomalaisilta elämän ilon ja toivon?

      • Anonyymi

        Minua ei pari muslimia haittaa mitenkään. Muslimit hoitavat hellästi ja kunnioittavasti muistisairaita vanhuksiani hoitokodissa. Soittavat heti jos jotain tapahtuu tai tarvitaan.

        Älä valehtele. Hölmölä-Suomessa ei ole sellaista hoitokotia, jossa vanhuksia hoidettaisiin "hellästi ja kunnioittavasti".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Itse toivon lähteväni muslimien asuttamasta suomesta pian kuolemaan"
        Hölmölä-Suomessa yllättävän moni toivoo tuota samaa nykyään. Ennen ei ajateltu noin, vaikka elämä olisi ollut pikkuisen vaikeaakin. Elettiin toivossa paremmasta.
        Kuka perkele on vienyt suomalaisilta elämän ilon ja toivon?

        Vihreät ja vasemmisto. Jotka haluavat että kaikilla on kurjaa (paitsi puolue-eliitillä) ja Suomi pelastaa maapallon.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät ja vasemmisto. Jotka haluavat että kaikilla on kurjaa (paitsi puolue-eliitillä) ja Suomi pelastaa maapallon.

        Kyllä se on kokoomuksen tehtävä se kansan kurjistaminen ja on onnistunut siinä aika hyvin onneksi ei ole tällä kertaa vallassa tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu PUOLUE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on kokoomuksen tehtävä se kansan kurjistaminen ja on onnistunut siinä aika hyvin onneksi ei ole tällä kertaa vallassa tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu PUOLUE

        Suomihan kuuluu maailman maista parhaimpaan kastiin. Meill'ä elintaso on parasta luokkaa. Kokoomus on ollut hallituksessa suurimman osan ajasta menneinä vuosina ja hyvin on mennyt.

        Koko maailma kiittää. Katsotaan nyt, kun demarit asioita hoitaa, kuinka tässä käy. Onhan siinä keskusta mukana, mutta se hoitaa paremmin nuo maalaisliittolaiset.

        Katsotaan nyt neljän vuoden jälkeen, miten maa makaa? Puhutaan sitten siitä, mikä puolue parhaiten hoitaa kansan asioita.

        Kokoomuksen kannattajat työllistävät suurimman osan kansaa, kuinka mahtaisi olla, jos ei noita työnantajia olisi tässä maassa?

    • Anonyymi

      omatoimisesti voi laittaa itselleen rajoituksia mitä päähän pälkähtää. vai pitääkö sulle hallituksen kertoa milloin pyyhkiä persekkin

      • Anonyymi

        Joo kyllähä sä voit ite koittaa niin paljon tehdä ku mahdollista mutta tekeekö muutki? Jos jokaisel sun ympäril on korona mitkä on sun chäänssit olla saamatta sitä itekki? Kaupassa ei uskalla käydä ja ruokaaki pitäs syödä..

    • Anonyymi

      Minkäköhän puolueen kannattajat täällä möykkää kun persut ja kokkareet huusivat kurkku suorana matkustamisen vapauttamista, jopa 50/100 000 rajalle? Jälelle jää sarin ja hjalliksen poppoot, kivat heille.

      • Anonyymi

        Yhteenkään puolueeseen ei sitten voi enää luottaa. Kirkko on mädätetty sisältäpäin ja Hjallis myi Jokerit Putinille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteenkään puolueeseen ei sitten voi enää luottaa. Kirkko on mädätetty sisältäpäin ja Hjallis myi Jokerit Putinille.

        No eihän Putin jokereita ostanut. Muitakin venäläisiä on kuin hän, yli 100 miljoonaa asukasta siinä maassa...

    • Anonyymi

      "Tämä on hallituksen valinta" vaikka suurin osa on kuitenkin sitä mieltä, ainakin meistä jotka emme kannata Marinin hallitusta, että olisi pitänyt pitää rajoitukset nimenomaan matkustamiseen maanrajojen ulkopuolelle ja sieltä tänne. Hallitus sen sijaan mieluummin näpertelee koronavilkkujen ja naamarien sun muiden pelkkien pelle juttujen kanssa kuin tekisi toimia jotka oikeasti olisi hyödyllisiä. Hallitus on syyllinen koronan leviämiseen tekemällä huonoja ratkaisuja "koska me voidaan" kansasta viis periaatteella. Enempi syytä vihata Marinin hallitusta ja todeta ettei se edusta kaikkien suomalaisten suomea.

      • Anonyymi

        Ei edusta, ei.

        Saatanan tunareilla oli monta kuukautta aikaa järjestää testauskapasiteetti kuntoon ja miettiä miten Suomi palaa normaaliin elämään, kun keväällä jo tiedettiin toisen aallon tulevan syksyllä.

        Mutta ei. Kun eka aalto meni ohi niin Marinit, Kiurut, Pekoset ja muut tantat lähtivät kesälomalle. Lahjoitettuaan ensin meiltä rahaa EU:lle.

        Suomen paskin hallitus ikinä. Eihän kolkytjotain broilerit voi tietää ja osata mitään maan johtamisesta, mutta ei se niitä haittaa.

        Onneksi ei ole sinun kaltaisia porvareita vallassa olisi maamme jenkkien vasallivaltio kohta

    • Anonyymi

      Mitään "toista aaltoa" ei ole edes Espanjassa. Mutta idiootit ei tajua mita tapahtuu, kun vieterin painaa alas...

      • Anonyymi

        Vieteri menee kasaan...
        Ja jos sitä painaa, niin se ei itsestään siitä nouse.
        Pysyy siinä luultavasti vaikka 100 vuotta...

        Eli aika merkillistä verrata jotain tautitilannetta vieteriin. Mikä ihme siinä oli pointtina?

        "ei se siitä itsestään nouse"

        : D

      • Anonyymi

        Anteeksi kuinka, wie bitte?

        -Korona leviää nyt tartuntaryppäissä ympäri maata,
        -Baltian matkustuskupla puhkesi, Latvia vaatii karanteenia Virosta saapuville,
        -Intiassa ylittyi yli 4,5 miljoonaa tartuntaa, tartuntojen määrä jatkuu kohoamistaan,
        -Ranska suunnittelee koronarajoitteiden tiukentamista, sillä tartuntojen määrät maassa ovat kääntyneet nousuun,
        -Tartuntoja eniten nuorilla aikuisilla Suomessa!,
        -Testaaminen ruuhkautuu kun syksyn flunssakausi kiihtyy,
        -THL kertoi perjantaina, että sairaalassa on kaksi potilasta enemmän kuin torstaina,

        Ynnä muita, ynnä muita. Ranska on melkein Espanjan naapuri..

        Toinen aalto on jo käynnissä ja vasta saapumassa Pohjolaan! Nyt, vähättelijät, järki käteen!

        Linkki vielä,
        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006631731.html

        "Nyt, vähättelijät, järki käteen!"
        Ei voi ottaa käteen sellaista, mitä ei ole.

    • Anonyymi

      Sattaa hyvin ollakin. Ruotsissa, Se immuniteetti, ja onkin. Ja jos sitä riittää vuoden niin sehän riittaää, kun sita tulee silti kuitenkin jatkuvasti lisaääkin......

      Ihan hyvä tapa ajatella...

      Juuri sama on tulossa Jenkkeihin, eli epidemia laskee. Ja Trump oli siis ihan oikeassa kun sanoi, etta se katoaa itsekseen. Tosin nyt hän on tehnyt mokan kun meni perumaan puheitaan.

      (siis huom. Ei se mihinkaan siis kokonaan katoa, mutta samalla tavalla kuitenkin, kuin ne pahat influenssaepidemiatkin, joita on ollut aina muutaman kymmenen vuoden valein, ja paljosta puutukaan ettei useamminkin).

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Ei Ruotsissa ole mitään immuniteettia, kuin parilla taudista elävänä selvinneellä, se on tutkittu. Ja Trump tunnusti itsekin valehdelleensa vähätellessään tautia. Valehtelijaako sinä uskot?

    • Anonyymi

      tuskin hallitus olisi ilman yrittäjien jatkuvaa rutinaa tätä ratkaisua tehnyt. yrittäjät, lähinnä siis matkailualalta, eivät pätkääkään välitä kuinka paljon ulkomailta taudinkantajia tulee, kunhan vain heidän bisnes pyörii ja tuottaa pätäkkää omistajien taskuun. nyt vielä kehtaavat vaatia, että virustestaus turisteille olisi tehtävä veronmaksajien laskuun, eikä turistien maksamana. melkosta meininkiä!!!!!

      • Anonyymi

        Talopuselämä on saatava hiljalleen käyntiin.
        Tämä on yksi varovainen yritys.
        Toivotaan jatkoa.
        Palstan trollit yrittävät kiitettävästi mustamaalata hallitusta.
        Kenen asialla olette?

        "Palstan trollit yrittävät kiitettävästi mustamaalata hallitusta.
        Kenen asialla olette?"
        Jos hallituksen mustamaalaus on noinkin hyvin onnistunut (kiitettävästi), niin hyvä ! Niin pitääkin.
        Muuten olen sitä mieltä, että olemme kansan asialla.

      • Anonyymi

        Niinpä ja testaus taitaa olla aika kallista eikös se ollut miljoona joka menee nytkin päivässä

    • Anonyymi

      Marinin etu on Koronan leviäminen, koska saa näin aikaa jatkaa rahajakoa ideologisin perustein.

      Seuraavan kyselytunnin alla taas kuulemme tutun ilmoituksen Marin on yllättäen taas altistunut virukselle.

      Pääministeri ei uskalla yhteenkään tilaisuuteen osallistua, jossa ei ole etukäteen kerrottu kysymyksiä ja avustaja-armeija kirjoittanut valmiita vastauksia. YLE ja muut mediat on niin täysin viherkommareiden miehittämiä, että yksikään toimittaja ei uskalla kysyä pääministeriltä oikeita kysymyksiä, vaan tyydytään hymistelyyn.

      Ero on todella räikeä, kun vertaa toimittajin käyttäytymiseen Sipilän ja Vanhasen pääministeriaikoihin. Käteiseltä oli myöskin turha mitään kysyä, kun vastaus oli aina samaa diipa-daapaa paskaa.

      • Anonyymi

        Marin on hyvin tiedotusmyönteinen ja aina valmis toimittajien eteen.
        Ei se persujen valehtelulla muuksi muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on hyvin tiedotusmyönteinen ja aina valmis toimittajien eteen.
        Ei se persujen valehtelulla muuksi muutu.

        "Ei se persujen valehtelulla muuksi muutu."
        Eipä ole huomattu persujen valehtelua ilmassa vähään aikaan. Sen sijaan muiden valehtelua saa seurata joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on hyvin tiedotusmyönteinen ja aina valmis toimittajien eteen.
        Ei se persujen valehtelulla muuksi muutu.

        No eipä ole. Kysymyksiin ei vastaa, puhuu paljon mutta ei asiaa. Valehteleekin välillä. Eduskunnassa kysyy oppositiolta, eikö teitä hävetä, kun ei osaa kysymykseen vastata. Paskanjauhaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä ole. Kysymyksiin ei vastaa, puhuu paljon mutta ei asiaa. Valehteleekin välillä. Eduskunnassa kysyy oppositiolta, eikö teitä hävetä, kun ei osaa kysymykseen vastata. Paskanjauhaja.

        Marin on nainen. Tyhmä ja kyvytön hoitamaan omia asioitaan saati sitten toisten. Ai niin no, vessan pesu ilmeisesti onnistuu ainakin omien puheidensa valossa.

    • Anonyymi

      Suomi peesaa ruotsia, paljon matuja ja koronaa niin hyvin menee

      • Anonyymi

        Mutta Ei Ruotsissa ole tällä hetkellä koronakuolleita, saati koronaa, paljon enemmän on muualla.

        Mita siis ruikutat?

        Saati, etta muutama kuollut yleensakin on ihan normaali asia.

        SAATI, että ruotsin koronakuolleet ovat kuolleita joilla oli korona. Oli muu syy mikä tahansa.

        Tavallaan muuten jos sinulla on kynsisieni, ja kuolet, niin silloin olet kuollut kynsisieneen.

        Eli näin "vahvalla" pohjalla tämä koronakuolleisuuden tilastointi on?

        Ei auta edes selitys ylikuolleisuudesta, kun vastaavaa ylikuolleisuutta loytyy historiasta muutamien kymmenien vuosien takaa ihan vastaavasti......

        Eli korona on edelleen HOAX Malicious hoax.

        Se on sitä isolta osalta, vaikka jotain pientä totta olisi joskus ollutkin, niin kaikki peittyy valehtelun henkilopalvonnan alle. Jota tehdaan tieteen nimissä, tiedettä koskaan nähnytkään. Todellista totuutta.

      • Anonyymi

        Suomi on nimenomaan täysin omalla linjallaan Ruotsiin verrattuna.

        Ruotsissa syyskuussa 11 korona kuollutta vs Suomen 1 (lähde Google)
        Mielestäni ero on huomattava.
        90,1%? ero!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa syyskuussa 11 korona kuollutta vs Suomen 1 (lähde Google)
        Mielestäni ero on huomattava.
        90,1%? ero!

        Suomen tilanne onkin epänormaali! Influenssastakin tulee paljon eneammän kuolleita!

        Sinun prosenttivertailusisi on siten idiotistinen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen tilanne onkin epänormaali! Influenssastakin tulee paljon eneammän kuolleita!

        Sinun prosenttivertailusisi on siten idiotistinen!

        Hähää. Juutuit omaan läjääsi ja haukut muita?

    • Anonyymi

      Suomen hallituksen on taiteiltava terveys talous -linjalla, jotta yhteiskuntamme pyörii ja pystyisimme kuitenkin pitämään tappavan viruksen aisoissa.

      Mutta nyt sitten vaan kovempaakin kovempi rillutus päälle niin Lapissa kuin koko Suomessa, jotta on kohta pantava taas Suomi lukkoon, ettei kansalaisia makaa tuhansittain ruumishuoneella niin kuin naapurimaissamme.

    • Anonyymi

      On myös hallituksen syytä,jos huomenna sataa.

      Kyseessä voi olla harkittu viljasadon tuhoaminen.

      • Anonyymi

        Kun punikkinainen astuu kenkiin jotka on liian isot niin tommosta se on. Nyt voisi mennä hymyilemään macaronille ja merkeleelle ja hakea 30 miljardia avustuksia syyskaudelle. Siksihän niitä rahoja siellä jaetaan. Onko sdp laiska vai tyhmä vai kumpaakin?

    • Anonyymi

      Yli 70 vuotiaita suojeltiin keväällä erikoisesti kehottamalla pysymään heitä pois ihmisjoukoista, mutta sekinhän käännettiin hallitusvastaisesti yli 70 vuotiaiden syrjimiseksi ja eristämisestä koteihinsa, vaikka kukaan ei kieltänyt ketään ulkoilemasta raikkaassa ilmassa puhtaassa luonnossamme.

      Nyt on talous saatava liikkeelle ja ihmiset töihin, mutta samalla myös kaikki kansalaiset käyttäytymään vastuullisesti, ettei virustauti pääse leviämään hallitsemattomaksi ja täyttämään sairaalamme ja tehohoitopaikat äärimmilleen vakavasti sairaita ihmisiä.

    • Anonyymi

      Jokainen tehköön kaikkensa, että tappava tauti ei leviä välinpitämättömyyden takia.
      Sairaat ihmiset eivät ainakaan pysty käymään töissä eikä 'sairastuneissa' majoituspaikoissa voi ketään terveitä ihmisiä majoittaa.

    • Anonyymi

      Elinkeinoministeri Lintilä pysyköön asiallisena ja asiallisesti hoitamassa pestiänsä!

      • Anonyymi

        "Elinkeinoministeri Lintilä pysyköön asiallisena ja asiallisesti hoitamassa pestiänsä!"
        Eiköhän tuo ole puheena olevalta aivan liikaa vaadittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Elinkeinoministeri Lintilä pysyköön asiallisena ja asiallisesti hoitamassa pestiänsä!"
        Eiköhän tuo ole puheena olevalta aivan liikaa vaadittu.

        Kepulaiseksi ihan tolkun mies.

    • Anonyymi

      Hallituslähteiden mukaan tiukkaa linjaa neuvotteluissa edustivat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd), sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) sekä opetusministeri Li Andersson (vas).
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000006633364.html

      • Anonyymi

        Kolme tättähäärää, tyhmiä kuin vasemman jalan saapas. Kiuru ja Pekonen väittivät kirkkain silmin talvella, että ei se tänne tule ja jos tulee, niin ollaan varauduttu. Mitä vielä, ei ollut suojaimia edes hoitajille. Väitti, että ei suojaimista mitään apua ole. Koska niitä ei ollut maassa... Nuo kolme voisi pistää Siperian junaan menolipun kanssa.

        Kolme??!!

    • Anonyymi

      Se nuhaan kuollut mummo olisi kuollut lähiaikoina muutenkin.
      Ikävä juttu, mutta totta.
      Talouden romahtaminen tappaa nuoria terveitä työikäisiä

      • Anonyymi

        enemmän niitä kuolee keskiikäisiä mutta joutaakin kuolla ,kyllä mamuja tulee tilalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        enemmän niitä kuolee keskiikäisiä mutta joutaakin kuolla ,kyllä mamuja tulee tilalle

        Sulla on varmaan ihan faktatietoa tästä?
        Niistä tietolähteistä ja uutisista, joista itse tietoni hankin on mediaani koronakuolleisuusikä Suomessa 84v. Eli melkosesti yli odotetun elinikäennusteen.
        Tietystibon kurjaa, kun kuolee, mutta järjellä jos ajattelee niin tuon ikäisillä se kuolema nyt on melko paljon lähempänä, kun syntymä.
        Niin ja suurin osa kuolleista on edelleen monisairaita.
        Tai kuten jenkeissä.. Kuole mihin tahansa niin syyksi Korona, koska sairaalat saavat x-määrän dollareita/koronakuolema.

      • Anonyymi

        Olet julma. En halua vanhusteni kuolevan. Rakastan heitä, ja olen hyvin huolissani.

      • Anonyymi

        Todella typerä kommentti, jota tietty lauma toistelee kuorossa määkien. Näytä esimerkki maasta, joka on saanut pidettyä talouden kunnossa poistamalla rajoitukset ja olemalla ylireagoimatta virukseen? AIVAN, et pysty.

        Muuan Trump alireagoi ja talous on hitonmoisessa syöksyssä siellä.

    • Anonyymi

      "Ruotsissa syyskuussa 11 korona kuollutta vs Suomen 1 (lähde Google)
      Mielestäni ero on huomattava.
      90,1%? ero!"

      Suomen tilanne onkin epänormaali! Influenssastakin tulee paljon enemmän "kuolleita"!

      Sinun prosenttivertailusisi on siten idiotistinen!

      https://www.tays.fi/fi-FI/Influenssa_vie_vuosittain_tehohoitoon_ke(80027)

      80 tehohoidettua, ja vain TAYS alue. Influenssasta: Joista 25% kuoli. Mukana ns. perusterveita, ja tuossa joukossa mukana pieni lapsi.

      Koronalla ei ole yksinoikeuksia, vaikka niitä kovasti halutaan julistaa.

      • Anonyymi

        Ja tuo Suomen 1 koronakuollut syyskuussa taitaa olla useampaa sataa tartuntaa kohti, eli kuolleisuus onkin reippaasti alle prosentin, kun laitoksia ei tartuteta.

        Eli lähestyy samaa mikä on flunssalla (influenssalla).

        Flunssa on räkänuha, influenssa on virustauti mikä on vaarallisempi. Koronavirus on influenssaa vaaralllisempi ja sitä ei osata vielä hoitaa kun emme tunne sitä täysin!

      • Anonyymi

        Influenssaan on rokote, koronaan ei. Siinä ero. Se, että ei ota influenssarokotetta ja kuolee on oma vika, mutta koronaan kuoleminen on tartuttajan vika.

    • Anonyymi

      Juoksu on juostu, tekstit luettu, Loppu alkaa häämöttää.

      Virus ei ole muuttunut vaarattomaan muotoon, vaan se on ollut yhtä vaaraton alusta asti.
      Henkilökunta tartutti alussa mm. Espanjassa laitoksiaan. Sairaalat ja hoivakodit, siksikin kuolleita oli silloin niin paljon.
      Espanjassa oli keväällä kovasti kovasti yli 10 000 koronaa sairastelevaa lääkäriä, ja heidän lastaan Tämä on helppo todentaa riittävällä tarkkuudella, kun tietää, että yleinen koronakuoleisuus on varmasti jopa niinkin alkainen kuin 0.5% ja jos on vaikkapa 100 kuollutta lääkäriä, vaikka nyt ilisivat olleet melko vanhoja ja sairaita, kuten ilmoittu (lapsineenkin, tosin lääkärien lapset eivät kuole koronaan, kuten muutkaan lapset) niin saadaan:

      (100/0.5%)x100% = 20 000

      Sairastellutta lääkäriä, ja lääkärin lasta. Viime keväänä. Kaksi kymmentä tuhatta.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi

      Eikös tuo ole jo valjennu hitaammallekin keiden kustannuksella eu:n tuet muiden yli varojensa elävien maiden toimia ylläpidetään , meidän maan heikompien kustannuksella , sairaiden , vanhusten ,työttömien ,eläkeläisten yms. vain hyvätuloiset ovat erityis suojeluksessa , näemmä henkikin on entistä halvempi tässä maassa ....

    • Anonyymi

      Kyllä Orpo on rätkyttänyt jo riittävästi että rajoitukset pois, että omistajat voi Kääriä voittoja. Hallitukselle ysipuoli tähänastisesta päätöksenteosta ja Hiskiltä professuuri katkolle, kun ei ymmärrä edes perusasioita.

    • Anonyymi

      Jokaisella on vastuu omista tekwmisistä. Ei kaikkea voi laittaa hallituksen tai yhteiskunnan syyksi.

      • Anonyymi

        "Jokaisella on vastuu omista tekwmisistä. Ei kaikkea voi laittaa hallituksen tai yhteiskunnan syyksi." Eli kun naamalle tunkeva viruksenkantaja tartuttaa, niin se on tartunnan saaneen oma syy. Mitäs meni kauppaan.
        Hallitus joko tukee tai tekee haittaa. Tällä kertaa tukee muutamaa kymmentä yrittäjää ja tekee haittaa muutamalle miljoonalle suomalaiselle.

        Kyllä se on oma syy, jos ei käytä kaupassa maskia ja pese kotona käsiään.

      • Anonyymi

        Miksei ministerit sitten eroa? Kantaisivat nyt sitä vastuuta. Kansa odottaa.
        Marin on korona-ministeri eli konisteri.
        KONISTERI Marin.

    • Anonyymi

      Suomen valtion politiikasta vastaavat eivät monessa suhteessa ole olleet Ruotsin linjalla koko tällä vuosisadalla. 1990-luvun kriisin jälkeen Ruotsissa sovittiin yhdessä budjettinormi. Valtion budjeteista tehtiin ylijäämäisiä, elikkä tuloja on jatkuvasti ollut enemmän kuin menoja, ja lopuilla rahoilla on lyhennetty valtion velkaa. Kansan tahdon mukaisesti on pidetty oma valuutta ja oma vapaa keskuspankki.

      Ruotsissa on mm poistettu asumisen tukiaisia ja laitettu ihmiset töihin. Hyvätuloistenkin veroja on alennettu ja esim perintövero poistettu. Tavoite on, että mahdollisimman monet ihmiset tekevät työtä ja maksavat veroa.

      Ruotsin kuningaskunnan valtion velka alitti Suomen tasavallan velan nimellisestikin jo joitakin vuosia sitten, vaikka Ruotsi on kasvukykyinen, dynaaminen talous ja Suomi on hitaaseen kasvuun pysyvästi jumittunut maa.

      Kumpi maa mahtaa olla 2020-luvun voittaja. Jäämme odottamaan.

      • Anonyymi

        Ruotsissa tapettiin tuhansia vanhuksia koronaan. Huoltosuhde parani ja siten taloudenkin olisi pitänyt.
        Suomen talous on kuitenkin pärjännyt Ruotsia paremmin, eikä mummoja ole tarvinnut joukkotuhota. Kumpikohan on voittaja?

        Enimmäkseen ne kuollet vanhukset keväällä kylläkin olivat vaareja eikä mummoja.

    • Anonyymi

      Suomella ei ole nyt hallitusta!

      Pääministerin salkkua kantava ei kanna vastuutaan vaan pakenee demokraattisista velvollisuuksista! Ei koskaan saavu demokraattisesti valitun eduskunnan kyselytunnille parlamenttiin, vaan karkaa vastuuta jokaisena kertana!!!

      uudet vaalit nyt! Nykyhallitus ajaa maan liian syvään taantumaan, pääministerilläkään ei ole mitään kompetenssia vastata haasteisiin.

      Uudet vaalit.

      • Anonyymi

        Marin toimi vastuullisesti kun eristi itsensä etätöihin koronaepäilyn takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin toimi vastuullisesti kun eristi itsensä etätöihin koronaepäilyn takia.

        Epäilyitä riittää mutta vastuu? Taitaa vessanpesijää pelottaa.

    • Anonyymi

      Niin, hallitus, elinkeinomininter poislukien, sekä sosiaali ja terveysviranomaiset ovat olleet ylpeitä Suomen tiukasta linjasta ja hyvästä tilanteesta verrattuna muiden maiden tartuntalukuihin.
      Nyt kuitenkin sai ministeri Lintilä hymyillä suu korvissa tiedotustilaisuudessa säätytalon rappusilla, hänen ministeriönsä vaatimus meni läpi. Ei tehty kompromissiä vaan luku nostettiin 8/100 000 suoraan 25/100 000.
      Koska Koronasta tulee pitkäaikainen tai pysyvä riesa, ajatusmalliksi otetaan Ruotsin tapaan jotkut selviävät, jotkut ei, talouden on pyörittävä, eritoten Lapin matkailun, jota mm Koronapesäke Britannian kansalaiset rahoittavat. Vaaditaanko heiltä koronatestejä ennen maahan pääsyä?

      • Anonyymi

        Kyllä vaaditaan testi ennen Suomeen tuloa ja 72 tuntia tänne tulon jälkeen. Lue Hesari 12.9.!

    • Anonyymi

      Integraatio on jo itsessään huono asia, kun sen tuloksena on ollut Suomen talouden ja itsenäisen pärjäämisen romahtaminen. Tämän päälle seisauksia aiheuttava tautiepidemia tuo erinomaisen hyvin esille integraation negatiiviset seuraukset, kuin myös eu-jäsenyydenkin; velkarahaa tarvitaan entistä enemmän jotta selviydytään. Tilanteesta kielii myös leikkaukset, veronkorotukset yms. jotka on seurausta siitä, että omat tienestit on pitkälle ulkoistettu.

      Eli syytä siihen, miksi hallitus haluaa, että bisnes pyörii, vaikka hengenvaarallinen tauti on liikkeellä, ei tarvitse kauaa pohdiskella.

      ------------
      Suomalaisten on syytä ottaa tauti tosissaan ja lukea kaikki saatavilla oleva tieto siitä. Kyse ei ole "flunssasta", vaan pysyviäkin seurauksia aiheuttava tauti, ja joillekin hengenvaarallinen. Nyt on tiedossa se, että pahimman muodon riskissä on kaikki ne, joilla on jonkin asteinen metabolia. Asia on siitä huolestuttava, että vain n. 20% suomalaisista on metabolisesti terveitä. Tämän perusteella n. 80% suomalaisista on siis riskiryhmässä saada taudin vakava muoto. Onneksi kuitenkin (toistaiseksi) suomalaiset on toimineet järkevästi. Vrt. Ruotsi. Ts. hallitusta ei kannata pitää ensimmäisenä tietolähteenä, huomioiden myös Sannan ja muiden leiriläisten valheet, sekä hallituksen tunaroinnit epidemian aikana.

      • Anonyymi

        Suomen talous on ollut hyvässä jamassa, ja on koronankin aikana kärsinyt vähemmän kuin muiden maiden. Eli puhut soopaa.
        Oletko ehkä sekoittanut oman, kenties heikon taloutesi ja valtion talouden keskenään?

        Kuukausi tästä niin alkaa näkyä Suomen taloudessa. Katsotaan eteenpäin eikä taaksepäin, jookos?
        Sitäpaitsi lomautettuja ja työttömiä on jo enemmän kuin tarpeeksi eikä se ole vielä edes alkanut, kun vientiteollisuudella on tilauksia toimittamatta. Kohta näet miten käy.

    • Anonyymi

      No ei ainakaan vähennä viruksen leviämistä matkailun lisääminen.

    • Anonyymi

      Mene helvetin mielipuoli hoitoon!! Ja pääs takia, ei koronan! Miten ylläpitokin julkaisee tuollaista paskaa?
      Eiköhän tämä hallitus ole hoitanut koronakriisin ajan hyvin! pelottaa oikein, jos siinä olisit jotkut perussuomalaiset olleet asialla!

      • Anonyymi

        Mene itse avoihoitoon! Tule hakemaan psykoosilääkkeesi päälle probioottia ummetukseen!

    • Anonyymi

      Näen jo tulevaisuudessa, kuinka Lintilä selittää räjähtäneen korona tilanteen keskellä, mutta kun oli pakko

      • Anonyymi

        Oli pakko, koska Finnairin ja Lapin salkkujen arvot olivat pudonneet liikaa.

    • Anonyymi

      Ei voi syyttää. Syytä itseäsi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vain? Kyllä he kaikki kuolivat koronaan. Ilman sitä suurin osa heistä olisi elänyt vuosikymmeniä, vanhuksetkin vuosia, ja monet käyneet töissä kuten tähänkin saakka.

        Tilaa ne huumeesi ja nuuskasi netistä, ettei tarvitse vaarantaa muita ihmisiä niiden takia.

      • Anonyymi

        Entäs sitten? Oletko muka itse umpiterve? Minä en ole, mutta en silti halua tarpeettomasti ja ennenaikaisesti kuolla koronaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain? Kyllä he kaikki kuolivat koronaan. Ilman sitä suurin osa heistä olisi elänyt vuosikymmeniä, vanhuksetkin vuosia, ja monet käyneet töissä kuten tähänkin saakka.

        Tilaa ne huumeesi ja nuuskasi netistä, ettei tarvitse vaarantaa muita ihmisiä niiden takia.

        "Vain? Kyllä he kaikki kuolivat koronaan. Ilman sitä suurin osa heistä olisi elänyt vuosikymmeniä, vanhuksetkin vuosia, ja monet käyneet töissä kuten tähänkin saakka."

        Keskimäärin 80vuotiaat koronaan kuolleet olisivat eläneet vuosikymmeniä?

        Kuule voisitko lopettaa niiden herneen nenään vetäneiden lääkäreiden ongelmien projisoinnin tavallisiin ihmisiin. Ja siis itseasiassa nimen omaan henkilopalvonnan tuolle nytkin miljardeja budjetista saavalle porukalle. Hyvin ovat asiansa puhuneet,

        Ja lopeta paskan jauhaminen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Asiantuntijan pelkää menettävansa pelolla hankitun valtansa.

        Haistakoot paskat.

    • Anonyymi

      "Onko maskia käyttäjä matkustaja avohoitopotilas sairas sekopää? Asiantuntija vastaa kyllä on, ihmisellä taipumus toimia sairauden oireen kuvan mukaisella tavalla." Onhan se että, luulee olevansa sairas vaikka ei olisi.

      • Anonyymi

        Teillä mielenterveyspotilailla se on niin päin, että ette luule olevanne sairaita, vaikka olette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillä mielenterveyspotilailla se on niin päin, että ette luule olevanne sairaita, vaikka olette.

        Henkilökunta sairaaloissa ja laitoksissa on ollut hyvin sairaudentunnotonta.

        Tartuntoja on lääkareissä kovasti, mutta niistä ei ole kerrottu mediassa, ei ole videoitu, kuinka hoitaja viedään pakkokaranteeniin, ja niin edelleen. Sairastuneet joutuu tonkimaan tuosta populaatiosta esille, mutta kun ronkkii, niin kyllä on.

        Koronanhan piti olla tasapuolinen? Siis noin ihan perusolettamukselta jo?

        Buhaaaaa

    • Anonyymi

      Kelan asiantuntijalääkäreiden korvat on tukittu eläkkeillä.

    • Anonyymi

      Minä taas luulen, että kysymyksessä on Suomen eurooppalaistamishanke. Suomi on jäsenmaa, mutta ollut koko kevään ja kesän kaukana muiden maiden koronatilastoista sekä tartuntojen että tautiin kuolleiden lukumäärän osalta. Nyt hallitus haluaa Suomen samalle viivalle muiden EU-maiden kanssa, eli tartuntojen määrät ja kuolleisuus samalle tyasolle muiden kanssa. Emmehän muuten olisi kuuliaisia eurooppalaisia, ellemme tappaisi omia kansalaisiamme samaan tahtiin kuin muutkin EU-maat.

      • Anonyymi

        Niin, tasavertaisuus ja tasa-arvoisuus on aina tarkoittanut muiden tekemistä yhtä huonoiksi kuin huonoimmat ovat koska toisinpäin ei ole mahdollista tehdä.

      • Anonyymi

        No luule sinä vaan. Luulotautiin on kyllä lääkkeitäkin...

    • Anonyymi

      Minusta tuntuu ettei aloittaja ole niinkään huolissaan terveysasioista eikä taloustoimetkaan hänen elämäänsä muuta, kunhan vain kitisee. Jos hallitus olisi lapannut kaikki rahat ja voimavarat terveyspainotteisesti olisi kitinä toisin päin. Työttömyyden hoito, kelakorvattavuus ja muu sossujen hyysääminenhän (talousasioita yhtä kaikki) on käsitelty suomi24:ssä läpikotaisin.

      No, kaikki valittaa jostain, jotkut valittaa kaikesta. Yhtä tyhjää kaikki.

    • Anonyymi

      Hallitus sulkee korvansa asiantuntijoiden varoituksista huolimatta, ovat joko niin tyhmiä tai eivät periaatteen takia halua toimia oikein.
      Kehno hallitus ulos...

    • Anonyymi

      Yhteiskuntaa on pakko avata ja saada talous nousuun. Ilman hyvää taloutta ei ole terveydenhuoltoa ja terveyttä. Jos talous ei toimi hyvin, niin koko hyvinvointivaltio romuttuu. Tuolloin ei ole terveydenhuoltoa eikä ole myöskään sosiaalitukia yms.

      Tulee tauteja, nälkä ja vilu monelle!

      • Anonyymi

        Hyvä talous? Tarkoitatko tällä rahan ja resurssien syytämistä yhteiskunnan huipulla oleville, jotta he voivat sitten tiputella murusia tänne lattialle?

        Hyvä talous olisi pienten paikallisten yritysten ja työläisten tukemista. Suuret pörssiyhtiöt voi lähettää Siperiaan ruikuttamaan.

        Pienyrittäjänä (yksi palkattu työntekijä) sain tukea muutaman tonnin enkä joutunut irtisanomaan keväällä. Nyt business pyörii ilman tukea, kun rajoituksia on purettu. Maksan veroa, jota voidaan käyttää esim. terveydenhuoltoon.

        Oikein, Pienyrittäjä. Tuo on aivan kummallinen mantra tuo väite resurssien syytämisestä yhteiskunnan huipulla oleville. Tällaiset populistiset huutajat saisivat tuoda todisteet pöytään.

        "Yhteiskunnan huipulla" oleva tuttavani, jonka työt yrittäjänä vähenivät 100% maaliskuussa, sai syödäkseen sillä valtion kahdella tonnilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä talous? Tarkoitatko tällä rahan ja resurssien syytämistä yhteiskunnan huipulla oleville, jotta he voivat sitten tiputella murusia tänne lattialle?

        Hyvä talous olisi pienten paikallisten yritysten ja työläisten tukemista. Suuret pörssiyhtiöt voi lähettää Siperiaan ruikuttamaan.

        Voi mitä tyhmyyttä!!! Ne suuret yhtiöt työllistävät suuren joukon suomalaisia. Nyt kun ei talous pelaa, tulee työttämiä pilvin pimein.

        Ymmärrän hyvin, että kylläö talouselömön täytyy pyöriä, muuten tuho koittaa koko maalle.
        Parempi vain jokaisen on koettaa suojautua ja karttaa joukkjopaikkoja niin kauan kuin tauti jyllää.

        Kyllä elämän on pikku hiljaa normalisoiduttava, muuten hukka meidät perii. Ei ole maksaa apurahoja kenellekään, kohta loppuu raha eläkkeisiinkin.

    • Anonyymi

      Yhteiskuntaluokan huipulla olevien tyytyväisenä pitäminen on aina tärkeämpää poliitikoille kuin ruohonjuuressa olevien. Työläisten pitää tuottaa työvoimaa, jotta oligarkit eivät menetä rahavirtaansa. Tämä yhteiskunnan luokkajako on niin syvälle indoktrinoitu suomalaiseen, että vaikka hän kuulu työläisiin hän puolustaa systeemiä henkeen ja vereen. Toki häntä motivoi uusin iphone tai mahdollisuus netfilxailla iltaisin, ei hän niistä halua luopua -- riittävästi kullan kimallusta rehun joukossa.

      Koronan rajoitusten purkaminen on harkittua tappamista tautia levittämällä ja ilmastonmuutoksen torjumattomuus on harkittua tappamista hitaasti myrkyttämällä.

    • Anonyymi

      JUU..itse olen sellaisessa työssä että mun täytyy olla paikan päällä.ihan ok
      tämä huoli toisista on kaukana ,,ei mitään ymmärrystä taudin vakavuudesta
      ravintolaan ,,juottokapakkaan pakko päästä ,,,se ihana luonto ,,tuoksut ,oma
      hyvinvointi tulee sitten mieleen kun olet letkuissa etkä saa happea.....että
      pitikin mennä jonkun munan/pillun perään ,,kannattiko ,,huh

    • Anonyymi

      Korona lässynlää ja läpätilää. Mokoma koohotus jonkin influenssan veroisen taudin takia. Ne, jotka ovat kuolleet koronaan, olisivat kuolleet kausi-influenssaan viimeistään. Ei tätä maata voi seisauksissa pitää kuukausitolkulla, siitä vasta seuraakin inhimillistä kärsimystä. Mistä luulette, että tukien saajat sitten saavat rahansa, kun veronmaksajat vähenevät olemattomiin? Taikaseinästä?

    • Anonyymi

      Ahne kepu taas kepuloi ensin teki lehmänkaupat eu paketissa, että sai turvattua maajusseille taas lisää tukiaisia ja nyt terveyden ehdoilla vaati matkailualan kepulaisille rajat auki.

      Ei ole ahneudella rajoja tällä puolueella.

      • Anonyymi

        No mutta Kepuhan pettää aina. Kaiken huippu on se, että he pettivät jopa itseään menemällä vassarihallituksen takaajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta Kepuhan pettää aina. Kaiken huippu on se, että he pettivät jopa itseään menemällä vassarihallituksen takaajaksi.

        Onneksi ei ole Kokoomus ja PERSUT vallassa 30kymmentä vuotta KOKOOMUSTA vallassa kyllä riitti tulos on katastrofaalinen ajat oli hyvät mutta saivat aikaan 100 miljardia velkaa ja KURJUUTTA ja köyhyyttä kansalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ei ole Kokoomus ja PERSUT vallassa 30kymmentä vuotta KOKOOMUSTA vallassa kyllä riitti tulos on katastrofaalinen ajat oli hyvät mutta saivat aikaan 100 miljardia velkaa ja KURJUUTTA ja köyhyyttä kansalle

        Kommunisti valittaa, vaikka ei ole joutunut puutetta juuri kärsimään. Se on tuo kova viha, joka yllä pitää tuollaisia puheita.

        Elämä on paljon mukavampaa, kun ei ole aina kuin murheen merkki almanakan nurkassa.

        Viha sairastuttaa ihmisen!!!!!

    • Anonyymi

      Keskustan vaatimus . Lintilä haluaa että matkailu toimii ja raha virtaa . Sairastuneiden hoitokuluista välittämättä , eläke ukkelien menetys on vain tulonsiirto eläkkeen maksajalle .

    • Anonyymi

      Ettei vain takana olisi halu levittää tautia ja nimenomaan siksi, että sairaat ja heikot yksilöt, jotka eivät tuota vaan maksavat yhteiskunnalle, halutaan karsia pois nyt kun siihen vaikuttaa tarjoutuneen oivallinen tilaisuus?

    • Anonyymi

      Korona on suuri huijaus. Sen avulla ajetaan nykyinen yhteiskuntajärjestys alas, ja viedään maailma takaisin keskiajalle, ankarine sääntöinee. Euroopassa vangitaan jo ihmisiä koronan nimiin, ja yhä ihmiset uskoo, että heitä vain turvataan.

      Miksi ihmeessä tartuntatautilait ym. viranomaisten valvontamekanismit olisi rakennettu muutamia vuosia ennen Koronaa, miksi WHO muutti pandemialuokituksen alhaisemmaksi ennen Koronaa, jos sitä ei olisi päätetty etukäteen tulevaksi?

      • Anonyymi

        Poliisi valvoo tämän huijauksen eteenpäin viemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisi valvoo tämän huijauksen eteenpäin viemistä.

        Hitlerin seuraajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hitlerin seuraajia

        Kerran on tuleva se joka rikki polkee käärmeen pään

    • Moi

    • Anonyymi

      Siinäpä suuri ongelma. Valitaanko maan konkurssiin ajaminen ja paluu maalaisyhteiskunnaksi vai annetaanko parin sadan ihmisen kuolla vuosittain tähän virukseen, joista kaikki ei ole edes vain tämän viruksen syytä. Yleensä huonokuntoisia ja vanhoja, alttiita kaikille vähänkin vaarallisemmille viruksille. Merkitään kuitenkin koronakuolemaksi, koska se virus ehti tarttumaan ensin.

      Suomen pitää seurata isojen maiden esimerkkiä tai jäädä rannalle.

      • Anonyymi

        Kerro esimerkkinä yksikin maa, jossa talous on saatu toimimaan normaalisti purkamalla rajoitukset ja olemalla ylireagoimatta koronaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro esimerkkinä yksikin maa, jossa talous on saatu toimimaan normaalisti purkamalla rajoitukset ja olemalla ylireagoimatta koronaan.

        USAssa Trump jarrutti kaikin keinoin ja nyt talous syöksyy ennätysvauhtia.

    • Anonyymi

      Osaako hallitus kertoa, kuinka monta euroa kannattaa uhrata yhden elinvuoden pelastamiseksi.

      • Anonyymi

        41666 e

      • Anonyymi

        Jos nuori pelastetaan koronakuolemalta, niin elinvuosia pelastuu enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nuori pelastetaan koronakuolemalta, niin elinvuosia pelastuu enemmän.

        Jos 80 vuoden ikään ehtineen elinajanodote on luokkaa 10 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos 80 vuoden ikään ehtineen elinajanodote on luokkaa 10 vuotta.

        Kolemkymppisen elinajanodote on noin 50 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolemkymppisen elinajanodote on noin 50 vuotta.

        Priorisointi voi tuntua epäinhimilliseltä, mutta kyllä kai siitäkin voi puhua nyt, kun talous ja kuolema on asetettu hallituksen toimesta puntariin.

    • Anonyymi

      Jos vanhus kuolee koronaan, hän on vain numero tilastoissa. Jos ihminen hukkuu Välimereen salakuljettajan veneen kaaduttua, on kaikki mahdollinen tehtävä tällaisten tapausten estämiseksi.

      • Anonyymi

        Jos maallisen vaelluksen vaivoista "vapautettujen" lukumäärillä mitataan, niin raskaimmat rikokset ihmisyyttä vastaan on tehty kommunismin nimissä.

        Vihervassarihallitukselle priorisointi ei ole mikään ongelma.

    • Anonyymi

      Lintilän ja Saarikon Kepu uhkasi hallituserolla ellei matkustusrajoituksen höllentämiseen oltaisi suostuttu. Kepu laittaa tietenkin suurpääoman puolueena elinkeinoelämän bisnekset kansan terveyden ja Suomen kokonaistalouden edelle. Mitäs nyt kun Ruotsin ja Norjan tartunnat ovat ylittäneet JO ennen höllennyksen voimaantuloa 25/100 000 rajan? Kiristääkö kepu korkeammat rajat esim. 50/100 000 tämän viikon aikana?

      • Anonyymi

        Kepu havittelee ääniä matkailu- ja ravintola-alan pienyrittäjiltä. Isäntien ja emäntien äänillä pääsee korkeintaan 2 % kannatukseen.

      • Anonyymi

        "Suurpääoman" ? Meneppäs lappiin katsomaan niitä kituuttavia pienyrittäjiä tai pätkätyöntekijöitä, joita on 99% matkailuväestä. Kerro niille että he ovat "suurpääomaa". Voi tulla sen jälkeen verta nenulista.

    • Anonyymi

      Suoraselkäisin mahdollinen teko Marinilta olisi ilmoittaa itse hallituksen erosta ja järjestyttää uudet vaalit, koska hallitusyhteistyö Keskustan kanssa ei kerta kaikkiaan toimi. Keskusta kiristää myönnytyksiä bisnessuhmurointiensa takia kuolonuhrien kustannuksella. Ja myös talouden.

      Jos Marin tekisi näin, demarit luultavasti pärjäisivät varsinkin tuollaisen teon seurauksena ihan hyvin uusissakin vaaleissa. Suomen kannalta paras olisi, jos hyväksyisivät sen jälkeen Perussuomalaiset hallituskumppanikseen. Kokoomuksen ja Orpon elinkeinointressit ovat samanlaiset kuin Kepulla, joten heidät kannattaa jättää oppositioon.

    • Anonyymi

      Korona leviää ihan ihmisten oman itsekkyyden takia. Jos hallitus ei olisi liventänyt rajoituksia niin koirat olisi haukkuneet ja nyt kun liventävät, niin koirat haukkuvat kuitenkin. Mutta karavaani kulkee. Muista pestä kätesi usein, käytä kasvosuojaimia ja ole vähemmän itsekäs, niin et altistu koronalle. Äläkä tungeksi!

      • Anonyymi

        Ruotsissa väkilukuun suhteutettu koronakuolleisuus on 10-kertainen Suomeen verrattuna.

    • Anonyymi

      Itsekkyys ei ole mikään uusi asia täällä. sadetakki kannattaa ostaa näin syksyllä. ja kuka tänne tulisi paitsi lappiin jos on lunta. tautilukemat on ihan normaaleja versus influenssa.

    • Anonyymi

      Ihan yks lysti mitä Marin tekee aina se on väärin niiden mielestä jotka häntä vihaavat periaatteesta.

      • Anonyymi

        Näinhän se on Kokoomus ek:n kanssa junaili Kaipolan tehtaankin alas että pääsis alasajamaan marinin kyllä porvareille ei vaan tunnu mikään riittävän kyllä osinkoja jaetaan vaikka eivät hyödytä yhteiskuntaa ollenkaan maksakaan nämä perkeleen paviaani porvarit itse ne usalaiset hävittäjät jos niitä tänne haluavat on varmasti varaa

    • Anonyymi

      Todennäköisesti korona tulee leviämään Suomessa pahemmin kuin keväällä näiden hallituksen vapauttavien toimenpiteiden takia.
      Kun korona tavoittaa vanhempia ihmisiä alkaa kuolemia tulemaan enemmän. Korona on vain nuoremmissa ihmisissä lievempi mutta heitäkin menehtyy. Voiko maan hallitus katsoa itseään enää sen jälkeen peiliin kirkkain silmin?
      Vain julma ihminen voi.

      • Anonyymi

        Olet valehteleva vääristelevä paska. "Tavoittaa vanhempia ihmisia!"

        Mitään tavoita, kun ei anneta tavoittaa, ja jos jonkun jo kuolevan tavoitti niin sekään ei ole sitä miksi jo ehdn vääristellä

        Kylla nyt pitaisi olla aivan jokaiselle selvä, etta ei ole mikään pakko tartuttaa hoitolaitoksissa asuvaa vaestonosaa. Koko koronan pitkittäminen tietysti sopii valeelliseen rokotetranshumanismiin. Mutta sen rokotteen pakko-odottelu käy hyvin hankalaksi ja tuskalliseksi koko yhteiskunnalle. Ihan vain sillä että olisi annettu heti mennä läpi laitoksia lukuunottamatta, niin se tosiaan olisi jo kytännossä ohitse. Ja jopa hyvin vähäisillä ongelmilla.

        Parissa rakennuksessa paloi, niin aletaan sammuttaa koko maailmaa, missä ei edes sitä ongelmaa. Miten se sitten sinne riittää, missä se ongelma oikeasti oli ja on.

    • Anonyymi

      Pahin skene on tietysti sen saada molemmat. Taimitese.

    • Anonyymi

      Niin, kokkarit valittivat koko kevään yritysten vaikeuksista, ja saivat BF :lta lahjaksi 2000 miljoonaa euroa . Valtio otti rahat velaksi. Mutta kesän korvalla alkoi sama valitus kokkareilta , persuilta ja persujen uskonlahkojaostolta, että baarit ja ravintolat on avattava. Ja ravintolat avattiin. Hallitus on toiminut kaikkineen eristyksineen ja suosituksineen hyvin ja Suomi on yksi maailman parhaista maista koronan hallitsemisessa. Nyt kokoomus alkoi taas apupuolueineen valittaa lapin matkailun avaamisesta. Ja saivat jälleen periksi asiassaan. Jos korona leviää hallitsemattomaksi, niin kokkarit voivat pitää suunsa kiinni, kun ovat saaneet mitä haluavat. Testaus on ollut jokaisen kunnan oma asia, toisissa se on hoidettu mallikkaasti ja toisissa heikommin. Mutta hallitusta on tästäkin haukuttu. Mitä tekee kunnanvaltuutetut, miten kunnassa testaus on hoidettu.

    • Anonyymi

      Hallitus valitsi talouden ja terveyden. Ilman hyvää talouden hoitoa ei ole terveyden huoltoa.

    • Anonyymi

      Koetko jotakin sairasta nautintoa lietsoessasi vihaa ympäriinsä?

      Tai siis, yrittäessäsi. Vain juopot ja mielisairaat näitä sivuja lukevat.

      Mutta sehän onkin yliedustus mediassa.

    • Anonyymi

      no, nyt se ruotsin raja"arvo jo ylittyi,,,,,,, pitäskö se muuttaa vaik 25000

      • Anonyymi

        Taitaa olla taas maanantaina alle...hiukan hilkullahan se tosin on ollutkin.

    • Anonyymi

      Miljardejahan halkelee terveysbusinekseen, eli testaukseen, oliko tuo melkein 2 miljardia.

      Muiltahan tuokin raha osin on pois.

      Terveydenhuollon laitosten tehokkuusongelmat, suojautumisongelmat, ongelmanratkaisuhaluttomuus kaadetaan, eli projisoidaan muiden kansalaisten ongelmiksi.

      Viela ei tulla avaruuspuvussa terveydenhuollon ja poliisin kanssa pidättämään liikuntaa harrastavaa surffailevaa naista.

      Näinhän Espanja menettelee. Sielta on tuore video. Kasiraudoissa karanteeniin.

      Jotta kiinnittyy huomio rankaisemiseen sen sijasta, että keväällä laitosten väki oli tartuttamassa ja laiminlyomassä omia potilaitaan. Vaikka olisi silloin ollut tahatonta, niin nyt se on muuttunut tyranniaksi.

      Se ei ole edes mikään salainen liitto, jota yritettiin muka nauraskella aluksi, vaan se on ihan avointa ja suoraa tyranniaa.

    • Anonyymi

      Harkittu tappo on murha.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tautihan on vaarallinen ainoastaan huonokuntoisille ja ylipainoisille! Suomessa on eläkeläisiä jo nyt sietämättömän paljon joten miksi ei anneta luonnon hoitaa asiat terveempään tasapainoon. Tuntuuhan se hurjalta, mutta myös oma äitini kuoli koronaan

      • Anonyymi

        Taidat olla melkosen asiaton kun vielä tommosia kirjoittelet äitisi kuoleman jälkeen , jos nyt totta on niin varmaan kääntyy haudassaan , kun kts. euroopan tapahtumia tulee hyvin selväksi keiden asiaa koko eu ajaa , keltaliivit jälleen kaduilla ja meillä senkun vikistään foorumeilla , eu ajaa vain pienen piirin etuja jossa raha menee ihmisten edelle , suomi pärjäisi omillaankin korkean koulutuksen ja tuotekehityksen myötä ja voisi halutessaa reagoida hyvinkin nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin halutessaan , ikävää että ainutlaatuinen maa on pilattu eu:n ja mamupolitiikkansa takia , paremminkin voisi auttaa toisiakin ja kaikilla olisi asiat paremmin.

      • Anonyymi

        Tauti on vaarallinen myös niille, joilla on jonkin asteinen metabolinen häiriö. Suomessa metabolisesti terveitä on vain n. 20%, mikä tarkoittaa sitä, että n. 80% kansalaisista on riskiryhmässä saada taudin vakava muoto. Aiemmin oli pohdittu sitä, että miksi kahdesta perusterveestä toinen saa hädin tuskin oireita ja toinen vakavia oireita, jopa kuolee. Metabolinen häiriö on yksi monista syistä. Lisäksi joillain lievänäkin sairastaneilla on todettu huonoja jälkivaikutuksia, joista osa jättää jopa pysyvät vauriot elimistöön.

        Eläkeläiset, tai ikääntyneet, ei ole mikään yhteiskunnan ulkopuolinen kansanryhmä, josta täytyy päästä eroon. Olet moisilla ajatuksilla tyhjäpäinen natsi.

      • Anonyymi

        Eikös se ole luonnon keino rajoittaa ylikansoitusta? Heikot uhrataan, että vahvat jää jatkamaan sukua? Nykyihmiselle tämä on vaan ylitsepääsemätön moraalinen ongelma. Pidetään isolla rahalla väkisin hengissä ihmiset joita ei voi enää pelastaa, mitä inhimillisyyttä siinä on? Ja kun samaan aikaan ajetaan yritysmaailma konkurssiin ja irtisanotaan työntekijät, niin kuka sen laskun maksaa?

        ” Eikös se ole luonnon keino rajoittaa ylikansoitusta? Heikot uhrataan, että vahvat jää jatkamaan sukua? Nykyihmiselle tämä on vaan ylitsepääsemätön moraalinen ongelma. Pidetään isolla rahalla väkisin hengissä ihmiset joita ei voi enää pelastaa, mitä inhimillisyyttä siinä on? Ja kun samaan aikaan ajetaan yritysmaailma konkurssiin ja irtisanotaan työntekijät, niin kuka sen laskun maksaa?”

        Yrittäjä ja työntekijät voi hankkia toisen ammatin ( jos eivät siihen henkisten/ ruumillisten kykyjensä vuoksi pysty (?) niin luonto hoitaa pois tälläisen aineksen huonon aineksen ja vahvimmat jatkavat elämää ).

    • Anonyymi

      Eikö Keskusta uhonut että lähtee hallituksesta jos ei löyhennetä matkustusrajoja. Heidän syytä.

      • Anonyymi

        Kepu ajaa nyt Tegnellin Ruotsin koronastrategiaa Suomeen. Itse asiassa oppositiossa Kokoomus sekä myös EK huutavat samaa höllennyspolitiikkaa, vaikka nimenomaan Marinin hallituksen tiukat koronatoimet ovat syy sille, miksi Suomen talous selvisi KOKO EU-alueen pienimmillä vaurioilla ensimmäisestä aallosta. Esim. jo noin 5.850 talouden uhria koronalle antanut Ruotsin talous kärsi 3 kertaa pahemmin. Miksi Marinin hallituksen toimiva koronakonsepti halutaan hallitus- ja oppositioporvarien toimesta nyt vaihtaa? Haluavatko porvarit koronaroihun Suomeen koronatukien toivossa?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saarikon ja Lintilän porvarikepu kiristi matkustusrajahöllennykset uhkaamalla hallituserolla. Toimitusministeriö ja uudet vaalit olisivat nyt pahinta Suomen kannalta koronaepidemian toisen aallon nyt noustessa syys-talvikauden tullessa, joten pääministeri Sanna Marin teki ainoan mahdollisen päätöksen. Eihän kesällä ole influenssakuolemiakaan, ne lisääntyvät koronaviruskuolemien tapaan syys-talvikauden edetessä. Kepun toimet ovat täysin käsittämättömiä ja Krista Kiuru, Aino-Kaisa Pekonen sekä Li Andersson tolkun ihmisinä niiden voimaantuloa vastustivat loppuun saakka.

      • Anonyymi

        Lasku koronatuhoista taloudelle ja kansalaisille menee nyt Kepulle.

    • Anonyymi

      Kepu on nyt Marinin hallituksen heikko lenkki, kepu on saatava oppositioon muiden häiriköiden joukkoon. Maa ei nyt kestä elinkeinotteluhötkyilyä.

      • Anonyymi

        Koko hallituksen maailmanhalauspolitiikka on heikko lenkki ja hallitus tulee kaataa mahdollisimman nopeasti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Harkittu tappo on murha."

      Sehan koskee sitten jokaista tarttuvaa sairautta, ja niita on paljon. Koska jokainen tattuva sartaus voidaan tukahduttaa kuten korona, niin siita sitten toimeen.......

      ah

    • Anonyymi

      Yksi toisensa jälkeen Covidin oireista ja seurauksista ovat täysin samat kuin influenssalla:

      -Influenssa aiheuttaa veritulppia
      -influenssa vie tehohoitoon perusterveitä
      -tehohoidettavat ovat usein lihavia
      -influesaa voi aiheuttaa sytoksisen reaktion jossa immuunipuolustus kääntyy elimistoä vastaan
      -influenssa saattaa aiheuttaa Kawasakintautia

      https://www.researchgate.net/publication/5905382_Influenza_infection_and_risk_of_acute_pulmonary_embolism
      (veritulpat keuhkoissa, ts pulmonary embolism)

      https://www.tays.fi/fi-FI/Influenssa_vie_vuosittain_tehohoitoon_ke(80027)
      (tehohoito ja ylipaino "Infektioyksikön selvityksen mukaan myös reilu ylipaino oli monella vaikeuttamassa hengitystä.")

      https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/influenssa
      Sytoksinen myrsky: Influenssainfektio voi joskus harvoin johtaa aiemmin terveen ihmisen kehon puolustusjärjestelmän epätarkoituksenmukaiseen korostuneeseen vasteeseen ja tätä kautta elinvaurioihin esimerkiksi keuhkoissa

      https://europepmc.org/article/med/26108000
      (influenssa ja kawasakintauti)

      https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0929664614000035
      (virussaireudet yleensa ja kawasakin tauti: Kaannettyna tutkimuksesta, kohta discussion: Ehdotamme, etta hererogeeniset infektiot, kuten yleiset virukset laukaisevat kawasakintaudin)

      • Anonyymi

        Pikkuisen epailyttaa kaiken koronaan liittyneen harhautuksen jalkeen se tieto, etta muutamilla lapsilla koronan jalkeen havaittu kawasakintaudin kaltainen oireyhtyma olisi edes uusi, Ettei vain sittenkin ole ihan TISMALLEEN samaa kawasakintautia, jota nakojaan muutkin virukset aiheuttavat.

    • Anonyymi

      Pakko taloutta on ajatella,muuten ollaan todella lirissä. Kaikki yritetään tehdä korona huomioonottaen,testaukset ,karanteenit,turvavälit ym. Se olisi ihanaa jos olisi mahdollisuus laittaa Suomi kiinni ja sen jälkeen korona ois häipyny ja talouskin olis ihan ok. Mutta se ei ole todellisuutta,pakko mennä terveys ja talous käsikädessä. Ei tää ketään naurata,itsekin olen 59-vuotias astmaatikko ja niin vaan joka päivä töissä asiakaspalvelussa. Mutta työni meinaan tehdä jos ei ihmeitä tapahdu. Te riskiryhmään kuuluvat,koittakaa jaksaa. Kauppoihin voi mennä aamulla klo 7,ja on kauppakassi palvelut kotiin ym. Ymmärrän että monella alkaa hermot kiristyä,mutta kyllä se rokotus ym. vielä joskus tulee ja viirus heikkenee. On julmaa syyttää hallitusta taposta,niiden täytyy tehdä vaikeita päätöksiä.ei voi mitään.

    • "Hallitus valitsi talouden terveyden sijaan"

      En usko. Kyseessä voi olla oikea päätös Massatestaaminen on väärin. Köyhät kansantaloudet ottavat velkaa loputtomia testejä varten, joilla luodaan vaikutelma siitä, että valtio suojelee. Sairaalat testaavat potilaita diagnoosin saamiseksi. Maskien pitäminen ulkona on väärin, koska vain busseissa tai ahtaissa ryhmissä niitä tarvitaan. Vammaishoitajilla on sääntö, että heidän on pakko pitää isoa muovilevyä kasvoillaan ulkoillessaan vammaisen kanssa. Kyse ei silloin ole siitä, että he eivät halua saattaa heikko-osaisia vaaraan vaan liioittelusta, joka näyttää hölmöltä. Taustalla on pelko siitä, että korona leviää kaikista toimenpiteistä huolimatta, vaikka vain siksi, että hallitus päättää näin. Se on tunneperäinen idea, koska korona ei leviä. Se voidaan estää vain desinfioimalla kädet johonkin tehtävään tai huoneeseen tullessa ja sieltä lähtiessä ja pitämällä hönkäykset kaukana toisista. Kyse on vain hygienisten tapojen oppimisesta, jota keskiverto ihminen ei vain ole koskaan tehnyt. Kyse on ihan samasta asiasta kuin sairaalassa työskentely. Korona leviää vain siellä, missä kädet koskevat likaisina esineisiin ja ihmiset eivät lopeta. Korona on niin kuin pienin mahdollinen tauti, joka leviää huonon hygienian takia.

      • Ja ulosmenokiellot ovat yhtä väärin. Se on merkki yhdenlaisesta joustamattomasta hallituksen toiminnasta.

      • Anonyymi

        Minusta kaikki alle 45 vuotiaat pitäisi tartuttaa koronaan terveydenhuollon toimesta. He olisivat sitten karanteenissa 2 viikkoa jolloin saataisiin laumaimmuniteetti Suomeen.

        T. Mies 46v.

        Niin ja jatkan vielä... Niin kyseessähän on vaaraton pikkunuha nuorille ;).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja jatkan vielä... Niin kyseessähän on vaaraton pikkunuha nuorille ;).

        Suurimalle osalle heistä vaaraton, mutta kuka vanhempi haluaa tietää, kenen lapselle ei ole vaaraton?

        Jos hyvin suuri joukko lapsia sairastuu, ilmenee melko varmasti myös täällä Suomessa vakavia tapauksia. Tai sitten ei. Kuka uskaltaa ottaa riskin?

    • Anonyymi

      Australiassa Koronarajoitukset ovat menneet jo Orwell tasolle, kun Melbournen poliisi tunki erään pariskunnan kotiin ja pidätti perheen raskaana olevan naisen ja pidätyksen syynä oli kuulemma pelkkä Facebook päivitys, jossa kritisoitiin koronatoimia.

      • Anonyymi

        Onko kuinka totta? Laita linkki, Toivon, ettei ole, mutta silti ovat jo tyranniatasolla tavallaan Orwell tasollakin monesti. Espanjassa pidätettiin SurffaajanPoliisi ja terveydenhuoltu tuli kaavuissa, ja laittoi käsirautoihin, ja kuljetti pois. Koronatesti oli ollut positiivinen.

        Kun taas keväällä henkilokunta tartutti laitoksissa, niin mitään ei tapahtunut.

    • Anonyymi

      Oikein. Ilman talouden kunnossapitoa myös terveydenhoito romahtaa. Ei ole olemassa ratkaisuja joissa on vain hyviä puolia.

    • Anonyymi

      Keskusta / Lintitlä ovat nämä euron konsultoimia joiden vaade hallitusyhteistyölle oli matkailun aloitus . Muistakaa keskustan asema hallituksessa .

    • Anonyymi

      Ei sillä ole väliä kunhan vaan aseteollisuus tukijoineen saa rahaa

    • Anonyymi

      Kyllä korona pistää teillekin porvarit kapitalistit vielä itkemään ja vielä pitäis ostaa 10 miljardilla usalaisia rakkineita huh huhuuu

    • Anonyymi

      Lintilän ja Sipilän jäsenkirjoissa vain kannet ovat vihreät, sisällä lukee kokoomus.

    • Anonyymi

      Kossupullon sisällön maailmanmarkkinahinta on 0.10 e luokkaa. Verotettu hinta on 15 e paikkeilla. Ravintolassa sitä myydään vielä moninkertaiseen hintaan.

      Valtiontalouden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että ihmiset saavat käydä juomassa viinaa ravintoloissa.

      • Anonyymi

        Bensaa kuluu tässä maassa pari miljardia litraa vuodessa. Jokaisessa litrassa on euron verran veroa.

        Valtiontalouden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että ihmiset saavat matkailla ja kuluttaa bensaa.

        Ilmastomuutos voidaan nyt tässä kohden unohtaa. Sen torjumiseen voidaan palata joskus tuonnempana.

    • Anonyymi

      Porvarit valitsi talouden terveyden sijaan

      Jos korona leviää kepun vapauttavien toimien vuoksi, voi jokainen omaisensa koronaan menettävän syyttää kepua siitä.

      Kyseessä voi olla harkittu tappo.

      Kepu ei ollut tässä yksin, vaan oppostiosta myös kokoomusporvarit huusivat matkustusrajoitusten poistamista sekä myös EK ja elinkeinoelämän porvarit.

      Sen sijaan hallituksessa Krista Kiurun SDP ja Aino-Kaisa Pekosen ja Li Anderssonin vasemmistoliitto vastustivat kiivaasti matkustusrajoitusten höllentämistä epidemian toisen aallon selvästi noustessa. Kepu uhkasi hallituksen erolla, joka tässä tapauksessa olisi kaikkein tuhoisinta Suomella ja suomalaisille, joten hallituksen oli pakko myöntyä kiristykseen.

    • Anonyymi

      Hallitus on onnistunut aika hyvin, ehkä osin opposition avustuksella silloin keväällä. Täällä ei ole menty tolkuttomuuksiin, vaan toimet ovat olleet järkevän tiukkoja ja niillä saavutetaan parempia tuloksia kuin äärimmäisiin toimiin ryhtyneet.

      Jos vain rajat saadaan pitämään, karanteenit kyllä tukahduttavat taudin. Olisivat jo sen tehneetkin, ellei ulkomailta olisi tullut uutta.

      Sillä tavalla pitäisi nyt sopeutua, että matkailu ja yökerhot sun muut alkavat valikoida asiakkaat niin, että vastuuttomat eivät pääse mukaan. Sen jälkeen jopa elinkeinoelämä toipuu jonkun verran ja siitä huolimatta kukaan ei sairastu.

      Me olemme yksi maailman koulutetuimmista kansoista, me varmasti pystymme tekemään tämän. Ja pakottamaan myös tänne tulevat toimimaan oikein.

    • Anonyymi

      Kepuyrittäjien bisnesten turvaamisesta on kyse.

      • Anonyymi

        Kyse on sekä terveyden että talouden priorisoinnista. Ilman toimivaa taloutta ei ole terveydenhuoltoa. Mikään ei ole ilmaista. Ei myöskään ne sosiaalituet. Veronmaksajat rahoittavat.

        Pitää muistaa myös että ilman terveitä ihmisiä ei ole yhteiskuntaa ollenkaan. Kuka maksaa verot jos työkykyiset ihmiset on työkyvyttömiä.

    • Anonyymi

      Tarkoitatko että ihan niin kuin Amerikassa? Tuhansia harkittuja tappoja! Tuhansia turhia kuolemia!

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006634666.html

      Uusi MASKIVALE!

      Tutkijat ovat kehitelleet teorian haivyttamaan mielista sita, etta miltei kaikki laitokset tartutettiin kevaalla Espanjassa ja Ranskassa.

      Nyt selitetaan etta maski aiheuttaa koronan lieventymista, vaikka tartuntoja on uudelleen noissa maissa pilvin pimein. Maski ei lievanna mitaan, vaan syyna on se ettei sairautta ole enaa niin paljon laitosten sisalla.

      Tama on ainoa todellinen syy vahaisiin kuolemantapauksiin Suomessakin.

      • Anonyymi

        Muuten se, etta vaitetaan virusannoksen vaikuttavan sairastumisen jalkeisen sairauden vakavuuteen on ihan taysin yleisesti tunnetun vastaista.

        Sairauden itaessa virus lisaantyy elimistossa aivan valtavasti, ja sen jatkuessa muutamia paivia, sairaus lopulta puhkeaa.

        Siksi, alkuperaisella altistuksessa saadulla virusannoksella ei ole mitaan tekemista sairauden lopullisen vakavuuden kanssa. Jos sairaus puhkeaa, niin virus on jo lisaantynyt rajahdysmaisesti, eika siina ole silloin alkuannoksella enaa mitaan merkitysta asiaa.

        Keho arpoo vasta-aineita. Kun virukseen sopiva vasta-aine löytyy, niin sen tuotanto käynnistyy. Kyse on vähän kuin lottovoiton odottelusta.

        Jos saa kerralla esim. yhden viruksen, niin virusmäärän kasvu kestää pidemmän aikaa ja immuunijärjestelmä saa enemmän aikaa vasta-aineen löytämiseen. Jos viruksia tulee heti iso pläjäys, niin immuunijärjestelmä ei ehdi vastahyökkäykseen riittävän aikaisin. Virus saa ylioteen ja se voi tarkoittaa potilaan kuolemaa.

      • Anonyymi

        Maski on sairauden myöntämisen merkki. Ei ole mahdollista, että ketään tervettä voitaisiin syyttää koronasairaaksi jos hän kokee olevansa terve. Kaikilla koronasairailla on oireita ne vaan ei tunnista kenties lieviä oireita mutta ei ole sellaista koronaa missä ei aikuisten oikeasti olisi mitään oireita. Siksi koronatestissäkin sanotaan että, oli tulos mikä vain tulee olla tietty aika karanteenissa kunnes oireet on poistuneet.

        Samoja maskeja on ollut olemassa iät ja ajat ne on kehitetty bakteereja vaan ei viruksia vastaan. Virus menee maskista läpi eikä maski poista turvavälien tarvetta. Siksi turvavälejä suositellaan pitämään oli maski tai ei.

        Maski on siis bakteereja ei viruksia vastaan.

    • Anonyymi

      Jokainen voi miettiä myös, mikä on oma vastuu tässä. Maskeja ja muita suojatoimia voi käyttää ihan oma-aloitteisesti, vaikka hallitus ei siihen pakottaisikaan. Eikä ole mikään pakko käydä baareissa, yökerhoissa tai konserteissa.

      • Anonyymi

        Mihis ne juopot ja itsekeskeiset ihmiset sitten meene ellei yökrehoihin saa mennä?!

    • Anonyymi

      Jos ei korona lähdekkään huikeaan nousuun, on sekin Keskustan vika.

      • Anonyymi

        Koronan nousuun lähtemisella ei ole paskankaan merkitystä. Eli se on ollut todela rajussa uudessa nousussa ihan ympäri Eurooppaa. Idea on siina, että:

        - sita¡ä ei pidä päästaää terveydenhuollon laitoksiin
        . henkilokunta pitää testata

        Muuta ei tarvita, niin vahingot pysyvät alhaalla. Kaikki maskituskin on täysin turhaa, ja se onkin ainoastaan henkilopalvonnan muoto. surullista on, että sitä vaaditaan. Sinun pitää pitää jotain rattiä naamallasi monessa maassa, muuten sakotetaan. Tallainen tyrannia tietysti pitaisi saada oitis loppumaan.

        Euroopassa tartunnat nousevat niin kovasti, etta saavuttavat varmasti ihan itsekseen saturaationsa suhteellisen pian.

        Pahin asia on todellakin tahan liittyvä vallankaytto ns. terveysasiantuntijoiden taholta. Sitä mikä olisi heidän yläpuolellaan ohjailemassa kaivattaisin nyt kipeästi ympari maailmaa, he ovat ajaneet koko maapallon turmioon, siihen verrattuna, kuinka paljon paremmin asiat voisi oikeasti hoitaa.

        Ruotsalainen lähestyminen aiheeseen on ihan ainoa oikea. Se olisi vain pitänyt toteuttaa vielä paljon tehokkaammin.

        Muut joutuvat sitä nyt osin seuraamaan, mutta tyrannniasta ja ongelmien kohdistamisesta kansaan ei silti tahdota luopua, jos missä mahdollista

    • Anonyymi

      Korona tulee joka tapauksessa, asia kuuluu että kuinka kovana?kohta on yritykset lopullisesti nurin.hallituksen haaveilema suurtyöllisyys ei tule koskaa toteutumaan, yritykset voi jo nyt pahoin. Saati korona joka tappaa kaiken yritystoiminna suomessa.

      • Anonyymi

        Salaliittoteorioille lämpenevät voivat pohtia asiaa myös siltä kantilta, mitä elinkeinoelämä oikeasti tavoittelee halutessaan rajoitusten purkamista? Sitä mitä he sanovat, eli paluuta entisenlaiseen bisneksen tekemiseen? Omaa etuaan sijoitustensa kautta?

        Vaiko kenties sitä, että korona nimenomaan leviäisi ja pakottaisi uusiin sulkutoimiin, jotka suistavat roppakaupalla pk-yrityksiä konkurssiin - jäljelle jäävät vain suuriyritykset ja korporaatiot?

        Ja vanhaikodit avattu kaikille kulkijoille. Mielenvikandeerusta Lintilältä hallitukselta sekä THL.ltä .

      • Anonyymi

        Laskisivat hintoja, en minä ole ennenkään lähtenyt yrityksiin ostoksille jos/kun riskinä on ollut saada tauti sieltä yrityksestä. Jos yrityksen hinta taas on hyvinkin halpa niin rupean miettimään että pitäiskö kuitenkin riskeerata ja hakea yrityksen tuote.

    • Anonyymi

      No itehä tässä jokkaesen on ryhyttävä toemiin . Jos ryvittää niin paa se maski nuamavärkkiis ja pysy hyväihme kaakana muista. Eepä siinä aata valittoo, jos et ossoo ihtees ja muita suojata. Voe täätinen kuitenniisa. Kyllä se riippuu jokkaesen omasta käätöksestä mitenkä tämä rykimätaati levvii.

    • Anonyymi

      Persut nyt on laitettava Suomen talous polvilleen ja liityttävä Venäjään.

    • Anonyymi

      KOKOOMUS ON ek :n kitkusen kanssa samassa veneessä Lintilän kanssa maamme olisi kohta banaanivaltio jos KOKOOMUS olisi vallassa

    • Anonyymi

      Keskustapuolue valitsi talouden terveyden sijaan

      Jos korona leviää Lintilän ja Saarikon vapauttavien toimien vuoksi, voi jokainen omaisensa koronaan menettävän syyttää Keskustapuoluetta siitä.

      Kyseessä voi olla harkittu tappo.

      Keskustapuoluehan vaati hallituserolla uhkailulla muita puolueita hyväksymään matkailurajoitusten höllennykset, joita erityisesti SDP:n Krista Kiuru, ja vasemmistoliiton Aino-kaisa Pekonen ja Li Andersson vastustivat. Pääministerin oli pakko suostua, koska hallitusero tässä tilanteessa olisi kaikkein pahin vaihtoehto, kun koronaviruspandemian toinen aalto nousee Suomessakin päivä päivältä.

    • Anonyymi

      Asenteesi on yksipuolinen. Nimenomaan terveys on etusijalla kun halutaan varmistaa normaalin vastutuskyvyn säilyminen ihmisillä, jottei seuraavat pöpöt sitten aiheuta katastrofia. Kuukausitolkulla maskien käyttö, ylihygieenisyys, kontaktien välttely jne aiheuttavat yleisen vastutuskyvyn laskun.

    • Maailmanloppu tulee, äkkiä piiloon perunakellariin. Kaikenmoisia pelkotiloja...

    • Anonyymi

      WHO varoitti eurooppaa. Loka-marraskuussa koronan toinen aalto leviää euroopan läpi. Mitäs siihen sanotte Keskustassa, erityisesti Mika Lintilä.

      Kumpi tärkeämpää, ahneiden Lapin yrittäjien rahat vai ihmishenki?

      • Anonyymi

        Kepulaisten mielestä Lapin yrittäjien bisnes on tärkeämpää kuin ihmishenki, sieltä Lapista kun tulee kepulaisille ääniä.

    • Anonyymi

      No joo.... tuntuu olevan hallituksen päässä vain yksi ajatus: "Raha ratkaisee".

      Eipä mitä, itse olen ollut 38 kahta puolen heittelevässä kuumeessa jo viikon ja
      kurkkukipua, sekä yskääkin on. Mut testiin en mene. Mitä välittämään kun ei
      hallituskaan välitä. Käyn kaupoissa, apteekeissa, huoltoasemilla kahvilla jne.
      Kun en itse tiedä onko tämä koronaa vai muuta tavan flunssaa, niin eipä kukaan
      voi syyttää jonkun sairauden tahallisesta tartuttamisesta.... itse pidän tätä
      vaan yhtenä paska flunssana joita tulee ja menee syksyisin... Tietty emännän
      isä palasi itävallasta viime viikolla ja joitain päiviä sen jälkeen kun olin nähnyt
      hänet, tulin itsekin sairaaksi. Kuka tietää? Luoja, eikä kerro. Hallitus ajattelee
      "Raha ratkaisee", itse ajattelen, "Tideto lisää tuskaa", eli parempi olla epätietoisuudessa mitä sairastaa. Piste.

    • Anonyymi

      korona vero käyttöön koskee vain hyvä tuloisia, katsotaan viideltä viimeiseltä vuodelta kaikki tulot, muutetaan oy:n lakia omistaja vastaa aina velasta ei oy.

    • Anonyymi

      Koronahan oli keväällä, Suomi selvisi siitä hyvin. Miksi vieläkin joku jaksaa siitä vouhottaa, kertoo miten tyhmiä ihmiset ovat. Kiinassa virusta pääsi vapaaksi laboratoriosta, katastrofin piti olla totaalinen mutta aika äkkiä se alkoi laantumaan. Suomessa ei ollut mitään pelkoa että sairastuisi.

      • Anonyymi

        Ethän ole tehnyt lapsia, ethän?
        Älä tee.

    • Anonyymi

      Talous on saatava pyörimään , muuten Suomi sairastuu lopullisesti ja voitte hyvästellä tämän hyvinvointivaltion ja uusavuttomien yhteiskunnan! Tietämättömät miettikööt median surkastuttamissa aivoissaan millä ihmeellä heidänkin päivärahat, terveydenhuolto ja eläkkeet yms maksetaan, jos talous ei tuota rahaa kassaan, kyllä se vaan on kaikki teiltä pois :)

    • Anonyymi

      Jos talous romahtaa, niin ei ole varaa sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon jne., näin tulee paljon enemmän kurjuutta ja kuolemaa kuin koronan takia.

    • Anonyymi

      Jos Korona leviää? Tässä tilanteessa on vähän pakko ottaa siitä selvää. Joskushan se kuitenkin pitäisi tehdä. Pitää vain kyetä reagoimaan nopeasti jos tartuntojen määrä alkaa nousta.

      Noin muuten Korona-politiikka on sekopäisten johtamaa. Lähinnä sen vuoksi että siihen on sotkettu talous- ja työllisyyspolitiikka jotka ovat jo ennestään pötyä. Ainoa muuttuja, jonka kansanedustajat tuntevat, on työllisten määrä. Verotusta ei voi muuttaa, sosiaaliturvaas äätää , kulutustottumuksia tai elämäntapoja ei saisi muuttaa. Sama EK:n johtaja joka on vaatinut yritystukia, valittaa valtion velkaantuvan. Korona on heille pelkkä talouden häiriö joka uhkaa jatkuvaa talouskasvua.

      Uhkapeliähän liikkumisen vapauttaminen on myös talouden kannalta. Jos huonosti käy, sulkeutuu yhteiskunta vielä enemmän. Siinä olisi Lintilällekin selittämistä. Tosin miljardit on jo silloin jaettu.

    • Anonyymi

      Demokratia vaan ei toimi.

    • Anonyymi

      Kyllä se matkailu On tärkeämpää Kuin ihmisten terveys Näin ajatelee hallitus.

    • Anonyymi

      Eduskunta (nykyään joku Viisikko) on tuomassa Koronaan ihan uudenkin elementin, Aktiivimalli kakkosen. Tässä tilanteessa kun lisätään itsetuhoisuutta, ei Koronalta suojaaminen tunnu enää mielekkäältä. Eli samaan aikaan kun Korona lomauttaa työntekijöitä ja ajaa yrityksiä konkursseihin, sadoilla tunasilla on maksuhäiriömerkintöjä, puolueiden puheenjohtajat päättävät kyseenlaistaa jälleen alimmankin sosiaaliturvan. Moni alkaa varmaan jo toivomaan Koronaan sairastumista ja vähät välittää maskeista ja turvavälistä. Toistaiseksi Korona on ollut helpottava asia työttömille työnhaklijoille kun syyttely ja syyllityminen on ollut kesketettynä, mutta nytpä se median mukaan on jälleen alkamassa. Aktiivimallit eroavat Koronasta vain siinä etteivät ne uhkaa kaikkia kansalaisia vaan vain yksinäisiä ja ammattitaidottomia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nyt jokainen vastaa itsestään ja perheestään.
      Vastaantuleva henkilö voi olla koronankantaja.
      Oireeton voi levittää koronaa.
      Maski kasvoille.
      Maski suojaa muita ja myös maskinkantajaa.
      Maski pienentää riskiä sairastua vakavaan Covid 19 - tautiin.

    • Anonyymi

      Salini Salini Salini VARAS VARAS VARAS Virroilla!!!

    • Anonyymi

      hah hah nyt demarit itse esittää kaatamaansa aktiivimallia takaisin!!!! ei mitään järkeä enään demarien touhuissa........

    • Anonyymi

      Toisaalta massatyöttömyys aiheuttanee terveyshaittoja yhtä paljon kuin korona.

    • Anonyymi

      ..
      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusien laskelmien mukaan hallituksen esittämä tuplatestaus- ja karanteenimalli riskimaista tuleville matkailijoille ei ole tarpeen. THL:n mukaan yksi koronatesti rajalla mahdollistaisi esimerkiksi viikon matkan ilman karanteenia, jos matkailijalla on negatiivinen koronatestitulos jo lähtömaasta.
      ..
      https://yle.fi/uutiset/3-11576978

      Raha-ahneus menee taas terveyden edelle.

    • Anonyymi

      Eliitti elää fantasiassa, että tauti ei rartu heihin.
      Että heidän tauti on rahalla hoidettavissa.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe