Osaa ne naisetkin

Jack

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=705&posting=22000000007671629

Eräs alaisistani kertoi, että hän on nykyään lesbomagneetti, koska kevään aikana häneen on käynyt kaksi naista kiinni ravintolassa. Eräs kuulemma puristi häntä takaapäin rinnoista ja Anna luuli sitä naista ensin mieheksi. Kun hän kääntyi tinttaamaan kähmijää kuonoon, oli kauhu ja hämmennys ollut melkoinen.

Lepakoilla näyttää olevan samanlainen naismaku kuin miehillä. Anna on yhdistelmä Marilyn Monroeta (vartalo) ja Grace Kellyä (kasvot). Eräs upeimmista naisista mitä tunnen.

72

2300

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jorojukka-kukka

      On se nyt vähän liian vahvasti sanottu, JOS vasta yksi nainen on kiinnostunut!!!
      Taitaa typy (tai kirjoitus feikki!) olla aika itseensä rakastunut! Toisaalta seksuaalinen häirintä on epämukavaa, tuli se kumman sp taholta tahansa. Toisaalta oma työkaverini, josta joskus olen kertonut, on myös erittäin androgyyninen olemukseltaan ja luultavasti lesbo, mutta käyttäytyy minua ja kaikkia työpaikkamme naisia kohtaan kohteliaan korrektisti. Kerrassaan viehättävä persoona.

      • jorojukka-kukka

        Mitäs Jack tekee lesbot-palstalla? ;)

      • Jack

        Eikun kaksi erilistä tapausta tänä keväänä. Onko tässä jotakin mitä et halua uskoa ja jos on, niin miksi et? toivottavasti sanot, että tuollaista ei vain voi tapahtua tai että ei naiset sellaista tee, niin olet minulle elävä todiste siitä, miten rajoittunut ja harhainen feministin maailmankuva voi olla :)

        Anna on ihan jees, tietoinen upeudestaan, mutta hän ei sitä mitenkään tuo esille. Ei nähtävästi tarvitse. Kaiken tämän lisäksi hän on helvetin hyvä työssään.
        Kaunis nainen ammattitaito = killer application Yleensä heille pitää maksaa korkean kysynnän vuoksi myös parhaat palkat :)

        Noh, mites se sinun pienessä päässäsi rakentama lesbo-epäilys kuuluu tähän asiaan. Viereisessä työhuoneessa istuu Bi-tyttö, ja hänkin on erittäin miellyttävä ja hauska ihminen. Ei kähmi miehiä eikä naisia.

        Luulen, että heterolle saman sukupuolen häirintä on vielä kamalampaa kuin vastakkaisen sukupuolen tekemä.

        P.S. sinäkö et ole kuullut koskaan kenenkään naisen kertovan lesbojen häirinnästä ravintolassa. MInä ainakin olen.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Tämä on nyt oma mielipiteeni, ettei parista häirinnästä voi vielä ajatella olevansa magneetti. Itselläni on paljon häirintätapauksia miesten taholta, mutta en todellakaan pidä itseäni minään magneettina. Päinvastoin pidän niitä miehiä törkimyksinä, jotka käpälöivät aina naisia tilaisuuden tullen. :(
        Ai että mitäkö oman työpaikkani nainen kuuluu tähän? No sitä kuuluu, että käyttäytyy toisella tavalla (naisia kunnioittaen), jottei nyt ihan tällä palstalla alettaisi mustaamaan lesbojen mainetta, koska tuskin meistä yksikään tuntee sitä maailmaa tarpeeksi hyvin.

        En ole muuten koskaan kuullut naisten tekemästä häirinnästä, en ravintolassa, enkä missään muuallakaan. Tottakai näitäkin tapauksia on.

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Varmin naisten iskupaikka on kuulemma Tallinnassa juostava naistenkymppi toukokuussa. Tai ei siis se juoksukilpailu vaan se Tallinnanlautta, joka on täynnä naisia. Se on lepakoiden kohtauspaikka. Käy kokeilemassa onneasi siellä.

    • mariamagda

      ..täällä on välillä näitä ihan bimbo-juttuja, missä ei ole päätä ei häntää.
      Niin milläs tavalla se sinusta oli upein nainen mitä tunnet? Juuri tuollaisen ulkonäon takia vai?

      Tänne tuodaan kaikki mahdolliset (kuvitteellisetkin)ääritapaukset esille. Aikas huonoa puolustusta, mutta tämä jo vähän hymyilyttää.
      Häirintä on tietysti aina häirintää.

      • Jack

        En osaa ottaa kantaa tähän linkittämääni tapaukseen, mutta Annan juttuun kylläkin. Hänelle hänen kertomansa mukaan niitä on sattunut tänä keväänä kaksi kertaa.

        Joo, ulkoisesti upein nainen, mutta miksi sitä kysyt? Eksymme taas kerran harhapoluille, jos siitä alamme keskustelemaan.

        Koska taannoin oli puhetta, millainen kuva naisilla on siitä millaisia heidän halutaan olevan ja siksi otetaan silikoneja.

        Juuri tuo sinun `upea nainen -ulkoisesti` on tämä yleinen käsitys monilla. Jokainen haluaa olla tämä `upea nainen`. Ellei yritä ja ymmärrä tietoisesti sitä vastustaa.

      • Jack
        mariamagda kirjoitti:

        Jos on väärin sanoa, että nainen on "ulkoisesti upea" ja se aiheuttaa toisaalla kuvaamiasi paineita joissakin naisissa, niin sitten ei nähtävästi saa puhua tällaisista asioista? Pitäiskö sitten myös lopettaa puhuminen miesten komeudesta? Ei kai sentään, sehän on aivan eri asia. Lyhyille miehille se aiheuttaa ongelmia, mutta aihahan sitä voi hikoilla punttisalilla. MItäköhän taas sanoin väärin kun noin pillastuit?

        Niin, kuten sanoin, Anna muistuttaa sekä Marilyniä että Kellyä, joten silikooneja hän ei ainakaan tarvitse.

      • Jack kirjoitti:

        "Pitäiskö sitten myös lopettaa puhuminen miesten komeudesta? Ei kai sentään, sehän on aivan eri asia. Lyhyille miehille se aiheuttaa ongelmia"

        pakko kysyä tähän väliin tarkennusta, miten komeudesta puhuminen aiheuttaisi ongelmia lyhyille miehille? Jos aiheuttaa, niin aiheuttanee myös keskipituisille ja pitkille..?

      • Jack
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        Kaipa se aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin upeista naisista puhuminen feministeille. Jos se nyt sitten niin menee?

        Itse en kuitenkaan usko kumpaankaan ajatukseen, jos se ei asiayhteydestä tullut selväksi.

        Muuten, huomaatko, että kukaan ei keskustele lesbojen lähentelystä vaan siitä, onko naisen upeudesta puhuminen haitallista muille naisille :)

        "Muuten, huomaatko, että kukaan ei keskustele lesbojen lähentelystä vaan siitä, onko naisen upeudesta puhuminen haitallista muille naisille"

        Ehkä lesbojen lähentely ei ole niin päivänpolttava ongelma palstan naisille?

        Mutta ne lyhyet miehet?

        Minä tykkään lyhyistä miehistä teoriassa enemmän, koska olen itsekin lyhyt. Mutta ei minua pitkäkään haittaa.

      • mariamagda kirjoitti:

        Minä tykkään lyhyistä miehistä teoriassa enemmän, koska olen itsekin lyhyt. Mutta ei minua pitkäkään haittaa.

        sama täällä, mieluummin vähän lyhyempi kuin pitkä jos pitäisi valita ihan vaan sillä perusteella...joten en vieläkään ymmärrä miksi miesten komeudesta puhuminen aiheuttaisi juuri lyhyille miehille traumoja. Sauli on lyhyt, Vladi on lyhyt, Tom Cruise on lyhyt, Al Pacino se lyhyt vasta onkin, eikä Brad Pitt ja JayKaykaan muistaakseni varsinaisia korstoja ole...

        Siinähän oli jo moneen eri makuun.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Kaipa se aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin upeista naisista puhuminen feministeille. Jos se nyt sitten niin menee?

        Itse en kuitenkaan usko kumpaankaan ajatukseen, jos se ei asiayhteydestä tullut selväksi.

        Muuten, huomaatko, että kukaan ei keskustele lesbojen lähentelystä vaan siitä, onko naisen upeudesta puhuminen haitallista muille naisille :)

        Minua huvittaa, että olet niin kiinnostunut lesbojen lähentelystä. Ei lesboja edes juuri missään tapaa, saati että oikein lähentelisivät. Tosin jotkut naiset katsovat esim. minua erittäin merkitsevästi ja pitkään, josta välillä hämäännyn, mutta tuskin he mitään lesboja ovat, kun ovat naimisissa ja heillä on lapsia. En tiedä, onko tuo nyt naisten vapautumista vai onko sitä aina ollut naisten keskuudessa. Toisaalta muistan näitä tapauksia nuoruudesta asti. Tyttökaverit, jopa yrittivät suudella minua suulle, mutta itse olen ollut hyvin estynyt alla 2-kymppiseksi, joten en kiinnittänyt tapahtuneeseen mitään huomiota silloin. Jälkeenpäin joskus muistelen niitä aikoja ja ihmettelen, mistä on ollut kysymys.

        Etkö sinäkään ole tavannut lähenteleviä lesboja:)

        (kuolen nauruun taas välillä)

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        Etkö sinäkään ole tavannut lähenteleviä lesboja:)

        (kuolen nauruun taas välillä)

        No mitä nauramista siinä on, jos ei nainen ole tavannut lähenteleviä lesboja? Näin kuitenkin on. Ellei nyt sitten ota lukuun niitä likkakavereita pentuiältä.. Mutta en kokenut niitäkään lähentelyksi.

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        No mitä nauramista siinä on, jos ei nainen ole tavannut lähenteleviä lesboja? Näin kuitenkin on. Ellei nyt sitten ota lukuun niitä likkakavereita pentuiältä.. Mutta en kokenut niitäkään lähentelyksi.

        Minä vaan ihmettelen mitä Jack mahtaa nyt tuumia, kun kukaan ei ole lesboja kohdannut.

      • jorojukka-kukka
        mariamagda kirjoitti:

        Minä vaan ihmettelen mitä Jack mahtaa nyt tuumia, kun kukaan ei ole lesboja kohdannut.

        Ja minä ihmettelen tuota koko aloitusta, sen funktiota tällä Feminismi-palstalla. Ei silti, etteikö se saisi olla. Saa toki. Virkistävää, mutta jotenkin hupaisaa, koska Jack on mies. Ymmärtäisin enemmän, jos vaikka Ave Maria tekisi aloituksen lesbosta, joka on häntä häirinnyt.´

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ja minä ihmettelen tuota koko aloitusta, sen funktiota tällä Feminismi-palstalla. Ei silti, etteikö se saisi olla. Saa toki. Virkistävää, mutta jotenkin hupaisaa, koska Jack on mies. Ymmärtäisin enemmän, jos vaikka Ave Maria tekisi aloituksen lesbosta, joka on häntä häirinnyt.´

        Ja minä ihmettelen koko maailmaa.
        (Vastasitko jo kallussa olevaan kysymykseeni)

        No no, ei sinne muiden tarvi seurata:)

      • Jack
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        sama täällä, mieluummin vähän lyhyempi kuin pitkä jos pitäisi valita ihan vaan sillä perusteella...joten en vieläkään ymmärrä miksi miesten komeudesta puhuminen aiheuttaisi juuri lyhyille miehille traumoja. Sauli on lyhyt, Vladi on lyhyt, Tom Cruise on lyhyt, Al Pacino se lyhyt vasta onkin, eikä Brad Pitt ja JayKaykaan muistaakseni varsinaisia korstoja ole...

        Siinähän oli jo moneen eri makuun.

        Heitin täällä jokinen aika sitten gallupin miehen koosta ja sen mukaan lähes kaikki naiset pitivät pitkistä miehistä. Itse asiassa sain idean tähän eräästä lukemastani naistenlehdestä, jossa psykologi sanoi naisten pitävän pitkistä miehistä. Tämä koski siis käsittääkseni normaaleja naisia. Ehkä kiihkeä feministi tuntee itsensä enemmän "tasa-arvoiseksi" lyhyen miehen kanssa. Mutta, mutta, tämä nyt on tällaista teikäläisten palstahuttua, teille on ihan sama mitä sanon, koska periaatteessa teidän on oltava aina eri mieltä. Jos väitän, että naiset eivät pidä viiksistä niin te sanotta rakastavanne viiksiä ja päinvastoin.

        Mel Brooks sanoi aikoinaan, että kaikki koomikot ovat lyhyitä, koska he naurattavat ihmisiä lähtökohtaisesti enemmän.

        "periaatteessa teidän on oltava aina eri mieltä"

        En ole kyllä sanonut, ettenkö pitäisi pitkistäkin miehistä. Äläpä nyt sotke.

        Mutta muuten olet kyllä oikeassa:

        "teille on ihan sama mitä sanon"

    • Kurre_Orava

      Homaatko muuten, että kun tässä tapauksessa nainen oli ahdistelija, niin tulee hyvin ymmärtäväisiä kommentteja.

      Jos tekijänä olisi ollut mies taas vatvottaisiin sadan viestin verran kuinka kamalia ne miehet onkaan. ;)

      • mariamagda

        Jos minuun kävisi nainen käsiksi, niin se olisi minusta etovaa, mutta ilmeisestikään se ei ole kovin yleistä(se tässä vertauksessa on huvittavaa,että kaikkea te kanssa yritätte), koska minua ei ole koskaan kukaan nainen yrittänyt lähennellä.

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Jos minuun kävisi nainen käsiksi, niin se olisi minusta etovaa, mutta ilmeisestikään se ei ole kovin yleistä(se tässä vertauksessa on huvittavaa,että kaikkea te kanssa yritätte), koska minua ei ole koskaan kukaan nainen yrittänyt lähennellä.

        "
        mutta ilmeisestikään se ei ole kovin yleistä, koska minua ei ole koskaan kukaan nainen yrittänyt lähennellä.
        "
        Aivan juu, täytyyhän asian siinä tapauksessa olla niin. :D

      • kummastuttaa

        Jotenka joko et ole tarpeeksi puoleesivetävä tai sitten et vain ole käynyt paikoissa jossa sellaista voisi tapahtua. Ja kerronpa sulle että, älä nyt järkyty, mutta kyllä! Se on suhteellisen yleistä. Itseasiassa yleisempää kuin luullaan, vaan naiset eivät nosta meteliä asioista, joista pitävät. Kukapa ei halua, että huomataan...

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        .. ettet hyväksy minun omaa kokemustani, mutta luulisin siinä jotain silti olevan. Häirintä on aina häirintää(tuli se sitten kummalta sp:ltä tahansa, niinkuin jo sanoinkin.

      • mariamagda
        kummastuttaa kirjoitti:

        Jotenka joko et ole tarpeeksi puoleesivetävä tai sitten et vain ole käynyt paikoissa jossa sellaista voisi tapahtua. Ja kerronpa sulle että, älä nyt järkyty, mutta kyllä! Se on suhteellisen yleistä. Itseasiassa yleisempää kuin luullaan, vaan naiset eivät nosta meteliä asioista, joista pitävät. Kukapa ei halua, että huomataan...

        mun kohdalle ei ole vaan sattunut.

        `Naiset eivät nosta meteliä asioista, joista pitävät.`

        Ei, ei, nyt ei kyl käy. Vaikka olen joskus koittanut kuvitella jotain toisen naisen kanssa, niin ei auta, ei kiinnosta!

        `puoleensavetävä`??
        Minkäsnäköinen sinä olet????

      • cisma
        Kurre_Orava kirjoitti:

        "
        mutta ilmeisestikään se ei ole kovin yleistä, koska minua ei ole koskaan kukaan nainen yrittänyt lähennellä.
        "
        Aivan juu, täytyyhän asian siinä tapauksessa olla niin. :D

        Kuinka paljon Suomessa sitten lesboja on?

        Nari valaisi, että rekisteröityjä suhteita on yli 200 (heterosuhteita taas yli 1 200000)

        Enpä ole lesbolähentelyjä kokenut minäkään, oletko sitten sinä tai muut kokeneet homolähentelyjä?

      • cisma
        cisma kirjoitti:

        Narin mielestä myös jostakin syystä näiden muutaman sadan suhteen väkivaltaisuuksia pitäisi tutkia - se on vissiin suuri yhteiskunnallinen ongelma.

        Totta puhut. Marginaalia pitää tutkia ja kovasti. Jostain sellaisesta syystä, jota en ymmärrä.

      • jorojukka-kukka
        kummastuttaa kirjoitti:

        Jotenka joko et ole tarpeeksi puoleesivetävä tai sitten et vain ole käynyt paikoissa jossa sellaista voisi tapahtua. Ja kerronpa sulle että, älä nyt järkyty, mutta kyllä! Se on suhteellisen yleistä. Itseasiassa yleisempää kuin luullaan, vaan naiset eivät nosta meteliä asioista, joista pitävät. Kukapa ei halua, että huomataan...

        "...yleisempää kuin luullaan..." Siis kuinka yleistä? Miksi minua käpälöivät aina miehet? Miksi eivät koskaan naiset?

      • mariamagda
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Totta puhut. Marginaalia pitää tutkia ja kovasti. Jostain sellaisesta syystä, jota en ymmärrä.

        nyt vaan naurattaa..

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        "...yleisempää kuin luullaan..." Siis kuinka yleistä? Miksi minua käpälöivät aina miehet? Miksi eivät koskaan naiset?

        Mene sinne Tallinnan naistenkympille kokeilemaan onneasi. Niin, homejen määrä? riippuu siitä keneltä kysyy, koska luin joskus SEtan edustajan lausunnon, että heikäläisten määrä olisi 15 % väestöstä. tämän mukaan intissäkin olisi joka tuvasa ainakin yksi håkan. Uskokoon ken tahtoo. taitaa olla samanlaista politiikan tekoa kuin nämä femakoiden perheväkivaltatutkimukset.

    • ihan omia kokemuksia ahdistelusta olisi ollut kertoa?

    • mariamagda

      Ketjusta on taas tullut selvästi ilmi millainen on `upea nainen`.
      Kukaan ei sitä Oravan aloituksessa kuitenkaan myöntänyt. Koittakaa nyt oikeesti ettei niillä silikoneilla kaikki itseään pilaisi. Minusta se on kamalaa, teistä ei tietenkään niin kamalaa..

      • Jack

        Vaadit meiltä itsesensuuria?! Kirjoitin aivan eri asiasta ja sitten kerron sivulauseessa että Anna on upein nainen jonka tiedän ja sinä takerrut siihen. Heh, kiellät ilmaisun, jotta naiset eivät hankkisi silikooneja.

        Anna on ennen kaikkea kaunis, mutta nyt kun sen sanoin, niin pelkäätkö että kaikki palstan femakot rynnivät hakemaan silikoonia huuliinsa? MInulle upea merkitsee sitä, että hän on upea kokonaisuus. Ja sinä alat siitä tivaamaan jotakin tisseistä niin kuin pahainen telakan jätkä. On hänellä myös kaunis vyötärö ja pitkät sääret. Todella UPEA ilmestys ja hänet huomataan joka paikassa, minne hän saapuu. Hienointa on se, että se ei ole noussut hänelle päähän. Ja sinusta tuntuu pahalta lukea tuollaista arviota naisesta, joka herättää myös naisten ihailua. Sinä varmaankin vaatisit tällaisille veistoksille burkhaa, jotta muille naisille (sinulle) tulisi paha mieli. Päässäsi on todella vikaa jos kauniista naisista puhuminen tuottaa tuollaista tuskaa ja mukamas huolta muiden naisten terveydestä.

        Sanokaa nyt tekin jotakin tolle Marialle jotakin. tämä alkaa mennä niin naurettavaksi. Luulen, että sinulla on asennevamma kaikkea sitä kohtaan, mitä kirjoitan.

        ”Anna on yhdistelmä Marilyn Monroeta (vartalo) ja Grace Kellyä (kasvot). Eräs upeimmista naisista mitä tunnen.”

        ”Anna on OK”

        ”Anna on ihan jees, tietoinen upeudestaan, mutta hän ei sitä mitenkään tuo esille”

        ”Joo, ulkoisesti upein nainen, mutta miksi sitä kysyt?”

        ”Niin, kuten sanoin, Anna muistuttaa sekä Marilyniä että Kellyä, joten silikooneja hän ei ainakaan tarvitse.”

        ”sitten kerron sivulauseessa että Anna on upein nainen jonka tiedän”

        ”Anna on ennen kaikkea kaunis, mutta nyt kun sen sanoin, niin pelkäätkö että kaikki palstan femakot rynnivät hakemaan silikoonia huuliinsa? MInulle upea merkitsee sitä, että hän on upea kokonaisuus. Ja sinä alat siitä tivaamaan jotakin tisseistä niin kuin pahainen telakan jätkä. On hänellä myös kaunis vyötärö ja pitkät sääret. Todella UPEA ilmestys ja hänet huomataan joka paikassa, minne hän saapuu.”

        - - -

        Ei minua haittaa tämä Anna-vuodatus sinänsä, mutta ihmettelen kun et kumminkaan omaa vaimoasi pidä upeimpana naisena jonka tiedät.

        En minä viitsisi olla miehen kanssa, jota en pitäisi upeimpana.

        Näin erilaisia sitä ollaan.

        Jaa, eikö itsetuntosi sitä kestäisi vai mistä on kyse? Minusta olisi aika lapsellista ja naivia väittää että oma puoliso on maailman upein, koska asia ei nyt vain voi niin olla. Eihän se tarkoita, että haluaisin vaihtaa Annaan. Kyllä Annaa voi ihailla kaenpaakin ja silti olla tyytyväinen omaansa. Ja ihan syystä.

        Mistä tiedät, että miehesi (?) pitää sinua maailman upeinpana, onko hän niin sanonut vai :) Sinulla taitaa olla prinsessa-tauti...

        Minulla on pienoinen asenne sinuun,aaveeseen ja nariin ja kaikkiin niihin samanlaisiin huijareihin kuin sinä. Ja minä olen Magda, ettei minua vain sekoiteta siihen jota olen huomannut Mariaksi nimitettävän.

        `Lepakoilla näyttää olevan samanlainen naismaku kuin miehillä. Anna on yhdistelmä Marilyn Monroeta(vartalo), ja Grace Kellyä (kasvot). Anna on upein naisista mitä tiedän.`

        Just noin, just, idolit.

        Minulla on tuoreessa muistissa tämä keskustelu aiheesta naisen ulkonäkö -ihanteesta, ja mistä nämä naisten kauneusvaatimukset johtuvat. Siitä kirjoitukseni tuli, etenkin siksi, koska siellä kukaan EI myöntänyt tätä.

        Ei minua heilauta mihinkään vaikka laittaisit ne 10000 muuta nicciäsi minulle vastailemaan tyyliin: `mitä aivoton`
        Tai muutkaan. Minä sanon mielipiteeni, vääntele sinä niitä nicciesi kanssa.

        Miksi muuten keskustelet kanssani, vaikka sanoit ettet vastaile minulle?

        No en minä ainakaan sellaista miestä ottaisi joka riekkuu netissä ylistämässä jonkun toisen (ehkä kuvitteellisen?) naisen anatomisia ominaisuuksia - jotenkin pitäisin sellaista kaveria aika lapsellisena.

        Minä nyt olen sellainen, etten osaa oikein ketään erityisen komeana sinänsä pitää, ellei ole jotain tunteita ko. henkilöä kohtaan. Että eipä tule kaukaa ihailtua ketään, ainakaan ilman että haluaisi ihailla lähempääkin. Miesideaalini on tasan tarkkaan mies, jolla on karheat kädet, rauhallinen ääni ja puhtaat alushousut. Siihen pystyy jokainen. Rintakehän tilavuudella ja lantion leveydellä ei ole hevon merkitystä.

        Tällainen periaatelinjaus on mielestäni ihan hyvä parisuhteessa. Jos se on prinsessatautia, niin omasi on prinssinnakkisyndrooma.

        Koska olen sanonut että en vastaile sinulle? Jos viittaa "Jackille" niin siinä kohtaan rajasin sen (muistaakseni) käsiteltyyn aiheeseen eli lasten kasvatukseen. Muita kertoja nyt ei tule mieleen.

        KOska noi viittaukset "muihin nickeihini" tiedän vain vittuiluksi enkä siitä aio provosoitua. Mutta laita nyt kuitenkin malliksi muuta linkki niin saan minäkin nähdä mistä oikein on kyse.

        Itse en muista osallistuneeni viittaamaasi keskusteluun, joten en nyt osaa ottaa kantaa siinä puituihin asioihin.

        "mitä aivoton" minun ei tarvitse turvautua noin lapsellisiin herjoihin, koska osaan tarvittaessa vittuilla paljon paremmin. Tuollaiset heitot eivät ole edes kirjoittamisen arvoisia, niistä puuttuu sisältö eikä ne horjuta ketääm.

      • mariamagda

      • cisma
        Jack kirjoitti:

        Jaa, eikö itsetuntosi sitä kestäisi vai mistä on kyse? Minusta olisi aika lapsellista ja naivia väittää että oma puoliso on maailman upein, koska asia ei nyt vain voi niin olla. Eihän se tarkoita, että haluaisin vaihtaa Annaan. Kyllä Annaa voi ihailla kaenpaakin ja silti olla tyytyväinen omaansa. Ja ihan syystä.

        Mistä tiedät, että miehesi (?) pitää sinua maailman upeinpana, onko hän niin sanonut vai :) Sinulla taitaa olla prinsessa-tauti...

        Anna, Anna ja Anna. Annahan jo Annan olla..taidat olla pikkasen ihastunut :)

      • Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        No en minä ainakaan sellaista miestä ottaisi joka riekkuu netissä ylistämässä jonkun toisen (ehkä kuvitteellisen?) naisen anatomisia ominaisuuksia - jotenkin pitäisin sellaista kaveria aika lapsellisena.

        Minä nyt olen sellainen, etten osaa oikein ketään erityisen komeana sinänsä pitää, ellei ole jotain tunteita ko. henkilöä kohtaan. Että eipä tule kaukaa ihailtua ketään, ainakaan ilman että haluaisi ihailla lähempääkin. Miesideaalini on tasan tarkkaan mies, jolla on karheat kädet, rauhallinen ääni ja puhtaat alushousut. Siihen pystyy jokainen. Rintakehän tilavuudella ja lantion leveydellä ei ole hevon merkitystä.

        Tällainen periaatelinjaus on mielestäni ihan hyvä parisuhteessa. Jos se on prinsessatautia, niin omasi on prinssinnakkisyndrooma.

        pänteeks nyt sitten jos taas onnistuin loukkaamaan. Se käy multa ihan itsestään.

      • tyylilyyli
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        ”Anna on yhdistelmä Marilyn Monroeta (vartalo) ja Grace Kellyä (kasvot). Eräs upeimmista naisista mitä tunnen.”

        ”Anna on OK”

        ”Anna on ihan jees, tietoinen upeudestaan, mutta hän ei sitä mitenkään tuo esille”

        ”Joo, ulkoisesti upein nainen, mutta miksi sitä kysyt?”

        ”Niin, kuten sanoin, Anna muistuttaa sekä Marilyniä että Kellyä, joten silikooneja hän ei ainakaan tarvitse.”

        ”sitten kerron sivulauseessa että Anna on upein nainen jonka tiedän”

        ”Anna on ennen kaikkea kaunis, mutta nyt kun sen sanoin, niin pelkäätkö että kaikki palstan femakot rynnivät hakemaan silikoonia huuliinsa? MInulle upea merkitsee sitä, että hän on upea kokonaisuus. Ja sinä alat siitä tivaamaan jotakin tisseistä niin kuin pahainen telakan jätkä. On hänellä myös kaunis vyötärö ja pitkät sääret. Todella UPEA ilmestys ja hänet huomataan joka paikassa, minne hän saapuu.”

        - - -

        Ei minua haittaa tämä Anna-vuodatus sinänsä, mutta ihmettelen kun et kumminkaan omaa vaimoasi pidä upeimpana naisena jonka tiedät.

        En minä viitsisi olla miehen kanssa, jota en pitäisi upeimpana.

        Näin erilaisia sitä ollaan.

        Itse en ainakaan usko, että ulkonäöllä yleensäkään olisi niin suurta merkitystä ihmissuhteissa. Jos joku on todella upea ulkonäöltään, niin voihan sitä ihailla kuin kaunista maisemaa tai kiiltokuvaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen kiinnostava, tai löytyykö halua viettää aikaa hänen kanssaan.

        Jos esim. joku mies ei muuta hae eikä pysty näkemään naisessa kuin ulkoisia ominaisuuksia, niin varmaan moinen Anna on hänelle hyvä vaihtoehto. Tosin vain Anna ei välttämättä anna, jos Annalla on vähänkään älyä päässään. Anna antaa todennäköisesti mieluummin älykkäämmille miehille kuin niille jotka eivät muuta näe kuin ulkokuoren.

        Tämä kirjoitus ei ole mitenkään suunnattu Jackiä vastaan, vaan ainoastaan Annan puolesta.

      • Kurre_Orava
        tyylilyyli kirjoitti:

        Olenpa minäkin havainnut, että poikkeuksellisen kaunis nainen on hyvinkin tarkka siitä miten häneen suhtaudutaan.

        K. Orava on älyttömän ruma mies, mutta olen seurustellut sellaisen annan kanssa aikoinaan hetken aikaa.

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Olenpa minäkin havainnut, että poikkeuksellisen kaunis nainen on hyvinkin tarkka siitä miten häneen suhtaudutaan.

        K. Orava on älyttömän ruma mies, mutta olen seurustellut sellaisen annan kanssa aikoinaan hetken aikaa.

        Niin ja miksi? :)

        Tän sit kysyin iha huumorilla.(Varoiksi vaan huomautin)

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Niin ja miksi? :)

        Tän sit kysyin iha huumorilla.(Varoiksi vaan huomautin)

        Hänen nimensä oli Minna ja nappasin hänet erään melkosta lipevän hyppyritukkaöyhön kynsistä.

        Öyhöllä tarkoitan näitä sixpäkki vatsaisia tyyppejä jotka kuvittelevat olevansa taivaan lahjoja naissukukunnalle.

        Öyhö uskoi suosiolla nahkatakkiin ja farkkuliiviin pukeutuneen hassulla mopolla ajavan karvanaamaisen sedän sanaan. ;)

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Jaa, eikö itsetuntosi sitä kestäisi vai mistä on kyse? Minusta olisi aika lapsellista ja naivia väittää että oma puoliso on maailman upein, koska asia ei nyt vain voi niin olla. Eihän se tarkoita, että haluaisin vaihtaa Annaan. Kyllä Annaa voi ihailla kaenpaakin ja silti olla tyytyväinen omaansa. Ja ihan syystä.

        Mistä tiedät, että miehesi (?) pitää sinua maailman upeinpana, onko hän niin sanonut vai :) Sinulla taitaa olla prinsessa-tauti...

        Mitä tuo Annan fantastisuus liittyy siihen, että pari lesboa on häntä koskettanut jossain baarissa tai jotain? En ymmärrä näiden kahden asian yhteyttä.

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        Hänen nimensä oli Minna ja nappasin hänet erään melkosta lipevän hyppyritukkaöyhön kynsistä.

        Öyhöllä tarkoitan näitä sixpäkki vatsaisia tyyppejä jotka kuvittelevat olevansa taivaan lahjoja naissukukunnalle.

        Öyhö uskoi suosiolla nahkatakkiin ja farkkuliiviin pukeutuneen hassulla mopolla ajavan karvanaamaisen sedän sanaan. ;)

        Siis jotenkin pelastit Minnan. (jonkun hirmu väkivaltaisen.. öö ..ihmisen kynsistä)

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Siis jotenkin pelastit Minnan. (jonkun hirmu väkivaltaisen.. öö ..ihmisen kynsistä)

        En sanonut väkivaltaisesta mitään.

        Termillä öyhö tarkoitin tällaista trendikästä iskijätyyppiä...

        Jonkin lajin donjhonsonia, vai oliko se donjuan, sama asia kuitenkin. ;)

      • mariamagda
        Kurre_Orava kirjoitti:

        En sanonut väkivaltaisesta mitään.

        Termillä öyhö tarkoitin tällaista trendikästä iskijätyyppiä...

        Jonkin lajin donjhonsonia, vai oliko se donjuan, sama asia kuitenkin. ;)

        Et kai napannut väkisin? Kysyitkö MINNALTA luvan?
        Mitäs teit hänen kanssaan?

      • Kurre_Orava
        mariamagda kirjoitti:

        Et kai napannut väkisin? Kysyitkö MINNALTA luvan?
        Mitäs teit hänen kanssaan?

        Tämä wanha muisto nyt ei kuulu tänne mutta mukava episodihan se on.

        Mitenkähän nainen 'napataan väkisin' :)

        Noh, Minna ei oikein välittänyt lipevästä kaverista, joten hän pyysi minua hiukan avustamaan karkoitus toimenpiteessä.

        Seurustelimme sitten jonkin aikaa, kunnes hän muutti opintojen perässä Skotlannin tuulisille nummille.

      • Jack
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Mitä tuo Annan fantastisuus liittyy siihen, että pari lesboa on häntä koskettanut jossain baarissa tai jotain? En ymmärrä näiden kahden asian yhteyttä.

        Miksi te takeruitte tuohon "upeuteen"? Sillä ei ollut sen kummempaa tekemistä asian kanssa. tai no ehkä sen verran, että lesboilla ja miehillä näyttää olevan sama maku ja samat tavat.

      • Jack
        tyylilyyli kirjoitti:

        Itse en ainakaan usko, että ulkonäöllä yleensäkään olisi niin suurta merkitystä ihmissuhteissa. Jos joku on todella upea ulkonäöltään, niin voihan sitä ihailla kuin kaunista maisemaa tai kiiltokuvaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen kiinnostava, tai löytyykö halua viettää aikaa hänen kanssaan.

        Jos esim. joku mies ei muuta hae eikä pysty näkemään naisessa kuin ulkoisia ominaisuuksia, niin varmaan moinen Anna on hänelle hyvä vaihtoehto. Tosin vain Anna ei välttämättä anna, jos Annalla on vähänkään älyä päässään. Anna antaa todennäköisesti mieluummin älykkäämmille miehille kuin niille jotka eivät muuta näe kuin ulkokuoren.

        Tämä kirjoitus ei ole mitenkään suunnattu Jackiä vastaan, vaan ainoastaan Annan puolesta.

        Voi jospa Anna tietäisi millainen julkkis hänestä on täälä tullut, nyt hän on näköjään meidän kaikkien tuttu. Hirvittää, jos joskus paljastuisi, mitä hänestä on täällä kirjoitettu :)

        "Anna antaa todennäköisesti mieluummin älykkäämmille miehille kuin niille jotka eivät muuta näe kuin ulkokuoren"

        Se Annassa onkin niin hienoa, että hän ei ole antanut ulkonäkönsä nosta päähän ja toisaalta on hyvin tarkka seurastaan. Hän saa kuulla niin paljon kommentteja kauneudestaan, että todennäköisesti häntä ei imartelemalla hurmata. Hän kertoi minulle joskus, että kauniit naiset saavat kyllä paljon komeita miestarjokkaita, mutta ne tyypit ovat yleensä enemmän tai vähemmän kusipäitä, jotka pyrkivät kaatamaan urheilumielessä mahd. monta naista. Hän on nähtävästi läksynsä oppinut.

      • jorojukka-kukka
        Jack kirjoitti:

        Miksi te takeruitte tuohon "upeuteen"? Sillä ei ollut sen kummempaa tekemistä asian kanssa. tai no ehkä sen verran, että lesboilla ja miehillä näyttää olevan sama maku ja samat tavat.

        No siksi tuo Annan upeus jäi mieleen, koska korostit sitä niin valtavasti, eikä kenelläkään näyttänyt olevan naisista noita lesbojen ahdistelukokemuksia kerrottavanaan. :)

    • Colli.

      Täällä puhutaan jostain Annasta. Mulla ei ole aavistustakaan kuka on tuo ihemeellinen Anna? Onko se joku symboolihenkilö vai elävä ihminen? Valistakaapas vähän sivistymätöntä kun ei tuu noita juorulehtiäkään selailtua.

      • mariamagda

        Jo löytyi kiinnostunut kolli.

      • Colli.
        mariamagda kirjoitti:

        Jo löytyi kiinnostunut kolli.

        Se on Colli eikä mikään mrrr kolli. Olen erittäin tarkka siitä, että nimimerkkini kirjoitetaan C:llä eikä koolla. Vähän vierasperäisyyttä kehiin, niin suomalaiset ottavat vakavasti.

        Niin siis mikä tuo Anna on? Sukunimi? Muut ansioT?

      • Colli.

      • jorojukka-kukka
        Colli. kirjoitti:

        Yhä enemmän pihalla! Vaikuttaa siltä, että Anna olisi joku symbolihenkilö, jonkinlainen miesten ja lesbojen yhteinen hallusinaatio ja jos sitä yrittää koskettaa, niin seuraa jonkinmoinen katstrofi kai?...Jos nyt ette kerro totuutta, niin näen ensi yönä painajaisunia!

        Jackin työkaveri. Joko faktaa tai fiktiota. Kukaan ei tiedä varmasti.

      • Colli.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Jackin työkaveri. Joko faktaa tai fiktiota. Kukaan ei tiedä varmasti.

        Toivottavasti Anna on fiktiota (voi olla faktaakin, koska Jack on käyttäytynyt hieman levottomasti viime aikoina).

        On meiränkin firmassa konttorin puolella eräs...Anna.

      • mariamagda
        Colli. kirjoitti:

        Se on Colli eikä mikään mrrr kolli. Olen erittäin tarkka siitä, että nimimerkkini kirjoitetaan C:llä eikä koolla. Vähän vierasperäisyyttä kehiin, niin suomalaiset ottavat vakavasti.

        Niin siis mikä tuo Anna on? Sukunimi? Muut ansioT?

        ..tarkoitin `kolli` sanalla yleensä miespuolisia ihmisiä.

        Oukei,kun noin tarkka olet niin mitäpä Colli? Joko hermostuttaa? Lupaatko ensi kerralla kisan jälkeen, jos nainen voittaa, saman kuin viimeksi?

      • Jack

        Niin, ehkä tämä kohu Annasta (nimi muutettu) kertoo aika paljon palstan femakoista. Anna on 31 v. yhteyspäällikkö ja hän työskentelee ryhmässäni. Olen tuntenut hänet kahdeksan vuotta ja rekrytoinut kaksi kertaa.

        Jos silmäilet alustukseni kerron siinä sen, mitä hän kertoi minulle hiljattain. NOh, eihän palstan feministit tietenkään halua keskustella siitä, että myös naiset lähentelevät naisia, vaan siitä, että mainitsin sivulauseessa Annan olevan upea. Kaikki tarttuivat tähän "upeuteen" ja eräs typerimmistä väitti tällaisen lausunnon ajavan naiset silikoonitohtorille. MInusta tämä kuvaa aika hyvin feministien selektiivistä puusilmäisyyttä.

        Ihan muuten hirvittää ajatus, että joskus kännipäissäni möläytän Annalle, miten hänen asioitaan on täällä "verenhimoinen hunnilauma" repinyt. On arvioitu miten pinnallinen hän on tai antaako vai ei ja miten hän valkkaa miehensä :)

        `ja eräs typerimmistä väitti tällaisen lausunnon ajavan naiset silikoonitohtorille`

        Näinhän se meni, sinun lausuntosi ajoi kaikki naiset silikonitohtorille.

    • Sanelma

      äärettömän outoa käytöstä, oli mies tai nainen. Onko varma, että kyseessä oli aivan tavallinen seurusteluravintola, ettei ollut eksynyt kinkybileisiin?

      • Jack

        Molemmat kerrat sattuivat laskettelukeskuksissa.

      • Sanelma
        Jack kirjoitti:

        Molemmat kerrat sattuivat laskettelukeskuksissa.

        kuulemani mukaan laskettelukeskukset eivät juuri eroa kinkybileistä, ehkä vähemmän korsetteja ja enemmän suksia :) Luitko näppärän vinkin (Hesarin kk-liite? en muista tarkasti) vaimoille, kiinnittää purukumi miestensä suksienpohjiin. Fiksut miehet kuulemma kiertävätkin hotellin ympäri suksilla ennen kuin aloittavat lomailun...

        Noh, kuten olen useaan otteeseen maininnut, taidan olla jo vanhaksi tullut tähän maailmaan, ei tullut mieleenikään, että joku voisi tarttua rintoihin kiinni kapakassa. Siis tarkoitan, joku satunnainen ulkopuolinen ;) On minua pari kertaa lesbo (tai bi, en haastatellut tarkemmin) yrittänyt iskeä, minusta se oli ihan yhtä mukavaa kuin miehen iskuyritys. Täsmennys; fiksu iskuyritys!

        Joskus muinoin, kun joskus kävin vielä tanssiravintoiloissa, sattui joskus kihnu tanssittaja. Mikäli oli törkeä ja sattui olemaan sormus, hieraisin tahallani huulipunaa kaulukseensa, hah, selittäköön siinä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      16973
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4694
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      298
      2676
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      138
      1954
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1569
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1512
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1429
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      19
      1155
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1079
    Aihe