Nyt kaikki rakentamaan temppeleitä

Pysäytetään yhdessä tieteen kehitys. Rakennetaan kirkkoja ja temppeleitä sekä opetetaan pyhiä opetuksia. Koululaitokset ovat turhia.
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

MacGyver oli väärässä. Emme tarvitse muita taitoja kuin pyhien oppien opiskelu. Elämme Pyhällä Hengellä sen sijaan että osaisimme rakentaa laitteita ja kehittää tiedettä.

Äänestä

Tiede syntyi alun perin kirkon suojissa. Vielä 1800-luvullakin monet merkittävät tiedemiehet olivat uskovaisia, kuten Faraday ja Maxwell monien muiden ohessa.

Ei tiede ja usko ole toisensa poissulkevia, mutta ylimielinen ihmisen tiedeusko on. Asioita voi selvittää tieteellisesti myös uskovana, nöyrästi.
Nykyisien tiede on jumalattomuuden pääajureita, tai pitäisikö sanoa tiedemiehet jotka ovat korottaneet itsensä ja luodun maailman Luojan yläpuolelle.

Äänestä

Ennemmin tarvitaan kaikki yhdeksän puoluetta ja totuuden tasoa huomioon ottavia hankkeita. Tulee miettiä, että myös tiedemiesten tuottamien teosten joukossa on hermeetikkojen mukaan 2000 pyhää teosta. Yhteensä pyhiä kirjoituksia tulee olemaan 36525 kpl, joista juuri nuo 2000 kertovat maailman rakenteesta ja toimintaperiaatteista.
Imaami Mahdin on ennakoitu nostavan esiin tai tuovan mukanaan 1000 pyhää teosta.
Kaikki pyhät teokset ovat tärkeitä, vaikka tietenkin niitä voidaan alkaa myös luokitella siten, että osa niistä on tarkoitettu: Saastaisille, Jumalattomille, Vanhurskaille ja vain pyhistä pyhimmille pieni osa.
Ei siis kaikkia pyhiä teoksia missään temppeleissä opeteta, vaan myös yliopistoissa yms. paikoissa. Koraanin mukaan kullekin ajalle on oma pyhä kirjansa ja tämä seuraava aika näyttäisi olevan Imaami Mahdin tulemuksen aikaa.

Se saattaa merkitä erilaisia pyhiä opetuksia kuin mihin on aiemmin totuttu.

Mutta tuo on positiivista kehitystä ainakin jos kaikki koululaitokset lakkautetaan ja säästetään niihin käytetyt voimavarat muihin hankkeisiin.
Samoin voisi maailmanlaajuisesti armeijoita supistaa tai lakkauttaa.

Toisaalta tuleva maailmanhallitus saattaa myös tehdä päinvastaisia toimia eli tuoda takaisin omalta osaltaan uudistettuna hienoiksi; jo poistettuja ja lakkautettuja instituutioita. Esimerkiksi monarkia ja aatelisto saattavat olla pienessä määrin osittain palautettavissa käyttöön. Ja monet muutkin asiat.

Itse olen suunnitellut perustavani 12 globaalia yliopistoa, jotka osittain toimisivat verkostoituneena ja käyttäisivät Internet 2 järjestelyä sekä videoneuvotteluja, multimediaa ja virtuaalitodellisuutta yms. Jos vain löytyisi kiinnostusta tehdä työtä tuolla saralla palkkaa vastaan tai kutsumuksesta monien eri puolilla maailmaa.

Äänestä

Kenen rahalla? Kun hallitus ei maksa vaan se hallitusti rappaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pysäytetään yhdessä tieteen kehitys. Rakennetaan kirkkoja ja temppeleitä sekä opetetaan pyhiä opetuksia. Koululaitokset ovat turhia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu