tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, Kokoomus olisi ollut liikaa.
Ei nykyistä kepua voi oikein kannattaa, ja suurin virhe oli lähteä punavihreään hallitukseen, moni tuntemani kepulainen on samaa mieltä. Enkä usko että puheenjohtajan vaihto juuri muuttaa kepun tilannetta, Saarikon myötä voi tulla vähän nousua, on vähän vakuuttavampi puhuja kuin Kulmuni. Mutta kyllä kepun kortit on katsottu, ei siitä enää koskaan suurta puoluetta tule, ihmeitä pitäisi tapahtua. Voi kenties päästä vielä joskus 15% hujakoille, mutta siihen jää.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Muista ottaa sitten vasara mukaan.
Kepun suuruusajat on tosiaan ohi.
Juuri persuihin kertyy näitä jotka ei muissa puolueissa pärjää. Sitten tapellaan vasaroiden kanssa ja sanallisesti.
Vasureista on lähtenyt myös porukkaa persuihin.
Heh heh aloittajana sama "punavihreistä" kirjoitteleva persu.
Oletko selvänäkijä....hehehheeeee...et.
No te punavihreät täällä jankkaatte koko ajan persuista.
No eikös kepulaisia ole paljon siirtynyt juuri persuihin.
Ilmeisesti juu on.
Muista aloittaja kuitenkin totuus, KEPU pettää AINA!
Ja demarit.
Sipilän aika oli liian oikealla. Nyt mennään liian vasemmalla. Koettaisivat jo päättää mitä ovat ?
Se on miehen puhetta.
Tai naisen. Mistä minä voisin tietää kumpaa sukupuolta olet? Mutta hyvä kun lähdit tuosta pettäjäpuolueesta.
Ja nimenomaan ainoan maatamme sekä kansaamme puolustavan puolueen leiriin. Muut ovat niin saakelin globalisteja ettei he välitä omasta kansasta pätkääkään.
Mikäs siinä.
Kepu pettää aina.