Kommunistien sivia modig käy korkein profiilein Päivi Räsäsen kimppuun, mutta ei yhtynyt muiden Suomen meppien vaatimukseen venäläiselle hallinnolle asetettavista pakotteista Navalnin myrkyttämisen seurauksena.
Ei ole epäselvää, millaista joukkoa pride-marssijat ovat.
Ei ole epäselvää, millaista joukkoa pride-marssijat ovat.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Piika ei pure ruokkivaa kättä.
Silvian tulisi vastustaa Putinia jo sen takia että Ryssän maalla on tosi vaikeaa olla
LBGT ihminen.
muut ihmisoikeus rikokset päälle.
Ei hätää. Säännöt koskevat vain tavallisia ihmisiä - eivät politrukkeja.
valko venäjä tekee huomenna valtioliiton Putiinin maan kanssa ja samaa
liittoa esittää kohta ulkoasiainvaltuutettu KULMURI maallemme
Aivokääpiönä jonka kengännumero on suurempi kuin älykkyysosamäärä, et edes tajua ettei Venäjän syyllisyyttä Navalnyin myrkyttämiseen ole vähäisimmässäkkän määrin todistettu. Asiaa on vain alettu hokemaan medioissa, koska sellainen riittää vajaaälyisille massoille todisteeksi mihin tahansa.
Modig ei ole niin tyhmä ettei ymmärtäisi mistä on kyse. Isäntää vastaan ei kuitenkaan uskalla nousta.
Modigilla ei ole mitään tekemistä sen kansa, että aloittaja on aivokääpiö.
Olisipa kiva saada oikeuden lopullinen päätös siihen, voiko raamatun oppien julistamnen johtaa rikostuomioon.
Piti sanmani, että jos tuomio tulisi, voisimme pyyhkiä raamatulla persettä.
Kommunisti näyttää karvansa.
Putinilla on aisankannattajansa europarlamentissakin.
Kommunistit asettavat modigin ehdolle duuman vaaleihin.