Mikäs yhteiskunnan tukipilari tämä on?

"Oulun käräjäoikeudessa tuomittiin keskiviikkona ylivieskalainen poliisimies (Ari Matti Liuska) sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta 70 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lakitermi viittaa kansankielellä lapsipornoon.

Oikeuden kertoman mukaan poliisilla oli puhelimissaan miltei 40 000 kuvaa lapsista, joista yli 20 000 luokiteltiin lapsipornoksi. Suurimmassa osassa näistä 20 000 kuvassa lapset poseeraavat sukuelimet näkyvillä, ja joukosta löytyi myös esimerkiksi kuvia, missä aikuinen raiskaa sidottua lasta."

Saiko edes kenkää?
93379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ensinmäiseksi on syytä huomauttaa, myös tämän alustan ylläpitäjää, että tuomio ei ole lainvoimainen. Täten nimien julkaiseminen on laitonta ja rikkoo syytetyn oikeusturvaa ottamatta kantaa siihen, pitääkö nimi paikkaansa.
Toiseksi, tämän aloituksen tehnyt henkilön täytyy toimia Oulun poliisilaitoksen sisällä joko poliisina tai muussa virkatehtävässä tai saanut tietoa tällaiselta, koska käräjäoikeus ei julkaise nimiä asian ollessa keskeneräinen.

Poliisimies on kiistänyt syyllisyytensä. Ottamatta syyllisyyteen sen enempää kantaa puolesta tai vastaan, todettakoon että asia tuskin on niin yksiselitteinen kun äkkipäätä näyttää. Oulun poliisilaitoksen Ylivieskan yksikössä on vuosia ollut keskeneräisenä työsyrjintärikosasia, jossa poliisimiehiä on ilmoittautunut todistajiksi. Lieneekö tämä yksi heistä?

Äänestä
  • Ei muuta kuin tekemään rikosilmoitusta käräjäoikeutta vastaan nimen julkistamisen takia. onnea sinulle ja laintulkinnallesi, Ari Matti. Samalla voinet haastaa syyttäjälaitoksen ja muutaman ministeriön, koskapa sinun laeistasi tietämättä väittävät asiakirjojen tulevan julkisiksi jo ennen Korkeimman oikeuden ratkaisuja. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110458

    Äänestä

  • Melkosta salaliittoteoriaa kyllä, käräjäoikeuden papereista on liikkeellä muuallakin kuvia, nehän ovat ihan julkisia ja kaikkien nähtävillä. Harmillista ettei tänne voi liitteitä laittaa, mitä muilla palstoilla näkyy. Taitaa housun puntit tutista ko. poliisilla, Ylivieska ja ympäristö kyllä muistaa nimet ja hämärät touhut loppuelämän. Toivottavasti sai kenkää.

    Äänestä

Onko Ylivieskassa poliiseilla pedofiilirinki? Onko kaikkien komerot laitoksella tutkittu? Löytyykö muistitikkuja saappaanvarresta?

Äänestä
  • lappeenrannassa,virkatehtävässä ja virkaautolla poliisi päissään,työhommissa,yhteiskunnan liikenteenvalvoja,hohhoijaa,ja heti kohta toisenkertaan siviliautolla,

    Äänestä

  • Muistan takavuosina yhen jo edesmenneen nuorukaisen kertomana putka pahoinpitelystä,nimesi yhden jo eläkkeellä olevan sairaaksi joka hakkas pampulla juoppoja kohtiin johon ei jää mustelmia,asuu niemenrannassa muistaakseni.ei lity tähän juttuun mitenkään.

    Äänestä

Tukea voi etsiä vastaisuudessa avaruudesta.

Äänestä
  • joo eikö se kepujen kulmunen aikonut jonkut avaruus ministeri pestin perustaa

    Äänestä

Sika...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Oulun käräjäoikeudessa tuomittiin keskiviikkona ylivieskalainen poliisimies (Ari Matti Liuska) sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta 70 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lakitermi viittaa kansankielellä lapsipornoon.

Oikeuden kertoman mukaan poliisilla oli puhelimissaan miltei 40 000 kuvaa lapsista, joista yli 20 000 luokiteltiin lapsipornoksi. Suurimmassa osassa näistä 20 000 kuvassa lapset poseeraavat sukuelimet näkyvillä, ja joukosta löytyi myös esimerkiksi kuvia, missä aikuinen raiskaa sidottua lasta."

Saiko edes kenkää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu