Nöyryyttävä persoonan muokkaus

Ammattikorkeakoulun tehtävä on tehdä työntekijöistä sellaisia kuin yritysmaailman johtokunnat haluavat ja saada työntekijät hyväksymään täydellisesti yrityksen johtamistyyli, kilpailuetiikka, työsuhdemenetelmät ja ehdot. Se tehdään asenteita, arvoja ja identiteettiä opettamalla. Sen tarkoitus ei ole opettaa valittu aine vaan varmistua siitä, että työnantajalla on miellyttävä, sopiva kokemus työntekijästä. Nykyään ei tehdä voittoa tuotteella vaan asiakaspalvelijan aikaansaamalla palvelukokemuksella. Kyse on voittoa tekevän liikemiehen asenteiden muutoksesta ja toleranssin alentumisesta. He eivät enää kestä erilaisia ihmisiä. Se on kysyntää vähentävä ongelma. Asiat ovat menneet sellaiseksi, että liikemies on saanut vapauden toimia. Silloin valitaan liikemiehen omista tunteista ja asenteista ne asiat, joilla ei ole hirveästi merkitystä. Niistä tehdään maailman keskipiste ja kaikkia opetetaan noudattamaan niitä. Kysynnän ja voittojen menettämisen pelko syntyi 90-luvun alun lamassa ja siitä noussut sosiaalinen luokka otti vallan kaikessa. Koska työelämässä saa potkut kivuttomasti ja milloin vain, koska on outo, niin telkkarissa alkoi pudotuspelinarratiivi. Tosi-TV -kilpailut näyttävät häviämisen julkisesti ja niitä tuotetaan viihteenä, vaikka kyse on pelin tuomarin epäsosiaalisesta käyttäytymisestä. Tuomari leikkii työnantajaa ja peliin osallistuvat ovat siellä jostain ihmeen syystä, koska se on normaalia. Ammattikorkeakoulu luotiin 90-luvun laman jälkeen ja sen tarkoitus oli toimia 80-luvun amiksen ja yliopiston välissä. On jäänyt paljastamatta julkisesti, että kuka sitä on ideoinut ja millä tavalla. On pelottavaa, kuinka täydellisesti se on onnistunut. Vaikka AMK:ssa onkin koko ajan koulusta erottamiskeskusteluja, niin valtaosa opiskelijoista käyttäytyvät ylipalvelevasti ja elävät itsekeskeisten, pinnallisten ja vanhoihin moraalistandardeihin nähden heikkojen identiteettien mukaan. Heillä on oma tyylinsä, joka eroaa muista yhteiskunnan ryhmistä selvästi. AMK:n ideoijat ovat uusliberalisteja, jotka uskovat seuraaviin ideoihin. Yhteiskunta on epätoivottu talouden maailmassa ja se pitää hajottaa. Kaikki arvot, tunteet, ihmisyys ovat tuhlausta ja ne pitää suunnata yrityksien päämäärien toteuttamiseen. Valtiot pitää hajottaa ja tilalle pitää luoda pelkkään voitontekoon keskittyvä järjestelmä.

9

349

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksilö keskittyy myös voiton tekoon muiden kustannuksella. Valtion virkamies saa vähemmän bonuspalkkaa, asunnon vuokraaja ei saa myytyä niin kalliilla jne.

    • Anonyymi

      Tee muille se mitä itsellesi toivot tekevän. Kun keskityt ahneesti voiton tavoitteluun muiden kustannuksella niin muut tekevät sinua kohtaan samoin:) Eikö olekin mukavaa:)?

    • Anonyymi

      Kukaan työnantaja ei voi pitää töissään henkilöä, joka ei pysty toimimaan työnantajan arvomaailman mukaisesti. Toisaalta työnhakijan pitää itse katsoa eteensä, ettei hae sellaiselle alalle ja sellaiseen työhön, jonka arvomaailma sotii omia arvoja vastaan.

      Liike-elämässä määrää raha ja voitontavoittelu, ilman tätä ei mitään liike-elämää voi olla. Tämä pitäisi jokaisen kaupallisiin opintoihin hakeutuvan ymmärtää, olipa sitten kyse ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta.

      Sekä ammattikoulun että ammattikorkeakoulun kuin myös yliopiston opetuksen tavoite on tiedon ja taidon opettamisen ohella myös sosiaalistaa opiskelija alan arvomaailmaan ja tapoihin.

      • Mutta kun niitä arvoja ei olemassa. Työnantajat vetävät omia johtopäätöksiään ja kuka tahansa voi olla arvoihin sopimaton, jos arvot määritellään miten huvittaa. Työelämässä on keksitty uusi asia, jossa työnantajalla on rajaton mielivalta. Vielä tarkemmin se on sitä uusliberalismia, jossa yhteiskunnalla ei ole väliä. Jokainen yrittäjä on näin ollen vapaa sanomaan kaikki mahdollinen paska omasta mielikuvituksestaan ja siitä ei saa keskustella.

      • ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Mutta kun niitä arvoja ei olemassa. Työnantajat vetävät omia johtopäätöksiään ja kuka tahansa voi olla arvoihin sopimaton, jos arvot määritellään miten huvittaa. Työelämässä on keksitty uusi asia, jossa työnantajalla on rajaton mielivalta. Vielä tarkemmin se on sitä uusliberalismia, jossa yhteiskunnalla ei ole väliä. Jokainen yrittäjä on näin ollen vapaa sanomaan kaikki mahdollinen paska omasta mielikuvituksestaan ja siitä ei saa keskustella.

        Kukaan ei tarkista, että amk:n opettamat arvot ovat samoja kuin työnantajalla. koulun tehtävä ei sitä paitsi voi olla arvojen opettaminen. Se muuttaa koko maailman perusasiat ja siitä ei saa keskustella. Lisäksi tämä potkujen antaminen tapahtuu yleisesti, ei vain silloin kun työntekijä ei sopeudu työnantajan arvoihin. Todellisuudessa tällaisia konflikteja voisi syntyä erillisissä tapauksissa ja pitkissä työsuhteissa. Nyt on tehty niin, että työnantajan arvojen omaksuminen on peite todelliselle ongelmalle, joka on se, että työnantaja saa potkia ulos heti

      • Anonyymi
        ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:

        Työnantajan rajaton mielivalta ei ole ollenkaan uusi asia, pikemminkin mennyttä maailmaa. Tämän päivän mielivalta on varsin vähäistä ja poikkeuksellista verrattuna sadan tai kahden sadan vuoden takaiseen.

        Työntekijä on aina vapaa lähtemään, kun työ ei miellytä!

        Tämä ei vielä ihan riitä kuvaukseksi. Heillä on liikaa valtaa, mutta se moraalinen höpinä ja nöyryytys, joka aloitettiin AMKn perustamisella, ja jonka funktio on tukea sitä valtaa, on hys hys asia. Se on mätä sormi, joka pitää leikata pois, tai muuten yhteiskunta kuolee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Työnantajan rajaton mielivalta ei ole ollenkaan uusi asia, pikemminkin mennyttä maailmaa. Tämän päivän mielivalta on varsin vähäistä ja poikkeuksellista verrattuna sadan tai kahden sadan vuoden takaiseen.

        Työntekijä on aina vapaa lähtemään, kun työ ei miellytä!

        Se mielivalta tuli takaisin uusliberalismissa. Uuskolonialismi. 90-luvun lama lopetti aivan juuri ne instituutiot, jotka sosiaalidemokraatit loivat sodan jälkeen. Tämä historia on selvä nakki. Nyt on kyse AMKn todellisesta törkeydestä ja siitä, että nuorten ei pitäisi joutua siihen hölynpölyyn .

        https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/0896920520929966

        From COVID-19 to the End of Neoliberalism
        Alfredo Saad-Filho
        First Published May 29, 2020

        Edelleen se nöyryytys ei tapahdu vain amkissa vaan telkkarissa. Näitä arvoja ja työnantajan mielivaltaa tukevia asenteita levitetään lastenkasvatuksessa ja viihteessä. Ne voi lukea niin, että se sanoma on ympätty sinne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      627
      1332
    2. 96
      1118
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      190
      842
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      312
      791
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      215
      733
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      693
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      224
      614
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      551
    Aihe