Kepusta erotaan nyt sankoin joukoin

Eronneen Mikko Alkion avoin tilitys: "..en pitänyt tavasta, jolla poliittinen eliitti kallistui vasemmalle". Ei siitä tykkää kukaan paitsi viherkomut, mutta hyvää on että eipähän tule maakuntahimmeleitä, mitään lisävero-säätöjä ei tähän yliverotettuun maahan tarvita todellakaan.

https://demokraatti.fi/se-oli-raukkamaisinta-mita-olen-politiikassa-nahnyt-tunnettu-keskustavaikuttaja-erosi-puolueesta-avautuu-nyt-maaseudun-tulevaisuudessa-taustoista
75799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Erinomaisia uutisia.

Eli maakuntahimmelit jäävät toteutumatta, ja kepusta lähdetään ja jopa jätetään äänestämättä puoluetta. Nyt on vahvat win-win -elementit.

Äänestä
  • Mikäs niille maakunnille on vaihtoehto, kun vanha hyvin toiminut läänilaitos lopetettiin?

    Tietysti koko sote:n voisi laittaa Kelan hoidettavaksi mutta poliitikot eivät takuulla siihen suostu, koska silloin Kelan pääjohtajalla on käytössään niin iso budjetti, että ministerit voivat sellaisesta vain unelmoida.

    Sote-palveluiden tuottamista ei voi siirtää "keskuskunnille", koska perustuslakivaliokunta totesi ko. vaihtoehdon perustuslain vastaiseksi jo melkein vuosikymmen sitten.

    Äänestä

Kulmunin takia itkee. EI Kulmuni ollut johtaja ainesta.
Nyt paljon paremmin, kun Vanhanen johtaa asioita.

Äänestä

Eihän ne persut ole kuuluneetkaan kepuun, joten ei heidän enää tarvitse erota kepusta.

Äänestä
  • Ai että tervemenoa vaan jos ei Kepun "uusalkiolaista" kansallis-sosialismia ja koraanikouluja ajavan johdon linja miellytä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai että tervemenoa vaan jos ei Kepun "uusalkiolaista" kansallis-sosialismia ja koraanikouluja ajavan johdon linja miellytä?

    Vasaraliikkeen edustajia kukaan ei kaipaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasaraliikkeen edustajia kukaan ei kaipaa.

    Mikäs se sellainen on? Eikö työnteko ns. savet kädessä maistu enää, onko kepulit tottuneet liikaa olemaan piäliköitä jotka napsuttelevat toimistojen suojissa hiirtä ruudulla?

    Äänestä

Saarikko ja Vanhanen ovat Suomen Keskustan pelastus ratkaisukeskeiseen ja kaikkia kansalaisia kunnioittavaan hallitusyhteistyöhön, jota kansalaisemme arvostavat.

Äänestä
  • Nähtävästi ovat hakemassa lopullista ratkaisua maaseudulle.

    Äänestä

"Kallistunut vasemmalle". Erittäin hyvä huomio. En itsekkään äänestä Keskustaa tuosta syystä. Maataloustuet ovat minunlaiselle markkinatalouden kannsttajalle outo asia.

Äänestä
  • Jännä juttu. Ja kuitenkin maataloustukien idean kehittivät varhaiset valistusfilosofit, jotka kehittivät myös kapitalismin idean. Niihin maataloustukiin oli syynsä... Hyvällä tolalla on ihmisten sivistys nykyään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jännä juttu. Ja kuitenkin maataloustukien idean kehittivät varhaiset valistusfilosofit, jotka kehittivät myös kapitalismin idean. Niihin maataloustukiin oli syynsä... Hyvällä tolalla on ihmisten sivistys nykyään.

    Sivistä toki tarkemmin lisää.

    Äänestä

Tietenkin on selvää, että kun Keskustasta tuli vasemmistopuolue, niin veneen toiselta laidalta avitetaan matkustajia laidan yli jorpakkoon. Eiköhän heidät sieltä pelasteta tukevampiin paatteihin kuin Keskustan kiikkerään Jollaan.

Äänestä
  • Kepulit ovat aina olleet niin sanottuja talikkokommareita, myös 1918.

    Äänestä

Maalaisliitossa on kyyti nyt kylmää. Paniikki vaan syvenee.

Äänestä
  • On kyllä ihan keskustan omaa syytä. Jos vaalikaudesta toiseen hyväksyy keskittämispolitiikan, niin ei tuo kannatuksen lasku voi tulla yllätyksenä. Keskittämispolitiikka on tarkoitettu suoraan varallisuudensiirroksi kokoomuksen ja demarien ökysiiven vaurauteen.

    Äänestä

"Se keskustan eliitti, joka juuri viikko sitten itki, että Katri Kulmunia ei tuettu, ei itse tukenut Sipilää, kun hän kovan urakan jälkeen sitä eniten tarvitsi. Se oli raukkamaisinta mitä olen politiikassa nähnyt."

Tukenut keskustan kannatuksen lesta-agendoilla totaalisesti ehkäpä ikuisesti romahduttanutta Juha-Lesta Sipilää..?

Tämmöisiä nuo, tällä kertaa entiset lestakepulipuolueen, kokovartalolestat sitten ovat, katkeria kustolppakyykyttäjiä, joita pitäisi viellä kaiken lisäksi palvoa yli kaiken, sairasta.

Äänestä
  • Oppositiossa olisi ollut hyvä kasvaa ja ottaa eroa tuohon keuhkoveritulppaiseen, mutta tämä ei talikkokommareille kelvannut. Kulmuni tuki hallitukseen menoa siinä missä Sipilä ja Saarikkokin.

    Äänestä

  • Osin asiaa osin asiatonta...

    Tuo on ollut kummallista, että keskusta käytännössä ensi töikseen hallituksessa perui kaikki edellisen keskustavetoisen hallituksen päätökset. Ei tee hyvää puolueen uskottavuudelle, kun saman tien peruu omat päätöksensä.

    Kulmuni ja keskustan "vanha kaarti" olivat oikeassa heti vaalien jälkeen - ja nyt se mistä varoiteltiin on koronan voimalla käymässä entistä selvemmin toteen. Keskustan paikka olisi ollut murskatappion jälkeen oppositiossa ja koota rivit. Nyt keskusta on hallituksessa perumassa omat aiemmat päätökset ja nyökyttelemässä kun vihervasemmisto haukkuu edellisen keskustahallituksen päätöksiä typeriksi. Keskustalaiset näyttävät aaseilta tuollaisessa joukossa, kun hymyilevät ja nyökyttelevät kun toiset haukkuvat keskustalaisten harjoittamaa politiikkaa typeräksi. Ei ihme, että on saanut selkärangattoman apupuolueen leiman - ei ole turhasta tullut.

    Äänestä

Ja mikä parasta, sukunimi vielä ALKIO;-))) Nyt meni selkäkeikka nauruksi;-))))

Äänestä
  • Se on, ja vähän kuin vinkkinä kotiappäin mitä mieltä on tästä nykyjohdon edustamasta "uusalkiolaisuudesta".

    Äänestä

Tuo+on+jo+pitkäaikainen+trendi+kepussa,+muutamia+vuoosia+sitten+20%+ja+siitä+10%,+saa+siinä+töitä+tehdä.

Äänestä
  • Perustui kaikenmaailman "koulutuslupauksiin" sun muuhun lestakepulismiin eli äänestäjille annettuihin valheellisiin sipilistislupauksiin.

    Äänestä

Sipilä sipilä sipilä

Äänestä
  • Saarikko = 9 x Sipilä

    Äänestä

Lestakepulismi on viimein tullut tiensä päähän...

Äänestä
  • Sanoo luokanopettaja Ilkka Repo Haapavesi.

    Äänestä

Hahaa. Ohisalo lupasi 80 miljoonaa lisää maataloustukea, hiilineutraalisidontapläppläp...jne...jne...

Äänestä
  • Vihreiden maataloustuet on kyllä ihan parhaat, kun ne ei ole sidottu tuotantoon. Ts. huonolla tuottavuudella voi saada paremmat tuet kuin hyvällä tuottavuudella. Kai tuo on sitä uutta "vihreää taloutta".

    Äänestä

paska kuivuu kasaan

Äänestä

Kepupolitrukin taktiikka on pyörryksiin puhuminen.

Siksipä ei pidä kuunnella, korvat lukkoon ja ajattelee vaikkapa mieluisaa harrastustaan.
Kun kepuli lopettaa pälpätyksen, vastaat vain tiukasti:
"Ei käy".

Äänestä
  • Ette käytä vasaraa kuin omiinne?

    Äänestä

Kepu on tiukasti hallituksessa ja hallituksen rivit tiukasti koossa pääministerin takana.

Se nähdään taas tänään eduskunnan kyselytunnilla, kun oppositio hyökkää hallituksen juuri hyväksymänbudjetin kimppuun.

Enemmistöhallitus kaatuu vain sisäiseen riitelyyn. Sitä ei nyt ole tapahtumassa.Saarikko ja Vanhanen ovat rauhoittaneet tilanteen.

Äänestä

Ainoastaan keskustalle vihamieliset keskustalaiset ovat kääntyneet vasemmistolaisiksi, luokkapetturit!

Äänestä
  • Ainoastaan keskustalle vihamieliset ”keskustalaiset” eivät tue hallitusta. He ovat myös epäisänmaallisia ja aiheuttavat vahinkoa suomalaisten terveydelle ja taloudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoastaan keskustalle vihamieliset ”keskustalaiset” eivät tue hallitusta. He ovat myös epäisänmaallisia ja aiheuttavat vahinkoa suomalaisten terveydelle ja taloudelle.

    Miten+hallituksen+harjoittama+politiikka+oikein+kohtelee+keskustan+peruskannattajia+maalla+sekä+pienissä+ja+keskisuurissa+kaupungeissa?-+polttoaineveroa+nostettiin,+mikä+lisää+liikkumisen+kustannuksia+(maalla+sekä+pienissä+ja+keskisuurissa+kaupungeissa+oma+auto+=+joukkoliikenne,+lisäksi+pohjoisessa+ja+idässä+sähköauto+ei+ole+vaihtoehto+pitkien+välimatkojen+ja+peräkärryn+tarpeellisuuden+takia)-+koronatuki+joukkoliikenteelle+(taisi+olla+yli+miljardi+euroa)+jaetaan+kuudelle+suurimmalle+kaupungille+(eli+paikkakunnille,+joissa+on+jo+ennestään+ollut+kohtuullisesti+toimiva+joukkoliikenne)-+metsäteollisuuden+toimintaedellytyksiä+heikennetään+epäselvillä+puheilla+hakkuumäärärajoituksista-+turvetuotanto+käytännössä+ajetaan+alas+vähintään+100%+veronkorotuksella

    Äänestä

PS pullistuu sipilän ansiosta

Äänestä
  • Taitaa nieleskelevä Pupu-Jussi tuhota persut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa nieleskelevä Pupu-Jussi tuhota persut?

    Liillä näytti olevan tylsää eduskunta-debatissa tänään. Eikö kukaan huomioi edistyksen etujoukon nokkanimeä?

    Äänestä

Johan on markkinat!

Äänestä

Kokoomukseen käy viljanviljelijän tie!

Äänestä
  • Käy niinkuin pienyrittäjille, että äänestävät puoluetta, joka ei aja asiaansa ollenkaan...

    Äänestä

keskusta väkeä saa maistaa samasta kepistä kuin muutkin.

oikea ratkaisu on jättää keskusta ja äänestää ps.
tehdä siitä suomen suurin puolue.

palauttaa entiset aatteet ja moraali kouluun niin lapsistakin tulee normaalia tasapainoisija kansalaisia.

tämä meno on hirveää...

Äänestä
  • Nyky-PS:n ongelma on se, että kyseessä on käytännössä kahden asian liike: ilmastohysterian ja humanitaarisen maahanmuuton vastustaminen

    Nyky-PS ei vaikuta kovinkaan kykenevältä kompromisseihin, mikä heikentää sen vaikutusmahdollisuuksia.

    Lisäksi maahanmuutto ei monille ihmisille hahmotu tärkeänä asiana, minkä vuoksi uusi hallitus voi aina halutessaan saman tien kumota maahanmuuttopolitiikan kiristykset. Kuten nyt uuden hallituksen myötä taahtui.

    Ihmisten tärkeinä kokemien päätösten purkaminen on huomattavasti hankalampaa, koska silloin purkamisesta joutuu maksamaan poliittisen hinnan - esim. hoitajamitoituksen poistaminen olisi poliittisesti hintavaa, koska sillä voi helposti harjoittaa populistista mustamaalaamista. (Vaikka tosiasiassa hoitajamitoitus on yhtä tyhjän kanssa, kun ei ole säädetty laissa laatukriteereitä hoidolle ja sanktioita niiden rikkomisesta.)

    Äänestä

  • Tavoitteena toki perinteisen länsimaisen kulttuurin säilyttäminen ja jatkaminen on sinänsä kannatettava ja hieno hanke. Kyseessä on kuitenkin eurooppalaisten kulttuuriperintö. Ja kyseiset kulttuurit ovat osoittaneet menestyksensä erityisesti tieteen saralla.

    Äänestä

Tämä alkio taitaa olla opportunisti ja seteliselkärankainen. Puolueen tarjoamat hillotolpat kelpasivat, mutta ei tavallinen arki. Selitykset ovat epäuskottavia. Omaa etuaan hän vain tavoittelee.

Äänestä

matti sankot juu

Äänestä

Montako eronnutta tunnette?

Äänestä
  • Toista kymmentä ihan lähipiiristä (Kainuu).

    Äänestä

  • Ei koskaan Persujen kanssa, mitään asiaa ei ole heille Keskustassa , pitäköön vain Tynkkysensä.

    Äänestä

Viljelijät ja isot muut tilalliset siirtyvät kokoomukseen/perussuomalaisiin, eivät halua sosialisoitua vihervasuriksi, näin se menee, tiedän aika monta lähtijää.

Äänestä
  • Hyi saat..a kuka normaali menee persuihin liioin kokoomukseenkaan. EI KOSKAAN NOIHIN PUOLUEISIIN??

    Äänestä

pakko on lähteä keskustasta kun omat hakkaa ja nujertaa oman aatteen suomalaisuudesta.

Äänestä

Alkion mielestä Keskusta on hylännyt alkiolaisen aatteen.

Äänestä
  • Alkio ei ole koskaan ollut alkiolainen. Hän on aina ollut hillotolppamiehiä.

    Äänestä

Keskustasta eronneet ei saa enää kunnilta urakoita. Keskusta pitää huolen omistaan.

PohPrEvp

Äänestä
  • Tässä tapauksessa jäsen erosi vasta, kun kuuli, että hänen edustamansa yritykset eivät saa kunnilta urakoita.

    Äänestä

Poistumista tapahtuu joukolla myös demareista ja vasemmistoliitosta, puulaatikossa joko mullan alle tai krematorioon.

Äänestä

Ovatko jo kaikki persuruput eronneet keskustasta?

Äänestä
  • Eli jäljellä Kepussa vain Sinisen Tulevaisuuden oikeaoppiset toivot?

    Äänestä

  • Kaikki fiksut ihmiset ovat jääneet keskustaan. Tiedän monta uutta hienoa ihmistä jotka ovat liittyneet keskustaan. En usko että puolueessa on enää montakaan sellaista persulaista henkilöä , ovat jo putsautuneet sinne minne kuuluvatkin.

    Äänestä

  • Jos ne on olleet kepussa ennen, niin ne olleet siis kepurupuja ja kepuun jäänneet on edelleen kepurupuja;-)))

    Äänestä

Kepu sai vaaleissa epäluottamuslauseen. Silloin kepu käänsi takkinsa - kelkkansa ja meni vihervasemmiston hallitukseen vaikuttamaan. Siinä on jotain samaa kuin ps/sinisten ministereiden toiminnassa jotka halusivat jatkaa tehtävissään. Toimintaa arvioitiin vaaleissa eikä ketään sinistä enää valittu eduskuntaan.
Luottamus on tärkeintä ja sen saaminen on vaikeaa mutta sen voi menetää nopeasti ja helposti. Kepun toimien jälkeen luottamuksen/kannatuksen rakentaminen on vaikeaa ja voi nyt olla jopa mahdotonta.

Äänestä

Ennemmin vasemmalle.....Luoja varjelkoon Keskustaa Hullu-Áholta sun muilta Tynkkysilltä..

Äänestä
  • Jaa vielä enemmänkö! Kepusta tullut täysin rahat mulle-lisää veroja sulle -sakkia, ei mitään eroa näistä muista hallituksen rahanjakajista. "Yrittäjyys" sen politiikan näköistä.

    Äänestä

niinpä puolueet ovat sitoneet ihmiset nalkkiin et saa töitä jos et ole vallassa.

ihan hullua työn teko on urakoissa poljettu omakustannushintaan saa tehdä työtä

jättäkää muutkin puolueet ei mitään hyötyä .

suomenpuolue äänestää ps.

Äänestä

Joku odotti, että porukka alkaa palata Keskustapuolueeseen. Palaaja ottaa kyllä pyöröovessa riskin, kun väkeä rynnii ympärilleen katsomatta koko ajan ulos.

Äänestä

hahahhhahhahahahah

sipilä maahanmuutto

Äänestä

Turvenuijat eivät kokoomukseen siirry, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää, tadaa...

Niinpä.

Äänestä
  • Ainoaksi vaihtoehdoksi jää keskusta. Natsien kanssa flirttaileviin vasarapersuihin keskustalainen ei siirry. Keskustalainen kunnioittaa lakeja. Kun persujen kansanedustajista kolmasosalla on rikostuomio, se porukka ei houkuta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eronneen Mikko Alkion avoin tilitys: "..en pitänyt tavasta, jolla poliittinen eliitti kallistui vasemmalle". Ei siitä tykkää kukaan paitsi viherkomut, mutta hyvää on että eipähän tule maakuntahimmeleitä, mitään lisävero-säätöjä ei tähän yliverotettuun maahan tarvita todellakaan.

https://demokraatti.fi/se-oli-raukkamaisinta-mita-olen-politiikassa-nahnyt-tunnettu-keskustavaikuttaja-erosi-puolueesta-avautuu-nyt-maaseudun-tulevaisuudessa-taustoista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu