kirkosta eroamista. Suomen piispat ristivät kätensä, luovat katseen taivaaseen ja rukoilevat että kuule meitä edes tämän kerran.
Päivi harkitsee
15
56
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen luterilaiset paritteluelinuskovaiset leipäpiispat eivät luonnollisestikaan halua olla tekemisessä perinteisen kristillisyyden kanssa, jota perinteistä kristillisyyttä edustavat yli 2000 miljoonalla jäsenellään katoliset, ortodoksit ja Päivi Räsänen.
- Anonyymi
Päikky nyt ei uskalla mitään tehdä.
- Anonyymi
Ei harkitse tällä hetkellä. Mm. toissa kesänä harkitsi ja tulee harkitsemaan tulevaisuudessa uudelleen mikäli kirkko poikkeaa lisää perinteisestä linjasta, mikä perustuu Raamattuun.
- Anonyymi
Ei taida vastata Jumala tälläkään kertaa rukoukseen. Päivi pysyy kirkon harmina jatkossakin.
- Anonyymi
Päivi vasta harkitsee, moni aitouskova on eronnut kirkosta jo ainakin 10 kertaa.
No jos tuo olisi totta niin olisit varmaan oikeassa. Kyllähän Räsänen on kieltämättä enemmän tehnyt hallaa kirkolle kuin kukaan muu koskaan.
Räsänen ei tosin eroa kirkosta ihan siitäkin syystä, että tarvitsee jonkun arkkivihollisen, etenkin sen jälkeen kun saa jonkunlaisen tuomion noista homopuheistaan ja toki hän saa myös joidenkin kirkko änkyröiden äänet sitten taas vaaleissa. Räsänen ei ole mikään eilisen teerentyttö vaan laskelmoiva politiikko.Näin on. Päivin eduskuntapaikka on katkolla, joten ilmainen mainosaika tv:ssä kelpaa Päiville. Jos Päivi saa parinsadan sakot, mitä epäilen, niin se olisi halpa hinta saamastaan medianäkyvyydestä.
Ja marttyyrinä Päivi voisi päästä vielä kerran eduskuntaan.- Anonyymi
No eipä tuollaista syntihyväksyjä kirkkoa voi paljon kirkoksi sanoa. Ihan hukkaan menee jäsenyys jos tuollaiseen kirkkoon kuuluu.
Kyllähän se on niin, että Päivin kanssa monet muutkin eroavat kirkosta jos virallisesti ruvetaan homoja vihkimään. Päivistä on tehty yksin syntipukki kirkosta eroamisiin, vaikka suurin osa kristillisiä kirkkoja ajattelee samoin kuin hän. Anonyymi kirjoitti:
No eipä tuollaista syntihyväksyjä kirkkoa voi paljon kirkoksi sanoa. Ihan hukkaan menee jäsenyys jos tuollaiseen kirkkoon kuuluu.
Kyllähän se on niin, että Päivin kanssa monet muutkin eroavat kirkosta jos virallisesti ruvetaan homoja vihkimään. Päivistä on tehty yksin syntipukki kirkosta eroamisiin, vaikka suurin osa kristillisiä kirkkoja ajattelee samoin kuin hän."Kyllähän se on niin, että Päivin kanssa monet muutkin eroavat kirkosta jos virallisesti ruvetaan homoja vihkimään."
Mitä tarkoitat ilmaisulla virallisesti? Nythän jo vihitään ja todennäköisesti jatkossakin KHO:n päätöksen jälkeen mutta kirkon virallinen kantahan on kielteinen, eikä tule Räsäsen elinpäivien aikana muuksi muuttumaan.- Anonyymi
a-teisti kirjoitti:
"Kyllähän se on niin, että Päivin kanssa monet muutkin eroavat kirkosta jos virallisesti ruvetaan homoja vihkimään."
Mitä tarkoitat ilmaisulla virallisesti? Nythän jo vihitään ja todennäköisesti jatkossakin KHO:n päätöksen jälkeen mutta kirkon virallinen kantahan on kielteinen, eikä tule Räsäsen elinpäivien aikana muuksi muuttumaan.Eikös sitä ole esitettu, että kirkon avioliittokäsityksen rinnalla sallittaisiin myös samaa sukupuolta olevien vihkimiset.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös sitä ole esitettu, että kirkon avioliittokäsityksen rinnalla sallittaisiin myös samaa sukupuolta olevien vihkimiset.
On esitetty ja lakikin siitä ollut voimassa jo 3.5 vuotta.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös sitä ole esitettu, että kirkon avioliittokäsityksen rinnalla sallittaisiin myös samaa sukupuolta olevien vihkimiset.
Kirkon avioliittokäsityksen rinnalle kirkko ei voi tietenkään tuoda mitään toista käsitystä vaan olemassa olevaa pitäisi muuttaa.
- Anonyymi
On pudisteltava pölyt helmoista lähtiessä siitä rauhasta.
- Anonyymi
Toivottavasti ei eroa. Pitäähän kirkossakin olla joku, joka sen Sanomaa pitää yllä.
Mistä ne Hengen kipinat sinne tulee jos kaikki uskovat jättävät kirkon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501