Vihervasurikepu viisikon myöntämä eu miljardituki välimeren maille

Tämän päivän uutiset kertoo, että se eu tukimiljardi potti kohdistui maille, jotka ovat kaikista huonoiten jättäneet perimättä arvonlisä veroja. Miljardeaja, jopa kymmeniä.
Niin Saksa, Ranska, Italia, Kreikka pahimmat ja ns.Balkkanin alueen maat.
Elikkä ko. maat ovat haluttomia, kyvyttömiä huolehtimaan perusverojen keräämisestä ja talouden ylläpidosta omin voimin. Suurin syy korruptio ja pimeä käteinen myynti. Myös Mafia mainitaan.
No, tämähän ei meille maailmalla matkustaneille ollut uusi uutinen.
Näin ollen suomen hallitusta jymäytettiin ja meidän sinisilmäisyyttä hyväksi käytettiin ja siitä maksetaan suuri summa ja pitkään.
Kiitos, Untuvikot.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asian uutisoi tilastoineen keskiviikon Karjalainen.

Äänestä

Kepulit sekoilee kun ei kannatusta enää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämän päivän uutiset kertoo, että se eu tukimiljardi potti kohdistui maille, jotka ovat kaikista huonoiten jättäneet perimättä arvonlisä veroja. Miljardeaja, jopa kymmeniä.
Niin Saksa, Ranska, Italia, Kreikka pahimmat ja ns.Balkkanin alueen maat.
Elikkä ko. maat ovat haluttomia, kyvyttömiä huolehtimaan perusverojen keräämisestä ja talouden ylläpidosta omin voimin. Suurin syy korruptio ja pimeä käteinen myynti. Myös Mafia mainitaan.
No, tämähän ei meille maailmalla matkustaneille ollut uusi uutinen.
Näin ollen suomen hallitusta jymäytettiin ja meidän sinisilmäisyyttä hyväksi käytettiin ja siitä maksetaan suuri summa ja pitkään.
Kiitos, Untuvikot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu