Lehtitietojen mukaan myös leipäjonot ovat moninkertaistuneet Marinin hallituksen aikana. Kurjuutta, köyhyyttä, epätoivoa. Tätä kaikkea on meille järjestänyt Marinin hallitus!
Suomalaiset Marinin järjestämässä VELKAHELVETISSÄ!
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luulisi nyt koronatukien avulla koitettavan edes helpottaa leipäjonoja , miksi eu:n ohjelmassa ei ole suomen leipäjonojen poistaminen kun kehitys. yms. apuja järjestellään ympäri maailmaa , meillä on tosi tarvitsioita omastakin takaa , miksi näistä vaietaan eikä nosteta framille mediassakaan että saataisiin painetta omien ongelmien hoitoon päättäjille.
Leipäjonot on monelle pelkkä harrastus. Säästyneet rahat menevät muuhun.
Kauppiaat harmittelevat, kun heidän pitää lahjoittaa tuotteitaan. Ei tule katetta niistä lahjoituksista.
Älkää sitten sillä verukkeella äänestäkö persuja jos otatte ruoka-apua vastaan ja ajako maata sisällissotaan ja syyttömiä samalla.
Eilen viimeksi kun leipäjonossa olin niin ihan entisenlaisensa se jono oli pituudeltaankin.
Missähän lehdissä moisia tietoja on julkaistu?
Ei hätää, Marinin hallitus hankkii lisää sosiaalielättejä ulkomailta Suomeen.
Persut oli mukana hankkimassa 35 kiloa viime hallituskaudella.
Jos joskus kalkkunaelokuvien aikaan on tehty huvittava exploitaatio-elokuva "Tappajahuora Helvetistä", niin nyt alkaa elokuvaharrastajienkin hymy hyytyä.
Persun mielikuvitusmaailma näyttää taas olevan mullin mallin ja vinksin vonksin. Lieneekö korkeimman oikeuden päätös kantautunut sinnekin asti kun niin kiukuttaa?
😂😂😂
Vihervasemmisto tuhoaa nyt Suomea oikein kunnolla! Sen näkee jo tyhmäkin. Suomella ei ole mitään toivoa enää paremmasta tulevaisuudesta. Vain irrottautuminen EU:sta ja Eurosta sekä pakolaisten palautus voivat pelastaa enää Suomen.Näin ei vaan voi jatkua.
Juurikin noin ,hyvä kommentti.
Minkähän vuoksi viisas ei näe asiaa noin?
Perus porvari sekoilee taas oikein urakalla.
Ja+miten+hallitus+on+tämän+saanut+aikaan?++Tällaisia++samanlaisia+viestejä+on+foorumi+tulvillaan.+Kirjoittajia+yhdistä+vaatimaton+älykkyys+ja+persuus.+
Mutta+nyt+sinulla+on+hyvä+tilaisuus+osoittaa+tietosi+ja+taitosi+ja+kumota+tuo+äo-väiteeni.
Luulen+kyllä,+että+et+suiihen+kykene.+Et+edes+huomaa+ristiriitoja+omassa+sepustuksessasi.+Minkälainen+linkki+on+velanotolla+ja+leipäjonoilla.+Miten+leipäjonot+lyhenisivät,+jos+velkaa+ei+otettaisi?+Mistä+rahat+leipäjonojen+leipiin?
Sinänsä+suorastaan+huvittavaa,+että+juuri+persut+valittavat+velanotosta.+Heillä+nimittäin+näyttää+olevan+idolina+ameriikan+Danny-boy,+Trumpin+akan+hulttiopoika,+jonka+yksi+tärkeimpiä+lupauksia+oli+USAn+valtionvelan+poistaminen.+Siinä+tulee+Donaldille+kiire,+sillä+hänen+kaudellaan+velkaa+on+tullut+lisää+30%.+
USAn+valtionvelka+muuten+on+27+miljoonaa+miljoonaa+taalaa.++Tuo+summa+jaettuna+kaikkille+330+miljoonalle+usalaiselle+tarkoittaa+reilua+80000+dollaria+per+pää.+Suomi?+Päätä+kohti+19500+euro.+Päätä+kohti+jenkkilän+velka+siis+nelinkertainen.
Tietysti+persuna+tunnet+olevasi+velvollinen+kaikissa+käänteissä+morkkaamaan+halituksen+tekemisiä,+mutta+yritä+edes+saada+jotain+todellista+faktaa+kirjoituksiisi.+
Ja+ennen+kaikkea:+yritä+keksiä+se+toimintamalli,+jolla+Suomi+pidetään+pyörimässä+vaikean+talouskriisin+yli.+Selkokielellä:+jos+velkaa+ei+saa+ottaa+millä+rahoitat+terveydenhuollon,+koulutuksen,+vanhustenhuollon,+infran+ylläpidon,+yritysten+pärjäämisen?+Jos+et+saa+vastattua,+voimme+todeta+:+yksi+itselleen++ja+muille+epärehellinen+nettipersu,+joka+ei+joko+kykene+(äo)+tai+halua+(henkinen+laiskuus)+ottaa+asioista+selvää.+Pelkkä+mutu+ei+riitä!
Eläkeläiset hommiin rakennustyömaille kaikki alle 80-vuotiaat tekemään töitä ja maksamaan valtion velkaa, töihin he.