vetää ajoittain esiin sen, että maahanmuuttoa on aina ollut, ja että suomalaisetkin ovat tulleet jostain. No, tuollainenhan on täysin älytöntä puhetta, sillä tietysti ihmiset ovat liikkuneet sinne tänne vuosituhansien aikana.
Mutta kyse on nykypäivän maahanmuutosta, ja lähinnä tästä "humanitaarisesta" maahanmuutosta. Joka käytännössä tarkoittaa pakolaisten ja turvaa hakevien muuttoa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan suunnalta, puhutaan pitkälti siis muslimeista.
Väestönvaihdosta puhuttaessa, niin ennen Tukholmassa aika pitkään asuneena olen sitä mieltä että tällä menolla Ruotsissa tosiaan väestö vähitellen vaihtuu. Kuten eräs ex-muslimi kerran sanoi, että 50-vuoden päästä ruotsalaiset eivät tunnista enää omaan maataan. No, siellä on jo nyt paljon ruotsalaisia, jotka eivät tunnista enää omaan maataan.
Veikkaan muuten että Malmön muslimien taholta tulee ensimmäisenä vaatimuksia, että heidän pitää saada sharialaki virallisesti käyttöön. Ja veikkaan että riikit tulevat siinäkin taipumaan, vähitellen islam valtaa ihan vääjämättömästi Ruotsia. Siellä on väkeä jotka systemaattisesti tekevät töitä sen eteen, myötäjuoksijoina toimii vihervasemmisto.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Suvakit ovat epätoivoisia, kun ovat vääjäämättä häviämässä pelinsä.
Tuskinpa vähän aikaa sitten oli kelaa edes Suomalaisille ja mitäköhän olisi käynyt laiskoille kuokkavieraille sata vuotta sitten...
Tietysti on olemassa erillisiä kansoja, joka on todistettu geneettisestikin eli tieteellisesti.
Ja tietysti on aina ollut maasta- ja maahanmuuttoa, mutta se on ollut niin pientä, että ei ole vaikuttanut kansojen geeniperimään. Puhumattakaan kulttuuriin, uskoon ja kieleen.
Ja tietysti on aikoinaan kansat siirtyneet ja asettuneet paikalleen. Mutta siitä on niin kauan, että kansat ovat eriytyneet omikseen.
Vasuritutkijat ja - toimittajat yrittävät vain katsella niin kauas taakse, että kansat katoavat? Läpinäkyvää ja epätoivoista dissaamista!
Vasurilogiikalla me kaikki olemme itä- afrikkalaisia tai ihmisapinoita tai jopa kaloja!? ;-)
Meinaatko, että oikeistolaiset eivät usko elämän alkaneen merestä tai että ihmisen alkukoti ei ole Itä-Afrikassa?
Ennen kaikki tapahtui tosiaan hitaasti omalla painollaan. Nyt kansat vaihdetaan äkkiä islamin ehdoilla.
YK:n+tutkimuksen+mukaan+85+%+eurooppaan+tulevista+on+elintasopakolaisia+ts+tulee+vain++paremman+elintason+vuoksi
koskahan+suomen+punikkimedia+kertoo+YK:N+tutkimuksesta+??
tai+ottaako+EU+ko+tutkimusken+huomioon+kun+alkaa+jakamaan+"+turvapaikan+"+hakijoita+EU+maihin
Ohisalo ei tuosta välitä.
Oikea termi on 'humanitaarinen maahanpääsy'. Maahanmuutto on väärä termi puhuttaessa turvapaikkarallista.
Eikös Suomessa ole ollut maahanmuuttajia paljon aikaisemmin, ennen kuin perussuomalaisia oli edes keksitty?