TUNNE JOKA EI PIDÄ PAIKKAANSA

Tiedetään, että teistä ateisteista monesta tuntuu, että Jumalaa ei ole ja te olette vakaasti tätä mieltä.

Tosiasia kuitenkin on, että tunteet ja niitä seuraavat järjen päätelmät eivät aina pidä paikkaansa, ja niillä ei siis ole vastinetta todellisuudessa. Voi sanoa, että tunteet jossain tilanteissa jopa valehtelevat härskisti päin naamaa.

Mitä opimme tästä? Eli ei kannata antaa tunteiden ja niitä seuraavien virheellisten järjenpäätelmien määrätä kaikkea, sillä näin ihminen menee harhaan.

On viisasta välillä tukeutua kättä pidempään ja avata Raamattu ja oppia sieltä, että Luoja Jumala ja hänen Poikansa Jeesus ovat ihan todellisia, todella olemassa olevia vaikka teidän tunne-elämä ja järjenpäätelmät sanoisivat ties mitä.

Ja tämä samainen Jeesus kärsi ja kuoli rangaistuksen sinunkin puolestasi, että sinäkin voit olla vapaa Luoja-Isä Jumalan rangaistuksesta kun suostut ottamaan tämän Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksi ja seuraat häntä lopun elämääsi.

29

111

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä saa sinut vakuuttuneksi siitä, että olet valinnut oikean jumalan.
      Kristinuskoa sanoo tunnustavansa vain 2/7 osaa Telluksen väestä.

      • Anonyymi

        Aika monet ottavat uskon vastaan lähempänä kuolemaa. Siksi tilastot eivät kerro koko totuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ottavat uskon vastaan lähempänä kuolemaa. Siksi tilastot eivät kerro koko totuutta.

        Tuo väite ei taida pitää paikkaansa.


    • Anonyymi

      Sinun jumalallasi ei ole vastinetta todellisuudessa. Sehän on vain mielesi tuote, ei mitään ulkopuolista. Sinun päätelmäsi ovat siis virheellisiä.

      • Noh, äkkiäkös avaaja POISTAA avauksensa kun jää taas 10.kerran tappiolle perusteluissaan..


    • "Tosiasia kuitenkin on, että tunteet ja niitä seuraavat järjen päätelmät eivät aina pidä paikkaansa"

      Höpsistä, jumalusko perustuu tunteeseen ja sen jälkeiseen järjen puutteeseen. Tiede perustuu ihmisen biologisten ja kulttuuristen vaikutusten mahdollisimman tarkkaan poistamiseen analyysistä. Biologisia vaikuttimia ovat mm. tunteet ja kognitiiviset vääristymät. Kulttuurisia vaikuttimia ovat mm. uskonnot ja ideologiat. Tiede blokkaa kaikki nämä pois. Siksi rationaalisessa maailmassa jumalaa ei ole olemassa, siitä ei tosiaan ole muita todisteita kuin kulttuuriperimä, kognitiiviset vääristymät ja tunteet.

      • Anonyymi

        Älä valehtele sika. Monella kristityllä on paljon järkeä ja osa on älykkäitä, mutta he eivät käytä järkeään uskoon liittyvissä asioissa. Siksi pitävät totena vuohipaimenten satuja ja kuvittelevat "kokevansa Jumalan läsnäolon ja johdatuksen" elämässään.


      • Ei tässä tunteeseen ja järjen puutteeseen tarvitse nojata. Nähkääs meillä on niin viisas Jumala, että hän on antanut meille Raamatun joka opettaa Jumalasta lahjomattomasti suosimatta pientä tai suurta ihmistä tahi älykästä tai vähemmän älykästä.


      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Ei tässä tunteeseen ja järjen puutteeseen tarvitse nojata. Nähkääs meillä on niin viisas Jumala, että hän on antanut meille Raamatun joka opettaa Jumalasta lahjomattomasti suosimatta pientä tai suurta ihmistä tahi älykästä tai vähemmän älykästä.

        raamatussa ei ole mitään, mikä vetoaisi nykyihmiseen. 2000 vuotta vanhat tarinat ovat vain niitä, tarinoita.


    • Projisoit omia ajatuksiasi toisiin. En ole vielä koskaan kuullut kenenkään ateistin väittävän, että he tuntisivat jumalien olemattomuuden. Kyseessä on pikemminkin johtopäätös siitä, että ihmiset ovat kautta historian keksineet erilaisia jumalia ja palvoneet niitä ja keränneet uskonnollisia tarinoitaan kirjoiksi, mistä esimerkkeinä vaikkapa Raamattu, Koraani, Mormonin kirja, Veda kirjallisuus ja Kungfutselaisten Neljä kirjaa, viisi klassikkoa ja Keskustelut.

      Jos olet kiinnostunut totuudesta, niin selvität ensin kuka kirjan on kirjoittanut, koskaja mihin hän tietonsa perustaa. Sen jälkeen tutkit lähdeluettelon.

      Jos kirjassa ei ole mainittu kirjoittajaa ja ensimmäisillä sivuilla esiintyy puhuvia eläimiä, niin tässä vaiheessa voit pistää kirjan sinne kansansatujen joukkoon. Toki Raamatusta voit löytää joitain osittain historiallisiin tapahtumiin perustuvia asioita, mutta se on kuin yrittäisit tutkia Amerikan kaupunkeja lukemalla Hämähäkkimiestä. Kyllä sieltä löytyy viisaus ja tosiasioita sieltä sun täältä, mutta niitä on mahdoton erottaa kaiken satuilun seasta.

      • Unohdat kokonaan, että Jumala siis se Raamatussa kuvattu Luoja-Jumala ei ole tyhmä, ja hän ei ole kirjoituttanut kirjaansa siten, että joku voisi tulla ja osoittaa, että se ei pidä paikkaansa.

        Monet ovat kyllä yrittäneet todistaa Raamatun satukirjaksi ja vuohipaimenten myyttikirjaksi, mutta kukaan ei ole tässä "suuressa" työssä onnistunut. Raamattu on ja pysyy totuuden kirjana toisin kuin vaikka millaiset ja vinkeät eri uskontojen pyhät kirjat, jotka joka ainoa voidaan osoittaa sisältävän selvää valehtelua.


      • miikanaahum kirjoitti:

        Unohdat kokonaan, että Jumala siis se Raamatussa kuvattu Luoja-Jumala ei ole tyhmä, ja hän ei ole kirjoituttanut kirjaansa siten, että joku voisi tulla ja osoittaa, että se ei pidä paikkaansa.

        Monet ovat kyllä yrittäneet todistaa Raamatun satukirjaksi ja vuohipaimenten myyttikirjaksi, mutta kukaan ei ole tässä "suuressa" työssä onnistunut. Raamattu on ja pysyy totuuden kirjana toisin kuin vaikka millaiset ja vinkeät eri uskontojen pyhät kirjat, jotka joka ainoa voidaan osoittaa sisältävän selvää valehtelua.

        Raamattu on todistettavasti täynnä palturia. Jopa lapsi tietää, ettei puhuvia eläimiä ole.


    • Anonyymi

      "TUNNE JOKA EI PIDÄ PAIKKAANSA"

      Olet oikeassa. Tunne on hyvin tärkeä seikka uskonasioissa. Pudota kuuden kilon käsipaino varpaillesi, ja katso! tunnet sen. Mutta pudotappa Jumala varpaillesi, niin ei tunnu missään. Käsipainoon on siis paljon helpompi uskoa kuin sinun lapsellisiin väitteisiisi.

    • Anonyymi

      Kristinusko ei perustu järkeen vaan tunteisiin ja "kokemuksiin", joita väitetään Jumalan vaikuttamiksi, mutta ne ovat luonteeltaan psyykkisiä eikä Jumala niitä ole vaikuttanut.

      Raamattu on täynnä epätosia satuja, joita te typerät kristityt pidätte kirjaimellisesti totena ja sitten luulette saavanne kokemuksia ja rukousvastauksia jumalaltanne, mutta se on kaikki pelkkää kuvitelmaa eikä todellisuutta.

      Jumala asuu päässänne Raamatunkin mukaan: ajatuksissanne ja mielissänne. Ei se muualla sitten asukaan... avaruus on tyhjää täynnä ja jos jotakin on, niin se on ainetta, ei henkeä.

    • Anonyymi

      Armeijan kapiaiset ovat siis uskovaisia. Kun ammuslaatikko tippuu varpaille kesken kiireen niin sanotaan "ei voi sattua" >ts. kipua/kivuntunnetta/ ei ole

      Harmi vain ettei laatikon jalalleen saanut aina ole niin kova uskossaan että uskoisi.

    • Anonyymi

      Tunne vie usein harhaan. Mutta ateismi onkin johtopäätös: ei ole perusteltua syytä uskoa yhdenkään jumalan olemassaoloon.

      Jumalusko sen sijaan perustuu tunteeseen. Ja nimen omaan siihen, että oma tunne asetetaan ylivertaisen todistusvoimaiseksi kaikkien muiden ihmisten tunteeseen verrattuna. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hindulla ja kristityllä olisi yhtä vahva ja aito tunne siitä, että hänen uskonsa on oikea. Kristitty pitää omaa "subjektiivista varmuutta" todisteena ja hindun "subjektiivista varmuutta" täysin arvottomana. Itsekeskeisyyttä puhtaimmillaan.

      • Jumalan usko perustuu Raamatun selvään ilmoitukseen tästä Luoja-Jumalasta, tunteella ei ole tässä mitään tekemistä. Tunne ei tässä ole ratkaiseva, vaan se, että ajattelu perustuu todelliseen tietoon ja Raamattu on täynnä alusta loppuun todellista tietoa.

        Ja tähän Raamatun todeksi havaittuun tietoon perustuu myös kristillinen usko; eli siis kristillinen usko ei ole mitään haihattelua ja vaikka minkälaisia epämääräisiä tunteita, ei vaan se perustuu Raamattuun.


      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Jumalan usko perustuu Raamatun selvään ilmoitukseen tästä Luoja-Jumalasta, tunteella ei ole tässä mitään tekemistä. Tunne ei tässä ole ratkaiseva, vaan se, että ajattelu perustuu todelliseen tietoon ja Raamattu on täynnä alusta loppuun todellista tietoa.

        Ja tähän Raamatun todeksi havaittuun tietoon perustuu myös kristillinen usko; eli siis kristillinen usko ei ole mitään haihattelua ja vaikka minkälaisia epämääräisiä tunteita, ei vaan se perustuu Raamattuun.

        Sinä olet - jälleen kerran - paras todiste jumaltonttujen olemattomuudesta 🤪🤣🤪


      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Jumalan usko perustuu Raamatun selvään ilmoitukseen tästä Luoja-Jumalasta, tunteella ei ole tässä mitään tekemistä. Tunne ei tässä ole ratkaiseva, vaan se, että ajattelu perustuu todelliseen tietoon ja Raamattu on täynnä alusta loppuun todellista tietoa.

        Ja tähän Raamatun todeksi havaittuun tietoon perustuu myös kristillinen usko; eli siis kristillinen usko ei ole mitään haihattelua ja vaikka minkälaisia epämääräisiä tunteita, ei vaan se perustuu Raamattuun.

        Olet tyypillinen aivopesty uskovainen. Ehkä olet jopa aivopessyt itsesi. Vetoat johonkin kirjaan, jota kaikki muut täällä pitävät satukirjana. Onnetonta touhua, mutta jatka vain, jos se saa sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi.


    • Anonyymi

      olet kääntänyt jumalan rakkauden päälaelleen 🙃🤣

      • Anonyymi

        Jumalanhan piti olla rakkaus, nyt syytät ateisteja tunteellisiksi.
        juupas eipäs sanoi uskovainen ja hieroi käsiään


    • Anonyymi

      Jumala on tietysti myös tunnekokmus, jos puhutaan rakkaudesta. Melko varmasti jokainen ihminen on kokenut rakkautta. Sitä antavana tai saavana. Nyt täytyisi muistaa sellainen tosiasia, että myös tieteen parissa puuhastelevat ihmiset...

      voidaan ymmärtää omat tietomme vajavaisiksi. Jumala on rakkaus---ei ole mitenkään huono väite tieteellisesti. Koska on kysymys hengestä ja niin korkeasta, ettemme voi sitä ymmärtää. Ei mitään mahiksia laittaa labrassa tutkimukseen. Paljon parenpi on olla koko ajan vuorovaikutteisessa suhteessa ja Jeesus Kristus välittäjänä. "Joka päivä on armo uus" lauletaan kohta.

      • Anonyymi

        Selittelyä. Ei Jumala muutu todelliseksi määritelmää muuttamalla. Rakkaus on vain yksi Jumalan väitetty ominaisuus. Jos kaikki Raamatun kuvaukset kootaan yhteen, Jumala on jakomielitautinen despootti.


    • Anonyymi

      on naurettavaa uskoa että olisimme täällä pelkästään sattumalta. Jokainen vakavasti ajatteleva uskoo Jumalaan tai johonkin voimaan joka johtaa

      • Anonyymi

        Vaikka se Xixik3 jota avaajakin taisi täällä fanittaa? Aivan sama kuka Jumalasi on siis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka se Xixik3 jota avaajakin taisi täällä fanittaa? Aivan sama kuka Jumalasi on siis.

        voi Jumalaa kutsua myös erilaislla nimille. Jeesusjoka tuli korkeimmasta ulottuvuudesta. Hänellä oli nimi josta voi tunnistaa. Tosi erikoinen tilanne että Jumala ilmoittaa itsestään ihmisen muodossa. Vaikea käsittää, mutta täysin totta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi Jumalaa kutsua myös erilaislla nimille. Jeesusjoka tuli korkeimmasta ulottuvuudesta. Hänellä oli nimi josta voi tunnistaa. Tosi erikoinen tilanne että Jumala ilmoittaa itsestään ihmisen muodossa. Vaikea käsittää, mutta täysin totta

        … Kulokoski, Niksulan mielisairaalan ylihoitaja kuulee sinua ja Jumalaasi


    • Ei minusta tunnu siltä, ettei Vaaleanpunaista Näkymätöntä Yksisarvista ole olemassa.

      Tarkoittaako se sitä, että se on olemassa?

    • Avaaja: muista kun olet taas hiljaa:
      Varmista että olet ostanut auton, muutoin saatat vahingossa ostaa osan joka ei sovi autoosi.

      Moni kaltaisesi evankelista on nykyisin niin katkera ja hiljaa että käy heittämänsä vininsä lavuaariin ja juo pissinsä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1323
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      41
      872
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      807
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      798
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      710
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      698
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      96
      623
    12. 65
      610
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      591
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    18. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      535
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe