Kasvaako katkennut jalka tai käsi takaisin? Voisiko ratikkaan asentaa kovaääniset joista tuli jatkuva varoitusääni?
Onko ratikan alle jääneet tervehtyneet?
Anonyymi
2556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kahden samalla kerralla ratikan alle jääneen ihmisen osista on tehty kolme ihmistä. Ongelma tulee, jos ne ovat eri sukupuolta.
Jos kahdesta tehdään kolme niin laskelmieni mukaan pe r s e r ei ät ei riitä kaikille.
Reikiä saa tekemällä. Tekee ratikka muitakin ihmeitä, mm kuljettaa kaikki kaikkialle.
Ääniin tottuu ikävä kyllä. Jotain ihan muuta voi sitten näytellä.
Kuka on jäänyt ratikan alle?
Minkä ratikan? Oo kuullukka.
Kenen olisi pitänyt jäädä?
Tyypillinen trelainen kaiken myrkyttäjä,
näkee olemattomia etukäteen mitä ei koskaan toteudu .
Löytyykö vielä negatiiivisempia itkuvirsiä jo tehdyistä ja päätetyistä asioista?
Antaa niiden valittaa. Parempi niiden on purkaa kamalaa oloaan tänne kuin vaikka viattomiin sivullisiin ruuhkabussissa.
Varaa matka Jerusalumiin, mene siellä itkumuurille itkemään.
Mitään ette mahda sille, että keskustellaan.
Onnettomuuksia tulee väistämättä. Irronneet kädet ja jalat tulevat olemaan Tampereella viikottaisia tapahtumia. Onko Taysissa osaavaa mikrokirurgia?
Kukaan ei ole keskustelua yrittänyt estää.
Palaute tulee, jos on sössitty. Väliin muutenkin.
TAYSin kirurgeja pitäisi lähettää Helsinkiin oppimaan. Siellähän ratikan alle jää joka päivä joku. Ainakin avausviestistä päätellen.
Eikös se yksi niko kuollut siellä juuri?
Viisas varautuu. Tyhmä uskoo tuuriin.
Ei Helsinki mitään tänne vaikuta. Siellä on spåran kanssa totuttu elämään jo yli 100 v.
Älä kuitenkaan kulje sillä Jerusalemin ratikalla.
Helsingissä on totuttu liittämään raajat takaisin toisiinsa. Ihan rutiini hommaa siellä spora kaupungissa.
Ratikka omaa 1000 ydinaseen tuhovoiman.
Yleensä autojen alle jääneet eivät tervehdy kovinkaan hyvin. Jopa kuolevat.
Ratikkahan antaa kaikki siihen tehdyt investoinnit 2 kertaisena takaisin...eli siis myös kuolleet......uskokoon ken tahtoo.
Järjetön investointi.
Meinaatko että ratikassa siitetään uusia ihmisen alkuja?
Jos fallistinen ratikka törmää naiseen, syntyy lapsia kaksi.