"Aiemmin tällä viikolla tutkijat ilmoittivat havainneensa Venuksen ilmakehästä fosfiinia, jonka olemassaolo saattaisi viitata jopa alkeelliseen elämään planeetalla.
Roskosmoksen johtaja Dmitry Rogozin on reagoinut löytöön mielenkiintoisesti. Rogozinin mukaan Venus on olemukseltaan painajaismainen helvetti, ja se on venäläinen planeetta. Rogozin pyrkii samaan aikaan saamaan vauhtia rattaisiin, jotta Roskosmos lähettäisi lisää lentoja kohti Venusta".
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-avaruusjarjeston-johtaja-kohauttaa-venus-on-helvetti-avaruudessa-ja-se-on-venalainen/7929448
The Moscow Times kertoo Rogozinin kehuneen, että Venäjä oli ensimmäinen ja ainoa maa, joka on laskeutunut onnistuneesti Venukselle. Rogozin toteaa, että luotaimen keräämien tietojen mukaan olot planeetalla ovat kuin helvetistä.
Teknologiasivusto Gizmodo kertoo Rogozinin sanoneen lisäksi myös, että ”Uskomme, että Venus on venäläinen planeetta”

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.