Taas kerran ylen aamussa puhuttiin , miten maahanmuuttajataustaiset eivät koe olevansa suomalaisia. Lähi-idästä, Somaliasta, Afganistanista jne. tulleista ei koskaan tule suomalaisia. Suomalaiset ovat oma etninen ryhmänsä ja meillä on oikeus olla suomalaisia johon kuuluu savolaisia, hämäläisiä, pohjalaasia jne.
Minusta ei tule somalia, jos muutan Somaliaan.
Suomalaisuus ja Suomen kansalainen ovat eri asioita.
Minusta ei tule somalia, jos muutan Somaliaan.
Suomalaisuus ja Suomen kansalainen ovat eri asioita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aivan oikein ja tämän toteaminen ei ole rasismia.
Toinen tulokulma on (sosiaali)psykologia. Ihminen kokee olevansa osa yhteisöä jos hänellä on edes jokin tehtävä. Se on parempi kuin olla jouten. Sitten on nämä EU-aikana sivuutetut ongelmat. Sosiaaliturvajärjestelmämme ei kannusta tuottavaan työhön eikä itsensä toteuttamiseen eli esim työn, yrittämisen ja opiskelun yhdistämisiin. Verotus taas ei luo riittävästi tuottavaa työtä. Tämä, edellinen ja sitä edellinen hallitus ovat lässähtäneet näissä reformeissa ja sen takia puheet työperäisestä maahanmuutosta huh huh on niillä otsaa!
Muualta ja varsinkin aloituksessa esiintyneet kansalaisuudet kun tulee suomeen ei kannata ihmetella pientä sorsintaa. Kansalaisuuden saaminen ei tee kenestäkään pohjimmiltaan suomalaista. Suomalaisuus tulee identiteetistä, perimästä, juurista, kulttuurin tuntemuksesta jne. Mä olen aina ollut ylpeä jjuuristani ja olen pitänyt yllä perinteitä joita isovanhemmat opetti sekä isäni ja äitini ja nyt siirtänyt sitä omalle jälkikasvulle.
Minäkin vaalin perinteitä sekä sukujuuriani. Ja minustakin suomalaisille kuuluu oma identiteetti, joka tulee perimästä ja yhteisestä historiasta.
Ja kaikkien mahdollisten kohteiden päähän potkiminen osana. Ihan tiedoksi, sukupolveasi vihataan yli kaiken!
Kukaan muu kuin Sinä reppana ei puhu päähän potkimisesta. Onko tuo väkivaltainen ajattelutapasi jotenkin perusominaisuutesi?
Juurikin noin, ilman identiteetiä ihminen on kuin juureton. Varsinkin ihmetyttää ne suomalaiset jotka kokee olevansa EU kansalaisia, eihän sellaista olekkaan. Minä tunnen olevani vain ja ainoastaan suomalainen ja suomi yksi euroopan maa ei muuta.
Ei ketään päähän potkita silloin kuin on kyse omasta etnisyydestä. Tai sitten esim. somalit ovat potkineet vuosikymmeniä muita päähän, kun ovat olleet täällä ja säilyttäneet oman identiteettinsä ja jopa kulttuurinsa.
Suomalaisilla on omassa maassaan oikeus etniseen perimäänsä ja tapoihinsa.
Kuten aloittaja sanoi Suomen kansalaisuus on eri asia kuin suomalaisuus. Ja tämä sama oikeus on kaikilla kansalaisuuksia omissa maissaan.
Tuntuu vain että meitä suomalaisia yritetään kovasti taivutella olemaan jotakin muuta, sopeutukaa muualta tuleviin sanotaan jne. Muualta tulevien tänne pitää sopeutua kun maahamme saapuvat, meidän ei pidä muuttaa sitä mitä olemme.
Niin minustakin, Suomi on suomalaisten koti ja vieraaksi tulevien pitää Suomen kansalaisiksi tultuaan elää tavallamme ja hyödyttää yhteiskuntaamme. Saman joudun minä tekemään muuttaessani ulkomaille, kunnioittamaan niiden ihmisten kotia, joiden vieraana olen. Tätä se on ollut jokaisessa maassa, missä olen tehnyt työtä.
Minusta pitäisi tätä aihetta nostaa enemmänkin julkisuudessa, koska tuntuu, että suomalaisuus on kenelle tahansa kaupan ja että kuka tahansa voisi olla suomalainen.