KHO: n päätös kirkon tulevaisuuden kannalta katsoen on hyvin kiusallinen. Nimittäin sen seurauksena papin virkoihin valitaan tästä eteenpäin mieluummin konservatiiveja. Näin kirkko sitten ottaa reiluja askeleita taaksepäin.
Joka taas heikentää kirkon taloutta, koska seurauksena joukkopako kirkosta. Homoliitoilla kun on selvä kansan tuki. Kirkkoon jäävät vain pienituloiset eläkeläiset ja sossurahoilla päivystävät hihhulit. Ei asia ei todellakaan ole pelkästään teologinen.
KHOn päätöksellä kauaskantoiset seuraukset
38
78
Vastaukset
Kirkon onneksi teologia ei ole eksakti tieteenala, joustoa löytyy aina paineen alla.
- Anonyymi
Papiksi haluavilta tulee nyt jatkossa kysyä, että ...
Haluatko kunnioittaa Jumalan tahtoa, kirkkolakia, Suomen perustuslakia ja tunnustuskirjojen määräyksiä?- Anonyymi
Joopa joo. Joka tapauksessa kuten sanottu kyseessä on juttu jolla on hyvin pitkälle meneviä vaikutuksia eli askelia taaksepäin on aivan varmasti luvassa. Tämä on hyvin kiusallista pappien enemmistölle joista suurin osa kannattaa liberalisointia.
Mutta kun näissä kysymyksissä estoksi riittää kirkkolliskokouksessa määrävähemistö, niin minkäs teet. Varsinkin kun tuon päätöksen seurauksena voi kuvitella että määrävähemmistön määrä uhkaa jopa nousta.
- Anonyymi
Homojen vaikutus kirkollisveroihin on marginaalinen.
- Anonyymi
Tuskin kuuluvat kirkkoon nytkään.
- Anonyymi
Sinäkö olet siis sitä mieltä että Päivi Räsäsen esiintymisten jälkeen kirkosta eronneet ovat kaikki homoja? Että Helsingissä lähes puolet on homoja koska he eivät kuulu kirkkoon? Oletko sä ihan ulalla?
https://yle.fi/uutiset/3-11250585 - Anonyymi
Niin ja jäi sanomatta, että Helsingin alueella väestön tulotaso on huomattavasti korkeampi kuin esim jossain Kälviällä tai Ylivieskassa.
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin kuuluvat kirkkoon nytkään.
Kirkkohäitä haluavia homopareja on ollut, joten kyllä heitä kirkon jäseninä on siinä kuin muitakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin kuuluvat kirkkoon nytkään.
Yli 50 vee jäsenyyttä.
Konservatiivin (tai trollin) keksintöä koko aloitus eli höpö höpö.
- Anonyymi
Ei ole. Olen aloittaja joka hyvin usein päättää kirjoituksen noottiin
PS. Mistä näitä oikein tulee?
Pitää tässä myös kysyä sinulta, että missä kohtaa logiikkani tässä muka pettää? Tuolla päätöksellä on tosiaan hyvin pitkät vaikutukset ja nimenomaan taaksepäin. Mutta tätä KHO ei tietenkään ole miettinyt vaan se on tehnyt päätöksen olemassa olevan faktan mukaan.
Edelleen pohdi nyt tätä suoraan, että jos homoihin myöteisesti suhtautuva pappi hakee paikkaa jostain kiikun - kaakun paikkakunnalta (ollakko vai eikö olla homomyönteinen) , niin KHO päätöksen jälkeen häntä ei taatusti valita, koska kyseinen srk ei halua ongelmia. "Konservatiivin (tai trollin) keksintöä koko aloitus eli höpö höpö."
No, on sulla sisälukutaito vähän hukassa. Aloittajahan toteaa mm. " Kirkkoon jäävät vain pienituloiset eläkeläiset ja sossurahoilla päivystävät hihhulit."
Ei kai konservatiivi kutsu toisia kirkkoon jääviä konservatiiveja hihhuleiksi?
Sekin on hassua, jos pidät aloitusta trollin kirjoittamana, koska hänhän kuvaa luterilaisen kirkon alasajoa, eli juuri sitä mistä itse teit aloituksen vain muutama päivä sitten.Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Olen aloittaja joka hyvin usein päättää kirjoituksen noottiin
PS. Mistä näitä oikein tulee?
Pitää tässä myös kysyä sinulta, että missä kohtaa logiikkani tässä muka pettää? Tuolla päätöksellä on tosiaan hyvin pitkät vaikutukset ja nimenomaan taaksepäin. Mutta tätä KHO ei tietenkään ole miettinyt vaan se on tehnyt päätöksen olemassa olevan faktan mukaan.
Edelleen pohdi nyt tätä suoraan, että jos homoihin myöteisesti suhtautuva pappi hakee paikkaa jostain kiikun - kaakun paikkakunnalta (ollakko vai eikö olla homomyönteinen) , niin KHO päätöksen jälkeen häntä ei taatusti valita, koska kyseinen srk ei halua ongelmia.>> Pitää tässä myös kysyä sinulta, että missä kohtaa logiikkani tässä muka pettää? <<
Ei se taida pettää. No, pappien vaihto konservatiivisempiin ottaisi joka tapauksessa sukupolven tai kaksi.
" tuomiokapituli asettaa vaaliehdokkaiksi kolme kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa"
Eli voihan ne jo nyt valita omat konservatiiviset/liberaalit suosikkinsa ja vaikea on uskoa, että joku Jolkkosen poppoo valitsisi nytkään liberaalia. Mutta kyllä, sinne varmaan päin se taitaisi vähitellen kallistua. Tosin muutos oli äärimmäisen hidas.
https://evl.fi/plus/paatoksenteko/lainsaadanto/kirkolliset-vaalit/kirkkoherran-vaali- Anonyymi
Yksi.uskis kirjoitti:
"Konservatiivin (tai trollin) keksintöä koko aloitus eli höpö höpö."
No, on sulla sisälukutaito vähän hukassa. Aloittajahan toteaa mm. " Kirkkoon jäävät vain pienituloiset eläkeläiset ja sossurahoilla päivystävät hihhulit."
Ei kai konservatiivi kutsu toisia kirkkoon jääviä konservatiiveja hihhuleiksi?
Sekin on hassua, jos pidät aloitusta trollin kirjoittamana, koska hänhän kuvaa luterilaisen kirkon alasajoa, eli juuri sitä mistä itse teit aloituksen vain muutama päivä sitten." Aloittajahan toteaa mm. " Kirkkoon jäävät vain pienituloiset eläkeläiset ja sossurahoilla päivystävät hihhulit.""
Kerrankin: :DD
- Anonyymi
KHO:n päätös tarkoittaa sitä, että papeiksi, tai vaikkapa oikein piispoiksikin tulee entistä enemmän persuja, kokkareita tulee entistä vähemmän.
- Anonyymi
Hyvä asia on että näin saadaan kuri ja järjestys palautettua kristilliseen kirkkoomme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä asia on että näin saadaan kuri ja järjestys palautettua kristilliseen kirkkoomme.
Eli siis sateenkaaripapeille pitää antaa sinusta potkut? Entäs sitten papit jotka haluavat tehdä töitä naispappien kanssa? Mitä heille tulee tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis sateenkaaripapeille pitää antaa sinusta potkut? Entäs sitten papit jotka haluavat tehdä töitä naispappien kanssa? Mitä heille tulee tehdä?
Pitäiskö tehdä sukupuolen tarkistus työterveyshuollossa?
- Anonyymi
Eikös ole hyvä asia. Perinteet kuuluu jumalisuuteen.
- Anonyymi
Kansa viihtyy itsekseen silloinkin, kun sirkus on kiinni.
Ei se nyt niin mene vaan tuohan oli tavallaan nahkapäätös siitä, että kirrko saa määritellä viranhaltijoidensa toimintaa. Mikä nyt on ihan ymmärrettävää noinhan se on sen jonka leipää syöt sen lauluja laulat.
- Anonyymi
"Ei se nyt niin mene vaan tuohan oli tavallaan nahkapäätös siitä, että kirrko saa määritellä viranhaltijoidensa toimintaa. Mikä nyt on ihan ymmärrettävää noinhan se on sen jonka leipää syöt sen lauluja laulat."
Kirkolla on laaja itsemääräämisoikeus. Oikeuden päätös oli hyvin perusteltu.
Kun eduskunta muutti avioliittolakia, se ei muuttanut kirkkolakia eikä kirkon käytäntöjä.
Näistä päättää kirkko itse ja itsenäisesti.
Oikeuden päätös on hyvä ja selkeä.
- Anonyymi
Onhan niitä irtisanomisia muillakin aloilla nykyisin, miksei kirkon piirissä . Vai onko se niskuroijien suojatyöpaikka?
- Anonyymi
En kai eroa kirkosta mutta käymästä lakkaan jos konservatiivipapit alkavat pitää saarnoja ja jos ne ovat samanlaisia raamatunlauseitten ja fraasien jankkaamista kuin aikoinaan. Nykypapit, oletan että juuri ne kaikki hyväksyvät, pitävät päivän tekstistä tähän päivään sovelletun saarnan, sitä kuuntelee mielellään.
Mutta uskovana alan kyllä siirtyä siihen että koko kirkko pitäsi lopettaa. Me uskovat jotka haluamme yhdessä pitää hartaushetkiä, kokoonnumme pienillä porukoilla joko jonkun kotiin tai vaikka kirjaston nurkkaan. Papit vaihtaisivat alaa ja tulisivat siviileinä joukkoomme, jos kelpaa. Koko kirkko-instituutio, pois vaan. Siihen loppuisivat nämä lätinät. Eikä vihittäisi ketään.- Anonyymi
Dan. 12:10
Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
"Nimittäin sen seurauksena papin virkoihin valitaan tästä eteenpäin mieluummin konservatiiveja."
Päin vastoin.
Jatkossakin liberaalien pappien määrä lisääntyy.
Eikös arkkipiispakin jo ole kääntynyt liberaalimmaksi.- Anonyymi
Miksi kansakunnat vaahtoaa, sillä laista ei katoa pieninkään piirto. Jumalansana kantaa ja on vakaa peruskallio.
Mikä Jumalan sana.
No Raamattu ei puhu mitään kirkossa vihkimisestä.
Ja vaikka ne laista ei mitään katoa niin ei missään noudateta Raamatun lakeja.- Anonyymi
torre1 kirjoitti:
Mikä Jumalan sana.
No Raamattu ei puhu mitään kirkossa vihkimisestä.
Ja vaikka ne laista ei mitään katoa niin ei missään noudateta Raamatun lakeja.Bändää Iaiskempaa en tiedä.
- Anonyymi
Niskoittelijoille pitää antaa ensin varoitus sitten vasta irtisanominen.
Yt:t käyntiin hyvissä ajoin.- Anonyymi
Juuri niin, silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa. Hyvä että tämäkin episodi tuli nähtyä, eipä ole uskovaiset näköjään sen pyhempiä tai raamatullisempia kuin muutkaan.
Kaiken uskonnollisuuden maallistumista tämä jouduttaa ja ehkä niin pitääkin käydä.
Uskovien valtataistelu jatkukoon kiivaana, ehkä joku joskus erehtyy kuuntelemaankin teitä niin onnistutte kivittämään hänetkin ulos piireistänne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin, silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa. Hyvä että tämäkin episodi tuli nähtyä, eipä ole uskovaiset näköjään sen pyhempiä tai raamatullisempia kuin muutkaan.
Kaiken uskonnollisuuden maallistumista tämä jouduttaa ja ehkä niin pitääkin käydä.
Uskovien valtataistelu jatkukoon kiivaana, ehkä joku joskus erehtyy kuuntelemaankin teitä niin onnistutte kivittämään hänetkin ulos piireistänne.Olkaamme iloisia omantunnon arkojen homoseksuaalien puolesta, että nyt rohkaistuvat tuomaan esiin oman kristillisen kantansa eivätkä enää suostu olemaan uusmarksilaisten käsikassaroita. Uskon, että monen homoseksuaalin omatunto ei enää kestä kirkon hajottamista eikä Jumalaa rienaavien asioiden esitteleminen kirkoissa. Toivotaan, että Jeesus kutsuu rakkaudella näitä omantunnonarkoja homoseksuaaleja ja nämä suostuvat ottamaan vastaan Herramme kutsun. Jumala auttakoon. Amen
- Anonyymi
Ja mitähän .....tiivejä KHOsssa on päättäässä. Nämä tyypithän vasta marginaalien marginaaleja ovat suomalaisväestön yleisestä kannasta.
Tulostus netistä: "Korkeimmassa hallinto-oikeudessa lainkäyttöasiat ratkaistaan säännönmukaisesti viiden jäsenen eli tuomarin eli oikeusneuvoksen kokoonpanoissa. Valituslupa-asiassa hakemus voidaan hylätä kolmen tuomarin (tai eräissä ulkomaalaisasioissa kahden tuomarin) kokoonpanossa. Kolmen tuomarin kokoonpano on mahdollinen myös eräissä muissa ratkaisuissa. Eräissä asiaryhmissä lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpano voidaan kieltää yhden tuomarin kokoonpanossa." - Anonyymi
Ainakin homoseksuaalien kannalta tällä päätöksellä on siunauksellisest seuraukset, koska moni homoseksuaali pysähtyy miettimään millaiseen julmaan peliin heitä käytetään uusmarksilaisten toimesta. Uskon, että monen homoseksuaalin omatunto ei enää kestä kirkon hajottamista eikä Jumalaa rienaavien asioiden esitteleminen kirkoissa. Toivotaan, että Jeesus kutsuu rakkaudella näitä omantunnonarkoja homoseksuaaleja ja nämä suostuvat ottamaan vastaan Herramme kutsun. Jumala auttakoon. Amen
- Anonyymi
Homot vain huomasivat, että heitä edelleenkin sorretaan, ja heittävät Jeesuksen mäkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homot vain huomasivat, että heitä edelleenkin sorretaan, ja heittävät Jeesuksen mäkeen.
En osaa sanoa kuinka moni homoseksuaali on pahalla mielellä Jumalaa kohtaan ja kuinka paljon sitten heidän omat himot määrää elämää, mutta puhuinkin tuossa niiden homoseksuaalien puolesta joille rakkaus ja hyvän omantunnon omaava elämä on tärkeää. He voivat nyt rohkaistua ottamaan vastaan se rakkaus mikä kestää iankaiken eivätkä enää suostuisi olemaan uusmarksilaisten orjia ja poliittisia aseita, vaan ymmärtäisivät että ovat ihmisiä joita kohtaan Jumalalle on yhä hyvä tahto. Jumala auttakoon. Amen
- Anonyymi
Pulinat pois. Päätös oli oikea, Piste
- Anonyymi
KHO päätös edellyttää kaikkien sitä tasa-arvoisen kohtelun aikaansaamiseksi. Kaikille sateenkaaripaperille tulee antaa varoitus vastaavista teoista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147404
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s444749- 594742
- 753418
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162005Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301850- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441667- 371568
- 1431317