koska saattaa olla, että läheisyys kuumentaa tunteet ja kaappaan sut syliini. Voi olla, että vaikka teen kaikkeni veto sinuun vie voiton, ja silloin tätä miestä vietiin. Että jos pelottaa...
Ehkä sun on hyvä pitää etäisyyttä
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
En mä halua, mietin sua edelleen koko ajan. Haluan nähdä<3
Minäkin mietin sitä miestä
Niin sitä juuri mietinkin. Ei ole hyvä juttu se.
Ihana kirjoitus. Toivottavasti pääset tämän naisen lähelle. 😚
Sivusta
Myös minä toivon että saat kaivattusi. Itseni kohdalla tuo on aika mahdotonta tällä hetkellä, tosin ainahan voi haaveilla, vaikkei haaveet toteutuisikaan.
Miksi on mahdotonta?
Vointini on ollut jo jonkin aikaa huono, ja se on huonontunut viime aikoina. Tällä hetkellä ei ole mihinkään muuhun voimia, kuin selviytyä päivästä toiseen. En tätä haluaisi, mutta eipä tälle mitään voi.
Ei ole koronaa.
16.05 ja 15.13
Paranemisia sulle
Ei pelota.
Oi älä sentään, mulla voi olla korona kun olen sairaana pitkään ollut, tartuttaisit vain itsesi.
Me nyt ollaan pelkureita molemmat..
Miten ihanaa ajatuksenakin, että kaappaisit syliisi. Pitäisit tiukasti kiinni, ja suutelisit kaiken kaipuun, ja intohimon voimalla. En siitä otteestasi pois pyristelisi. Ikävä sinua mies.
Oletko ennenkin ns. kaapannut syliisi hänet?
En ole
Älä tuntemattoman kanssa lähde kaappaileen.
Kyllä noin läheinen ja tuttavallinen teko vaatii jo hyvin läheistä aikaisempaa kosketusta.
Samaa mieltä :D T :15.56
🐂 minäkö pelkäisin
Tähän ei lähdetä.
No, ei tässä voi enää paljon pilata...
Kun en mä edes pidä etäisyyttä häneen. Jos tää olis mulle, hän voi miettiä, kuinka usein minulla on tapana mennä jonkun luokse juttelemaan niitä näitä. Ei oikeastaan koskaan. Se johtuu monesta jutusta. Ja mitä miehiin tulee, en pelkää miehiä, mutta miehillä on kyllä tapana tulla mun iholle. En tiedä, miksi. Lukeeko otsassani, että:" Koske". Hänen kosketuksensa olisi kyllä silti tervetullut.
Huomennako?
Tunnetaanko me? 😘