Kontrolli on Jumalalla, ei meillä ihmisillä. Siunaaminen tarkoittaa hyvän toivomista. Siksi on perin kummallista, miten hanakasti vanhoilliset vaativat, ettei homoille tai lesboille saa toivoa mitään hyvää. Hyvän evääminen on pahan toivomista. Myös Jeesuksen vertauksissa heittellejättö on synti. Raamatun mukaan ei voi olla sopivan kohtuullisesti raoitettuun hyvään uskovia ihmisiä. Siksi kysynkin, tekevätkä vanhoilliset päätöksellään syntiä.
Kristillisen avioliiton perimmäinen lupaus on tuoda Jumala osaksi liittoa tukeemaan sitä vastoinkäymisissä. Jumalan tuominen mukaan ei voimista kenenkään syntisyyttä. Päinvastoin. Älä luule, että Jumala suuttuu siitä, että pyydämme häneltä läsnäoloa ja johdatusta.
Jos pahin pelkosi on irvokkuus, mitä luulet seurauksen olevan, jos Jumalaa pyydetään elämään? Ei hän vahvista kenenkään irvokuutta vaan poistaa irvokuuden jättäen jälkeen sen, minkä katsoo hyväksi, voiman huolehtia lähimästä ihmisestä karikkojen yli.
Kristillisen avioliiton perimmäinen lupaus on tuoda Jumala osaksi liittoa tukeemaan sitä vastoinkäymisissä. Jumalan tuominen mukaan ei voimista kenenkään syntisyyttä. Päinvastoin. Älä luule, että Jumala suuttuu siitä, että pyydämme häneltä läsnäoloa ja johdatusta.
Jos pahin pelkosi on irvokkuus, mitä luulet seurauksen olevan, jos Jumalaa pyydetään elämään? Ei hän vahvista kenenkään irvokuutta vaan poistaa irvokuuden jättäen jälkeen sen, minkä katsoo hyväksi, voiman huolehtia lähimästä ihmisestä karikkojen yli.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyvän toivottamisen kieltäminen on syntiä.
Kirkollinen toimitus on keskustelua Jumalan kanssa, ei Jumalan sijaisena toimimista. Kyse ei ole keskiaikaisesta mustaasta magiikasta, vaan alttarilla tapahtuvasta keskustelusta Jumalan kanssa. Jumalan silmien alla lupaamme huolehtia niin myötä kuin vastamäessä.
Koska kyse ei ole magiikasta, voimme peloittaa tuoda toiveemme Jumalalle. Siunaa meidän yhteistä elämää, tuli siitä millainen tuli. Sinä päätät.
Sitähän avioliitto on. Jumala päättää.
Mikä vanhoillisilla on niin vaikeaa ymmärtää siinä, että Jumala päättää miten osallistuu elämäämme. Olemme Hänen armoillaa. Heittäytymällä Hänen huomaan ei ole mitään irvokasta.
Kyllä siinä on kyse ihan perinteisestä taikauskosta, ei siellä ole mikään jumala kuulemassa vaikka kuinka anoisitte.
En uskoisi, että vanhoilliskristityt olisivat niin tyhmiä, että vetoisivat taikauskoon.
Kristinuskonharha ei poikkea millään tavalla mistään muusta taikauskosta.
Näkymätön ihmeotus vaikuttaa elämään sattuman sanelemin säännöin, mutta ehdottomasti siltä kannattaa rukoilla oikein joukolla ihmettä jota ei koskaan tapahdu.
Mutta Päivi ja muut kirjanoppineet toivovat, että homot eivät saisi lupaa rukoilla omin sanoin.
Kenestä Päivistä ja kirjanoppineista kirjoitat? Itsestäsikö?
Kuinka vaikeaa vanhoillisilla on ymmärtää, ettei Raamattu ole loitsukirja, vaan Jumala kykenee tarjoamaan hyvää, vaikka emme osaisi pukea sanojamme oikein.
Kuinka vaikea on tavallisen taikauskoisen ymmärtää, ettei raamatun jumala ole mitään muuta kuin ihmisen omaksi kuvakseen luoma epäjumala?
Ymmärräthän sinäkin muhammadanisminharhan epäjumalan olevan epäjumala, vaikka muhammad (lhsll) ihan aikuisten oikeasti kertoi olevansa viimeinen ihan aikuisten oikeasti oikean jumalan oikea profeetta!
Julistuksesi on kuultu sata kertaa. Kuinka monta kertaa he-man täytyy vakuuttaa että ei usko mihinkään mitä ei voi laittaa luupin alle ja tarkastella, mutta toivoisi kovasti että kukaan uskoisi mihinkään koska se näyttää niin kauheasti tuottavan hänelle päänvaivaa ja ahdistusta että joku johonkin uskoo ja sitten luulee taikauskosta höpöttämisen ja pikku pilkan lopettavan ja uskomiset kokonaan, He-ma siis uskoo ainakin tuohon toivoon että tuo auttaa jotakin. :D Ei auta., kuin sinä kuvittelet tuommosen auttavan - ei tuokaan ole mitään muuta kuin lapsellista - eihän se noin lopu - saat huudella vaikka lopun ikääsi ihan vapaasti tontuista jms.
tulee mieleen joku teini joka koittaa kapinoimalla ja veetuleimalla herättää huomion - teiniangsti?
Satunnainen lukija ei välttämättä ole törmännyt kommentteihin, joissa teitä taikauskoisia oikaistaan.
Lopetan kuittailun heti kun te lopetatte jumalvalheen levittämisen.
Meillä on ilmoitususkonto. Jumala ilmoittaa Raamatussa, mikä on hänen tahtonsa ja mikä on hänen tahtonsa mukaista elämää. Hän siunaa asioita , jotka ovat hänen ilmoitetun tahtonsa mukaisia. Näin ymmärrän tämän asian.
Ja sinun ei ole lupa pyytää siunausta muille asioille, kuin niille, joille uskot siunauksen saavan?
Eikö tuo ole uskon heikkoutta?
Eräässä leffassa gansterit meni papilta pyytämään siunausta päivä töihin. Pappi siunasi ja rukoili heille siunausta. Toinen oli palkkamurhaaja ja toinen suojelurahan kerääjä.
Näin voi tehdä ja hyvä niin. Kirjanoppineen voi olla vaikea käsittää se, että Jumala ei ole lakikirja, vaan Hän voi tarjota luovia ratkaisuja. Siunaus ei ole maaginen voimakenttä vaan Jumalan tahdon toteutuminen. Ei ole mitään pelkoa siitä, että Jumalaa voisi eksyttää.
Gansterin toive voi toteutua, kun hän pääsee sovittamaan tekonsa.
Tuskinpa hän sitä tarkoitti. Sen sijaan siunauksen pyytämistä sellaiselle, jonka Jumala nimenomaan kieltää, voi olla jopa Jumalan asettamista pilkan kohteeksi.
Raamatussa Joonaan ja Daavidin homoliitolla oli Jumalan siunaus, vaikka jotkut läheiset pitivät heidän homoliittoa häpeällisenä.
Mutta he eivät miehistelleet.
Raamatun aikainen "veriliitto" Daavidin ja Joonatanin välillä ei ollut mikään "homoliitto".
Raamatusta löytyy vain tuomion sanoja homoliitoille, ei mitään perusteluja.
1. Kor. 6:9
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
1. Tim. 1:10
haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-
Sitten on kaksi mahdollisuutta. Ensimmäinen ja toinen.
Kyllä Jumala varmasti haluaa siunata kaikkia lapsiaan. Toki tietyt elämäntyylit voivat olla sellaisia, ettei Jumala ihan alunperin tarkoittanut niin. Täytyy kuitenkin muistaa, että monet hetero-ihmisetkin ja avioliitossa olevat rikkovat myös Jumalan alkuperäisiä tarkoituksia vastaan. On irtosuhteita, pettämistä, hylkäämistä jne.
Jumala kyllä haluaa olla kaikkien kanssa tekemisissä ja hän kyllä ohjaa ja puhuttelee. Ongelma varmasti on usein se, että ihmiset yleensäkin elävät niin kuin Jumalaa ei olisikaan. Olkaa Siunattuja!
En kuitenkaan pidä oikeana sitä, että pyydetään siunausta sellaiselle, joka on jo lähtökohtaisesti Jumalan kieltämää.
Kaikki ihmiset eivät ole Jumalan lapsia.
Joh. 8:44
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
No, pitäisikö siunata myös pankkiryöstöt ja murhat?
Tuskinpa Jumala siunaa sellaista, minkä on nimenomaisesti kieltänyt. Osoittihan Jeesus välillä kiivaastikin vihaavansa syntiä.
"Siksi on perin kummallista, miten hanakasti vanhoilliset vaativat, ettei homoille tai lesboille saa toivoa mitään hyvää."
Tuollaista en ole havainnut missään. Pe.kuilet.
"Kristillisen avioliiton perimmäinen lupaus on tuoda Jumala osaksi liittoa tukeemaan sitä vastoinkäymisissä. "
Kyllä. Koskee siis kristillistä avioliittoa, eikä otsikossa mainittuja homopareja.
Koirakaan ei opi häpeään hakkaamalla.
Taisi se "jumala" lopettaa ihmisistä murehtimisen siinä vaiheessa, kun ei pystynyt niitä enää kahden käden sormilla laskemaan. Kaksi ekaakin olivat luusereita.
Jumala tulee ihan paikanpäälle siunaamaan homoja, terve tuloa .
No eihän Jumala rupee homoja ja lespoja varsinkaan siunaamaan, onhan se nyt sevä asia, todellakin, eihän ihminen voi sellaisista asioista päättää.
Et varmasti määrää Jumalaa. Erehdyt.
Mites nyt jos uskovaiset menettää kuolemattoman sielunsa kun eivät vaikka kirves kädessä yritä estää niitä asioita tapahtumasta joita Jumala ei hyväksy
Ei taida isolle pomolle riittää selitykseksi se että laki kielsi ja esti...