Mitä se tarkoittaa, kun sanotaan, että lähetämme mielellämme ilmaista postia, jossa kerrotaan toiminnastamme. Sanotaan myös, että se ei velvoita minua mitenkään.
Mutta tämän postituksen mukana saan aina tilillepanokortin, johon on merkitty valmiiksi nimeni ja osoitteeni. Ja ei velvoita mitenkään?
Voisiko joku kertoa minulle?
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Fil.3:18-19 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä. 2Piet.2:2-3 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi: ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku. 1Tess.2:5
- Anonyymi
Jos on joskus hyvää tahtoaan antanut rahaa johonkin nk. hyväntekeväisyyteen, on näistä aina pääsemättömistä. Osoitetiedot roikkuvat vuosikymmeniä, jos joskus 20 vuotta sitten on tilannut Hesarin.
Mitkään kiellot, - kuten: "Ei. En tahdo. Älkää enää soitelko / lähettäkö mainoksia minulle" - eivät tunnu koskevan näitä talous-ahdistelijoita.- Anonyymi
nehän toimii sitten, kuin: puhelinmyyjät . . . "inttää, ja inttää",
että saisivat "yhden käännynnäisen
- Anonyymi
"velvoita mihinkään"
ensimmäiseksi: älä anna MITÄÄN henk.kohtaisia tietoja itsestäsi !! - Anonyymi
"Mutta tämän postituksen mukana saan aina tilillepanokortin, johon on merkitty valmiiksi nimeni ja osoitteeni. Ja ei velvoita mitenkään?"
Ei tietenkään velvoita. Roskiin vaan. Pitääkö tällaista edes kysyä?- Anonyymi
Miksi ihmeessä tällaista ei saisi kysyä?
- Anonyymi
Saarn.4:8 Tuossa on yksinäinen, ei ole hänellä toista, ei poikaa, ei veljeäkään ole hänellä; mutta ei ole loppua kaikella hänen vaivannäöllänsä, eikä hänen silmänsä saa kylläänsä rikkaudesta. Ja kenen hyväksi minä vaivaa näen ja pidätän itseni nautinnoista? Tämäkin on turhuutta ja paha asia. Saarn.5:9 Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta. Sekin on turhuutta. Ps.49:11 Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa. Jer.17:11
- Anonyymi
Matt.20:26-28 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edetä. Luuk.22:27. Joh.13:14-14
No oliko tilillepanolomakkeessa eräpäivä? Tilasin ja luin ja vein paketin kirjaston ilmaismateriaali hyllylle ilman sitä maksukorttia. En ole maksanut mitään! Minulle tulee mainoksia kotiin nimelläni, mutta en ole vielä joutunut velkoihin ja ulosottoon niiden vuoksi. Ajattelen ryhtyä kannattamaan Patmoksen kautta yhtä saavuttamattoman kansan evankeliointia. Kyllä me mainoksista huolimatta itse päätämme, minne kannatukset lähetämme. Uskon että olet varustettu normaalilla älykkyydellä. Voihan silti kysyä. https://youtu.be/H0TRHCPb3dY
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24145300Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy18410834Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321545
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490