islamin mädännäisyyksiä ja takapajuisuutta.
Yaşan mukaan esim. homofobia on erittäin yleistä muslimiyhteisöjen kesken. Ylen Docventuresissa kerran esiintynyt Yaşa kertoi, että islamismin vaaroista on puhuttava realistisesti, eikä ongelmatapauksia pidä ohittaa rasistiksi leimautumisen pelossa. Suvakit taas haluavat, että siitä vaietaan.
Muslimit vihaavat Anter Yasaa, koska Yasa paljastaa
10
<50
Vastaukset
Sekularismin aktiivinen edistäminen tahtoo aina suututtaa ääriuskovaiset; he haluavat maan lainsäädännön noudattelevan heidän uskontonsa oppeja. Ääri-islamista ja muista uskontojen lieveilmiöistä on tärkeää puhua, vaikka se herättääkin vastustusta.
Aabrahamilaisten uskontojen vaikutus seksuaalivähemmistöjen kohtelulle on surullista katsottavaa. Meillä on päästy asiassa paljon eteenpäin, mutta silti tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta jouduttiin jatkuvasti kuuntelemaan uskovien kommentteja siitä, että avioliiton pitäisi olla sallittua vain sen mukaan, mitä heidän uskontonsa mukaan on hyväksyttyä.- Anonyymi
Lokakuussa 2016 Yaşa toi julkisuuteen ”Aleppon lelusalakuljettajana” tunnetun suomensyyrialaisen Rami Adhamin jihadistikytkökset. Yaşa toimitti Helsingin Sanomille aineistoa, joka sisälsi muun muassa arabiankielisiä tekstiviestejä sekä kuvakaappauksia Adhamista jihadistijärjestö Islamic Frontin jäsenten kanssa. Helsingin Sanomien julkaiseman jutun jälkeen Adhamin toiminnasta aloitettiin poliisitutkinta ja hän erosi itse SDP:stä.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeisenä päivänä Yaşa julkaisi blogissaan SDP:n vastavalitun kansanedustajan Hussein al-Taeen vuosina 2011–2014 sosiaaliseen mediaan kirjoittamia viestejä, joissa muun muassa solvattiin homoseksuaaleja, juutalaisia ja somaleja.[9] Suomen Tietotoimisto oli kysynyt al-Taeelta viesteistä jo syksyllä 2018, mutta niistä nousi kohu vasta Yaşan nostettua asian esille. The Jerusalem Postille antamassaan haastattelussa Yaşa piti al-Taeeta turvallisuusuhkana tämän Venäjä- ja Iran-mielisten lausuntojen vuoksi. - Anonyymi
Tuollaisia yasoja kyllä tarvitaan.
- Anonyymi
Muslimeissa on persuja samassa määrin kuin muissakin kansanryhmissä.
- Anonyymi
Totuudenpuhujia pitää siis hiljentää, ootte te vasurit sekaisin. Väkivalta ratkaisu asiaan kuin asiaan ...
- Anonyymi
Vieläkö nykyaikana on noin alkeellista, kuin islamilaisuus. Kommunismikin kuollut jo aikoja sitten lännestä.
- Anonyymi
Suomestakin kommunismi Halosen mukana ja kassatytön tuulatellessa, kabitalistien rahoja ja myös velkarahoja, joita villarikommunistin mielestä, muka ei tarvitse poiskaan maksaa.
Niin se vaan islam on kumallisen merkillistä, uskonnot yleensäkin, joita on tosi paljon, mutta kommunismissa ei jumalia tunneta, johtaja, tiktaaktori on jumala ja Kiinassa raamattu on Maon punainen kirja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomestakin kommunismi Halosen mukana ja kassatytön tuulatellessa, kabitalistien rahoja ja myös velkarahoja, joita villarikommunistin mielestä, muka ei tarvitse poiskaan maksaa.
Niin se vaan islam on kumallisen merkillistä, uskonnot yleensäkin, joita on tosi paljon, mutta kommunismissa ei jumalia tunneta, johtaja, tiktaaktori on jumala ja Kiinassa raamattu on Maon punainen kirja.Islam täynnä vihaa, naisfobiaa, vartalofobiaa, naisen seksuaalisen nautinnon fobiaa, länsimaiden fobiaa, vapauden fobiaa, kauneuden fobiaa, koirafobiaa..ja kaikkeen ratkaisu on viha ja väkivalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islam täynnä vihaa, naisfobiaa, vartalofobiaa, naisen seksuaalisen nautinnon fobiaa, länsimaiden fobiaa, vapauden fobiaa, kauneuden fobiaa, koirafobiaa..ja kaikkeen ratkaisu on viha ja väkivalta.
Hyvä kommentti, paikkansa pitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islam täynnä vihaa, naisfobiaa, vartalofobiaa, naisen seksuaalisen nautinnon fobiaa, länsimaiden fobiaa, vapauden fobiaa, kauneuden fobiaa, koirafobiaa..ja kaikkeen ratkaisu on viha ja väkivalta.
Ja silti suvakit komppaa näitä, erikoista!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522993Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981