Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ihmiset ulos - ihmiset sisään

Anonyymi

Mikä teitä ihmisiä vaivaa?

Te, jotka olette tulossa junaan, metroon tai ratikkaan sisälle niin te asetuttu ovien eteen eli me matkustajat emme pääse ulos. Te näette, että olemme tulossa ulos, mutta silti te ette väistä meitä ulostulijoita.

Itse ja moni muukin on ratkaissut asian niin, että tulemme ulos ja jollette väistä niin mitä siitä. Meidän ulostulijoiden ei tarvitse pyytää teitä väistämään, sillä se on itsestään selvyys, että TE väistätte. Mikäli ette väistä niin huomaatte sen.

Turha vastata tähän viestiin, että ihmisillä pitää olla tapoja ja pyytää väistämään.

Sisään pyrkijöillä ei niitä tapoja ole, sillä näkeväthän se, että ihmisiä on tulossa ulos!

Tänään rautatieaseman metroasemalla neitoset, sisälle pyrkivät, asettuivat ovien eteen tukkeeksi, joten me ulostulijat menimme vain. Perään huusivat, että ei tarvitse töniä.

Edellä kuvattu toiminta eli sisälle tulijat tulevat ovien eteen, on lähes päivittäistä.

Jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka tönivät toisia ovelta pois ulos mennessä.

      Tapaus metrosta; metrossa on ns pariovet eli kaksi ovea, jotka aukeavat sivulle.

      Itselläni on tapana seistä toisen oven edessä, joten toinen ihminen mahtuu seisomaan toisen oven eteen. Mitä tekee se toinen? Kun ovi aukeaa vähän niin tämä toinen henkilö tönii minut pois vaikka seison odottamassa, että "omasta" ovesta pääsee ulos.

      Tällainen tapahtui viimeksi tänään omalla kohdalla ja näitä näkee siellä muutaman kerran viikossa tapahtuvan. Minun tönijäni oli n. 25-30 vuotias nuori mies, joka taisi luulla omistavansa maailman. Hän vain naureskeli siinä tönimisen jälkeen. Kaikkia niitä vapaana onkin!

      Ehkä otan tavaksi seistä keskellä niin katsotaan mitä tapahtuu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe