Tähän on tultu ja varmastikaan tuo ei vähenemään päin ole.
Kun yhteiskunnassa on vallalla kaiken kattava suvaitsevaisuus ja ymmärtämys, se periaatteessa oikeuttaa toimimaan lähes niin kuten itse haluaa muista välittämättä ja ilman mainittavaa rangaistusta, niin tässä on tulos.
=
Näpistykset ja uhkatilanteet jyrkässä kasvussa - K-kauppias kertoo, miten rikoksentekijän kotoa löytyi 26 kaupan ostoskoria, mutta näpistelijä selvisi rangaistuksetta
Tehokas vartiointi ehkäisee kauppiaiden mukaan näpistelyä. Kaupan liiton arvion mukaan myymälävarkauksista aiheutuu silti jopa 550 miljoonan euron vuosikulut.Tehokas vartiointi ehkäisee kauppiaiden mukaan näpistelyä. Kaupan liiton arvion mukaan myymälävarkauksista aiheutuu silti jopa 550 miljoonan euron vuosikulut.
Kaupoissa koetaan, että näpistysjutut jäävät yhä useammin tutkimatta. Poliisin tilastojen mukaan selvitysprosentti on kuitenkin hyvä.
Näpistykset ja niihin liittyvä väkivallalla uhkaaminen ovat lisääntyneet kaupoissa merkittävästi tänä vuonna, kertovat suuret kauppaketjut, Kaupan liitto sekä poliisin tilastot.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Yllä oleva uutinen on luettavissa kokonaisuudessaan sanomalehti Karjalaisesta.
Onkohan tilastoja maahanmuuttajien näpistyksistä?
Varmastikin on, mutta löydäpä se kauppias joka niitä julkaisee!
Kassajonossa näpistin yhtä naista pakarasta kun oli niin mukavasti hollilla. Siitähän tuli uhkatilanne kun ei sen ukko tainnu tykätä että emäntee pakarasta puristellaan...
Oli kylläkin toisinpäin, eli emäntä ei tykännyt kun näpistelit ukkoa persiistä.
Tuli mustasukkaiseksi ja luuli että viet häneltä miehen!
Ei, kyllä se oli miehinen luuvitonen joka otsaani kolahti, siitähän se uhkatilanne pakaraa näpistellessä tulikin. Kyllä maailma on paha ja väkivaltainen, missä oli poliisi? Olisi tullut pikana paikalle jos olisin pöllinyt kaupasta lakupötkön...
Siellä yksi sateenkaarilipunheiluttaja fantasioi...