Perussuomalaisten ajatuspaja riitauttaa valtionapujen takaisinperinnän

Anonyymi

"Toiminnanjohtaja Marko Hamilo sanoo lehdelle, että opetusministeriön perusteet eivät ole kestäviä. Päätöksessä viitataan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakeihin".

https://demokraatti.fi/suomen-uutiset-perussuomalaisten-ajatuspaja-riitauttaa-valtionapujen-takaisinperinnan/

Kyseiset lait koskevat kuitenkin suhteita esimerkiksi työ- ja opiskelupaikoissa. Syrjintä- ja häirintäkielto koskee käyttäytymistä sopimussuhteissa, ei mielipiteen ilmaisemista. Ministeriö on katsonut, että mielipiteen ilmaiseminen olisi syrjintää. Tälle ei löydy laillista pohjaa, Hamilo sanoo.

Opetusministeriö ilmoitti takaisinperinnästä aiemmin syyskuussa. Perintä koskee ajatuspajan julkaisemaa naisvihamielistä Totuus kiihottaa -julkaisua.

Hamilon mukaan ministeriön takaisinperintä perustuu ajatukselle, ettei Suomen Perusta olisi pyrkinyt estämään tai korjaamaan julkaisua.

– Tämäkään ei pidä paikkaansa. Ajatuspaja ryhtyi heti korjaaviin toimenpiteisiin tultuaan tietoiseksi julkaisun ongelmista. Julkaisu vedettiin välittömästi takaisin, Hamilo sanoi.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ajatuspaja ryhtyi heti korjaaviin toimenpiteisiin tultuaan tietoiseksi julkaisun ongelmista. Julkaisu vedettiin välittömästi takaisin"

      Sillä tavoin. Ihan puskista tuli koko julkaisu, joka tilattiin ja jonka etenemistä seurattiin. Yhtäkkiä sitten ilmeni ongelmia julkaisun jälkeen ja heti sitten jälkikäteen vedettiin takaisin.

      Niitä korjaustoimia olisi voinut tehdä ennen julkaisua ja tehdä kirjoitelmasta julkaisukelpoinen. Se olisi ollut hyvää vastinetta lahjoitusrahalle. Asiallista olisi maksaa takaisin, mutta kannattaneeko asiallisuutta odottaa pajalta, jonka mielestä oli hyvä ajatus julkaista Totuus kiihottaa alun perinkin.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista. Ajatuspaja siis ei tiennyt mitä itse julkaisee? Muutenhan ei ole selitettävissä se että nuo Hamilon "korjaavat toimenpiteet" aloitettiin vasta kirjan julkistamisen jälkeen. Melkoista persuilua taas.

      • Anonyymi

        Asian on niin että kirjassa ei ollut mitään moitittavaa. Hankamäki esitti ajatuksen ja perusteli sen. Joku voi olla eri mieltä mutta ministeriön kiristys rahoituksen lakkauttamisella on pöyristyttävän törkeää.
        Useat jotka arvostelevat kirjaa, eivät ole sitä edes lukeneet.
        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asian on niin että kirjassa ei ollut mitään moitittavaa. Hankamäki esitti ajatuksen ja perusteli sen. Joku voi olla eri mieltä mutta ministeriön kiristys rahoituksen lakkauttamisella on pöyristyttävän törkeää.
        Useat jotka arvostelevat kirjaa, eivät ole sitä edes lukeneet.
        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...

        En yhtään epäile että rivipersun mielestä naisen pitää antautua raiskattavaksi. Sehän oli yksi kirjan pääteeseistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asian on niin että kirjassa ei ollut mitään moitittavaa. Hankamäki esitti ajatuksen ja perusteli sen. Joku voi olla eri mieltä mutta ministeriön kiristys rahoituksen lakkauttamisella on pöyristyttävän törkeää.
        Useat jotka arvostelevat kirjaa, eivät ole sitä edes lukeneet.
        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...

        Hassua. Sinusta kirjassa ei ollut mitään moitittavaa, mutta Persupomo Riikka Purran mielestä se oli silkkaa kuraa. Siitäkin huolimatta että oli Halla-Ahon ja Putkosen (jolla on raiskaustuomio, eli varmaankin piti kirjasta oikeasti) kanssa kilpaa hymyilemässä sen julkistamistilaisuudessa.


    • Anonyymi

      Ministeriön takaisinperintä perustuu ajatukselle, ettei Suomen Perusta olisi pyrkinyt estämään tai korjaamaan julkaisua.

      Jos tuote vedettiin pois markkinoilta, niin ministeriön perusteet ovat hukassa.

      • Anonyymi

        Tuotteen vetäminen pois markkinoilta ei ole tuotteen julkaisun estämistä. Julkaisun estäminen tarkoittaa suhteellisen alkeellisenkin logiikan mukaan sitä että julkaisu estetään ENNEN julkaisua. Persunkin soisi joskus miettivän mitä näppäimistöltään päästelee.


      • Takaisinperintä perustuu sille, että rahoja ei käytetty tarkoitukseen, joka niiden ehtona oli.

        "Ministeriö päätti takaisinperinnästä arvioituaan, onko avustusta käytetty ehtojen mukaisesti. Yleisavustuksen saajan on ehtojen mukaan muun muassa edistettävä toiminnassaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

        Ministeriö katsoo, että Suomen Perusta -säätiön toimintaan myönnettyä yleisavustusta ei
        ole Totuus kiihottaa -teoksen tekijälle maksetuilta osin käytetty valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen. Teos loukkaa sekä yhdenvertaisuutta että tasa-arvoa monessa kohdin syyllistymällä sekä yhdenvertaisuus- että tasa-arvolain kieltämään häirintään. "

        Hamilo tekee omat tulkintansa, mutta kun Perussuomalaisten ajatuspajalle on myönnetty rahaa noiden tarkoitusperien edistämiseksi, ja se on saanut aikaiseksi juuri niitä tarkoitusperiä loukkaavan, julkaisukelvottoman ripellyksen, niin mistä ihmeestä heille pitäisi maksaa? Siitä, että vetivät takaisin julkaisun, eikä tuloksia ole sikäli lainkaan enää?


    • Anonyymi

      Ministeriön takaisinperintä perustuu ajatukselle, ettei Suomen Perusta olisi pyrkinyt estämään tai korjaamaan julkaisua.

      • Anonyymi

        Leikitään nyt sitten. Miten Suomen Perusta pyrki estämään oman kirjansa julkaisun?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leikitään nyt sitten. Miten Suomen Perusta pyrki estämään oman kirjansa julkaisun?

        Hälyn jälkeen poisti sen julkaisun. Ehtikö olla päivän esillä, niin mielensäpahoittajat teilasivat sen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hälyn jälkeen poisti sen julkaisun. Ehtikö olla päivän esillä, niin mielensäpahoittajat teilasivat sen.

        Et vastannut kysymykseen. Ajatuspaja väittää pyrkineensä itse estämään oman kirjansa julkaisun. Miksi ja miten?


    • Anonyymi

      Ihan sama. Paras olisi vaieta tämä surullinen episodi Suomen poliittisessa historiassa kuoliaaksi. Hankamäelle huonoin perustein maksetut 10000 euroa ovat kuitenkin pikkuraha.
      Asiaa penkomalla persut saavat täsmälleen sen mitä haluavat, eli julkisuutta.
      Jokainen täysjärkinen, joka on Hankamäen juttuja lukenut, ymmärtää, että ko. henkilöllä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Ammattimaiseen tutkimustoimintaan hän ei kykene, ja siksi ei ole sellaisessa ollut viimeisiin 15 vuoteen, ja onkin päässyt palkalliseen "tutkimuksentekoon" vain persujen ja jonkun työttömyystuen avulla.
      Syy, miksi tästä PS nyt nostaa metelin, on se, että kukaan ei haluaa myöntää toimineensa väärin. Suomen Perustan toiminnanjohtaja Hamilo haluaa uskotella edelleen, että Hankamäki tekee laadukasta tutkimusta, ja että Hamilon oma toiminta tämän "tutkimuksen" laaduntarkastuksessa oli jotenkin edes puoliammattimaista. Lisäksi puolue haluaa osoittaa osalle kannattajakunnastaan, että osaavat laittaa kovaa kovaa vastaan. Toivottavasti joku toinen osa kannattajakunnasta vihdoinkin tajuaisi, ettei tällaisen porukan toilailuja kannata tukea enää jatkossa.

      • Anonyymi

        "Toivottavasti joku toinen osa kannattajakunnasta vihdoinkin tajuaisi, ettei tällaisen porukan toilailuja kannata tukea enää jatkossa."

        Toivottavasti, vaan enpä usko tuollaisenkaan toilailun tavispersun uskoa horjuttavan. Ainoa mikä horjuttaisi olisi hallitusvastuu ja sen huomaaminen, ettei puolue saakaan tavispersun hehkuttamia asioita aikaan.


    • Anonyymi

      Mikä minusta on outoa, Hamilo näkyy viihtyvän tiina wiikin (äärioikeistolainen valkonationalisti, asyl) keskusteluissa. Hyvinkin samaa mieltä olevana. Outo yhtälö, persussuomalainen tiedemies ja pomo. No, tosin muitakin persuja jakaa tämän etnonationalismi-aatteen ja käy wiikin vetämissä tilaisuuksissa. Wiik puolusti innolla vasaramies ala-tuuhosta.

    • Anonyymi

      Persut munaa taas itsensä. Mutta se ei ole uutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4288
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2744
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2502
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe